PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Suomen kirkkoja ja hautausmaita


Heikki Koskela
22.10.13, 18:53
Facbookissa toimii ryhmä, joka on koonnut tietoja ja erityisesti kuvia kaikista Suomessa toimivista (tai toimineista) kirkoista ja hautausmaista. Ryhmän koko lähentelee jo 600 jäsenen rajaa.

Ryhmän keskuudessa on ehdotettu toimenpidettä, jonka turvin pyrittäisiin kokoamaan valokuvin eri seurakunnista kuvat niistä hautakivistä, joita ajoittain poistetaan lopullisesti hautausmailta. Luulisin, että vuosittain luterilainen kirkko poistaa vuosittain useita satoja hautakiviä. Niitten kohtaloa en tunne mutta tiedän niiden poistuvan hautausmailta jonnekin eikä niitä enää voi esimerkiksi kuvata. Hautausmailta siis katoaa kirkollista historiaa.

Facebook on kuitenkin melko hajanainen rakenteeltaan eikä ryhmämme yksin voi saada aikaan sitä, mikä oli esitetyn idean tarkoitus: kuvata kaikki poistettavat hautakivet omalla paikallaan hautausmaalla ja tallentaa kuvat johonkin seurakuntien omiin tiedostoihin tutkijoiden käytettäviksi.

Tässä olisi Suomen Sukutukimusseuralla mahdollisuus suurena ja tunnettuna organisaationa selvittää, olisko mahdollista saada sopimus seurakuntien kanssa asiasta. Seurakunnille toimenpiteestä koituisi aivan olematon kustannuserä. Kun hautakiven poistaminen tapahtuu, ottaa hautausmaan työntekijä kameran mukaansa ja suorittaa kuvauksen ennen poistoa. Sadan euron hintaisella kameralla pärjää vallan erinomaisesti.

Tässä ajatuksen ydin esitettynä. Toivon, että SSS ottaa asian pohdittavakseen lähikuukausina.
Terveisin jäsenten puolesta ylläpitäjä.

Juha
22.10.13, 19:58
Eikös tätä voisi esittää SSHY:n ja SSS:n toimesta Kirkkohallitukselle? Mukaan voisi ottaa vielä Sukuseurojen Keskusliiton.

Heikki Koskela
23.10.13, 03:46
Eikös tätä voisi esittää SSHY:n ja SSS:n toimesta Kirkkohallitukselle? Mukaan voisi ottaa vielä Sukuseurojen Keskusliiton.

Tätä minä juuri toivonkin! Facebook-ryhmä ei ole varsinainen työrukkanen tässä asiassa. Kirkkohallituksen kautta asia voisi edetä suotuisalla tavalla.

Heikki Koskela
28.10.13, 16:57
Kirkkohallitus on perustanut työryhmän, joka pohtii Kirkon kulttuuriperimän hallinnoinnin kehittämishanketta. Olin yhteydessä viikonvaihteessa hankkeen puheenjohtajaan sähköpostitse.
Hän suhtautui myönteisesti esittämääni ajatukseen mutta se lienee hallinnollisesti vielä alkutekijöissään. Joka tapauksessa asia on nyt kirkkohallituksessa tiedostettu ja sopii toivoa, että ajatus toteutuu jossain muodossa.
Työryhmä saa raporttinsa valmiiksi tammikuun lopulla.

k.i
01.03.14, 19:21
Hei, onko linkkia ryhmaan? Kuulostaa hyvalta idealta.


Työryhmä saa raporttinsa valmiiksi tammikuun lopulla.

Mista tuon raportin voi lukea? Minkalainen oli tulos?

Heikki Koskela
01.03.14, 20:03
Hei, onko linkkia ryhmaan? Kuulostaa hyvalta idealta.



Mista tuon raportin voi lukea? Minkalainen oli tulos?

En ole saanut asiasta tietoja. Tuskin niistä minulle suoraan kerrotaankaan. Mutta kirkkohallituksen omilta sivuilta löytyy varmasti jotain tietoa. Niitä on hieman vaikea etsiä enkä ole sitä vielä tehnyt. Ainakin päätökset sieltä varmaan löytyvät.

Asia on mielestäni tärkeä pelkästään kirkollisen historian kannalta mutta myös sukututkimuksen kannalta sillä olisi merkitystä.

Itse olen pidellyt hieman taukoa lonkkavaivojeni takia sukututkimuksessa.