Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kokemuksia sukuseuran perustamisesta?
Hei!
Hakutoiminto ei antanut osumia, joten uskaltauduin aloittamaan uuden viestiketjun. :)
Minua kiinnostaisivat kokemukset sukuseuran perustamisesta. Onko foorumilaisissa ketään sen prosessin läpikäyneitä? Lähinnä haluaisin kuulla kokemuksia niistä hetkistä, kun ajatus lähteä "tekemään suvusta seuraa" on syntynyt ja miten prosessi on siitä edennyt.
Miten saada muita lähtemään mukaan valmistelemaan asiaa? Varmaankin kannattaa perustaa jonkinlainen työryhmä sen sijaan, että yksin yrittää selvitä.
Kannattaako jokaista perhettä/aikuista lähestyä henkilökohtaisesti vai riittääkö, että esimerkiksi ilmoittaa sedille ja tädeille asiasta ja pyytää heitä kertomaan eteenpäin lapsilleen ja heidän perheilleen? Luultavasti ensimmäinen tapa on tehokkaampi..
Voiko sukuseuran perustaa pienemmällä porukalla (asiasta innostuneiden "työryhmä" kesken) vai pitäisikö kutsua mahdollisimman moni ensin sukukokoukseen/tapaamiseen, jossa päätetään varsinaisessa kokouksessa mahdollisesta sukuseuran perustamisesta?
Eli malleja ja ideoita alkuvaiheen toteuttamiseen kaipailisin.
(Varsinaisesta yhdistystoiminnasta (ry) on kokemusta, joten siihen ei tarvitse ottaa kantaa.)
Terv. Ruokoja
Lyhyesti kerrottuna. Meillä ainakin prosessi meni niin, että ensin minä tutkin tiettyä sukua. Olin koonnut eräästä suvusta yhden, itselleni läheisimmän sukuhaaran, jälkeläisiä kokoon n. 800 henkilön tiedot. Eräs minulle hieman kaukaisempi sukulainen sai tietää tutkimuksestani ja hän otti minuun yhteyttä puhelimitse ja innosti minua sukuseuran perustamiseen. Itse en ollut sitä siinä vaiheessa vielä edes ajatellut. Kunhan kiinnostuksesta tutkin. :rolleyes:
Osa tiedoista oli tietysti vanhoista, jo kuolleista ihmisistä ja vain osa elävistä. Osallistuin sitten mainitsemani sukulaisen kutsumana sukututkijan ominaisuudessa suvun kotipaikan kylätapahtumaan ja sitä ennen soittamalla kutsuin sinne muutaman kymmentä sukulaista, lähempiä ja hieman kaukaisempia sukulaisia "sukutapahtumaan", niinkuin sen heille kerroin. Siellä tapaamisessa sitten esitin asian. Pidimme pienimuotoisen sukukokouksen, jolla selvitimme halukkuutta sukuseuran perustamisesta. :confused:
Valitsimme sukuseuran lähtökohdan, että meille selviäisi ketä sukuun tulisi jatkossa kuulumaan ja ketä ei. Osallistujista valitsimme toimikunnan, jolle annettiin työksi kutsua koolle ja järjestää ensimmäinen varsinainen sukukokous seuraavaksi kesäksi. Toimikunta olisi siis työssään vain yhden vuoden. Sukukokous järjestettiin ja hallitus valittiin 200 osallistujan joukosta. Ja siitä se sitten lähti vyörymään omalla painollaan eteenpäin. Nyt siitä on kulunut jo reilu 14 vuotta. :eek:
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Sen verran kuitenkin vielä ry. asiasta. Sitä ei haluaisi kukaan. Se on suoranainen rasite kaikkine koukeroineen ja papereineen. Mutta toiminta vaatii rahaa ja sitä ei voi koota jäsenmaksuina jos ei ole ry. perustettu. Oikeastaan sukuseuran ollessa kyseessä on harmi miten sitäkin voidaan rinnastaa lähes "liiketoimintaan". Sitä se ei ole ollenkaan. :cool: :mad:
Minäkin laitoin aluksi omaa rahaa likoon ottaessani selvää osoitteista ja postittaessani ensimmäiset 350 kirjettä, kun sukua kutsuttiin ensimmäiseen varsinaiseen sukukokoukseen. :eek:
Toki jos on voittanut vaikka lotossa, niin silloin on aivan sama mitä kaikki maksaa. Joku ne "viulut" joutuu maksamaan joka tapauksessa.
Terv. SARIAINEN :cool:
Jari Nykänen
05.04.08, 09:32
Tuli mieleeni onko syytä sukuseuran lisäksi kehittää pienempiä yksiköitä, jotka halutessaan voivat perustaa tai olla sukuseuran jäsen. Esim. sukukunta (vaikka 3-5 viimeistä sukupolvea) jonka jäsenet pääasiassa olisivat niitä joiden tietoa ei voisi julkaista ilman lupaa ja jonka jäsenet on melko helppo jäljittää tunnettujen sukulaisten avulla.
Lisäksi voisi olla aiheellista perustaa laajempi kokonaisuus johon kuuluisi eri sukuseurat, mutta joilla on paljon yhteisiä linjoja, esim. savolaiset suvut.
Heikki Koskela
05.04.08, 10:09
Hei!
Minua kiinnostaisivat kokemukset sukuseuran perustamisesta. Onko foorumilaisissa ketään sen prosessin läpikäyneitä? Lähinnä haluaisin kuulla kokemuksia niistä hetkistä, kun ajatus lähteä "tekemään suvusta seuraa" on syntynyt ja miten prosessi on siitä edennyt.
Miten saada muita lähtemään mukaan valmistelemaan asiaa? Varmaankin kannattaa perustaa jonkinlainen työryhmä sen sijaan, että yksin yrittää selvitä.
Kannattaako jokaista perhettä/aikuista lähestyä henkilökohtaisesti vai riittääkö, että esimerkiksi ilmoittaa sedille ja tädeille asiasta ja pyytää heitä kertomaan eteenpäin lapsilleen ja heidän perheilleen? Luultavasti ensimmäinen tapa on tehokkaampi.
Muutoin olen sitä mieltä, että sukututkimus avartaa maailmankuvaa.
Voiko sukuseuran perustaa pienemmällä porukalla (asiasta innostuneiden "työryhmä" kesken) vai pitäisikö kutsua mahdollisimman moni ensin sukukokoukseen/tapaamiseen, jossa päätetään varsinaisessa kokouksessa mahdollisesta sukuseuran perustamisesta?
Terv. Ruokoja
Olen ollut mukana perustamassa yhtä sukuseuraa, jonka toiminta saavutti muutama vuosi sitten lakipisteensä ja toimii nyt melko passiivisesti. Luulisin, että tämantapainen suvantovaihe syntyy aina ja kaikissa sukuseuroissa silloin tällöin.
Kokemusta sain 1980-luvun lopulta, kun perustettiin Keisarin sukuseura Soinin seurakuntasalissa koreana kesäpäivänä. Väkeä oli niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet saliin. Taustalla oli olemassa paineita perustaa sukuseura, sillä koossa oli jo melkoinen määrä tutkittua tietoa ja kaivattiin organisaatiota, jonka tehtävänä olisi, paitsi rahoittaa suvun tutkimusta, järjestää suvun tutkumus kokonaisuudessaan järkevälle pohjalle.
Työ onnistui hyvin ja Keisarin sukuseurasta tuli jopa televisiokelpoinen aikanaan.
Sukseuran perustaminen tarvitsee ehdottomasti aktiivisen työryhmän, joka perehtyy asiaan tarpeellisella tarmolla. Jos on tiedossa taustapaineita ja halukkuutta perustamiseen, on seuran perustaminen helpompi toimenpide kuin jos yleistä aktiivisuuta suvun piirissä ei ole.
Jos saa koottua akiivisen työryhmän ja sille tarmokas vetäjä (puheenjohtaja), voisin kuvitella sukuseuran perustamisen mahdolliseksi. Yksi selkeä tavoite tulisi olla hyvän perusteoksen aikaansaaminen ikäänkuin "perustuslaiksi". Sen päälle sitten sukuhaaroittain lisäteoksia, jos toimintaa riittää. Puheenjohtajan valinnassa tulee olla tarkka. Siihen on saatava henkilö, joka "panee itsensä likoon", jotta tietyt ja sovitut tavoitteet saavutettaisiin. Jos tavoitteena on sukukirjan valmistaminen, olisi sitäkin varten saatava kirjan työryhmän vetäjä, joka huolehtii aineiston kokoamisesta.
Paikalliset lehdet suhtautuvat myönteisesti sukututkimuksiin (ainakin meillä päin). Niitä on syytä käyttää idean levittämiseen.
Näillä opeilla olemme Keisarin sukuseurassa päässeet hyviin tuloksiin. Sukulaisten tapaaminen joka kolmas vuosi on ollut aina sykähdyttävä tapahtuma. Silloin tuntee kuuluvansa sukuyhteisöön yhdenvertaisena muiden kanssa.
Hei.
Kuvailisin kolmella sanalla sukuseuran nousua ja tuhoa.
1. Innostus
2. Lannistus
3. Lakkautus
Vaihe 1. Innostus:
Kun aikoinani otin yhteyden kaikkiin isäni-puolen elossa oleviin sukulaisiin, levisi innostus
perustamaan sukuseuraa.
- Kutsuttiin seuran perustamiskokous, paikalle tuli ehkä noin 15 % ja seura perustettiin
- Toisessa kokouksessa kaikille päätettiin postittaa keräämäni suku-aineisto, ja näin tapahtui ja
ja asetettiin tiedonkeruu tavoitteet useille henkilöille
- Kolmannessa kokouksessa paikalle tuli n. 15 % suraan liittyneistä, eli lähes kaikki olivat todenneet,
ettei tietoja saa kuin ”Manulle illallista” tuosta noin vain ja sehän maksoikin jopa.
- Moni oli tyytynyt saamaansa ilmaiseen sukututkimus aineistoon omaansa käyttöön
Vaihe 2. Lannistus:
Ja kun ”laiskuus” uuden vaikean oppimiseen oli vallalla ja rahoillekin muuta käyttöä, kuin sukututkimus
lankesi jatkotutkimus ja rahoitus allekirjoittaneelle.
- Oli vaikea saada sukukokouksia enää päättävässä määrin kokoon edes rekisteröinnin aikaan saamiseksi
- Seurasi lannistus
Vaihe 3. Lakkautus:
Seura jäi rekisteröimättä, vanhemmasta päästä porukkaa veti ”maa puoleensa” kiihtyvällä vauhdilla.
Joten lakkautin koko orastavan seuran sääntöjen edellyttämällä kolmen perättäisen kokouksen voimalla,
osanotto noin 5 % seuran elossa olevista jäsenistä, kuitenkin laillisuus taattuna.
Tietenkin omilla kustannuksillani, kun en halunnut kerättyjä varoja siihen käyttää.
Seuran varat siirsin odottamaan mahdollista painotuotteen valmistusta, johon ne tullaan käyttämään.
Äitini-puoleisen sukuseuran perustaminen jäikin siihen vaiheeseen, kun elossa olevat sukulaiseni saivat keräämäni
sukuaineiston haltuunsa, ei innostus ja lannistus käynyt toteen vaan tyytyivät ilmaiseen postittamaani aineistoon.
Pankki tilin lakkautuksen yhteydessä, pankkitoimihenkilö totesi, että tälläisten sukuseurojen lakkautuminen on
vauhdittunut viime vuosina melkoisesti.
Tuon suuntaista kuullut myös ”nimettömiltä tahoilta” rekisteröinti viraston suunnalta, luotettavastihan siitä ei voi
tietää, huhuako vaikka ?
Sukuseurojen perustamisia en kuitenkaan halua estellä, mutta tuossa esimerkki miten se voi päättyä huonoimmillaan.
Vetäjälle lankeaa työt ja kustannukset.
Toki olen muistanut aktiivisimpia sukulaisiani sukuaineistoa täydentävillä tiedoilla, ainakin eräänlaisena sukulaisuus
yhteyden pitona.
Hei!
Kiitos vastauksista! :)
Mitä olen vähäisessä määrin kysellyt muutamilta henkilöiltä kiinnostusta ja tarvetta sukuseuran perustamiselle ja toisaalta mitä nyt näitä kokemuksia luin, niin en tässä vaiheessa lähtisi sukuseuraa perustamaan. Mutta näistä vastauksista sain uusia ideoita pienimuotoisempaan toimintaan, joka voisi hyvin suunniteltuna pysyä yhdenkin henkilön hallittavissa. Olen tosin sen verran funtsinnut, että voin kyllä askarrella sukulaisille sukuaineistoa, mutta en ihan ilmaiseksi. :) Vähän vaivanpalkkaa on saatava, olkoonkin kuinka mieluinen harrastus hyvänsä. ;)
Jos aikoo tehdä sukukirjan tai -kirjoja, niin silloin on melkein pakko perustaa sukuseura ja koota jonkin verran sukua koolle, ettei aivan kokonaan tarvitse itse maksaa kirjojen tekoo menneitä kuluja. Kokonaanhan niitä ei saa pois koskaan, mutta edes osan. :eek:
Ja on sukuseura toiminta myös omalla tavallaan mukavaa. :D:
Mutta niinkuin Heikki taisi sanoa tai joku muu, että on oltava tarkka puh.joht. valinnassa. Siitä on meilläkin sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Itse en alkanut puh.joht. sillä se on jo liikaa jos on sekä tutkija että puh.joht.
Mutta siinä mielessä se olisi hyvä ratkaisu että saisi pidetty langat omissa käsissä ja niin sukuseura pysyisi alusta loppuun sen suvun asioissa johon sukuseura on perustettu. Mikäli tulee mukaan sellaisia joilla ei ole harmaita aavitustakaan mitä sukututkimus on, niin silloin asiat menevät piloille. :mad:
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Heikki Särkkä
06.04.08, 12:23
Eräs ongelma sukuseuran perustamisessa on jäsenyyden määrittelemisessä. Jos on olemassa valmis sukututkimus, ongelma poistuu automaattisesti, jos määritellään seuran jäsenyysehdoksi vaikkapa jonkun nimetyn kantaisän jälkeläisyys tai avioliitto kantaisän jälkeläisen kanssa. Jos sukututkimusta ei ole, jäsenyysehtona on käytännössä vain kiinnostus seuran toimintaan. Tällöin seurasta voi tulla esim. saman sukunimen omaavien toisilleen muuten vieraiden
yhdistys, mikä ei tietenkään ole omiaan kannustamaan toimintaan.
Jos taas jäsenyysehtona on pelkkä sama sukunimi, saadaan kyllä helposti kasaan suuri joukko eri sukuihin ihmisiä. Eräs kompromissi olisi hyväksyä kaikki kiinnostuneet, mutta valita seuran hallitukseen vain todistettavasti keskenään sukua olevia kantaisän jälkeläisiä tai heidän aviopuolisoitaan.
Aivan - ja tässä olikin se toinen probleema, josta unohdin tosin mainita ensimmäisessä viestissäni.
Luin Suvusta seuraksi -oppaan, jossa ehdotettiin kriteerejä valita suvun kantavanhemmat tai kantaisä/äiti, esimerkiksi jonkun tärkeän toimen perusteella tai että suku on asunut pitkään samalla tilalla ja näin sukunimi olisi periytynyt jo 1600-luvulta tmv. Ongelmana nyt on, etten voi soveltaa yhtäkään siinä oppaassa mainittua valintakriteeriä. Kaikki ovat olleet tavallisia torppareita tai talollisia. On tosin pari sukuhaaraa, jotka ovat jo mukana jossain toisessa sukututkimuksessa, joten ne rajaavat jonkin verran, mutta muuten valinta on kyllä vaikea.
Olen jakanut isänpuoleisen sukututkimuksen neljään lohkoon: isänisänisän esivanhemmat, isänisänäidin esivanhemmat ja vastaavasti esivanhemmat isänäidinisän ja -äidin puolelta. Ainoa merkittävä (tai tavallaan erikoinen) asia mielestäni oli se, että 1600-luvulla on elänyt pariskunta, joka esiintyy mainitsemistani lohkoista peräti kolmessa. Ei taida kuitenkaan olla perin harvinaista...
Mutta olisiko tämän pariskunnan valitseminen kantavanhemmiksi edes järkevää, jos todellinen geneettinen sukulaisuus voidaan laskea jostain isonvihan ajoista (vrt. Suvusta seuraksi)? Toisaalta jälkeläisiä - ja potentiaalisia sukuseuralaisia ;) - olisi paljon. Olen löytänyt netistä useamman sukututkimusta tekevän henkilön ulkomaita myöten, joiden aineistossa tämä pariskunta esiintyy. Jos näin laajasti lähdetään sukua määrittämään, niin silloin olisi ehdottomasti oltava Jari Nykäsenkin jo mainitsemat pienemmät yksiköt. Siitä taitaisi tulla melkomoinen "organisaatio"... :)
Tietenkin voisi valita vain isoisoisän vanhemmat kantavanhemmiksi, jolloin useampi probleemi häviäisi ja mahdollisen sukuseuran nimeen saisi oman sukunimen. ;)
Heikki Koskela
06.04.08, 14:34
Eräs ongelma sukuseuran perustamisessa on jäsenyyden määrittelemisessä. Jos on olemassa valmis sukututkimus, ongelma poistuu automaattisesti, jos määritellään seuran jäsenyysehdoksi vaikkapa jonkun nimetyn kantaisän jälkeläisyys tai avioliitto kantaisän jälkeläisen kanssa. Jos sukututkimusta ei ole, jäsenyysehtona on käytännössä vain kiinnostus seuran toimintaan. Tällöin seurasta voi tulla esim. saman sukunimen omaavien toisilleen muuten vieraiden
yhdistys, mikä ei tietenkään ole omiaan kannustamaan toimintaan.
Jos taas jäsenyysehtona on pelkkä sama sukunimi, saadaan kyllä helposti kasaan suuri joukko eri sukuihin ihmisiä. Eräs kompromissi olisi hyväksyä kaikki kiinnostuneet, mutta valita seuran hallitukseen vain todistettavasti keskenään sukua olevia kantaisän jälkeläisiä tai heidän aviopuolisoitaan. Ei kai jäsenyyden määrittäminen ole ongelma. Ensimmäinen kokous asian tiimoilta vain määrittelee, mitä sukua tutkitaan. Hyvän tutkimustavan mukaan avioliiton kautta syntyneet sukusiteet ovat ilman muuta sukuun kuuluvia jäseniä. Pelkkä sama sukunimi ei ole mielestäni hyvä ajatus. Tällaisia tutkimuksia on tehty kyllä runsaasti, kuten vanhemmat sukututkimuskirjat tietävät kertoa. Moderni tutkimus kertoo muutakin kuin saman sukunimen omaavat sukulaisuussuhteet. Julkisuuden aikaansaamiseksi tarvitaan yksi verbaalisesti tyydyttävä työryhmän jäsen, joka hoitaa joko puhumalla tai kirjoittamalla informaatiota siitä, ketkä kuuluvat sukuun. Sukuun kuuluvista esityksen siis tekee työryhmä, joka tuo ehdotuksensa ensimmäiseen ja perustavaan kokoukseen. Tämä on vain yksi käsitys suvun tutkimuksesta, jonka esitin.
Ei ole kaikkein tärkeintä, että kantaparilla on sukunimi. Minkäs teet, kun ei ole niin ei ole. Voi heidät minun mielestäni siitäkin huolimatta valita suvun lähtökohdaksi. :D:
Ja voihan talon tai torpan nimeä käyttää nimenä, vaikka se ei ihan oikein olekaan jos sitä ei koskaan ole merkitty sukunimenä kantaisän tiedoissa. :confused: Talolliset voisivat jopa käyttää talonnimeä.
Hyvin paljon myös riippuu siitä minkälaisen tarinan ja muut tiedot saa koottua nimien ympärille. Siitä voi tulla nimiäkin mielenkiintoisempi. :eek:
Mieti vielä asiaa. Oli nimi tai ei.
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Heikki Särkkä
06.04.08, 17:26
Olen kaiman kanssa aivan samaa mieltä. Ongelmaahan ei ole, jos todella aina toimittaisiin näin. Todellisuus on kuitenkin usein toisenlainen. Perustajilla on monesti enemmän tietoa yhdistystoiminnasta kuin sukututkimuksesta. Hiukan tutkimalla monen talon historiaa huomataan, että X:n niminen ei ole ollenkaan sukua talossa pari sukupolvea aiemmin olleelle samansukunimiselle isännälle, vaan ostaja X on ottanut edellisen isännän sukunimen olematta edes kotivävy.
Veikko Leskelä
06.04.08, 21:12
Sukuseuran perustamisesta on olemassa Heikki Mannisen kirjoittama tiivis opaskin:
http://www.suvut.fi/julkaisut.htm
Sukuseuroja varten on Sukuseurojen Keskusliitto kehittänyt mallisäännötkin, joihin linkitys löytyy myös tuosta linkistä. Mallisäännöt voi saada pdf-versiona maksuttakin.
Sukuseuran rekisteröinti alkuvaiheiden jälkeen on halpaa ja kyllä kannattaa. Sukuyhteyksien vaaliminen suvun tapaamisineen on voittopuolisesti palkitsevaa ja mieluista.
Sukuseuran jäsenyyttä ei tarvitse rajata pelkästään sukuun kuuluviin, vaan mahdollisuuksia on monenlaisia. Mallisäännöissä on pohjia ja voidaanpa sääntöihin ottaa sukuun kuulumattomia varten kannatus- ja/tai yhteisöjäsenyyden mahdollisuuskin.
Toiminnan tarkoituksesta ja kokonaisuudesta riippuen ja jos sukuseuran jäsenyyttä ei ole rajattu, voi olla olemassa yleishyödyllisen yhdistyksen statuksen mahdollisuus ottaen kuitenkin huomioon, että tämä on verottajan ratkaistavissa.
Sukuseuraksi järjestäytynyt sukututkimustoiminta voi selkeämmin organisoida toimintaa ja varainhankintaa sukuseurana ja saada mukaan sukuun kuuluvien verkostoa.
Jäsenpalvelut Sukuseurojen Keskusliitosta ovat varsinkin aloitteleville sukuseuroille hyödyllisiä ja jäsenmaksuissa on Keskusliiton jäsenyyteen tuleville alkuvaiheen porrastushelpotusta, joten kynnys Keskusliitonkaan jäsenyyteen ei ole korkea, päinvastoin.
Keskusliiton palkitsemismahdollisuudet sukuseura-aktiiveille ovat myös monipuolisia ja julkaisut ja järjestetty toiminta tukee sukuseurojen tarpeita erittäin hyvin.
Sukuseura kannattaa siis perustaa, jos on tiedossa sopiva yhteisen harrastuksen kohde, jota joku tai jotkut asianharrastajat ovat jo siten tutkineet, että saadaan kokoon perustamisajatuksesta kiinnostuneita. Homma saattaa kaatua ainakin alkuvaiheissa yhden tai muutaman aktiivin harteille, mutta yleensä piiriä saadaan laajennettua sukutietoisuuden lisäännyttyä.
Veikko Leskelä
Madetojan Sukuseura ry, esimies
Sukuseurojen Keskusliitto ry, hallitus
Jari Nykänen
07.04.08, 08:03
Minä olen leikitellyt ajatuksella että sukuseurassa olisi kaksi kantaparia, suvuissa joista on naitu toisiaan ristiin useammassa sukupolvessa ... lähinnä ajatuksena savolaiset suvut Häkkinen ja Nykänen (Pieksämäki-Haukivuori-Juva). Käsitykseni mukaan kun mennään tarpeeksi taaksepäin niin näistä suvuista löytyisi jopa yksi kanta-isä (minä en ole päässyt niin pitkälle) muista nähneeni jossain tietoja 1500 -luvulta jossa kaikki Nykäset (olikohan niitä 7 kpl) olivat veljeksiä tai serkuksia ... tiedä sitten pitää paikkansa.
Itse olen omissa esivanhemmissa päässyt
Daniel Nykänen s. 1679 Pieksämäki, Neuvola k. 5.12.1742 Pieksämäki, Neuvola pso. Lisa Zele Nykänen s. 1681 (1680)? k. 23.3.1751 Pieksämäki, Neuvola
Heidän poikansa: Påhl Nykänen s. 1707 Pieksämäki, Neuvola k. 11.5.1781 Pieksämäki, Neuvola pso. Maria Häkkinen s. 1717 Pieksämäki, Häkkilä k. 20.4.1759 Pieksämäki, Neuvola vih. 1730
Marian vanhemmat:Ivar Häkkinen s.1676 k.29.11.1765, Rushollari (i ??? Lars Häckin ??) pso. Margareta Venälänen Häkkinen s. 1670 k. 7.6.1735 Pieksämäki, Nykälä
Käsittääkseni Nykälä ja Häkilä ovat olleet naapuritaloja ja Neuvola sekä Vuorenmaa kuitenkin lähellä.
Mikäli jollain on lisää tieoja Nykästen ja Häkkisten yhteisestä vaiheesta tai esivanhemmista niin kuulisi mielelläni lisää. Herättääkö tällainen kahden suvun yhteinen sukuseura mielenkiintoa kenessäkään?
Heikki Koskela
07.04.08, 09:21
Veikko Leskelä (ote tekstistä):
"Homma saattaa kaatua ainakin alkuvaiheissa yhden tai muutaman aktiivin harteille, mutta yleensä piiriä saadaan laajennettua sukutietoisuuden lisäännyttyä."
Juuri näin saattaa käydä. Sen vuoksi olisi tärkeää saada työryhmään mukaan henkilöitä, joilla on sisua taistella alkuvaikeuksien läpi ja joilla ehkä on jo riittävästi tietoa tarjolla. Olemassaolevan tiedon avulla voi perustella sukuseuran perustamistarpeen.
Sukuseurojen perustamisen kulta-aika alkoi sen jälkeen kun saatiin tietokoneperustaisia ohjelmia sekä suvun jäsenten että sukukirjojen kokoamista varten. Työ on käynyt paljon helpommaksi ja miellyttäväksi. Aloittavan sukuseuran tulisi mahdollisimman nopeasti saada kokoon kirja ("peruskirja"), jonka avulla saadaan pohjaa uusille sukuhaaroille ja -nimille. KIrjan tai yleensä tulosten julkiaseminen on mielestäni tarpeen, jotta tietoisuus tutkittavasta suvusta leviäisi mahdollisimman mone korviin tai silmiin. Kokemuksesta tiedän, että monet toivovat kuuluvansa tiettyyn tutkittavaan sukuun. Sen vuoksi tietoutta suvusta tulisi levittää.
Minä olen leikitellyt ajatuksella että sukuseurassa olisi kaksi kantaparia, suvuissa joista on naitu toisiaan ristiin useammassa sukupolvessa ... lähinnä ajatuksena savolaiset suvut Häkkinen ja Nykänen
Meidän sukuseurassa nimenomaan on kaksi kantaparia. Toinen on tilalla kautta aikain vaikuttanut suku jonka yksi jäsen avioitui melko varhaisessa vaiheessa Krämer-sukuun ja kantaparien jälkeläiset menivät keskenään erittäin usein naimisiin. Tämä ratkaisu on monessa mielessä ollut paikallaan. Toki asiassa on aina kaksi puolta. :eek:
Terv. SARIAINEN :cool:
Veikko Leskelä
07.04.08, 20:02
Lainaus Heikki Koskela: Sukuseurojen perustamisen kulta-aika alkoi sen jälkeen kun saatiin tietokoneperustaisia ohjelmia sekä suvun jäsenten että sukukirjojen kokoamista varten. Työ on käynyt paljon helpommaksi ja miellyttäväksi. Aloittavan sukuseuran tulisi mahdollisimman nopeasti saada kokoon kirja ("peruskirja"), jonka avulla saadaan pohjaa uusille sukuhaaroille ja -nimille. ]
Sukuseuran yhtenä tärkeänä tehtävänä, käytännössä ykköstavoitteena, on sukujulkaisun aikaansaaminen.
Jos joku aktiivinen sukuun kuuluva on saanut työn alulle mahdollisesti verkostoon kuuluvien avustamana, sukuseuran alkulähtö saattaa olla vauhdikkaampi.
Näin kävi mm. Madetojan Sukuseuralle, jonka ensimmäinen sukujulkaisu tuotettiin jo seitsemän vuoden kuluessa seuran perustamisesta. Nyt tehdään toista sukujulkaisua.
Sukujulkaisujen väliaikoina on laajennettu sukutietoisuutta, pidetty sukujuhlia, konsertteja ja muistettu ansioituneita seuralaisia palkitsemisin ja myöskin poisnukkuneiden omaisia ja merkkipäiviä viettäviä.
Ensimmäisen sukujulkaisun jälkeen uuden sukujulkaisun laatuvaatimukset kasvavat. Tämä tuntuu miellyttävän myös sukuun kuuluvia.
VL
eeva häkkinen
07.04.08, 20:33
Minä olen leikitellyt ajatuksella että sukuseurassa olisi kaksi kantaparia, suvuissa joista on naitu toisiaan ristiin useammassa sukupolvessa ... lähinnä ajatuksena savolaiset suvut Häkkinen ja Nykänen (Pieksämäki-Haukivuori-Juva). Käsitykseni mukaan kun mennään tarpeeksi taaksepäin niin näistä suvuista löytyisi jopa yksi kanta-isä (minä en ole päässyt niin pitkälle) muista nähneeni jossain tietoja 1500 -luvulta jossa kaikki Nykäset (olikohan niitä 7 kpl) olivat veljeksiä tai serkuksia ... tiedä sitten pitää paikkansa.
Itse olen omissa esivanhemmissa päässyt
Daniel Nykänen s. 1679 Pieksämäki, Neuvola k. 5.12.1742 Pieksämäki, Neuvola pso. Lisa Zele Nykänen s. 1681 (1680)? k. 23.3.1751 Pieksämäki, Neuvola
Heidän poikansa: Påhl Nykänen s. 1707 Pieksämäki, Neuvola k. 11.5.1781 Pieksämäki, Neuvola pso. Maria Häkkinen s. 1717 Pieksämäki, Häkkilä k. 20.4.1759 Pieksämäki, Neuvola vih. 1730
Marian vanhemmat:Ivar Häkkinen s.1676 k.29.11.1765, Rushollari (i ??? Lars Häckin ??) pso. Margareta Venälänen Häkkinen s. 1670 k. 7.6.1735 Pieksämäki, Nykälä
Käsittääkseni Nykälä ja Häkilä ovat olleet naapuritaloja ja Neuvola sekä Vuorenmaa kuitenkin lähellä.
Mikäli jollain on lisää tieoja Nykästen ja Häkkisten yhteisestä vaiheesta tai esivanhemmista niin kuulisi mielelläni lisää. Herättääkö tällainen kahden suvun yhteinen sukuseura mielenkiintoa kenessäkään?
Taitavat sekä Häkkiset että Nykäset olla vähän liian suuria sukuja yhteisen
sukuseuran perustamiseksi. Eikö Nykäsillä jo olekin sellainen? Häkkisten
sukuseuralle ei ole löytynyt vetäjiä, tutkijoita on kylläkin runsaasti ja
jotkut sukuhaarat ovat tietääkseni pitäneet kokouksiakin. Nykälä ja Häkkilä
ovat kyllä naapurikylia, eikä Neuvolakaan kaukana niistä ole, vaikka onkin
jäänut eri pitäjän puolelle eli Pieksämäkeen, samoinkuin osia Nykälästä ja
siivu Häkkilääkin. Vuorenmaa on taas aina kuulunut Juvaan, mutta kyllähän
sekin sijaitsi Mikkelin/Haukivuoren puoleisella laidalla.
Iivarin isä oli tosiaan Lauri Laurinpoika Häkkinen ja hänen ensimmäinen
tunnettu vaimonsa Margareta Venäläinen, vaikkei ole näyttöä siitä, että
Margareta olisi Iivarin lasten (ainakaan kaikkien) äiti. Lasten syntymän
ajaltahan ei ole mitään väestökirjanpitoa, mutta 1600-luvun lopulla Iivari on
henkikirjojen mukaan avioitunut - ehkäpä juuri tämän Margareta kanssa,
joka näyttäisi olleen samaa ikäluokkaa. Iivarin myöhemmät vaimothan olivat
selvästi nuorempia.
terv. Eeva Häkkinen (sekä äitini, s. Häkkinen, että mieheni ovat Taipaleen
rusthollin jälkeläisiä).
Jari Nykänen
08.04.08, 07:36
En ole ainakaan löytänyt tietoa Nykästen sukuseurasta (tai ovat halunneet piilottaa sen) enkä myöskään Häkkisen, mutta kuten kerroit ei ole ollut vetäjää.
Taitaa olleet hyvinkin läheisiä sukuja, luin Haukivuoren kunnan foorumilta juttua miten joku mummo oli sanonut että heidän suvussaan ei ole naitu kuin Häkkisiä ja Nykäsiä
eeva häkkinen
08.04.08, 09:45
En ole ainakaan löytänyt tietoa Nykästen sukuseurasta (tai ovat halunneet piilottaa sen) enkä myöskään Häkkisen, mutta kuten kerroit ei ole ollut vetäjää.
Taitaa olleet hyvinkin läheisiä sukuja, luin Haukivuoren kunnan foorumilta juttua miten joku mummo oli sanonut että heidän suvussaan ei ole naitu kuin Häkkisiä ja Nykäsiä
Taitaa karata kovin kauaksi alkuperäisestä aiheesta, mutta arvelenpa vielä,
että Häkkisten ja Nykästen suosio vävyinä ja miniöinä johtui kaiketi heidän
runsaslukuisuudestaan. Vielä 1950 Haukivuoren henkikirjoissa (joissa
siirtolaisväestö oli jo lisännyt nimivalikoimaa) oli Häkkisiä 355 ja Nykäsiä 305
kappaletta, kaikkia muita sukunimiä oli selvästi alle 200. Mm. Ylösten
sukukirja mainitsee, että ahkerimmin Ylöset avioituivat Häkkisten kanssa.
Nostan tämä nyt, kun jotain kokemusta alkaa itselläkin olla.
Meillä on kolmen viikon kuluttua ensimmäinen sukutapaaminen. Otin vähän ennen juhannusta yhteyttä erääseen toisen sukuhaaran jäseneen, jonka kautta sain muutamia asiasta kiinnostuneiden nimiä plus oman sukuhaarani pari henkilöä. Viestimme sähköpostin välityksellä maantieteellisten etäisyyksien takia. Yhdeksästä henkilöstä kolme ja puoli osallistuu keskusteluun, mikä on mielestäni ihan kiva saldo.
Olen saanut suunnitella hyvinkin mieleiseni sisällön sukutapaamista varten ja näiltä parilta kolmelta muulta olen saanut kommentteja ja tarkentavia kysymyksiä, jotka ovat osaltaan ohjanneet suunnittelua. Mutta en estele, jos haluavat aktiivisempiakin olla. :) Tulen toimimaan tapaamisessa seremoniamestarina ja pitämään esitelmän, jonka loppupuolella joutuvat nämä muutkin järjestäjät olemaan äänessä. Parhaillaan olen askartelemassa näytille tulevaa sukupuuta, ja se onkin tähän mennessä ollut kaikista hauskinta.
Sukuseura ry:n perustamista en suin surminkaan tämän perusteella kannata, mutta harkitsen sitä rekisteröimättömänä, koska joku nimetty ryhmä kannattaa mielestäni olla esim. muistitiedon keruun ja sukukirjan tekemisen taustalla.
Ensi vuonna järjestämme heti perään sukujuhlan, josta informoidaan valitsemieni :) kantavanhempien jälkeläisiä ajoissa. Todennäköisesti pääsen taas suunnittelemaan itselleni mieluisia juhlia, ja olenkin jo listannut hyvän määrän ideoita.
Mikäs tässä ollessa ja kun lähes kaiken pääsee tekemään itse niin tulee ainakin tehtyä kunnolla. ;) Ja jossei mummot ja papat tykkää rokkenrollista ensi vuonna, niin omapa on häpiänsä. ;D
Mikä tai mitkä ovat merkittävimmät erot rekisteröidyn ja rekisteröimättömän sukuseuran kannalta? Liittyykö muuhun kuin rahaan? Luulen, että sukukirja kiinnostaisi monia, mutta miten se kannattaisi rekisteröitymättömänä hoitaa? Eikö kuitenkin jäsenmaksuja voi kerätä ja/tai vapaaehtoisia kannatusmaksuja sukututkimuksen kulujen kattamiseksi tms.?
Veikko Leskelä
20.08.09, 19:19
Mikä tai mitkä ovat merkittävimmät erot rekisteröidyn ja rekisteröimättömän sukuseuran kannalta?
Lyhyestihän sukuseuran rekisteröinnin edut ovat seuraavia eli sukuseura kannattaa aina rekisteröidä, koska:
Rekisteröidyn yhdistyksen hallitus on vastuussa yhdistyksen toiminnasta. Jos ryhmää ei ole rekisteröity, jäsenet ovat henkilökohtaisessa vastuussa toiminnasta.
Rekisteröity yhdistys on virallinen yhdistys, joka voi hakea rahoitusta projektia varten ja saada avustuksia kaupungin ja valtion virastoilta.
Yhdistykselle voi avata tilin pankissa.
Voi saada luvan kerätä rahaa.
Voi anoa joitakin kokoontumistiloja käyttöön ilmaiseksi tai halvemmalla.
Ulkopuoliset ihmiset luottavat enemmän rekisteröityihin yhdistyksiin ja useammat ihmiset liittyvät rekisteröityyn yhdistykseen.
On helpompi tehdä yhteistyötä muiden yhdistysten ja viranomaisen kanssa ja tehdä sopimuksia.
Voittoa tavoittelemattomana ja rajaamatta jäsenpiiriä ry voi saada yleishyödyllisen yhdistyksen statuksen.
Niinpä sukuseuran perustaminen ja rekisteröiminen toki kannattaa aina, kunhan saadaan toimintaan mukaan muitakin ko suvun tutkimisesta kiinnostuneita. Yhdessä homma hoituu juohevasti.
Sukuseurojen Keskusliiton jäsenyys on myös hyödyllistä, koska sieltä voidaan saada sekä sukuseuran perustamiseen, sääntöihin että toimintaan liittyviä tärkeitä palveluja ja vinkkejä erilaisista sukuseurojen toimintamalleista.
linkki: http://www.suvut.fi/
ystävällisesti
Veikko Leskelä Sukuseurojen Keskusliiton oikeudellisen toimikunnan pj
Tänä kesänä oli ensimmäinen ja viimeinen sukujuhla suvussamme. Olin kolmen neljän kanssa suunnittelemassa ja järjestelemässä juhlaa. Olin se, joka oli sukututkimusken tehnyt, yksi aikoo toimittaa kirjan, toiset olivat enemmän näitä järjestelijöitä. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes päätettiin osallistumismaksuista. Summa laskettiin todella tarkkaan, ilmaa ei jäänyt mihinkään. Tehtiin ilmaista järjestelytyötä, juhlapaikan vuokraan, pitopalveluun ja muistoseppeleeseen kerättiin rahaa osallistumismaksuilla. Suurin osa maksoi osallistumismaksun valittamatta:), myös me järjestäjät. Sitten osa sukulaisista päättikin, että homma maksaa liikaa:( ja he eivät maksa kuin osan osallistumismaksusta. Muutama maksoi juhlia edeltävänä päivänä mitättömän summan. No juhlapäivänä pitopalvelu huomasi, että osallistujia on tullut lisää ja veloittivat meiltä lisää, mikä oli aivan oikein ja rehellistä. Juhlat olivat ja menivät, sitten alkoi se haukkuminen, kun ensin oli kehuttu juhlia maasta taivaisiin. Selän takana puhuttiin ja kai puhutaan vieläkin. :eek: Mutta me järjestäjät päätimme, että sukuseuraa emme perusta tai jos perustamme niin perustamme 1800-luvun esi-isämme jälkeläisille, jolloin seuraan tulee uppo-outoja ihmisiä. Ehkä nämä selkäänpuukottajat ja lapselliset, itestään liikoja luulevat ihmiset olisivat hiljaa. Mutta tiedän, että osaan sukulaisististani en ole enää yhteyksissä lainkaan omasta halustani. Onneksi sukukirjaan ei laiteta 1900-luvun tietoja:D:.
Joo... Olen kans ihan varma, että tulee olemaan näitä seläntakana kätisijöitä. Voiskin ihan piruuttaan sukutapaamisen sukukokous-osiossa ottaa puheeksi sillein ihanasti tietenkin, että jospa ei lähetä sellaiselle linjalle ollenkaan, jos itse ei ole järjestämässä. :)
On se kyllä jännä...
Tiisat: Vaan minäpä en olisi edes päästänyt tuollaisia omavaltaisia päätöksiä tekeviä sinne juhlaan. Suku tietäköön, että tarpeen vaatiessa on kovasuinen ja lujaluonteinen akka vastassa, jos aletaan hölmöillä. Niin ja olemaan kiittämättömiä kakaroita. *virn*
Aihetta sivuten:
Paljonko maksaisit osallistumismaksua sukujuhlaan, joka on kaksipäiväinen sisältäen vaivalla tehtyä ohjelmaa, mm. juhlaesitelmä suvun yhdestä henkilöstä, jonka tietoja on saanut vaivalla kaivella Amerikkaa ja Neuvosto-Karjalaa myöten, juhla-ateria+kaffit päälle, näytelmä, sukuhaarojen väliset kilpailut, ehkä jopa tanssit iltaohjelmana, seuraavana päivänä brunssi?
Mikä olisi maksimisumma? Mitä kaikkea laskisitte järjestäjinä kuluihin, joista on saatava korvaus?
Sami Lehtonen
20.08.09, 20:58
Aihetta sivuten:
Paljonko maksaisit osallistumismaksua sukujuhlaan, joka on kaksipäiväinen sisältäen vaivalla tehtyä ohjelmaa, mm. juhlaesitelmä suvun yhdestä henkilöstä, jonka tietoja on saanut vaivalla kaivella Amerikkaa ja Neuvosto-Karjalaa myöten, juhla-ateria+kaffit päälle, näytelmä, sukuhaarojen väliset kilpailut, ehkä jopa tanssit iltaohjelmana, seuraavana päivänä brunssi?
Mikä olisi maksimisumma? Mitä kaikkea laskisitte järjestäjinä kuluihin, joista on saatava korvaus?
Vaikea tuolle on hintaa asettaa. Ehkäpä kannattaa aloittaa vähän pienemmistä tapahtumista - kun järjestäytymisaste suvussa nousee, niin useampi on mukana tekemässä ja suurempi osa tietää, millaisia kustannuksia siitä tulee. Sukuseuran hyvä puoli on se, että kirja- ym. tuotemyynnillä saadaan pohjakassaa, jolla voidaan kattaa vähemmän suosiota saaneen tapahtuman tappiot.
Ruoka - varsinkin eteen kannettu - on Suomessa niin kallista, että se kannattaa jättää osallistujien itse maksettavaksi heidän niin halutessaan. Sillä tavalla kokonaishinta pysyy siedettävän kuuloisena ja väki tuhlaa syömiseen sitten sen, mitä tuhlaavat. Tämä tietysti edellyttää sitä, että paikka on sellainen, että ruokailu on tarvittaessa mahdollista, muttei pakollista. Toisille 30 euroa ruokaan ei ole mitään - toisille on.
Jos aikoo tehdä sukukirjan tai -kirjoja, niin silloin on melkein pakko perustaa sukuseura ja koota jonkin verran sukua koolle, ettei aivan kokonaan tarvitse itse maksaa kirjojen tekoo menneitä kuluja. Kokonaanhan niitä ei saa pois koskaan, mutta edes osan. :eek:
Ja on sukuseura toiminta myös omalla tavallaan mukavaa. :D:
Mutta niinkuin Heikki taisi sanoa tai joku muu, että on oltava tarkka puh.joht. valinnassa. Siitä on meilläkin sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Itse en alkanut puh.joht. sillä se on jo liikaa jos on sekä tutkija että puh.joht.
Mutta siinä mielessä se olisi hyvä ratkaisu että saisi pidetty langat omissa käsissä ja niin sukuseura pysyisi alusta loppuun sen suvun asioissa johon sukuseura on perustettu. Mikäli tulee mukaan sellaisia joilla ei ole harmaita aavitustakaan mitä sukututkimus on, niin silloin asiat menevät piloille. :mad:
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Ei minusta nykyään sukuseuraa tarvitse perustaa julkaistakseen sukukirjan.
Kyllä kirjan julkaiseminen onnistuu ihan hyvin ilman seuraa, joka
voi olla myös haitta.
Olen seurannut yhden suvun sukukirjan julkaisemista tänä vuonna. Heillä on sukuseura, joka ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi kustantaa/päivittää sukukirjaa /ens. julkaistu 1980-luvun lopulla) ajan tasalle. Sukututkijat itse julkaisivat kirjan omakustanteena keräämällä nykyjälkeläiset ja kuvat ja luvat pitkälti soittamalla ja sähköpostilla.
Kirja on kooltaan noin 300 sivua, julkaistu pehmeäkantisena ja mustavalkoisena lukuunottamatta kansilehteä, joka on nelivärinen.
Kirjasta perivät 15 euroa + postikulut, painatus maksoi noin 7 euroa, määrä 200 kpl.Kirjat on jo myyty ja suunnitellaan uusintapainosta.
En usko, että mikään sukuseura on niin varakas, että sukututkija saisi
kaikki omat kustannuksensa perittyä.
Omalla kohdalla ei ole tarkoitustakaan yrittää perustaa sukuseuraa. Kirja, jota parhaillaan teen, ilmestyy omakustanteena.
Vaikka tämä ei ollut vastaus alkuperäiseen kysymykseen, toivottavasti kelpaa kuitenkin tähän vastauksena.
Irkka
Lisätääs tähän ketjuun nyt oma kokemus:
Vedin yksin koko shown sukutapaamisessa: olin seremoniamestari, pidin esitelmän, toimin kokouksen puheenjohtajana ja esittelijänä. Paikalle pääsi 3/9 järjestäjistä, ja niistäkin loput tykkäsivät olla enemmän vieraan roolissa. Selvisin silti mielestäni vaikeasta esiintymisjännityksestä kärsivänä yllättävän hyvin.
Mutta oli kaksi ongelmaa, jotka saivat minut raivon partaalle: kaksi vieraista keksi, että he ovatkin "isäntäpari", ja heillä oli tarve neuvoa minua (mitä pitää sanoa ja milloin) sekä yrittää muuttaa suunniteltua ohjelma-aikataulua ja -sisältöä heidän mieleisekseen (yksi vieraista ei ollut vaivautunut ilmoittamaan, että hänellä olisi jotain esiteltävää, mutta yritin saada hänelle aikaa järjestettyä. Lupaamani paikka tälle ihan loppuun kohtaan "vapaa sana" oli jotenkin hankala ymmärtää).
Heidän mielestään olin päällepäsmäri, kun kehtasin pitää puoliani heitä vastaan ja sanoin pitäytyväni alkuperäisessä suunnitelmassa. Koitin ensin hyvällä sanoa, että kiitos selviän tästä ilman (häslääjien) apua, mutta he eivät sitä halunneet ymmärtää. Eikä auttanut terävämmin muotoiltunakaan. Koko aika meni lähinnä näitä kahta vahtiessani ja varuillani ollessa. Toinen käski mm. minun olla hiljaa, kun jouduin korottomaan ääntäni hälinässä 40 hengen yrittäessä järjestyä yhteiskuvaan.
Mielestäni todella asiatonta ja törkeää käytöstä. Molemmat olivat jyrkästi kieltäytyneet osallistumasta tapaamisen suunnitteluun ja järjestämiseen, mutta paikan päällä olivat kovasti määräilemässä.
Sokerina pohjalla oli, etteivät sukulaiset ymmärtäneet sukukokouksen merkitystä lainkaan. Siinä vaiheessa meinasi em. parin aiheuttaman raivon, väsymyksen ja ällistyksen keskellä päästä ruma sana. :)
Sami Lehtonen
13.09.09, 19:51
Lisätääs tähän ketjuun nyt oma kokemus:
Vedin yksin koko shown sukutapaamisessa: olin seremoniamestari, pidin esitelmän, toimin kokouksen puheenjohtajana ja esittelijänä. Paikalle pääsi 3/9 järjestäjistä, ja niistäkin loput tykkäsivät olla enemmän vieraan roolissa. Selvisin silti mielestäni vaikeasta esiintymisjännityksestä kärsivänä yllättävän hyvin.
Mutta oli kaksi ongelmaa, jotka saivat minut raivon partaalle: kaksi vieraista keksi, että he ovatkin "isäntäpari", ja heillä oli tarve neuvoa minua (mitä pitää sanoa ja milloin) sekä yrittää muuttaa suunniteltua ohjelma-aikataulua ja -sisältöä heidän mieleisekseen (yksi vieraista ei ollut vaivautunut ilmoittamaan, että hänellä olisi jotain esiteltävää, mutta yritin saada hänelle aikaa järjestettyä. Lupaamani paikka tälle ihan loppuun kohtaan "vapaa sana" oli jotenkin hankala ymmärtää).
Heidän mielestään olin päällepäsmäri, kun kehtasin pitää puoliani heitä vastaan ja sanoin pitäytyväni alkuperäisessä suunnitelmassa. Koitin ensin hyvällä sanoa, että kiitos selviän tästä ilman (häslääjien) apua, mutta he eivät sitä halunneet ymmärtää. Eikä auttanut terävämmin muotoiltunakaan. Koko aika meni lähinnä näitä kahta vahtiessani ja varuillani ollessa. Toinen käski mm. minun olla hiljaa, kun jouduin korottomaan ääntäni hälinässä 40 hengen yrittäessä järjestyä yhteiskuvaan.
Mielestäni todella asiatonta ja törkeää käytöstä. Molemmat olivat jyrkästi kieltäytyneet osallistumasta tapaamisen suunnitteluun ja järjestämiseen, mutta paikan päällä olivat kovasti määräilemässä.
Valitettavaa, että sinulle kävi näin. Meitä on moneen junaan ja joku jää vielä asemallekin. Onneksi omalle kohdalle ei ole osunut tällaista käyttäytymistä. Toisaalta, omissa sukuseurakuvioissani tuntuu, että osallistujajoukko tapahtumasta toiseen on enemmän ja vähemmän sama. Ehdoton helmi tuo, että käsketään olla hiljaa, kun yrittää järjestää joukkoa yhteiskuvaan; mitähän hän luuli sinun touhuavan.
Sokerina pohjalla oli, etteivät sukulaiset ymmärtäneet sukukokouksen merkitystä lainkaan. Siinä vaiheessa meinasi em. parin aiheuttaman raivon, väsymyksen ja ällistyksen keskellä päästä ruma sana. :)
Tähän on kyllä pakko sanoa, että mielenkiinto heräsi. Mikä on sukukokouksen merkitys? Tai toisesta näkökulmasta, miten sen voi käsittää väärin tai olla ymmärtämättä ollenkaan.
Sokerina pohjalla oli, etteivät sukulaiset ymmärtäneet sukukokouksen merkitystä lainkaan. Siinä vaiheessa meinasi em. parin aiheuttaman raivon, väsymyksen ja ällistyksen keskellä päästä ruma sana.
Ihmisillä voi olla ihan erilaisia odotuksia siitä, mitä sukukokous sisältää. Sellaiselle ihmiselle, jolle sukututkimus "tieteenä" ei ole tuttu, voi tilaisuuden sisältö olla yllätys. Samoin sellainen, joka ei tässä touhussa ole sisällä, ei välttämättä osaa nähdä sitä merkitystä, mikä asialla voi tutkimustyön tehneelle olla. Ei kannata kuitenkaan suuttua tai masentua - pikemminkin olla diplomaattinen ja antaa ihmisten olla näkemyksiensä kanssa. Eivät sukutapaamiset ole ainoita paikkoja, joissa tilanteeseen tulevien erilaiset ennakko-odotukset aihettavat pieniä tai suuria ongelmia. Toki jo yleisen kohteliaisuuden takia pitäisi tilaisuuden järjestäjän työlle osata antaa arvo, mutta ihmisten välinen kanssakäyminen nyt vain on tällaista.
Sitten mihinkään liittymättä: minun nöyrä mielipiteeni yhden sukuseuran rivijäsenenä on se, että mitä isompi sukuseura, sen parempi. Laajasta joukosta on helpompi löytää eri asioiden osaajia omille paikoilleen ja varmaan kustannuksetkin on helpompi kattaa. Kun jäsenmäärä on suuri, ei myöskään ole pelkoa siitä, että koko touhu kaatuisi johonkin yksittäiseen henkilöiden väliseen ristiriitaan. Kun kantaisä on elänyt 1500-luvulla, on kaikille itsestään selvää koko touhun luonne ja ymmärretään, ettei kyse ole perhe- vaan todellakin sukutapaamisesta.
Tähän on kyllä pakko sanoa, että mielenkiinto heräsi. Mikä on sukukokouksen merkitys? Tai toisesta näkökulmasta, miten sen voi käsittää väärin tai olla ymmärtämättä ollenkaan.Esimerkkejä:Kun ollaan laillisia ja päätösvaltaisia, niin tulee toppuuttelevaa kommenttia, että jos ei nyt päätetä, kun KAIKKI eivät ole paikalla (osa lähtenyt ennen kokousta muiden menojen takia). Tai ylipäänsä se, että vastaehdotuksia saa esittää, asioista saa keskustella ja esityksen mukaisesti ei tarvitse päättää asioista; sen ymmärtäminen, että vastakkain eivät ole pj ja muut.
Ennen sukukokousta porukkaa ei meinannut saada hiljaiseksi ja puhetta riitti, mutta kokouksessa ihmiset istuivat hiljaa jähmettyneenä ja välttelivät katsekontaktia. :)
Siis huom. puhun varsinaisesta sukukokouksesta, joka järjestettiin sukutapaamisen yhteydessä (esityslista jne.). Sukututkimuksen tieteenä pyrin pitämään erossa koko hommasta, koska tiedän, että monilla se menee vähän yli ja koitin esittää asiat yksinkertaisesti ja selkeästi, mutta ehkä sitten epäonnistuin. :)
Heikki Koskela
13.09.09, 20:41
Lisätääs tähän ketjuun nyt oma kokemus:
Vedin yksin koko shown sukutapaamisessa: olin seremoniamestari, pidin esitelmän, toimin kokouksen puheenjohtajana ja esittelijänä. Paikalle pääsi 3/9 järjestäjistä, ja niistäkin loput tykkäsivät olla enemmän vieraan roolissa. Selvisin silti mielestäni vaikeasta esiintymisjännityksestä kärsivänä yllättävän hyvin.
Mutta oli kaksi ongelmaa, jotka saivat minut raivon partaalle: kaksi vieraista keksi, että he ovatkin "isäntäpari", ja heillä oli tarve neuvoa minua (mitä pitää sanoa ja milloin) sekä yrittää muuttaa suunniteltua ohjelma-aikataulua ja -sisältöä heidän mieleisekseen (yksi vieraista ei ollut vaivautunut ilmoittamaan, että hänellä olisi jotain esiteltävää, mutta yritin saada hänelle aikaa järjestettyä. Lupaamani paikka tälle ihan loppuun kohtaan "vapaa sana" oli jotenkin hankala ymmärtää).
Elä hättäile eläkä polta pinnaasi. Ihan aktiiviseltahan touhu vaikutti. Kyllä sieltä "turha joukko" karisee tai sitten ymmärtävät asian laidan oikein kun aika kuluu. Kyllä se niin on, että joukosta saattaa nousta esille ryhmä, joka edustaa omasta mielestään nk "pääsukua" - siis sukua, jota ei ole. Varsinkin, jos lähtöhenkilö on 10 sukupolven takana, ovat kaikki sukuhaarat keskenään ekvivalentteja.
Tärkeää on nyt vain luoda toimiva organisatio tekemään suvun piirissä työtä, jonka lopputuloksena on vääjäämättä suvun ensimmäinen hyvin tehty sukukirja.
Nimimerkki: "Sukuseuran eturintamalla seissyt vuodesta 1989 ja kaiken (?) kokenut."
Ei minusta nykyään sukuseuraa tarvitse perustaa julkaistakseen sukukirjan.
Kyllä kirjan julkaiseminen onnistuu ihan hyvin ilman seuraa, joka
voi olla myös haitta.
Kirja on kooltaan noin 300 sivua, julkaistu pehmeäkantisena ja mustavalkoisena lukuunottamatta kansilehteä, joka on nelivärinen.
Kirjasta perivät 15 euroa + postikulut, painatus maksoi noin 7 euroa, määrä 200 kpl.Kirjat on jo myyty ja suunnitellaan uusintapainosta.
En usko, että mikään sukuseura on niin varakas, että sukututkija saisi
kaikki omat kustannuksensa perittyä.<< klips klips välistä osa pois <<
Irkka
Olet harvinaisen oikeassa. Ensi kokemuksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että ei enää koskaan.
Aluksi meilläkin meni kaikki ihan hyvin, jopa vuosia... mutta myöhemmin mukaan tulleet henkilöt tai osa heistä tuntuivat vain kahmivan valtaa ja pilasivat koko sukuseuran. Enää ei tiedä minkä suvun sukuseurasta on edes kyse. :confused:
Olet varsin oikeassa, että sukututkija jää aina "pakkaselle" kävi miten kävi. Jos vielä aion tehdä sukukirjoja, niin teen ne omakustanteina.
Pahinta mitä voi olla on ihmiset, joilla ei ole sukututkimuksesta harmaata hajuakaan ja he kohoavat määräävään asemaan sukuseurassa. "Se uho on seuran tuho". Heidän mielestään sukututkija on "ulkoistettava" turhana. :D:
Juuu.... Mitäpä sukututkijalla tekeekään sukuseurassa ??? Ihan turha...
Terv. SARIAINEN :cool:
Hei Sariainen!
Olen seurannut aika monen sukututkijan "kamppailua" sukuseuransa kanssa. Sukuseuran hallitus, kun ei yleensäi ollenkaan tajua, minkälaisia kustannuksia tutkiminen tuottaa.
Tiedän myös monia, jotka loppujen lopuksi ovat tehneet kirjansa omakustanteena ja jotkut eivät ole edes saaneet kirjaansa mainostaa sukuseuran lehdessä.
Joskus voi sanoa, että suku on pahin.
Terveisin
Irkku
Hei
Luin näitä kirjoituksia seuran perustamisesta.
Itse tein niin, että laitoin lehtijuttuja menemään eri lehtiin, (kts. Lesosten sukuseura täällä forumilla..) eri puolille Suomea. Sitten ne julkaistiin ja alkoi tulla runsaasti yhteydenottoja. Perustin myös blogin suvulle nettiin. Järjestin sukutapaamisen, johon osallistui noin 160 henkilöä. Siellä pidettiin perustamiskokous. Nyt olemme siinä vaiheessa että laitan papereita järjestykseen (allekirjoitukset yms) ja pitää laittaa tuonne rekisteröitäväksi. Mitä muuta tarvitsen laittaa PHR:lle kuin sen perustamispöytäkirjan ja säännöt. Varmaan PRH:n hakemus ja mitä muuta? Pitääkö mukana olla nk. hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja missä on mainittuna hallituksen jäsenten työtehtävät?
Kiitokset jo etukäteen neuvoista.
Terv. Sari
Ps.aina noita valittajia on että pitäisi olla sitä sun tätä ja tehdä toisella tavalla. Itse olen päättänyt, että jos tulevat sanomaan järjestelytoimikunnalle neuvoja, niin pyydän heidät seuraavalla kerralla itse järjestelytoimikuntaan mukaan ;)
PPS niin ja meillä ei ole määritelty yhteistä esi-isää sääntöihin koska emme tiedä sitä. Sukuhaaroja on niin monia ja seuran perustamisajatus on se, että yhteinen esi-isä löydetään, jos on löydettävissä.
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.