Hela
14.08.13, 13:01
Siuntion kappalaisen Jakob Limoniuksen (k. 1752) syntyperästä on tiedetty vain että hän oli Sauvosta ja että hänen isänsä nimi oli Simon. Laatiessani äitini esivanhempientaulua, johon Sauvon Lillbyn Stålhammar-suku kuuluu, vaikutti siltä kuin hän olisi ollut tämän suvun kantaisän Simon Axelssonin poika, ei kuitenkaan täysveli Arvid ja Erik Stålhammarille, koska hän puuttuu Forsskåhl-suvun sukutaulusta (Biographica, KA). Arvid Stålhammarin jälkeen Lillby siirtyi 1690 veronkantokirjuri Gabriel Brömsille, jonka vaimo Karin Simonsdotter tuntui olevan Limoniuksen sisar.
Nyt kun Sauvon kastekirja on netissä käytettävissä, päätin selvittää tätä epäselväksi jäänyttä asiaa. Ilmeni että Jakob Limoniuksella ei ole Stålhammar-suvun kanssa mitään tekemistä. Hänen isänsä oli Kirkonkylän rusthollari ja Sauvon nimismies Simon Thomasson. Jo aikaisemmin olin pannut merkille että Brömsiä sanottiin ”nimismiehen vävyksi” (Sauvon käräjät 22-24.9.1686, cc 14:522v). Limonius kirjoitettiin Turun kouluun 1691 ja tuli ylioppilaaksi 1699. Hän ei näin ollen ole henkikirjoissa Sauvon Kirkonkylässä. Kummiluetteloista ilmenee että hänellä oli Brömsin vaimon Karinin lisäksi ainakin kolme muuta sisarta, Margareta, Maria ja Elisabet (Lisa), jotka mainitaan myös henkikirjoissa. Kaikesta päättäen hän oli perheen ainoa poika.
Kotitalo oli vanha prebendatila, jota kruunun lampuodit viljelivät vuoteen 1629, jolloin eräs Henrik Johansson (mainitaan myös nimellä Skånsten) sai sen verotilana haltuunsa. Hän jätti sen pian autioksi ja 1639 Thomas Mattsson otti sen verolle. Maakirjoihin on samaan aikaan merkitty (hänen isänsä?) Matts smed ja myös Thomasta itseään sanotaan sepäksi. Hän alkoi 1656 suorittaa ratsupalvelusta, jota hänen poikansa ja seuraava isäntä Simon Thomasson jatkoi vuodesta 1674. Vv. 1696-1698 Simon Thomasson köyhtyi niin että hän veroluettelojen mukaan oli 1702 menettänyt tilansa. Seuraavana isäntänä mainitaan nimismies Anders Bergman. Jakob Limonius opiskeli vielä tähän aikaan stipendiaattina. Hänet vihittiin papiksi 1704 ja määrättiin apulaispapiksi Siuntioon.
Nimelle Limonius ei tunnu löytyvän mitään järkevää selitystä latinan kielestä. Jakob Limoniuksen poika, joka oli maanmittari, jätti papillisen –ius-päätteen pois, ja seuraavatkin sukupolvet käyttivät nimeä Limon, vaikka suku oli pitkään nimenomaan pappissuku.
Henrik Impola