PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Lapin Toloset, Pukemat ja Oravat

Sinilakki
13.08.13, 17:28
Sukututkimusharrastukseni on, kuten useasti todettu, syntynyt osakseen isoäitini tutkimuksien pohjalta. Hän tutki sukuaan useita vuosia ja jätti minulle perinnöksi valtavat määrät aineistoa, jonka läpikäynti on edelleen kesken. Nyt törmäsin isoäitini tutkimuksiin sukumme esivanhemmista Lapissa, erityisesti Kemin ja Rovaniemen alueella. Koska muistiinpanot ovat osakseen sekavia (tarkistelin niitä vielä itsekkin kirkonkirjoista), ajattelin kysyä, onko kukaan mainituista henkilöistä esi- tai jälkipolvineen tuttu tämän foorumin kävijöille. Kaikki tiedonmurutkin otetaan kiitollisena vastaan, ennen kuin jatkan tutkimusta syvemmin.

Listaan esivanhempani pariskunnittain:

1) Johan Johansson Pukema, s. 13.8.1768 Lautiosaari, Kemi ja k. 29.1.1809 Ylipaakkola, Tervola. Puoliso Christina Henriksdotter Dufva, s. 15.11.1773 mahdollisesti Tervolassa, isänsä ehkä sotilas Henrik Dufva (k. 1806 Tervola). Christina voisi olla myös muualta, muistiinpanoissa epämääräinen merkintä "tarkista Kemijärvi!".

2) edellisen Johan Pukeman vanhemmat(?), Johan Nilsson Orava, ei synnyin- eikä kuolinaikaa ja puolisonsa Anna Mattsdotter Tolonen, s. 5.4.1740 Rovaniemi. Pariskunta vaikuttaa Kemissä ja mahdollisesti Tervolassa, mutta molemmat ilmeisesti rovaniemeläisiä? Johan Nilsson Orava ehkä sama henkilö kuin ruotusotamies Johan Hast, Tervolan Ylipaakkola (tämän tarkistin HisKistä pikaisesti ja siellä näyttää olevan haudatuissa 1792 muuan Johan Hast el. Pukema, joten oletan Johan Hastin käyttäneen myös nimiä Pukema ja Orava, vaan kenen poikia hän oli, Oravakaan tuskin on hänen alkuperäinen nimensä, vaan adaptoitu Kemin Lautiosaaren Oravalasta, jossa Johan oli uudisasukkaana.)

3) edellisen Anna Tolosen vanhemmat, Matts Eriksson Tolonen ja Brita Johansdotter Mölläri, Rovaniemen Ounasjoelta(?)

4) edellisen Matts Tolosen vanhemmat, Erik Tolonen, s. 1687 ja k. 1758 Ounasjoki, Rovaniemi. Puoliso Margareta Mattsdotter.

Onko joukossa tuttuja sukuja tai henkilöitä?

Sinilakki
13.08.13, 17:50
Tein pikahaun Lapin kirkonkirjoista HisKin avustuksella ja huomasinkin, että Keminjärvellä on vaikuttanut Henric Joachimsson niminen mies, joka asui Nederbyn Duvaa, joka lienee aiemmin mainitun muistiinpanon tarkoitus, että Kemijärvi tarkistettava. Christina Henriksdotter Dufva voi siis olla myös Kemijärven tyttöjä.

Onko tämä Dufva/Duva kenellekkään tuttu? Kemijärven Nederbyn Duvassa syntyy 15.11.1773 Christina tytär Henrik Joachimssonille ja tämän vaimolle Britalle. Hän lienee Johan Pukeman vaimo, mutta sitten herääkin kysymys kuka oli Henrikin isä Joachim. Nimi ei kuulosta kovinkaan yleiseltä 1700-luvun Lapissa.

Mirkkan
14.08.13, 02:49
Henrik Joachimsson Dufva s. 12.7.1741 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0488+kastetut+561) Siikajoki, k. 23.3.1806 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0552+haudatut+2311) Yli-Paakkola, Tervola
Vihitty 13.11.1763 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0437+vihityt+257) Pattijoki, Raahe
Brita Larsdotter Haataja s. 15.1.1733, k. 29.10.1799 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0552+haudatut+2132) Tervola
Lapset:
Brita s. 10.8.1764 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0437+kastetut+2860) Pattijoki, Raahe
Lisa s. 13.9.1765 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0437+kastetut+2954) Pattijoki, Raahe
Henrik s. 14.1.1768 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0437+kastetut+3116) Pattijoki, Raahe, k. 30.3.1778 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0188+haudatut+613) Alakylä, Kemijärvi
Maria s. 17.4.1771 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0188+kastetut+1113) Alakylä, Kemijärvi
Christina 15.11.1773 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0188+kastetut+1172) Alakylä, Kemijärvi

Henrikin vanhemmat:
smeden Joachim Carlsson s. 12.1694 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/raahe/rippikirja_1750-1764_mko1-11/243.htm) (Från ryska gränsen. Lutheran.), k. 15.9.1770 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0437+haudatut+2223) Pattijoki, Raahe
Vihitty 1.12.1734 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0336+vihityt+140) Muhos
Brita Henriksdotter Suorsa s. 9.1706 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/raahe/rippikirja_1750-1764_mko1-11/243.htm) (Siikajoki), k. 2.3.1771 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0437+haudatut+2242) Pattijoki, Raahe

Britan vanhemmat:
Lars Mattsson Haataja s. 7.2.1695 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/raahe/rippikirja_1750-1764_mko1-11/221.htm) (Sotkamo), k. 23.8.1771 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/raahe/rippikirja_1765-1778_mko12-19/110.htm) Raahe
Vihitty 14.12.1729 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0371+vihityt+149) Oulu
Cicilia Pehrsdotter Lapitar s. 18.5.1692 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/raahe/rippikirja_1750-1764_mko1-11/221.htm) (Idensalmi), k. 28.9.1777 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/raahe/rippikirja_1765-1778_mko12-19/163.htm) Pattijoki, Raahe

- Markus

Sinilakki
14.08.13, 08:58

Suurkiitokset tiedoista, Dufvan taustathan ovat siis nyt tiedossa! En olisi osannut aivan heti häntä sijoittaa Siikajoelle, ehkä pienellä räpiköinnillä, mutta se olisi vienyt oman aikansa. Kiitoksia kovasti!

Katselin myös, että Tolosista on tälläkin foorumilla keskusteltu. Ovatko samoja Rovaniemen Tolosia?

Mirkkan
17.08.13, 21:51
Johan Pukeman (1768-1809) esivanhemmat:

I

Johan Nilsson Orava-Hast s. 16.8.1735 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0190+kastetut+1773) Lautiosaari, Kemi, k. 10.10.1792 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0552+haudatut+1927) Yli-Paakkola, Tervola
Vihitty 7.2.1761 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0190+vihityt+926) Lautiosaari, Kemi
Anna Mattsdotter Tolonen, s. 5.4.1740 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0457+kastetut+472) Rovaniemi, k. 17.2.1808 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/tervola/rippikirja_1800-1813_ik225/168.htm) Yli-Paakkola, Tervola

II

Nils Mattsson Bengtilä s.n. 21.11.1700 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kemi/rippikirja_1757-1775_msrk_ik270-271_ab/120.htm) Simo, k. 7.12.1788 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0190+haudatut+3958) Lautiosaari, Kemi
Vihitty 21.2.1731 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0190+vihityt+318) Kemi
Carin Nilsdotter Orava s. 3.2.1714 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0190+kastetut+904) Lautiosaari, Kemi, k. 14.9.1766 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0190+haudatut+2999) Lautiosaari, Kemi

Matts Eriksson Tolonen
Vihitty 30.5.1737 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0457+vihityt+119) Rovaniemi
Brita Johansdotter Mölläri s.n. 9.12.1698 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/tervola/rippikirja_1772-1786_ik224/80.htm)/31.8.1711 (laskettu kuoliniästä), k. 14.3.1787 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0552+haudatut+1787) Yli-Paakkola, Tervola

III

Matts Thomasson Bengtilä k. 1718 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/simo/rippikirja_1699-1741_ik235/63.htm) Simo
Brita Nilsdotter k. 9.3.1744 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0190+haudatut+1984) Simo

Nils Johansson Orava k. 9.5.1750 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0190+haudatut+2177) (ikä 72) Lautiosaari, Kemi
Margareta Henriksdotter Junes k. 1731 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0190+haudatut+1463) (ikä 50) Lautiosaari, Kemi

Erik Eriksson Tolonen s.n. 1687 Ounasjoki, Rovaniemi, k. 16.7.1758 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0457+haudatut+515) Ounasjoki, Rovaniemi
Vihitty 6.1.1713 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0457+vihityt+12) Rovaniemi
Margeta Mattsdotter Karvo s.n. 1685, k. 19.3.1748 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0457+haudatut+356) Ounasjoki, Rovaniemi

Sinilakki
27.08.13, 10:32
Suurkiitokset myös näistä tiedoista, nyt on Lapin esipolvet kohdillaan ja voin syventyä tarkempaan tutkimukseen. Ihmettelen kyllä vieläkin, miksi isoäidin tutkimukssisa henkilöistä oli lähinnä vain nimet ja koko sukuhaara on jäänyt varsinaisesti tutkimatta. Noh, ehkäpä se ei ole aikanaan kuulunut isoäidin pääasiallisiin tutkimusinteresseihin, varsinkin, kun tiedot eivät ole ikinä päätyneet edes virallisiin tutkimulomakkeisiin saakka.

Sinilakki
02.12.14, 16:29
Erik Eriksson Tolonen s.n. 1687 Ounasjoki, Rovaniemi, k. 16.7.1758 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0457+haudatut+515) Ounasjoki, Rovaniemi
Vihitty 6.1.1713 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0457+vihityt+12) Rovaniemi
Margeta Mattsdotter Karvo s.n. 1685, k. 19.3.1748 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4ovux3?se+0457+haudatut+356) Ounasjoki, Rovaniemi

Liittyeen Tolosiin täytyy kysyä josko joku foorumin lukija tietäisi oliko Matts Eriksson Tolonen (Brita Möllarin puoliso) tosiaan Erik Eriksson Tolosen ja Margareta Karvon poika vai pitäisikö häntä sittenkin pitää todennäköisimmin Erik Eriksson Tolosen veljenä?

Ovatko Rovaniemien Ounasjoen Toloset kellekkään tuttuja?

Matti Sandqvist
02.12.14, 22:12
Rippikirjoista voisi päätellä, että Mats Eriksson on Erik Erikssonin poika eikä veli. Veli Mats näyttää kuolleen 1711. Mutta onko Margeta Matsin äiti? Erik Erikssonin 1. vaimo näyttää olleen Brita, joka kuolee 1711-1712. Tietysti Matsin vaimon Brita Möllärin iästä voisi päätellä jotakin.

Mats ja Brita katoavat Tolosesta johonkin 1740 jälkeen.

Matti S

Tapani Kovalaine
02.12.14, 22:31
Liittyeen Tolosiin täytyy kysyä josko joku foorumin lukija tietäisi oliko Matts Eriksson Tolonen (Brita Möllarin puoliso) tosiaan Erik Eriksson Tolosen ja Margareta Karvon poika vai pitäisikö häntä sittenkin pitää todennäköisimmin Erik Eriksson Tolosen veljenä?

Ovatko Rovaniemien Ounasjoen Toloset kellekkään tuttuja?
Digikuva 48 Tolosen talosta on se, johon tulkinnat enimmäkseen perustuvat:
http://digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/rovaniemi/rippikirja_1721-1741_ik374/48.htm

Erkin veli Matti Erkinpoika Tolonen pääsi 1704 ripille ja katoaa pian sen jälkeen...

Sinilakki
02.12.14, 23:02
Brita Johansdotter Mylläri/Möller/Möllari vihitään Matts Eriksson Tolosen puolisoksi 1737. Vihkimerkintä löytyy sekä Kemin, että Rovaniemen kirjoista. Kemissä Britan sanotaan ollaan Tervolan Koivukylästä, josta hänet löytääkin ainakin Kilpelän talosta piikana 1728-1731: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5837484

Muuten Britan taustat ovat hämärissä, paitsi että hänen tarkaksi syntymäpäiväkseen annetaan Tervolassa vuosien päästä 9.12.1698. Brita ja Matts Tolonen näyttävät saaneen Rovaniemelle kaksi lasta 1738 ja 1740 ja sitten pariskunta katoaa. 1748 Kemissä vihitään avioliittoon leski Brita Johansdotter Möllar leski Pehr Johansson Lapinniemen kanssa. Tämä pariskunta saa 1749 pojan Christerin, joka laittaa epäilemään myöhemmin annettu Britan syntymävuotta 1698.

Matts Eriksson Tolonen sopisi Margareta Karvon ja Erik Tolosen pojaksi vain siinä tapauksessa, että hän olisi Brita Möllaria vuosikymmen (tai enemmänkin) nuorempi. Karvo ja Tolonen kuitenkin vihitään avioliittoon vasta 1713. Mattsin äiti lienee siis Erik Tolosen ensimmäinen vaimo jos hän sopii Erikin pojaksi ollenkaan.

Mistä oli Brita Möller, siinäkin on hyvä kysymys.

Tapani Kovalaine
03.12.14, 08:55
Lystikkäitä vuosilukuja voi löytää kirjaimen P kohdalta Kemin srk:n rippikirjasta 1743-1756 sivu 211, digi 212. Siellä kerrotaan Pekka Lapinniemen syntyneen 1697 ja hänen vaimonsa Brita Myllärin arvellaan syntyneen 1709.

Pekka Juhonp Jurva-Lapinniemi (Koivuniemi v. 1738) syntyi Tervolassa 19.8.1702, mutta kuoliniästä 62 v 4 kk 4 pv laskien hänen syntymäaikansa olisi 31.8.1698. Sattumalta hänen jälkimmäiselle aviopuolisolleenkin on saatu ihan sama kuolinaika, kun on kuoliniästä ryhdetty laskeskelemaan. Oikeasti Brita Juhontytär Mölläri-Mylläri näyttää syntyneen Rovaniemellä 31.8.1711.

Digi 212 Kemi: http://digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kemi/rippikirja_1742-1756_msrk_ik270_ab/212.htm

Ottaen huomioon Brita Möllärin lasten syntymävuodet (1739, 1740 ja 1749), voidaan syntymävuotta 1711 pitää paljon parempana kuin vuotta 1698. Nyt tarttee etsiä vielä hänen isänsä Juho ...

Tapani Kovalaine
03.12.14, 10:13
Vilahduksia Brita Juhontytär Möllerin perheestä löytyy Korkalon kylästä Rovaniemeltä.

Digi 35, sivu 29: http://digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/rovaniemi/rippikirja_1721-1741_ik374/35.htm

Digi 28, sivu 22: http://digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/rovaniemi/rippikirja_1721-1741_ik374/28.htm

Jöns Möllerin leski Anna on tyttärensä Briitan kanssa sivulla 29 ja tyttären kohdalla on kaksi merkintää, katso sivu 22 ja poismuuttanut (afw.).

Sivulla 22 on Christer Jönsinp Möller, sotilas, alleviivattuna ja siis pois on muuttanut. Tämä Crister on Briitta Möllerin veli ja on avioitunut Rovaniemellä Elin Heikintr Pulkamon kanssa. Heidän tyttärestään tuli Anna aivan kuin Tolosen Matin ja Brita Möllerin tyttärestä. Niinpä tietenkin koska sisarusten äiti oli Anna.

Hiski, vihityt, Rovaniemi: 10.11.1723 Christer Johansson Elin Henriks dr. Pulkamo

Risto Mölleri on ollut melko lailla sisartaan vanhempi ja Möllerin sukunimi voi juontaa juurensa vaikkapa 1600-luvun puolelta.

Sinilakki
03.12.14, 10:44

Mielenkiintoisia havaintoja. Matts Tolonen on kuollut jossakin aikavälillä 1740-48 ja Brita Möller päätynyt sitten Kemiin ja Tervolaan, jossa tytär Anna Tolonen avioitui Kemin Lautiosaaren Oravaan.

Rovaniemen Korkalossa näytti vaikuttaneen myös muita Möller-nimisiä, liittyisivätkö nämä Myllärit samana porukkaan kuin Brita ja isänsä? Ainakin tuossa 1721 alkavassa kinkerikuulustelukirjassa Karkalon Möllerissä tavataan leskeksi jäänyt Margareta Jönsdotter: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6075653
Margareta näyttää olleen Lars Möllerin leski (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6075580).

Yritin katsella löytyykö Brita Möllerin perhekuntaa Rovaniemen varhaisimmasta rippikirjasta, mutta ei pistänyt silmään. Jokunen Möller kyllä löytyi, äsken mainittujen lisäksi. Jöns Mölleriä ei löytynyt, lähimpää liippaa tämän rippikirjan aukeaman keskivaiheilla Margareta Möllerin yläpuolelle kirjattu Jöns Ly[...?]: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6075628
Tosin näillä kahdella henkilöllä ei merkintöjen perusteella ole mitään yhteyttä.

Kimmo Kemppainen
03.12.14, 11:09
On taas jatkettu mustetta pidemmälle kuin laki sallii... mutta sopisiko kokonaiskuvaan, jos Jussin sukunimi olisi Lijnaharja?
Kimmo Kemppainen

Jöns Mölleriä ei löytynyt, lähimpää liippaa tämän rippikirjan aukeaman keskivaiheilla Margareta Möllerin yläpuolelle kirjattu Jöns Ly[...?]:

Tapani Kovalaine
03.12.14, 13:11
Jöns Liinaharja on ryhtynyt käymään kirkossa samoina päivinä kuin tämä 1600-luvun puolella syntynyt Margeta Möller, joka ettei vaan ole syntynyt noin 1695.

Lapinsuvut
16.09.17, 22:02
Rippikirjoista voisi päätellä, että Mats Eriksson on Erik Erikssonin poika eikä veli. Veli Mats näyttää kuolleen 1711. Mutta onko Margeta Matsin äiti? Erik Erikssonin 1. vaimo näyttää olleen Brita, joka kuolee 1711-1712. Tietysti Matsin vaimon Brita Möllärin iästä voisi päätellä jotakin.

Mats ja Brita katoavat Tolosesta johonkin 1740 jälkeen.

Matti S

Tutkailin Rovaniemen Tolosen rippikirjoja, ja löytyi tämä keskustelu, joten vertaisin tietojani tässä esitettyihin.
Jäin ihmettelemään, mihin perustuu ajatus, että Erik Erikssonilla olisi ollut Brita-niminen puoliso ennen Margeta Karvoa? Jos Brita olisi kuollut n. 1711, olettaisin, että hän olisi oheisella rippikirjalla (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6075589). Mutta mielestäni Tolosessa oli rippikirjan perusteella Matti, veli Erkki, sisko Brita, piika Malin, veli Antti, sisko Carin, sisko(?) Liisa, Erkin vaimo Margeta ja piika Carin.

Matti Erkinpojan kastekirjausta ei Rovaniemen kirkonkirjoista taida löytyä, mutta vanhempiensa vihkiajankohdan perusteella olen olettanut hänen syntyneen 1713 - 1717. Ymmärtääkseni hän oli Matin ja Margetan vanhin lapsi, seuraava oli ilmeisesti Walborg, joka syntyi 1718 (ei kastekirjausta).

Onko jokin syy, miksi Matin pitäisi olla vanhempi? Toisaalta Margetan kuolinkirjauksen perusteella hän oli syntynyt vuonna 1685, joten hyvin voisi ikänsä puolesta olla Matin äiti.

Jäi vaivaamaan, onko jotain jäänyt huomaamatta :confused:

InkeriS
17.09.17, 08:44
Lainaus:
Britan vanhemmat:
Lars Mattsson Haataja s. 7.2.1695 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/raahe/rippikirja_1750-1764_mko1-11/221.htm) (Sotkamo), k. 23.8.1771 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/raahe/rippikirja_1765-1778_mko12-19/110.htm) Raahe
Vihitty 14.12.1729 (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4oufum?se+0371+vihityt+149) Oulu
Cicilia Pehrsdotter Lapitar s. 18.5.1692 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/raahe/rippikirja_1750-1764_mko1-11/221.htm) (Idensalmi), k. 28.9.1777 (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/raahe/rippikirja_1765-1778_mko12-19/163.htm) Pattijoki, Raahe

Lars Haataja (1695) asui Pattijoen Savolahden Aittaniemen talossa, missä hänen poikansa Lars oli uudisasukkaana http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2237&pnum=221. Siellä hän todennäköisesti myös kuoli vaikka seuraavassa rippikirjassa on vähän epäselvästi ilmaistu "i landsförsamlingen" http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2677&pnum=110 Tämän suvun jälkeläisiä asuu Raahen tienoilla vielä tänäkin päivänä vaikka Haataja-sukunimi onkin hävinnyt jälkeläisten keskuudesta.

Inkeri