PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Paltamo Kainuun emäpitäjän historia


blue-eyed
13.08.13, 20:49
Hain tänään postista juuri ilmestyneen Paltamon historian, joka kirjana on suoraansanoen liian massiivinen. Nyt huomaan, että kaikki se, mitä hiostoriankirjoissa kirjoitetaan ei ole totta, eli tällaisia kirjoja ei voi pitää minkäänlaisena lähdeaineistona. Minua sitten suututtaa, niin, että näen punaista. Ei tarvinnut kuin kirja avata aukeamalta 348-349 niin jo kerrotaan suuria emävaleita. Onneksi tämä osa kirjaa ei ole Hannu Romppaisen kirjoittamaa, vaan kuuluu tuohon Keräsen tekstiin. Hannu tämän kohdan olisi tiennytkin aivan oikein, koska olemme siitä yhdessä kirjoitelleet.

Asia koskee esi-isääni Paltamon lukkari Adam Lustbergia ja hänen vaimoaan Maria Tammelanderia. Adam ei ole oululaista käsityöläissukua, niin kuin Keränen väittää, vaan on rakuunan poika Piikkiöstä, joka on käynyt yhdessä veljensä kanssa Turun katedraalikoulua. Adamin toinen veli oli Turussa pellavankutojana ja muutti sitten Ouluun. En tiedä mikä kumman iili Keräsellä on sanoa lukkari Adam Lustbergistä, "että myös hän vahvisti säätyläisasemaansa naimalla Maria Tammelanderin, joka oli alunperin raahelaista porvarissukua ja myös Tammelanderin vouti- ja pormestarisukua." Ainakaan tähän asti kukaan ei ole minulle näyttänyt minkäänlaista lähdettä, jossa olisi mustaa valkoisella siitä, että Maria polveutuisi tästä raahelaisesta porvarisuvusta. Marian isä oli oululainen porvari Samuel Heikinpoika Tamlander s. 1681 missä? k. 24.6.1771 jälkeen Oulussa. Olen kovin kiitollinen, jos joku voi antaa minulle ihan oikean lähteen, missä sanotaan Samuel Tamlanderin olleen samaa sukua kuin Raahen Tammelanderit.

kkylakos
16.08.13, 07:23
Oliko paikallishistorian kirjoittaja antanut noihin kohtiin jotain lähdeviitteitä?

blue-eyed
16.08.13, 08:45
Ei ainakaan siinä tekstin yhteydessä ollut, eikä sivun alareunassakaan.

Kovanen
16.08.13, 11:01
Tervehdys!

Kirjassa lähteet ja viitteet ovat "yhtenä pötkynä" Keräsen osalta: s. 380-400. Katselin niitä, mutta ei sattunut silmiini Arlan kysymykseen liittyviä.

Terveisin Eila

blue-eyed
20.08.13, 17:23
"että myös hän vahvisti säätyläisasemaansa naimalla Maria Tammelanderin, joka oli alunperin raahelaista porvarissukua ja myös Tammelanderin vouti- ja pormestarisukua." Ainakaan tähän asti kukaan ei ole minulle näyttänyt minkäänlaista lähdettä, jossa olisi mustaa valkoisella siitä, että Maria polveutuisi tästä raahelaisesta porvarisuvusta. Marian isä oli oululainen porvari Samuel Heikinpoika Tamlander s. 1681 missä? k. 24.6.1771 jälkeen Oulussa. Olen kovin kiitollinen, jos joku voi antaa minulle ihan oikean lähteen, missä sanotaan Samuel Tamlanderin olleen samaa sukua kuin Raahen Tammelanderit.

Tässä on tietoja Kajaanin nimismies Johan Juhonpoika Tammelanderin perheestä, johon jo aikaisemmissa keskusteluissa vuosia sitten on Samuel Tammelanderin sanottu kuuluvan. Samuel on syntynyt n. 1681, joten hän on liian vanha ollakseen Johan Tammelanderin poika.

Toiseksi Samuelin patronyymi on Heikinpoika eikä Johan Tammelanderin esipolvissakaan näytä olevan isäksi sopivaa Heikkiä.

http://familjenbostrom.se/genealogi/finland/tammelinfin.htm

Taulu TER 2

JUHO (JOHAN) MIKONPOIKA TAMMELANDER (taulusta TAM 1), s. n. 1641, ylioppilas Turussa 1660/61, pitäjänkirjuri, nimismies Salossa ja Siikajoella 1680, raatimies Raahessa 10.05.1690 (samalla Salon nimismies). Kauppias ja laivanvarustaja, kuollut Raahessa 08.06.1702.

Puoliso 1) Raahessa 1672 ANNA CORTE, s. 1651, k. 16.05.1692 Raahe. Vanhemmat Raahen pormestari Henrik Corte ja tämän ensimmäinen puoliso Kristina Forbus.

Puoliso 2) 1695? MARIA BERGUDD (kolmannessa aviolitossaan !!), s. 1658, k. 01.04.1730 ’Häisfdö’. Vanhemmat Nils Erkinpoika Bergudd ja Maria Matintytär Schildt. Marian ensimmäinen puoliso oli ollut Kalajoen kappalainen Gabriel Josephsson Mathesius ja toinen Pietarsaaren kappalainen Hans Preutz (k. 1693). JP

Lapsia Raahessa:

?? 1. Johan Juhonpoika Tammelander, s. n. 1673, kuollut ennen vuotta 1722 (JP: k. 24.03.1714 ??). Ylioppilas Uppsalassa 27.07.1687, Svean hovioikeuden auskultantti 1693. Maaviskaali Salossa 1697, viskaali Raahessa, nimismies Kajaanissa 15.01.1698, Kajaanin pormestari 1722-1726 (GENOS 1/1982 s. 34), kuollut Paltamossa (?). -- Puoliso Oulussa 01.05.1693 !! (Ari Nieminen, SSS 30.12.2000) Elisabet Gr , s. 1672, k. 09.06.1762 Säämingissä, vanhemmat Oulun komendantti, kapteeni Henrik (Bengtsson) Gr ja Elsa Jenderjan. Heikki Soininvaara, GENOS 1(1981): Olof Hannunpoika Houru (Hoffren), s. 1630-luvulla, kauppias Oulussa, puoliso (Elisabet?) Gr , vanhemmat majuri Bengt Gr ja Katarina Witting (ensimmäisessä avioliitossaan). Vrt. taulu TAM 1.

Lapsia:

Johan Juhonpoika Tammelander, s. 18.03.1694 Raahe. Ylioppilas Uppsalassa 04.08.1713, porvari Kajaanissa, valittiin isänsä jälkeen Kajaanin pormestariksi 04.04.1722 (Genos 1974 s. 60-92), mistä virasta sai eron 08.11.1726, varamaaviskaali Kajaanissa ainakin vuoteen 1734. -- Puoliso Katarina Wattrang (kolmas avioliitto !!, s. 19.08.1673, isä Johannes Erici). Häviävät Kajaanin rippikirjasta 1734. Ilmeisesti ei lapsia.

Elsa Juhontytär Tammelander, s. 25.12.1695 Raahe, haudattu 09.10.1696.

Anna Juhontytär Tammelander, s. 03.02.1697 Raahe (SP: 07.03.1697 !!), k. 13.01.1775 Säämingissä. -- Mahdollisesti puoliso 1) aliupseeri Anders Dani. -- Puoliso 2) 1723 Johan berg, s. 1694, k. 03.11.1779 Haminassa, 9 lasta. Kumpaakaan avioliittoa ei löydy Raahen vihityistä !!!!

Henrik Juhonpoika Tammelander, k. 31.01.1698 Raahessa tuhkarokkoon 16 päivän ikäisenä.

?? Erik Tammelander, ylioppilas Uppsalassa 04.08.1713, pitäjänkirjuri Pietarsaaressa, asunut myös Kruunupyyssä. Elänyt vielä 1732.

1. Heikki Juhonpoika Tammelander, s. 1682, k. 1698.

1. Eeva Juhontytär Tammelander, s. ??, k. 1698. SP: Ei syntyneissä eikä kuolleissa.

?? Brita Tammelander. -- Puoliso Grels ??.

Tytär:

Christina Grelsdotter, mainitaan Raahen manttaaliluettelossa 1695 Juho Tammelanderin sisarentyttäreksi. -- Puoliso Raahessa 07.07.1696 raahelainen kauppias Antti Antinpoika Pappila.

.

2. Elsa Juhontytär Tammelander, s. 08.08.1696, haudattu 09.10.1696.

2. Gabriel Juhonpoika Tammelander, s. 10.07.1697, haudattu 15.09.1697.

2. Anders Juhonpoika Tammelander, s. 29.07.1698, k. 26.08.1698.

2. Elisabet Juhontytär Tammelander, s. 30.09.1699, k. 18.08.1767 Kalajoella keltatautiin (ikä 68v 2kk 4pv), haudattiin 23.08.1767. -- Puoliso 01.07.1724 (SP: Ei vihittyjen luettelossa !!!!!!) luutnantti Fabian Gutzén, s. 1687, k. 08.11.1763 Kalajoella keltatautiin (ikä 76v 4kk 8pv), haudattiin 08.12.1763.

Lapsia:

SP: Ernst Johan Gutzén, s. 29.04.1723 Raahessa !!!!!!

Magdalena Elisabet Gutzen, s. 05.04.1727, k. 14.11.1758. -- Puoliso Kalajoella 16.10.1750 (’commin i Cronoby’) Juho Juhonpoika Forsman, s. 1696, k. 24.05.1780. -- Juhon aikaisemmat puolisot olivat 1. Elisabeth Cajana ja 2. Brita (Brigitta) Fant.

Juhon lapsia Kruunupyyssä, isä kappalainen:

1. Jacob Forsman, s. 08.03.1739.

1. Margareta Elisabeth Forsman, s. 25.04.1740.

1. Johannes Forsman, s. 17.08.1742.

1. Gabriel Forsman, s. 29.07.1744.

2. Johannes Forsman, s. 25.01.1748.

2. Brigitta Elisabeth Forsman, s. 19.05.1749

3. Elisabeth Margareta Forsman, s. 09.06.1753.

Den finska Tammelinforskningsgruppen

Bodniemi37
20.08.13, 22:20
Anna Juhontytär Tammelander, s. 03.02.1697 Raahe (SP: 07.03.1697 !!), k. 13.01.1775 Säämingissä. -- Mahdollisesti puoliso 1) aliupseeri Anders Dani. -- Puoliso 2) 1723 Johan berg, s. 1694, k. 03.11.1779 Haminassa, 9 lasta. Kumpaakaan avioliittoa ei löydy Raahen vihityistä !!!!


Kopioin alle tekstiä Harald Hornborgin artikkelista Åberg - Oberg (Släktbok. Ny följd II). Artikkelin taulussa 5 viitataan (viite 7) Säämingin kesäkäräjiin 6.-9.7.1723, käräjäpöytäkirja löytyy SSHY:n digitoimana täältä (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13934&pnum=189).

Käräjäpöytäkirjassa mainittu kapteeni Abraham Falck asui Säämingin Varparannan säterissä (vrt. artikkelit http://www.genealogia.fi/genos/23/23_1.htm, http://www.genealogia.fi/genos/48/48_13.htm ja Pekka Lappalaisen Säämingin historia I:2, s. 653). Kapteeni Falck ja hänen jälkimmäinen puolisonsa, Uumajan kirkkoherran tytär Margareta Plantin (http://familjenbostrom.se/genealogi/bure/11-301_6660.htm) vilahtavat myös Pieksämäen vuosien 1736-44 rippikirjassa (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10016333).

Terveisin,

Ritva Jurvanen