PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Juuret 2.1 -ongelma

Pietari Jörönpoika
22.01.14, 17:25
Tuli aikoinaan hankittua tuo Juuret-ohjelma ja olen ollut siihen varsin tyytyväinen. On pelittänyt luotettavasti näihin asti, enkä ole onnistunut saaman sitä nurin vuosien varrella kuin kerran-pari ja omalla säheltämisellä silloinkin. Nyt tuli kuitenkin tenkkapoo- koetan tallettaa uutta tietoa jo olemassa olevaan tiedostoon ja kesken kaiken ohjelma heittää "run time error 6" ja rojahtaa siihen paikaan. Tarkemmin sanottuna olen lisäämässä lähdeviitteitä kun tuo tapahtuu - siis en varsinaisesti tallentamassa tiedostoa. Toistin tilanteen kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla kaatuminen tapahtui juuri samassa vaiheessa - en ole ennen moiseen törmännyt. Tiedosto on jo kohtalaisen iso 5000+, liekkö sillä sitten tekemistä asian kanssa.

Onko kukaan muu törmännyt tälläiseen ongelmaan ja kenties löytänyt ratkaisua asiaan?

Tukeahan tälle ohjelmistolle ei näyttäisi enää olevan saatavissa.

automatti
22.01.14, 19:43
Hei

Virheilmoitus on tuttu

Sinulla taitaa olla aika paljon lähteitä syötettynä sen lähdekentän kautta
Yksi keino välttää ongelma on syöttää lähteet sinne tekstikenttään

Sama virhe tulee mm. lajittelun yhteydessä kun tietueiden määrä menee yli 32000, jolloin sen pystyy kiertämään valitsemalla lajittelun ajaksi esim. ei suhteita ja lajittelun jäkeen taas kaikki

Tuo on sen verran vanha ohjelma, että intelin muistinkäisttely aiheuttaa noita koko ongelmia. Ei ole osattu varautua riittävän isoihin tietomääriin

t. automatti

Pietari Jörönpoika
22.01.14, 20:30

Kiitos tiedoista!

Kyllähän niitä lähdeviitteitä kertyy, tutkimus ilman lähdeviitteitä on mielestäni pelkkä hutkimus - jos meinaa tarkistaa jotain niin etsi sitten kaikki alusta lähtien.
Lähdeviitteiden kirjaaminen tekstikenttään menee aika työlääksi, eikä ohjelma niitä sieltä lähdeluetteloksi osaa arvatenkaan koostaa.
5147 henkilöä tallentui ihan ok, sitten tuli se 5148.
Eriytin kannasta vajaat 1000 henkilöä sisältävän osuuden ja homma rupesi taasen sujumaan ihan niinkuin ennenkin.
Olenhan minä tehnyt toki erillisiä pikkukantoja, mutta kun samoihin henkilöihin tormää montaa kautta niin päätin ruveta tällä kertaa koostamaan yhtä isompaa kantaa.
Henkilöiden tietoja saa toki siirreltyä kannasta toiseen ja yhdisteltyä sitten entisiin, mutta silloin näyttää tulevan samat lähteet useampaan kertaan lähdeluetteloon jos niitä on molemmissa yhdistettävissä kannoissa ja niiden siivoilu on sitten myös oma työnsä - ainakaan en ole hoksinut siihen helppoa konstia, en tosin ole asialla erityisesti vielä päätäni vaivannut. (Saattaisi olla helpointa tehdä rtf-tulosteeseen tekstieditorilla - virheriski on kyllä melkoinen.)

Mattiv
04.04.15, 12:33
Äskettäin tapahtui sellaista mistä en ollut untakaan nähnyt. Kovalevy sanoi työsopimuksen irti, eikä mitään ollut pelastettavissa. Onneksi oli monia varmistuksia tärkeimmistä asioista, joten kovinkaan pahoja menetyksiä ei sattunut, mutta uudelleenasennuksia on riittänyt. Ongelmaksi tuli Juuret 2.1 sukututkimusohjelma, jota en ollut kopioinut vastaisen varalta. Ilmeisesti luotin siihen, että Juuret.fi sivuilta saa tarvittaessa uuden, mutta eihän sitä enää saa. Olisiko joku ohjelman omistava niin ystävällinen ja kopioisi minulle tuon ohjelman asennustiedoston.

Mattiv

olanyk
04.04.15, 21:53
Minulla vastaava tapainen ongelma. Pöytätietokoneessa on toimiva ohjelma. Ostin uuden läppärin johon haluaisin myös Juuret. Saanko pöytäkoneesta kopioitua asennusohjelman?

Olavi

Mattiv
04.04.15, 23:02
Luulen tai oikeastaan tiedän, että ei voi, mutta ehkä joku tietävämpi vahvistaa asian.

Mattiv

Otso Havu
04.04.15, 23:44
minulla on juuret 2012-asennustiedosto, anna e-mail, niin voin lähettää

Otso Havu
05.04.15, 16:42
Taltioni toimii lähetettynä OK

TimoT
12.04.15, 06:25
Ehkä Juurien käyttäjien nyt olisi syytä alkaa tekemään varmuuskopiot myös gedcom tiedostoksi. Näin saisi edes jotakin pelastettua toiseen ohjelmaan, jos ohjelma tai kone tilttaa eikä uutta asennustiedostoa löydy.

Mattiv
13.04.15, 13:47
Hyvä huomio. Kokemuksesta viisastuneena suosittelen myös muidenkin sukututkimusohjelmien käyttäjien ottavan asian huomioon. Ihan vain kaiken varalta, koska kukaan ei tiedä mitä tapahtuu huomenna, ensi viikolla, tai vuoden päästä.
Minä selvisin katastrofista Otso Havun suosiollisella avustuksella. Runsaat kiitokset vielä hänelle.

Mattiv

Wiljami
14.01.16, 19:58
Tuli aikoinaan hankittua tuo Juuret-ohjelma ja olen ollut siihen varsin tyytyväinen. On pelittänyt luotettavasti näihin asti, enkä ole onnistunut saaman sitä nurin vuosien varrella kuin kerran-pari ja omalla säheltämisellä silloinkin. Nyt tuli kuitenkin tenkkapoo- koetan tallettaa uutta tietoa jo olemassa olevaan tiedostoon ja kesken kaiken ohjelma heittää "run time error 6" ja rojahtaa siihen paikaan. Tarkemmin sanottuna olen lisäämässä lähdeviitteitä kun tuo tapahtuu - siis en varsinaisesti tallentamassa tiedostoa. Toistin tilanteen kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla kaatuminen tapahtui juuri samassa vaiheessa - en ole ennen moiseen törmännyt. Tiedosto on jo kohtalaisen iso 5000+, liekkö sillä sitten tekemistä asian kanssa.

Onko kukaan muu törmännyt tälläiseen ongelmaan ja kenties löytänyt ratkaisua asiaan?

Tukeahan tälle ohjelmistolle ei näyttäisi enää olevan saatavissa.
---------
Joskus vuosia sitten minulla sama ongelma. Sitten huomasin turvakopioissa nimien, ja taisipa olla myös muittenkin tiedostonimien yhteydessä aaltoviiva, kuten vaihtovirran merkki. Teki sen aina sen jälkeen, jos olin avannut ohjelman käynnistä valikosta ja sittemmin sulkenut. Mutta, jos avasin näytöltä pikakuvakkeesta, ko. virheellistä aaltoviiva -merkittyä tiedostoa ei syntynyt. Kun siirryin avaamaan ohjelman näytön pikakuvakkeesta, ainuttakaan kaatumista tms. ei ole tullut. Olettaisin, että käynnistä-valikon kautta avatessa jokin tiedostopolku aiheuttaa ohjelmalle ongelmaa.