Tapani Kovalaine
01.04.08, 19:09
Tapani Kovalaine:
Elettiin vuotta 1899 kun
ISOISÄ LÄHETTI TEKSTIVIESTIN...
Vuonna 1898 oli sellainen tyyli, että vain kuusi henkilöä vuodessa pääsi opiskelemaan Evon metsänvartijakouluun Lammille. Niin pääsi heidän joukossaan isoisäni opintielle ja olihan hänen isänsäkin metsänvartija. Tuohon aikaan tuo vuonna 1876 perustettu Evon koulu oli ainoa koko Suomessa. Aluksi se oli Evon metsänhoitopiston alaosastona, kunnes metsänhoitajien opetus siirrettiin Helsinkiin 1908, jolloin koulusta tuli itsenäinen.
Metsänvartijoilla oli kahden koulutusvuoden jälkeen kysyntää. Kuusi henkeä vuodessa ei kovin pitkälle riittänyt. Vuosina 1903-1904 aloittivat toimintansa Tuomarniemen, Rovaniemen ja Nikkarilan metsänvartijakoulut ja vuonna 1937 perustettiin Kurun metsäkoulu. Samana vuonna aloitti Joutsenossa opin jakamisen Enso-Gutzeit Oy:n metsätyönjohtajakoulu ja vuonna 1947 Kymin Oy perusti Sippolaan samanlaisen koulun.
Metsänvartijaoppilailla oli kysyntää myös avioliittomarkkinoilla. Mutta millä tavalla kysyntä ja tarjonta kohtasivat? Sukututkijana saattaa joskus osua kohdalle esivanhempien välistä kirjeenvaihtoa ja niitähän on mukava lukea. Ne ovat aina ihan eri maailmasta kuin vanhat kirkonkirjat tai muut väestöluettelot. Isoisäni liiteristä löysin vuonna 1966 pinkan kirjeitä. Kun niitä nyt kääntelee, niin huomaa, että vanhin on vuodelta 1899. Ja sehän on selvästikin tekstiviesti! Kirjekuoren päälle on mahdollisimman kauniilla käsialalla kirjoitettu vastaanottajaksi Kunnioitettu Neiti Aino Malin ja osoitteeksi Lemmenkatu Nro 1. Osoite on tuon ajan tavan mukaisesti alleviivattu.
Olin aina pitänyt isoisääni kainuulaisena, koska hän oli syntyisin Säräisniemen pitäjästä, jota nykyisin Vaalaksi kutsutaan. Kirjeen sisältö paljastaa kuitenkin, että isoisäni oli mielestään pohjanmaalainen. Ja niinhän se onkin, että Kainuun ja Pohjanmaan maakuntien raja kulkee justiinsa Vaalan kohdalla. Jos ei kulje ihan keskeltä kuntaa, niin välillä itäpuolella ja väliin länsipuolella. Sukunimikulttuuri on suurelta osin länsisuomalainen: talosta toiseen muuton yhteydessä muuttui perheen sukunimikin.
Tekstiviesti tuon vuodelta 1899 olevan kirjekuoren sisältä paljastuu kosiskelevaksi. Ei voi sanoa, että teksti olisi ollut liian rohkeaa, mutta hyvin tehokasta se silti oli. Osoituksena tehokkuudesta on, että tekstiviesti johti avioliittoon, jonka jälkeläisiä on minun lisäkseni jo tuommoiset 140 henkilöä! - Malliksi nykynuorisolle julkaistakoon tuo tekstiviesti:
Evolla, Nuorisoseuran kävelyiltana
K. Neiti Aino Malin
Iloiset tervehdykset saan lausua teille! Tässä ensi kirjeessäni, toivoen pääseväni vasta tervehdyksistä osalliseksi.
Ruusu kasvaa kunnahalla ja kainosti kimmeltää
Wain ruusua kun katson, niin kyynel silmään jää
Oi ruusu kunnahalla, mull' hymyilet sä vaan
Ei huolet sua paina, et kaihoa tunnekkaan.
Näin ajatteli Pohjalainen kulkeissaan illalla ja moni miettii kenties samalla tavalla.
Pitä hauskaa, toivoo K. K.
Elettiin vuotta 1899 kun
ISOISÄ LÄHETTI TEKSTIVIESTIN...
Vuonna 1898 oli sellainen tyyli, että vain kuusi henkilöä vuodessa pääsi opiskelemaan Evon metsänvartijakouluun Lammille. Niin pääsi heidän joukossaan isoisäni opintielle ja olihan hänen isänsäkin metsänvartija. Tuohon aikaan tuo vuonna 1876 perustettu Evon koulu oli ainoa koko Suomessa. Aluksi se oli Evon metsänhoitopiston alaosastona, kunnes metsänhoitajien opetus siirrettiin Helsinkiin 1908, jolloin koulusta tuli itsenäinen.
Metsänvartijoilla oli kahden koulutusvuoden jälkeen kysyntää. Kuusi henkeä vuodessa ei kovin pitkälle riittänyt. Vuosina 1903-1904 aloittivat toimintansa Tuomarniemen, Rovaniemen ja Nikkarilan metsänvartijakoulut ja vuonna 1937 perustettiin Kurun metsäkoulu. Samana vuonna aloitti Joutsenossa opin jakamisen Enso-Gutzeit Oy:n metsätyönjohtajakoulu ja vuonna 1947 Kymin Oy perusti Sippolaan samanlaisen koulun.
Metsänvartijaoppilailla oli kysyntää myös avioliittomarkkinoilla. Mutta millä tavalla kysyntä ja tarjonta kohtasivat? Sukututkijana saattaa joskus osua kohdalle esivanhempien välistä kirjeenvaihtoa ja niitähän on mukava lukea. Ne ovat aina ihan eri maailmasta kuin vanhat kirkonkirjat tai muut väestöluettelot. Isoisäni liiteristä löysin vuonna 1966 pinkan kirjeitä. Kun niitä nyt kääntelee, niin huomaa, että vanhin on vuodelta 1899. Ja sehän on selvästikin tekstiviesti! Kirjekuoren päälle on mahdollisimman kauniilla käsialalla kirjoitettu vastaanottajaksi Kunnioitettu Neiti Aino Malin ja osoitteeksi Lemmenkatu Nro 1. Osoite on tuon ajan tavan mukaisesti alleviivattu.
Olin aina pitänyt isoisääni kainuulaisena, koska hän oli syntyisin Säräisniemen pitäjästä, jota nykyisin Vaalaksi kutsutaan. Kirjeen sisältö paljastaa kuitenkin, että isoisäni oli mielestään pohjanmaalainen. Ja niinhän se onkin, että Kainuun ja Pohjanmaan maakuntien raja kulkee justiinsa Vaalan kohdalla. Jos ei kulje ihan keskeltä kuntaa, niin välillä itäpuolella ja väliin länsipuolella. Sukunimikulttuuri on suurelta osin länsisuomalainen: talosta toiseen muuton yhteydessä muuttui perheen sukunimikin.
Tekstiviesti tuon vuodelta 1899 olevan kirjekuoren sisältä paljastuu kosiskelevaksi. Ei voi sanoa, että teksti olisi ollut liian rohkeaa, mutta hyvin tehokasta se silti oli. Osoituksena tehokkuudesta on, että tekstiviesti johti avioliittoon, jonka jälkeläisiä on minun lisäkseni jo tuommoiset 140 henkilöä! - Malliksi nykynuorisolle julkaistakoon tuo tekstiviesti:
Evolla, Nuorisoseuran kävelyiltana
K. Neiti Aino Malin
Iloiset tervehdykset saan lausua teille! Tässä ensi kirjeessäni, toivoen pääseväni vasta tervehdyksistä osalliseksi.
Ruusu kasvaa kunnahalla ja kainosti kimmeltää
Wain ruusua kun katson, niin kyynel silmään jää
Oi ruusu kunnahalla, mull' hymyilet sä vaan
Ei huolet sua paina, et kaihoa tunnekkaan.
Näin ajatteli Pohjalainen kulkeissaan illalla ja moni miettii kenties samalla tavalla.
Pitä hauskaa, toivoo K. K.