PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Istruala 1 ja 2 sekä Ohensalo 2, Hirvensalmi 1800-luvun alussa


Maija Parviainen
23.09.13, 18:56
Onko tuttu? -osiossa keskustellaan Istrualan talon 2 isäntäväestä 1700-luvulla (http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=28951). Lähetän tänne Savon osioon uudelleen palvelinrikossa kadonneet viestini, jotka lähetin 21.10.2012. Viesteihini tuli silloin pari lisätietoa, mutta ei mitään varsinaisia korjauksia.

Hirvensalmen kirkonarkisto tuhoutui melkein kokonaan pappilan palossa 1822. Olen yrittänyt selvittää ensimmäisten säilyneiden kirjojen avulla esivanhempieni tietoja. Olisi mukava kuulla, ovatko samaa aluetta tutkineet päässeet samaan tulokseen.

Mielenkiintoni kohdistuu Ohensalon talossa 2 asuneisiin Mannisiin ja Istrualan talossa 2 asuneisiin Kuitusiin. Istruala 1 kulkee siinä sivussa, kun arvelen talojen välillä olevan enemmän sukulaisuussuhteita kuin säilyneistä asiakirjoista selviää. Ohensalo 2 siirtyi Kangasniemen puolelle 1845 sekä Istruala 1 ja 2 vuonna 1851.

Esitän nämä kolme taloa jokaisen omana viestinään, kun kaikissa on väkeä aika paljon.

Luettelo käyttämistäni lähteistä ja linkit SSHY:n sivuille ovat tämän viestin lopussa (lyhenteet A-E). Esitän tässä henkilöistä vain syntymävuoden, paitsi jos kuolinaika selviää samasta rippi- tai lastenkirjasta. Muualta en ole tässä vaiheessa ruvennut etsimään kuolinaikoja.

Ja näiden ihmisten takia ryhdyin selvittelemään asiaa: Tuomas Antinp Kuitunen (s.1796) Istruala 2:sta meni naimisiin Ohensalo 2:sta kotoisin olleen Kaisa Antintr Mannisen (s. 1798) kanssa, ja Tuomas muutti Kaisan kotiin kotivävyksi. He olivat äitini mummon Mariana Suurosen (s. 1855, o.s. Kuitunen) isovanhemmat.

***

ISTRUALA 1:
Taloa asuttivat rippikirjan 1818 mukaan Mannisen sisarukset Matti (1757-1835), Eeva (1759-1834), Eerikki (1768-1834), Antti (1771-1834) ja Heikki (s. 1774). Lastenkirjasta 1794 selviää, että sisarusten isän nimi oli Eerikki Manninen.

Matti Manninen (s. 1757-1835), vaimo Helena Ristontytär (s. 1769-1830), (A+B+C eli rippikirja 1818, perheen lapsia lastenkirjassa 1794 sekä rippikirja 1829)
Lapsia:
- Eeva (s. 1782-1834) (B+C)
- Anna (s. 1785) (B)
- Matti (s. 1786-1830), Matilla taisi olla vikaa vasemmassa polvessa (A+B+C), vaimo Liisa Kuitunen (s. 1795) (A+C), lapsia ainakin tytär Tiina Sohvi (s. 1816), naimisiin 1838 sivulle 36 (C+D); Heikki (?) (s. 1824) (D) ja Vilho (s. 1828) (D)
- Helena (s. 1792) (B)

Eerikki Manninen (s. 1768-1834), leski jo 1818 (A+C)
Lapsia:
- Antti (s. 1798) (A+B+C), vaimo Maria Antintr Manninen (s. 1807-1831) Ohensalo 2:sta (A+B+C), toinen vaimo Helena Matintr (?) Komppa (s. 1812), tuli sivulta 167 (C)
- Maria (s. 1800) (A+B)

Antti Manninen (s. 1771-1834), vaimo Anna Hujainen (?) (s. 1787) (A+C)
Lapsia:
- Herman (s. 1808) (A+C+D), vaimo Eeva Juhontr Liukkonen (s. 1810) (C), lapsia ainakin Otto (1838-1841) ja Eeva Tiina (s. 1842) (D)
- Paavo (1810-1830?) (A+C+D)
- Vappu Tiina (s. 1813), naimisiin sivulle 113 (A+C+D)
- Helena (s. 1815), naimisiin sivulle 150? (C+D)
- Antti (s. 1817), merkintä Björnilä n:o 1 (C+D)
- Mikko (s. 1820) (C+D)
- Topias (s. 1825) (D)
-Juho (s. 1828) (D)

Eeva (s. 1759-1834) (A+C) ja Heikki Manniselle (s. 1774) (A+B) ei ole mainittu perhettä

Lastenkirjassa B Istruala 1:n kohdalle on merkitty myös seuraavat perheet, joiden sukulaisuus talon isäntäväkeen ei ole tiedossa:
- loinen Matti Mannisen lapset Matti (s. 1769) ja Maria (s. 1772)
- loinen Mikko Mannisen lapset Maria, Kaisa ja Anna (muuttivat Kangasniemelle 1794)
- Tuomas Mannisen lapset Antti (s. 1780), Matti (s. 1782), Tuomas (s. 1784) ja Sohvi (s. 1787)

Rippikirjassa C taloon on merkitty pari renkiä.

***

Käytetyt lähteet:

A. Hirvensalmen rippikirja 1818-1828 (vanhin säilyneistä)
- Istruala 1, sivu 81 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/rippikirja_1818-1828_tk1082-1083/85.htm)
- Istruala 2, sivu 82 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/rippikirja_1818-1828_tk1082-1083/86.htm)
- Ohensalo 2, sivu 86 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/rippikirja_1818-1828_tk1082-1083/90.htm (http://suku.genealogia.fi/(http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/rippikirja_1818-1828_tk1082-1083/90.htm))

B. Hirvensalmen lastenkirja 1794-1812 (vanhin säilyneistä, jakso 1813-1822 puuttuu, säilynyt vuodesta 1823 lähtien)
- Istruala 1, sivu ? (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/lastenkirja_1794-1812_tk1085/8.htm)
- Istruala 2, sivu ? (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/lastenkirja_1794-1812_tk1085/9.htm)
- Ohensalo 2, sivu ? (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/lastenkirja_1794-1812_tk1085/76.htm)

C. Hirvensalmen rippikirja 1829-1840
- Istruala 1, sivu 116 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/rippikirja_1829-1840_tk1083_i/121.htm)
- Istruala 2, sivu 117-118 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/rippikirja_1829-1840_tk1083_i/122.htm)
- Ohensalo 2, sivu 214 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/rippikirja_1829-1840_tk1083_ii/217.htm)

D. Hirvensalmen lastenkirja 1823-1842
- Istruala 1, sivu 119 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/lastenkirja_1823-1842_tk1085/65.htm)
- Istruala 2, sivu 120 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/lastenkirja_1823-1842_tk1085/66.htm)
- Ohensalo 2, sivu 441 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/lastenkirja_1823-1842_tk1085/226.htm)

E. Hirvensalmen rippikirja 1841-1852 (tarkastelin vain Ohensalo no 2:ta, johon mielenkiintoni varsinaisesti kohdistuu)
- Ohensalo 2, sivu 40 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/rippikirja_1841-1852_tk1083-1084/52.htm)

Terveisin Maija Parviainen

Maija Parviainen
23.09.13, 18:58
Jatkoa edelliseen viestiini, joka koski Istrualan taloa 1.

ISTRUALA 2:
Taloa asuttivat rippikirjan 1818 mukaan Kuitusen veljekset lautamies Antti (1760-1821), Heikki (1763-1825), Matti (s. 1765) ja Tuomas (s. 1772). Lastenkirjasta 1794 selviää, että veljesten isän nimi oli Antti Kuitunen.

Lautamies Antti Kuitunen (1760-1821) (A), vaimo Helena Komppa (1763-1822) (A)
Lapsia:
- Matti (1784-1819) (A+B), vaimo Helena Manninen (s. 1792, Ohensalo 2:ssa olisi saman niminen samana vuonna syntynyt tytär) (A+C), tytär Anna Helena (s. 1819) (C+D), jonka mies Tapani Liukkonen (s. 1806) (C) tuli sivulta 161 rengiksi taloon
- Anna (s. 1786) (B)
- Antti (s. 1792) (A+B+C), vaimo Helena Pynnönen (s. 1800) muuttanut Kangasniemeltä 1822 (A+C), lapsia lastenkirjasta D: Antti (s. 1824), Maria (s. 1828), Helena (1832-183?), Fredrika (1836-1841)
- Tuomas (s. 1796) muutti 1819? Ohensalo 2:een, jossa avioitui talon tyttären Kaisa Antintr Mannisen kanssa (katso lisää Ohensalo 2:n kohdalta) (A+B)

Heikki Kuitunen (1763-1825) (A), vaimo Maria Liukkonen (s. 1772-1840), (A+C)
Lapsia:
- lautamies Heikki (s. 1792) (A+B+C), vaimo Helena Laitiainen (s. 1798) (A+B+C)
- Helena (s. 1794), B
- Antti (s. 1798) (A+B+C), vaimo Anna Heikintr (?) Borg (?) (s. 1801) (A+C)
- lastenkirjassa B useita yliviivattuja, olisikohan syntynyt kaksoset Matti ja Liisa vuonna 1795? (B)
- Matti (s. ?) (B)
- Paavo (1804-1828) (A+C), A:ssa huomautus vihkimisestä 1828, mutta tarkoittiko se Paavoa vai seuraavana mainittua Matti-setää (s. 1865), joka olisi ollut jo 63-vuotias
- Aatami (1807-1837) (A+C+D), vaimo Eeva (jotakin E:llä alkavaa + dr) (s. 1809) (C), lastenkirjassa D lapset Antti (s. 1830) ja Matti (1835-1841)
- Matti (s. 1809) (A+C+D), vaimo Albertina Laulain (Laulajainen?) (s. 1809) (C), lastenkirjassa D lapset Otto Samuli (1840-1841?) ja Maria (s. 1842)
- Samuli (s. 1811) (A+C+D)
- Liisa Maria (s. 1814) (C+D)

Matti Kuitunen (1865-1836), leski jo 1818 (A+C)
Lapsia:
- Matti (s. 1798?) (A+C), vaimo Liisa Tuomaantr (s. 1801) muuttanut Joutsasta1820 (A+C), tytär Anna (s. 1819) (C, onko tätä perhettä?), tytär Liisa (s. 1823) (C+D), mies Taneli ?-poika Kuitunen tullut sivulta 159 (C), tytär Anna Maria (s. 1827) (D), tytär Eeva Sohvi (1834-1835) (D), tytär Albertina (s. 1842) (D)
- Anna (s. 1806) (A)

Tuomas Kuituselle (s. 1772) ei ole mainittu perhettä (A+B+C)

Rippikirjassa C sivun 117 kahdesta alimmasta henkilöstä ei saa selvää (syntymävuodet 1808 ja 1798?).

Maija Parviainen
23.09.13, 18:58
Jatkoa edellisiin viesteihini, jotka koskivat Istrualan taloja 1 ja 2.

OHENSALO 2, Kurki
Taloa asuttivat rippikirjan 1818 mukaan Mannisen veljekset Matti (s. 1757-1841), Pekka (s. 1761-1832), Antti (1765-1822?) ja Heikki (s. 1768-1837). Tilan pitoa jatkoi Istruala 2:sta tullut kotivävy Tuomas Antinp Kuitunen (s. 1796).

Matti Manninen (s. 1757-1841), leski jo 1818, lapsista ei tietoa (A+C+E)

Pekka Manninen (s. 1761-1832) (A+B), vaimo Kaisa Närväinen (s. 1770-1844) (A+C+E)
Lapsia:
- Heikki (s. 1793, kuollut?) (B)

Antti Manninen (1765-1822?) (A), vaimo Maria Närväinen (s. 1768-1833) (A+C), olisivatkohan Närväisen tytöt Maria ja Kaisa sisaruksia?
Lapsia:
- Antti (1789-1828?) (A+B)
- Helena (s. 1792) (B)
- NN (mustetahroja ja yliviivaus) (s. 1795?) (B)
- Kaisa (s. 1798) (A+B+C), mies Tuomas Antinp Kuitunen (s. 1796) (A+C) tuli kotivävyksi Istruala 2:sta, lapsia Anna (?) (s. 1820, Kangasniemelle 1837) (C+D) ja Tuomas (s. 5.3.1828) (D+E)
- Maria (s. 1807), naimisiin 1825, mies Antti Eerikinp Manninen (s. 1768) Istruala 1:stä (A)

Heikki Manninen (s. 1768-1837) (A+C), vaimo Eeva Manninen (s. 1779) (A+C)
Lapsia:
- Anna (1798-1804) (B)
- Liisa (1809-1827) (A+D), mies Olli Ylönen (s. 1797) (A+C), merkintä Pieksämäki 1826 (yliviivattuna Kangasniemi) [vihkiminen http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/hirvensalmi/vihityt-kuolleet_1815-1868_tk1087/144.htm], Ylösen toinen vaimo Maria Laitiainen (1809-1841) (C+E) ja kolmas vaimo Lotta Eliaantr (?) Vehniäinen (?) (s. 1812) Rautalammilta 1842 (E)
Charlotan muutto Rautalammin Siikakoskelta (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/rautalampi/muuttaneet_1822-1846_tk1104/86.htm), vihkiminen 26.6.1842 Brud. Torp.dr Siikakoski Matalaaho torp no 9 (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/rautalampi/vihityt_1832-1879_mko939-943/25.htm)

Lastenkirjassa B on myös loiseksi merkitty Maria Manninen (sukulaisuus isäntäväkeen tuntematon), jolla pojat
Heikki Laitiainen (s. 1771), merkintä Kangasniemi
Tuomas (s. 1778), mahdollisesti sama, jonka lapset ovat Antti (s. 1802) ja Anna (s. 1804)

Rippikirjassa C: 4 piikaa ja 2 renkiä
Rippikirjassa E: 2 piikaa ja 4 renkiä

Harry Kuitunen
23.09.13, 21:44
Kiitos tiedoista,
Tämä vaatii vähän sulattelua. Joitakin osia oli tiedossa, joissakin pieniä poikkeamia omista tiedoistani.
Palaan varmasti asiaan.
Terveisin Harry Kuitunen

Harry Kuitunen
24.09.13, 09:13
Hei Maija,
1)Ensimmäisellä lukukerralla seuraavia huomioita (joskin hiukan epävarmoja).
Antti Antinpojalla 1760-1821, oli myös sisar Eeva Antintr.1764-1821.
2)Henrik(Heikki)Antinpojan tytär Helga(Helena) k.1815
3) Aatami Heikinpojan 1807-1837 (hukkui) vaimo oli Eeva Eliaantytär.
ja näyttäisi menneen naimisiin toistamiseen naimisiin 1844 Matti Olavinpoika Liukkosen kanssa.
terv.
Harry

Maija Parviainen
24.09.13, 19:38
Hei Harry

Hienoa, jos täydennät ja korjaat kehittämiäni perhekuntia. Puutteellisten asiakirjatietojen pohjalta ja lukuvirheiden kautta olen voinut yhdistää sukulaisuussuhteita ihan väärin.

Miten muuten pääsit perille siitä, että Tuomas Antinpoika (1796-1866) oli Antti Pietarinpoika Kuitusen pojanpoika?

Harry Kuitunen
24.09.13, 20:15
Hei,
En ole itse tullut tähän tulokseen vaan tätini, Maria(Maija) Kekki. os.Kuitunen.(Otto Matinpojan lapsenlapsi kuten isänikin. Maija tutki Kuitusia yli 40 vuotta ja jätti minulle perinnöksi velvoitteen ylläpitää, ja jos mahdollista, täydentää hänen tekemäänsä työtä. Itse en ole tutkija enkä osaa käyttää hyväkseni kaikkia lähteitä. Yritän aktiivisesti seurata eri sivustoja ja joskus löytyy joku tiedon murunen.Ihmettelen edelleen sitä, että tätini teki kaiken työn ennen tietokoneaikaa. Olen myös täydentänyt Boije af Gennäs suvun tietoja. Nyt ollaan vuodessa 1300, kun olen löytänyt 1.sukupolven lisää. On tämä mielenkiintoista.Kun aloitin koulun Helsingissä v.53, oli Helsingin puhelinluettelossa parikymmentä nimeä ja tunsin ne kaikki. Nyt lienee Kuitusia jo useampi sivu.
Hyvää syksyä t. Harry Kuitunen

Qitton
02.04.14, 14:20
Jatkoa edelliseen viestiini, joka koski Istrualan taloa 1.

ISTRUALA 2:
-----

Matti Kuitunen (1865-1836), leski jo 1818 (A+C)
Lapsia:
- Matti (s. 1798?) (A+C), vaimo Liisa Tuomaantr (s. 1801) muuttanut Joutsasta1820 (A+C), tytär Anna (s. 1819) (C, onko tätä perhettä?), tytär Liisa (s. 1823) (C+D), mies Taneli ?-poika Kuitunen tullut sivulta 159 (C), tytär Anna Maria (s. 1827) (D), tytär Eeva Sohvi (1834-1835) (D), tytär Albertina (s. 1842) (D)
- Anna (s. 1806) (A)

Tuomas Kuituselle (s. 1772) ei ole mainittu perhettä (A+B+C)

Rippikirjassa C sivun 117 kahdesta alimmasta henkilöstä ei saa selvää (syntymävuodet 1808 ja 1798?).

Istruala 2:een kuuluu Rapalan talo. Lainaamassani tekstissä on tytär Liisa (s.1823) ja hänen miehensä Taneli. Taneli on syntyisin Saarikuitusen Niemelästä Antti Kuitusen vanhimpana poikana, Taneli Antinp. (1819 Kuitula 2, Niemelä). Tämä löytyy kirkonkirjoista ym. kirkollisista dokumenteista.

H.Arjava
02.04.14, 15:17
Otto Ukkosen kirjassa Puulasalo Saari-Kuitunen - ihmisiä, elämää - (2008) s.99 on tietoja Daniel/Taneli Antinp. Kuitusen vanhemmista ja sisaruksista.

H.Arjava

Harry Kuitunen
02.04.14, 17:24
Kiitos tiedoista. Yritän hankkia ko. teoksen jostakin.
terv. Harry Kuitunen

cuikka
11.07.17, 13:27
Moi
Mistä tätä Saari Kuitunen-kirjaa voisi etsiä?itsellä suku lähtöisin tuosta Saari Kuitusesta ja kiinnoistaisi hankkia kyseinen kirja!

H.Arjava
11.07.17, 13:40
Otto Ukkosen sähköposti on ollut viimeksi

ukkonen.otto*gmail.com

Sitä voisi kokeilla.

H.Arjava

cuikka
11.07.17, 13:53
Kiitoksia paljon

Maija Parviainen
15.09.17, 15:25
Ukkosen kirja on ainakin Varastokirjastossa, josta sen voi tilata omaan lähikirjastoonsa. Saari-Kuitusen suvuilla näyttää olevan paljon yhteyksiä Hirvensalmen Björnilään, Tuukkalaan, Kirkonkylään, Hämeenmäkeen, Pöyrynkylään, Puukonsaareen ja Hirvenlahteen. Lisäksi yhteyksiä esiintyy mm. Kangasniemen Puulasalmeen, Istrualaan, Hokaan, Unnukkalaan, Kaihlamäkeen sekä varsin runsaasti Joutsan Mieskonmäkeen ja Pärnämäkeen.

Kirja on oikein kiinnostava myös tällaiselle minun kaltaiselleni, joka on seurannut Saari-Kuitusen elämää ja ihmisiä vähän sivummalta. Palautan kirjan maanantaina omaan lähikirjastooni.

Maija Parviainen

Kasu
17.09.17, 11:25
Hei vaan.
Minä olen myös yrittänyt etsiä Olof Mattsonin tietoja s.1796 .
Olis muuttanut Lestijärvelle noin 1825???. Siellä Niemelän nimellä.
Sshy ja hiski käyty läpi. Ei vaan löydy....
Voihan olla että tulee siltä alueelta muista kunnista.

Maija Parviainen
17.09.17, 18:18
Valitettavasti Otto Ukkosen kirjasta ei löytynyt ainakaan nopealla lukemisella sopivaa Olli Matinpoikaa. Hakemistossa henkilöt ovat sukunimen perusteella aakkosissa. Etsin hakemistosta Ollia Puulasalon yleisimpien sukunimien joukosta eli Kuituisista, Liukkosista, Mannisista, Kompista ja muutamista muista. Jostain syystä Olli ei ollut saaressa yleinen etunimi. Niemelän ensimmäiseksi isännäksi on merkitty kirjan taulussa T94 Antti Mikonpoika Kuitunen (1766-1845). Hänen 12 lapsestaan on vuonna 1796 syntynyt Erik-niminen poika.
Maija Parviainen

Julle
20.09.17, 14:44
< Onko tuttu? -osiossa keskustellaan Istrualan talon 2 isäntäväestä 1700-luvulla (http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=28951). Lähetän tänne Savon osioon uudelleen palvelinrikossa kadonneet viestini, jotka lähetin 21.10.2012. Viesteihini tuli silloin pari lisätietoa, mutta ei mitään varsinaisia korjauksia. >

Mielenkiintoista, koska liittyy Nousialan naapuriin?
http://www.jukkajoutsi.com/kniemi90.html
Olen joskus ollut Nousiaisen takia Mannisten jäljillä Istrualassa Kangasniemellä?
Eerik Mannisen isä on Olli ja isosisä Simo, mutta sitten oli Mannisia pilvin pimein Istrualassa ja ennen Istrualaa myös Kuitulassa.
Muistaakseni Mannisilla ja Kuitusilla oli yhteistä jo 1600-luvun ja 1700-luvun alussa, mutta pitäisi käydä vuosi vuodelta läpi henki- ja maakirjoja ja kenties tositteitakin. Kova homma vain, niin on jäänyt!

Tutkimisiin

Kasu
25.09.17, 22:04
Miten paljon kirkonkirjoja on tuhoitunut.
Voisikohan se selittää sen että Olof Mattson s 1796 tietoja ei löydy Hirvensalmelta.

Julle
26.09.17, 10:23
< Miten paljon kirkonkirjoja on tuhoitunut. >
Tällaiseen ongelmaan löytyy yleensä vastaus HisKin seurakunnan lisätietoja kohdasta:
http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=95&TYPE=HTML&LANG=FI

< Voisikohan se selittää sen että Olof Mattson s 1796 tietoja ei löydy Hirvensalmelta. >
Kuten huomaat kastettujen luetteloa, lastenkirjaa eikä edes rippikirjaa tule löytymään, joten joudut tyytymään henkikirjoihin. Mutta sitten sinun on tiedettävä edes talon nimi ja mielellään myös sukunimi.
Olof Mattsoneja on aivan liian paljon Hirvensalmella.
Jos Olof Mattson on syntynyt vuonna 1796, hänen pitäisi ilmestyä vuoden 1815 henkikirjoihin Hirvensalmella, jotka löytyvät Mikkelin läänin henkikirjoista Savon ylinen kihlakunta Hirvensalmi.
http://digi.narc.fi/digi/hak_view.ka?hakid=2264

Onnea etsimiseen

Kasu
29.09.17, 16:59
Maija.
Löysin Mäntyharjun kirjoista Olof Mattsonin.
RK 1809- savonpuoli kuva 81.Oiskohan tämä se etsimäni.

Maija Parviainen
01.10.17, 21:49
Hei Kasu. Tarkoititko tätä SSHY:n kuvaa www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/mantyharju/rippikirja_sp_1809-1820_tk1065/81.htm (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/mantyharju/rippikirja_sp_1809-1820_tk1065/81.htm)? Sama kuva näkyy arkistolaitoksen puolella vähän selvempänä http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6194526. Toiseksi viimeisenä on Son Olof, jonka nimen perässä lukisi minun tulkintani mukaan Rots: eli hän olisi kuusi henkilöä ylempänä olevan Thom. Rotsalan poika. Muutenkin tuossa Ruotsalan talossa näyttää asuvan paljon Ruotsalaisen perhettä.

Julle
08.10.17, 14:15
<
ISTRUALA 1:
Taloa asuttivat rippikirjan 1818 mukaan Mannisen sisarukset Matti (1757-1835), Eeva (1759-1834), Eerikki (1768-1834), Antti (1771-1834) ja Heikki (s. 1774). Lastenkirjasta 1794 selviää, että sisarusten isän nimi oli Eerikki Manninen.

Matti Manninen (s. 1757-1835), 2. vaimo Helena Ristontytär (s. 1769-1830), (A+B+C eli rippikirja 1818, perheen lapsia lastenkirjassa 1794 sekä rippikirja 1829)
Lapsia:
- Eeva (s. 1782-1834) (B+C)
- Anna (s. 1785) (B)
- Antti (s. 1784)
- Matti (s. 1786-1830), Matilla taisi olla vikaa vasemmassa polvessa (A+B+C), vaimo Liisa Kuitunen (s. 1795) (A+C), lapsia ainakin tytär Tiina Sohvi (s. 1816), naimisiin 1838 sivulle 36 (C+D); Heikki (?) (s. 1824) (D) ja Vilho (s. 1828) (D)
- Helena (s. 1792) (B)
>

Kiitos Maijalle Sukutapahtuman esityksestä ja tästä Istrualan esityöstä.

Joitain eroja oli löytävinäni vuosissa ja hieman lisää lapsia sekä vaimoja.
Vrt. liite EerikManninen1728.txt ,mutta älkää välittäkö kysymyksistä, jotka ovat vain omia merkintöjäni epäselvyyksistä vielä.
Yleisesti henkikirjojen ja rippikirjojen välillä on +/-2 vuoden ero tai perheet ovat suvussa limittäin. Tila on ollut joku jalkaväki (infanteri) maatila.
Iät ovat ensimmäisen kerran vasta vuoden 1803 henkikirjassa.

Julle
08.10.17, 18:25
<
Matti Manninen (s. 1757-1835), 2. vaimo Helena Ristontytär (s. 1769-1830), (A+B+C eli rippikirja 1818, perheen lapsia lastenkirjassa 1794 sekä rippikirja 1829)
Lapsia:
- Eeva (s. 1782-1834) (B+C)
- Anna (s. 1785) (B)
- Matti (s. 1786-1830), Matilla taisi olla vikaa vasemmassa polvessa (A+B+C), vaimo Liisa Kuitunen (s. 1795) (A+C), lapsia ainakin tytär Tiina Sohvi (s. 1816), naimisiin 1838 sivulle 36 (C+D); Heikki (?) (s. 1824) (D) ja Vilho (s. 1828) (D)
- Helena (s. 1792) (B)
>
Kuten edellä, mutta Matin tiedot:
Huomiot:
Lapset ovat kaikki 1. vaimon, jonka nimi jäi ikuisuuteen?
Eikö tuo Eevan kuolinaika 1834 ole Eeva-tätinsä?
Matin kuolinaika 1835?
Vrt. liite MattiManninen1757.txt

Tarkistelemisiin

Julle
08.10.17, 18:35
< Eerikki Manninen (s. 1768-1834), leski jo 1818 (A+C)
Lapsia:
- Antti (s. 1798-1851) (A+B+C), vaimo Maria Antintr Manninen (s. 1807-1831) Ohensalo 2:sta (A+B+C), toinen vaimo Helena Matintr (?) Komppa (s. 1812), tuli sivulta 167 (C)
- Maria (s. 1800) (A+B)
>
Huomiot:
Jäi vähän epäselväksi mihin muuttivat Kangasniemelle, mutta ehkä löytyvät muuttokirjoista?

Tarkastelemisiin

Julle
08.10.17, 18:46
<
Eeva (s. 1759-1834) (A+C) ja Heikki Manniselle (s. 1774) (A+B) ei ole mainittu perhettä
>
Anttia täytyy tutkia vielä tarkemmin, vaikka jäljet taitavat johtaa Pielavedelle.
Eeva ei mielestäni avioitunut, koska oli jotenkin raihnainen tai jotain sinne päin. Samoin Henrik ei avioitunut, vaikka kuudennusmieheksi pääsikin.

Tarkistelemisiin