Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Antti Pietarinpoika Kuitunen
Harry Kuitunen
17.09.13, 06:46
s, tiettävästi 1734 , toiminut lautamiehenä (Istruala No.2) Hänelle on merkitty 5 lasta mutta puolisosta ei mitään tietoa.?? Olen kuullut, että Kuitusia tutkii usampikin henkilö. Voisiko joku auttaa? Kyseessä on isoisäni, Elis Otonpoika Kuitusen isoisän-isoisän isä. Kiitos
eeva häkkinen
20.09.13, 14:33
Ei taida olla oikeita Kuitus-tutkijoita langoilla, itselleni Kuituset ovat vähän sivusukua. Epäilen tosin olisivatko vakavissaan Kuitusia tutkineetkaan löytäneet vastausta kysymykseesi, mikä oli Antti Pietarinpojan vaimon nimi näistä syistä:
- Istruala kuului 1800-luvulle asti Hirvensalmeen, jonka kirkonkirjat ovat palaneet, muistaakseni 1818 tai niillä main
- Henkikirjat ovat suurelta osin tallessa, vaikka aukot sattuvat aina harmillisiin kohtiin. Naisten, erityisesti vaimojen nimiä on niistä kuitenkin turha etsia.
- Renovoidut tuomiokirjat menivät Turun palossa ja tuomarinarkussa säilytettyjen konseptikirjojen paperi käytettiin parempiin tarkoituksiin. Ensimmäinen säilynyt on vuodelta 1747 ja kiintoisaa kyllä, siinä on Kuitulan Kuitusten kruununtilaa koskeva juttu, joka saattaa hyvinkin liittyä näihin Kuitusiin. En tiedä jutusta tarkemmin, mutta kannattanee tarkistaa, jos on kiinnostunut näistä ajoista, sijaitsee MMA:ssa. Seuraava säilynyt on muistaakseni vuodelta 1769 ja sitten tihenevä harava, Vakka-tietokannasta näkyy paremmin.
- Paikallinen läänin hallintoarkisto tuhoutui Lappeenrannan valtauksessa 1741. Tukholmaan toimitetut yhteenvedot (eli läänintilit, mm. henkikirjat) ovat toki säilyneet, mutta koskevat vain tiliasioita. Kymenkartanon läänintilit ovat tallessa vsta 1745 ja em. kruununtilaa koskeva juttu on luultavasti käynyt myös maaherralla, joka oli ylin elin kruununtiloja koskevissa jutuissa. Jos ensimmäinen Istrualan Kuitunen on tullut Mannisten vävyksi, saattaisi se näkyä asukasoikeuden vahvistuskirjeessä.
Eli asiakirjoja, joista tietoa voisi systemaattisesti hakea, ei ole olemassa. Aina on toki olemassa marginaalinen mahdollisuus, että tieto pulpahtaa esiin esim. 100 vuotta uudemmassa tuomiokirjassa, jutun sivulauseessa, niinkuin joskus tapahtuu, mutta se on sitten pelkkää hyvää tuuria.
Harry Kuitunen
20.09.13, 15:41
Kiitos tiedoista.
Manninen esiintyy minun papereissani ensimmäisen kerran Antti Pietarinpojan pojanpojan, Tuomas Antinpojan (1796-1866)vaimona Kaisa Antintytär Manninen (Ohensalo).
Antti Pietarinpoika näyttää menneen naimisiin
v. 1755. En vain tiedä mistä sen saisi vahvistettua.
Kiitos vielä kerran.
Terveisin Harry:)
eeva häkkinen
20.09.13, 22:56
Henkikirjojen mukaan Antti on avioitunut vuonna 1752. Ko. vuoden henkikirjaan hänet on merkitty 18-vuotiaaksi eikä vaimosta puhuta mitään, mutta vuonna 1753 hänelle on jo kirjattu vaimo. Tuota 18 vuoden ikää ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti, vielä 1700-luvun lopulla on 18-19-vuotiaita nuoria miehiä merkitty 17-vuotiaiksi henkikirjoihin, jotka tehtiin aivan vuoden alussa, joskus jo edellisen vuoden puolella. Vuoden 1734 valtakunnanlaki määräsi sulhasen ikärajaksi 21 vuotta, mutta 1748 määräystä lievennettiin niin, ettei naimalupaa tarvinnut hakea kuninkaalta, vaan kihlakunnan käräjät saattoivat myöntää sen 18 vuotta täyttäneelle nuorukaiselle, jolla (tai vanhemmilla) oli talo tai torppa tai pojalla vuosipesti tai käsityöammatti, eli laillinen tapa elättää perheensä. Joten niin tai näin, ko. vuosi sopii mainiosti Antin vihkivuodeksi.
Onko sinulla tietoa Kuitusten tulosta Istrualaan välillä 1739-43, jolta henkikirjat puuttuvat? Mulla on yksi ajatus, jota en ole varmistanut, mutta joka näyttää aika todennäköiseltä. Mannisethan isännöivät molempia Istrualan taloja vielä vuonna 1739.
Maija Parviainen
23.09.13, 20:40
Mitään uutta minulla ei ole antaa 1700-luvun Kuitusiin syistä, jotka Eeva Häkkinen jo mainitsi.
Yritin vajaa vuosi sitten konstruoida Hirvensalmen vanhimpien säilyneiden kirkonkirjojen perusteella Istruala 1:ssä ja 2:ssa sekä Ohensalo 2:ssa asuneita Mannisten ja Kuitusten perheitä 1800-luvun alusta ja 1700-luvun lopusta. Tämän keskustelun innoittamana heitin nyt Savon osioon silloiset mietteeni (http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=29016). Onneksi oli konseptit tallella omalla kiintolevyllä.
< s, tiettävästi 1734 , toiminut lautamiehenä (Istruala No.2) Hänelle on merkitty 5 lasta mutta puolisosta ei mitään tietoa.?? Olen kuullut, että Kuitusia tutkii usampikin henkilö. Voisiko joku auttaa? Kyseessä on isoisäni, Elis Otonpoika Kuitusen isoisän-isoisän isä. >
Kyllä Hirvensalmen HK 1752 merkinnän 18 vuotta perusteella olisi syntynyt vuonna 1734 Hirvensalmi Kuitula ei Istruala 2 ja isä olisi Pekka (Pehr/Petter) Kuitunen Kuitula 3 ja isoisä Jussi (Johan) Kuitunen Kuitula 3 todennäköisesti.
Vuonna 1711 ei löydy yhtään Kuitusta Kuitulasta?
Hirvensalmen/Mikkelin henkikrijoja löytyy digitaaliarkistosta Savon ylinen kihlakunnan sarjasoista ja myös Kymen kartanon sarjoista. Myös luettavissa on maakirjoja ja tositekirjoja, vain muutamalta vuodelta näyttäisi puuttuvan.
Tutkimisiin
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.