PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Lars Kinnuin


KinnunKinnu
05.01.14, 20:53
Olen aloittelemassa sukuni tutkimista. Löysin isoisäni Albinus Kinnusen (s.13.9.1781 - hautakivestä kuolinvuosi 1934)

Leppävirran kirkonkirjoista löysin sitten isoisänisän Antti Anders Kinnusen (s. 9.7.1826), hänen puolisonsa ja lapset.

Isoisänisoisä oli Lars Kinnuin, vaimo Kaisa Räisänen (1791-1845). Ongelmanani on, että rippikirjoissa sanotaan parin avioituneen vuonna 1816 ja Larsin syntymävuodeksi ilmoitetaan 1793. En kuitenkaan ole löytänyt varmasti Larsin vanhempia, sillä Syntyneet-kirjat ovat tuolta ajalta tuhoutuneet. Liperistä löytyi tuona vuonna syntynyt Lars Kinnuin, mutta hän on kuollut ennen vuotta 1816

Voisiko Rummukkalan torpassa (Lastenkirja 1798-1808, digikuva 634) olla kyseinen Lars (Larsson Kinnuin)? Torpassa asui myös Maria ? (1796) ja Anna Brita (1797). Anna Britan vanhemmiksi löysin Lars Kinnuisen ja Catharina Laitin. Ovatko kenties torpassa olleet isoisänisoisän sisaruksia?

Mistähän näitä tietoja voisin lähteä etsimään? Vai täytyykö vain todeta, ettei kaikkea voi löytää?

aaaalto
06.01.14, 19:32
Isoisänisoisäsi Lars Kinnunen ilmaantuu rippikirjaan 1814-1824 Rummukkala 5:een (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6566354) niin, että merkintöjä on heti 1814. Edellisestä rippikirjasta hän ei osunut silmään. Oletko löytänyt häntä sieltä?

Viittaus lastenkirjaan on väärälle sivulle, tästä lienee kysymys:
Leppävirta LK 1798-1808, jakso 286
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6787010
sivu 637 Rummukala Sold.
Torp N:o 5

Rummukkala 5:ssä on ehdokas isä Larsiksi:
Leppävirta RK 1777-1783 sivu 163 Rummukkala 5 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6563734) "Torp styf.s. Lars Olai Kinnuin 1756 [16.5.1756 Leppävirta], h. Anna Pakarin 1750 [18.5.1750 Heinävesi]". Anna löytyy myös seuraavalta sivulta vanhempiensa Lars Pakarisen ja Ingeborg Nysäsen alta.

Pariskunta löytyy myös seuraavasta rippikrijasta 1790-1801 sivulta 226 Rummukkala 5 Kypäräjärvi (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6562851).

Henkikirjoista 1794 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11525690), 1796 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11533250), 1798 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10673958) ja 1800 (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10563191)näkyy isäkandidaatin elämän loppukaari: lampuoti, torppari, sokea itsellinen ja vainaa.

Omaa sukujuurta löytyy Rummukkalan Kypäräjärveltä Adam Piiroisen 1699-1758 kautta tuplastikin, mutta ei näytä risteävän näiden Kinnusten kanssa.


Arno

KinnunKinnu
07.01.14, 18:08
Kiitos vinkistä, tutkin asiaa.