PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Dykeriinspektor


RRajander
21.01.14, 13:44
Mitä mahtoi tehdä 1700-luvulla dykeri inspektor? Uskoisin liittyvän jotenkin laivastoon, ja saattaisi suomentua sukelluksentarkastajaksi, mutta hieman epäilyttää tuo sukellus ja 1700-luku yhdessä. Sanalla lienee siis muitakin merkityksiä?

Tapani Kovalaine
21.01.14, 13:59
Kalannista (ja muutamasta muustakin rannikkopaikasta) löytää sukelluksen tarkastajan nettipoiminnalla:

sl. 1757 Georg Fredrik Mustelin 8022. * Kalannissa 12.2.1742. Vht: Kalannin nimismies, sukellustarkastaja Georg Mustelin († 1770) ja hänen 1. puolisonsa Anna Kristina Roos.

RRajander
21.01.14, 14:43
Kiitos Tapani, kai se uskottava on että silloinkin sukellettiin. Ja pienellä googlauksella sitten löytyikin mm. seuraavaa:

Uponneen aluksen nostoon oli olemassa tekniikka ja sukelluskellokin käytettiin jo Suomenkin vesillä tiettävästi ensimmäisen kerran 1730-luvulla. Vuonna 1734 perustettiin pohjoinen sukellus- ja pelastusseura, jonka tehtävänä oli haaksirikkoutuneiden alusten tai ainakin niiden lastien pelastaminen.

Lähde (http://blogs.helsinki.fi/sveaborg-project/2012/11/12/meriliikenne-haaksirikot-ja-sukellusseurat-1700-luvun-suomenlahdella/)

Aika huimaa osaamista jo tuolloin. Ja opettavaista tämä sukututkimus:D:

Hannu Virttaalainen
21.01.14, 16:35
Raahen museossa on 1700-luvun sukelluspuku Vanha Herra
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wanha_herra

ja kopio Nuori Herra testattiin viime vuonna:

http://www.hs.fi/videot/1700-luvun+sukelluspuku+toimii+yh%C3%A4/v1305692966972