Yläneeltä Roos ja Lejon

[Juliana]

Tunteeko joku tämän perheen vaiheita, Matts Mattsson Roos s. 26.1. 1862 ja Sofia Serafinasdotter Lejon 22.1. 1856. Sofian avioton poika oli Frans Lejon, avioliitosta syntyi monta lasta, perhe muutti Maskuun, sitten Mietoisiin ja Turkuun vuosisadan alussa, mutta luultavasti muutti sieltä pois jonnekin. Yhden pojan haara jäi Turkuun, toinen taisi palata Yläneelle. Vanhemmat kadoksissa etsinnöistäni huolimatta ja sukutieto juurista hukkunut aikoja sitten. Jos joku tuntee perheen, voi laittaa myös yv.nä tuoreempia tietoja.

[ristojohannes]

Sofian aviottomasta pojasta oli Turun Sanomissa koskettava kertomus joitakin vuosia sitten.

Julkaistu 20.8.2006 Turun Sanomissa.

Pimeyden mykkä maailma

Voiko ihminen pärjätä elämässä ilman kuuloa ja näköä? Voiko pimeydestä ja hiljaisuudesta löytää tien muitten ihmisten yhteyteen ja mielekkääseen työelämään?
Voi. Sen todisti Kakskerrassa vuonna 1947 kuollut Frans Leijon: puuseppä, sorvari, keksijä, puutarhuri - arvostettu ja käsitöistään palkittu ammattimies.
Frans syntyi Yläneellä 1879 omien sanojensa mukaan ”kuljeksivan työläisnaisen” aviottomaksi pojaksi. Kaksi- ja puolivuotiaana hän sairastui isorokkoon, joka vei häneltä näön ja kuulon.
Näin hän kertoi itse ruotsiksi kirjoittamissaan muistelmissa:
- Kun paranin oli yö ja pimeys ympärilläni. Minä en nähnyt mitään, en kuullut mitään, enkä osannut puhua. Muistan vain kuinka koetin kävellä, mutta kaaduin ja löin pääni niin, että sattui kovasti. Muistan hyvin vähän siitä, mitä olin nähnyt ennen sairauttani, mutta luulen muistavani minkävärinen oli taivaankansi sekä puitten vihreys.
Fransilla oli tallella hajuaistinsa, joka kehittyi äärimmilleen. Sen avulla hän oppi tunnistamaan ihmiset ja haistamaan ruoan. Ihmissuhteista ei juuri voinut puhua: pojalla ei ollut keinoa, jolla olisi saanut muihin muuta yhteyttä kuin pelkän käsikopelon. Niinpä hän ei edes opetellut kävelemään: hän kulki aina nelinkontin.
Kun Fransin äiti meni naimisiin, perhe muutti toiselle paikkakunnalle. Frans leikki naapurien lasten kanssa nelinkontin juosten, otti kiinni, tappeli, löi ja puri. Hänestä tuli pieni villi-ihminen, jolle ei saanut opetetuksi käytöstapoja: hän rikkoi naapurien kellarinovia ja varasti ruokaa, söi omenat ja marjat naapurien puutarhoista, varasti munia kanaloista.
Frans itse sanoi ymmärtäneensä vasta myöhemmin, kuinka ”paha” poika hän pienenä oli. Kukaan ei voinut kertoa hänelle, mitä piti tehdä ja mitä ei saanut. Jälkeenpäin tullut rangaistus tuntui vain käsittämättömältä onnettomuudelta, kun ei viesti sen tarkoituksesta välittynyt perille.
Amerikkalainen Helen Keller, Frans Leijonin kohtalotoveri ja aikalainen, kuvaili kuurosokean lapsen todellisuutta näin:
- Oletko koskaan ollut merellä tiheässä sumussa, jossa käsin kosketeltava valkea pimeys sulkee sinut sisäänsä? Missä laiva jännittyneenä ja pelokkaana haparoi rantaa kohti pelkän luotinuoran varassa, ja sinä odotat sydän pamppaillen, että jotakin tapahtuisi?
- Minä olin sellainen laiva ennen kuin koulutukseni alkoi, mutta ilman kompassia tai luotinuoraa, ilman mitään keinoa saada tietää, miten lähellä satama oli. Valoa! Antakaa minulle valoa! oli sieluni sanaton huuto...
Niin Frans kuin Helen Kellerkin kapinoivat hämärän ulkopuolista olotilaansa vastaan niin rajusti, että heidän perheensä oli vaikeuksissa. Kummankin tilanne ratkesi samalla tavalla. Helen Keller sai kuusivuotiaana kotiopettajan, jonka kanssa hän muutti erilliseen mökkiin asumaan. Frans Leijon lähetettiin kotoaan Mynämäeltä kuurojen kouluun Pietarsaareen.
Molemmille ratkaisu toi avaimet ympäröivän maailman ja sen ihmisten ymmärtämiseen. Avaimet valoon.
Fransin lähtöön oli syynä vapaaherra Robert Jägerhorn, jolle hänen kasvatusisänsä oli tehnyt hevosmiehen töitä. Jägerhorn tunsi Pietarsaaressa isänsä perustamaa kuurojen koulua johtavan Anna Heikelin ja oli vakuuttunut siitä, että Fransista tämän ohjauksessa kehittyisi kunnon mies. Hän lähetti Fransin oman palvelijansa saattamana ensin vaunuissa Turkuun ja sitten junalla Pietarsaareen.
Kun Anna Heikel tuli tulijoita vastaan koulun pihalle, hän puhkesi itkuun, kun näki nelinkontin ryömivän pojan. Tämän eleet ja liikkeet muistuttivat hänestä ”enemmän eläintä kuin ihmislasta”.
Frans oli vieraassa paikassa ja tuntemattomien ihmisten käsittelyssä. Kun joku lähestyi, hän huitoi käsillään ja jaloillaan, puri ja raapi ja parkui kaikin voimin. Vasta vähitellen hän oppi luottamaan siihen, että vieraat halusivat hänelle hyvää.
Ensimmäinen lukukausi kului pelkän kävelyn opettelemiseen. Harjoituksissa kului rikki neljä paria paksuja lapasia, kun oppilas yhtenään heittäytyi nelinkontin maahan.
Frans viihtyi koulussa ja varsinkin hänelle läheiseksi tulleen hoitaja Maija Björklundin kanssa niin hyvin, ettei suostunut palaamaan kotiinsa edes kesälomaksi. Syksyllä hän opetteli jo sokeainkirjoitusta ja pistekirjoitusta ja osasi ilmaista itseään viittomalla. Hän oppi myös kaunokirjoitusta mustekynällä.
- Fransin opettaminen on tuottanut monta tuskan hetkeä niille, jotka hänestä ovat huolta pitäneet. Mutta paljon enemmän iloa on kuitenkin tuottanut se, kun saa huomata miten henkinen elämä herää ja kehittyy tässä syvästi onnettomassa lapsessa. Hänellä on tavattoman selvä järki, nopea käsityskyky ja hyvä muisti, kiitteli Anna Heikel koulun vuosikertomuksessa.
Koulussa Fransista tuli syvästi uskovainen. Kun hän erään hartaushetken jälkeen sai tervehtiä saarnaajaa, hän oli aivan onnesta sekaisin: hän luuli kätelleensä Jumalaa. Kun opettaja selitti, että saarnaaja oli vain Jumalan ystävä ja että Jumala ei asu maan päällä vaan ylhäällä, Frans kiipesi asuntolan vintille ja pettyi, kun ei löytänyt Jumalaa sieltäkään. Taivasta hänen oli hyvin vaikea käsittää.
Käytännön asiat sen sijaan sujuivat hyvin. Hän teki opettajansa kanssa pieniä tutkimusretkiä ja tutki kohteensa käsikopelolla niin perusteellisesti, että osasi sitten tehdä niistä pienoismalleja: näin hän teki läkkipellistä sekä leikkijunan ja höyrylaivan. Hän rakensi myös yksityiskohtiaan myöten tarkan tuulimyllyn, jonka sisällä oli jopa myllärin sänky. Myllyn siivet toimivat tuulessa erinomaisesti.
Hänellä oli sormenpäissään tarkka muisti. Hän tutustui ihmisiin koskettelemalla heidän käsiään ja pystyi tavallisesti tunnistamaan tapaamansa ihmisen vielä vuosien kuluttua.
Koulun lähellä asui sokea mies, joka osasi sorvata. Frans pyysi neiti Heikeliltä päästä miehen luo oppiakseen sorvaamaan, mutta neiti Heikel piti suunnitelmaa hengenvaarallisena eikä suostunut. Frans meni ominpäin koulun veistohuoneeseen, tarttui sorviin ja rukoili Jumalaa opettajakseen - ja työ sujui.
20-vuotiaana Frans lopetti koulunkäynnin, mutta jäi Anna Heikelin hoitoon. Ajan mittaan Fransista tuli taitava sorvaaja: hän valmisti myyntiin mm. kymmeniä keinutuoleja. Ansionsa hän säästi. Hän suunnitteli lähettävänsä matkarahat äidilleen, että tämä voisi tulla katsomaan miten hyvin pojalla oli nyt asiat.
Mutta yhteys kotiin oli katkennut, Fransin äiti oli jo kuollut ja muu perhe muuttanut tuntemattomaan paikkaan. Vasta vanhempana Frans sattumalta sai yhteyden sisaruksiinsa.
Vuonna 1902 Helsingissä järjestettiin yleinen ”kuuromykkäin kokous” ja näyttely, jossa yleisö sai tutustua heidän töihinsä. Frans pääsi neiti Heikelin kanssa mukaan ja sai esitellä näyttelyssä sorvaamistaan. Hänen sorvinsa viereen osui tuttu vuosien takaa: Robert Jägerhorn, joka aikoinaan oli lähettänyt Fransin kouluun. Anna Heikel mainitsi myöhemmin, että tapaaminen oli ”sydämellinen ja liikuttava”. Jägerhorn lahjoitti entiselle suojatilleen myös rahaa.
Neiti Heikel kuoli muutaman vuoden päästä. Hänen toivomuksensa mukaan hänen jäämistöstään perustettiin Frans Leijonin rahasto, jonka tarkoitus oli pitää huoli Fransin toimeentulosta. Frans asui maalla entisen hoitajansa Maija Björklundin perheen luona, mutta vieraili Pietarsaaren koululla usein.
Hän tiesi muitten kulkevan kaupunkireissunsa polkupyörällä ja päätti rakentaa sellaisen itselleenkin. Siitä tuli kolmipyöräinen ja kahden istuttava: Frans itse polki takana ja edessä joku Björklundin perheen lapsista.

Frans keksi myös keskustelulevyn: hän kaiverrutti metallilevylle aakkoset, joiden alle painettiin pistekirjaimet. Keskustelukumppani asetti sormen kunkin tarkoittamansa kirjaimen kohdalle, ja Frans tunnusteli siitä kohtaa pistekirjaimen. Levyä hän piti aina taskussaan ja käytti sitä ihmisiä tavatessaan.
Vuoden 1917 elintarvikepulan aikana Frans kiinnostui vihannesviljelystä. Hän luetutti itselleen alan teoksia, tilasi siemeniä ja aloitti menestyksellisen puutarhurin uran: hänen tuotteitaan palkittiin Vaasan puutarhanäyttelyssä. Vuoden 1922 Tampereen teollisuusnäyttelyssä hänen keinutuolinsa ja kynttilänjalkansa saivat ensimmäisen palkinnon.
Frans alkoi unelmoida omasta pikku puutarhamökistä jossain Etelä-Suomessa, missä aurinko paistaa lämpimämmin ja kasvattaa parempaa hedelmää kuin Pohjanmaalla. Näin hän päätyi viimein Kakskertaan, missä Kuurojen liitolla oli asuntola. Sen yhteydessä hän jatkoi puutarhaharrastustaan.
Fransin isäpuoli Matti Salmi ja osa sisaruksista olivat sillä välin siirtyneet Turkuun. He kuulivat Turun kuurojen papin, Eino Savisaaren kautta kuurosokeasta ihmemies Fransista, joka asui Satavassa, ja tunnistivat tarinasta oman isoveljensä. Viimeiset kymmenen vuotta Frans sai taas tuntea olevansa kuuluvansa perheeseen. Hän iloitsi uusista ihmissuhteistaan ja vietti paljon aikaa veljensä Matin omistamassa kauppapuutarhassa Vasaramäessä.
Frans Leijon kuoli kesällä 1947 vatsasyöpään, ja hänet haudattiin Kakskerran kirkkomaahan.
Hänen uskomattoman sisunsa ja elämänhalunsa kunniaksi perustetun valtakunnallisen Frans Leijon -projektin ansiosta nykypäivän kuurosokeilla on toisenlaiset eväät elämässä eteenpäin tarpoessaan kuin Fransilla aikoinaan.


EVA LATVAKANGAS

Lähteet: Ester Stade: Frans Leijon. Kuuromykkäin liiton julkaisu VI 1923. Anneli Helinen, Frans Leijonin veljentyttären tytär ja Hannu Salmi, Frans Leijonin veljenpojan poika.

[ristojohannes]

Olen aikoinaan päässyt Frans Leijonin jäljille Yläne-tuntija Ismo Huhtalan avulla. Meillä on Fransin kanssa yhteiset esivanhemmat Karinaisten Kiukaisten Hongalla.
Frans oli kuudes serkkuni.

I
Frans Sofianpoika Leijon, s. 19.12.1878 Yläne Kirkonkylä, k. kesällä 1947 Kakskerta

II
Sofia Juhontytär Leijon, Salmi, s. 22.12.1856 Yläne, Kirkonkylä
au-isä

III
Serafia Wilhelmiina Fredrikintytär Sjöholm, Leijon, s. 22.02.1834 Yläne, k. 01.1922 Yläne, Kirkonkylä
Juho Matinpoika Leijon, sotilas, mäkitupalainen, itsellinen, s. 25.10.1825 Yläne, k. 23.01.1906 Yläne, Kirkonkylä Kylä-Heikkilä Lejon

IV
Eeva Jaakontytär Kyren, Sjöholm, s. 26.05.1811 Yläne, Kirkonkylä Nissilä
Fredrik Paavonpoika Sjöholm, räätäli, s. 18.07.1808 Säkylä, Isosäkylä Vimmala

V
Jaakko Jaakonpoika Kyren, e.Honka, isäntä, s. 31.12.1788 Karinainen, Kiukainen, Iso-Honka, k. 1854 Yläne, Kirkonkylä Nissilä
Maria Juhontytär Koski, Nissilä, emäntä, s. 03.09.1776 Yläne, Koski, k. 1860 Yläne, Kirkonkylä Nissilä

VI
Jaakko Tuomonpoika Honka, isäntä,lautamies, s. 04.07.1748 Karinainen, Kiukainen Honka, k. 18.10.1807 Karinainen, Kiukainen Honka
Liisa Jaakontytär Mäntsälä, Honka, emäntä, s. 20.11.1756 Marttila, Mäntsälä Mäntsälä, k. 01.12.1805 Karinainen, Kiukainen Iso-Honka

VII
Tuomo Heikinpoika Honka, isäntä, s. 01.12.1716 Karinainen, Kiukainen Honka, k. 05.05.1815 Karinainen, Kiukainen Iso-Honka
Liisa Matintytär Vähätalo, Honka, emäntä, s. 13.10.1721 Tarvasjoki, Kirkonkylä Vähätalo, k. 02.11.1804 Karinainen, Kiukainen Honka

VIII
Heikki Simonpoika Honka, e.Mikola, isäntä, s. n.1687 Pöytyä, Jalkala Jalkala, k. 09.05.1772 Karinainen, Kiukainen Honka
Katariina Mikontytär Makkara, Honka, emäntä, s. 1677 Karinainen, Kiukainen Makkara, k. 17.05.1772 Karinainen, Kiukainen Honka

[Onerva]

Jaakko Jaakonpoika Kyren-Honka s. 31.12.1788 kuoli KA:n digiarkiston mukaan (Yläneen srk:nkuolleet ja haudatut 1844-1878 sivu 4) 27.9.1846 ”Vattensot Gl Nissilä gift Jacob Kynén 57v 8kk 28p”
Onerva

[Eero Lehto]

Täältäkin löytyy kaukosukulaisia. Äitini on kyseisen Frans Sofianpoika Lejonin kahdeksas serkku.

[Onerva]

Fransilla on todella monia sidoksi. Hän on myörs minun kaukainen sukulaiseni, isäni äidin 8.serkku.
Onerva

[Juliana]

Kiitos paljon tästä historiajaksosta, en ollut vielä sitä löytänyt. Hienoa, että vaikeuksista huolimatta loppu oli onnellinen perheenkin osalta. Suvussani ei ole tämä tieto sitten kulkenut, mutta saa kokea löytämisen riemua.
Frans Lejon oli saanut etunimensä isänsä mukaan, tapaus oli käräjillä.
Myös Sofia oli avioton, nimellä Serafinasdotter, ja Lejon tuli kuvioon vasta myöhemmin. Näitä käräjiä en vielä ole hakenut, mutta en pitäisi Lejonia isänä, poistin hänet omasta sukupuustani aikoinaan lähemmän tarkastelun jälkeen. Isäpuolen nimenkin ottaminen on ollut ihan tavallista tuolloin.
Paljon on tosiaan hienoja sukuja Sofian juurissa.

[ristojohannes]

Juliana.

Kirjoitit "Paljon on tosiaan hienoja sukuja Sofian juurissa"
Taidat olla tietoinen, että Eino Leino oli Fransin isoäidin Serafia Lejonin kolmas serkku.