PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Ihmeellinen itsemurha "woltaristin" avulla


Sinilakki
30.06.13, 22:20
Törmäsin Ruotsinpyhtää Haaviston sukujuuriani tutkiessa erääseen kaukaisempaan sukulaiseen, joka teki itsemurhan 18.5.1891. Tampereen Uutiset 29.5.1891, no. 82 sanoo seuraavaa:

"Mihin "wolttaristi" kelpaa!

Tuo paljon puhuttu "Wolttaristi" näyttää kelpaavan monenmoiseen. Muun muassa on se näyttänyt olevan sopiva käyttää silloinkin kun ikävystyy elämäänsä. [Toukokuun] 18. päivänä tapahtui näet, Haaviston kylästä Strömforsin pitäjää, että eräs maakauppias Gabriel Österberg joka oli tuon ihmeitä tekevän petoksen suuri ihailija, lopetti elämänsä siten, että hän köytti kahden "Woltaristin" nauhat paulaksi, ripusti itsensä owen kädensijaan ja istuvasta asennosta hirtti itsensä, kertoo Ö. W."

Vaan, mikä on tämä ihmeen wolttaristi, jolla maakauppias Gabriel Österberg on elämänsä päättänyt? En löytänyt minkäänlaista tietoa, mistä vekottimesta on kyse ja itselle ei ainakaan pikaisesti sano yhtään mitään, mikä vehje tuo on ollut. Jokin ihmehän tuo lienee ollut, kun petokseksikin virkotaan, mutta, tietääkö kukaan tarkemmin, mistä on kyse?

Essimi
30.06.13, 22:37
Historiallisesta sanomalehtiarkistosta löytyy paljon juttua ja mm. mainontaa Volta-Rististä, jota kannettiin kaulalla parantamaan erilaisia vaivoja. Kuninkaallis-keisarillisen patentin omaavaa laitetta sai ostaa 2 mk:n hintaan esim. kirjakaupoista. Hain hakusanalla voltarist.
http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/query.html

Sinilakki
30.06.13, 22:53
Historiallisesta sanomalehtiarkistosta löytyy paljon juttua ja mm. mainontaa Volta-Rististä, jota kannettiin kaulalla parantamaan erilaisia vaivoja. Kuninkaallis-keisarillisen patentin omaavaa laitetta sai ostaa 2 mk:n hintaan esim. kirjakaupoista. Hain hakusanalla voltarist.
http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/query.html

Kiitos vastauksestasi! Kyseessä on siis ollut jonkinlainen kaulalle ripustettava narukyhäelmä, jossa kenties on ollut jokin "parantava" koriste/koru/kivi tms., jos nyt ymmärsin oikein? Yritän vieläkin päässäni pohtia, että miten itsemurha oikein liittyy tähän vekottimeen, mutta ymmärrän kyllä itse hirttäytymisen nyt paremmin - vaikken kyllä tiedä, haluaisinkokaan...

Liekö Gabriel ollut pettynyt ostoksiinsa ja sitten päätynyt tähän ratkaisuun? Häneltä jäi yksi alta kymmenen vuoden vanha poika, vuonna 1883 syntynyt Rudolf Österberg, joka myöhemmin suomensi sukunimensä Honkarilaksi ja hänestä kylällä puhuttiin Honkarilan Ruutuna. Ruudun äiti Lovisa Österberg (o.s. Hurtig) kuoli muistaakseni vuonna 1937 samaisessa Haaviston kylässä.

alexsandra10
06.09.13, 10:17
Tiedätkö mihin maakauppias Gabriel Österberg on haudattu? Puolisonsa Lovisan hauta on Pyhtään Haaviston kylähautausmaalla, mutta Gabrielin hautaa ei löydy sieltä.

Sinilakki
06.09.13, 13:16
Tiedätkö mihin maakauppias Gabriel Österberg on haudattu? Puolisonsa Lovisan hauta on Pyhtään Haaviston kylähautausmaalla, mutta Gabrielin hautaa ei löydy sieltä.

Taidat olla Honkarilan sukulaisia? Lovisa Österberg ja Rudolf Honkarila tosiaan ovat Haavistossa, joka perustettiin 1920-luvulla. Gabriel sen sijaan on tietojeni mukaan haudattu Kuninkaankylän vanhalle hautausmaalle eikä hänellä varmasti enää ole hautakiveä.

Haaviston asukkaita haudattiin perinteisesti Ahvenkoskelle, Kuninkaankylään ja Elimäelle riippuen vähän keskinäisistä suhteista yms.

Sinilakki
06.09.13, 14:42
Minulla on jossain Haaviston isojakoa koskevat alkuperäisasiakirjat, joissa mainitaan muutamaan otteeseen Gabriel Österbergin perilliset ja heidän tilansa, jonka nimeksi tuli sittemmin Honkala.

Siitä olen aikanaan puhtaaksikirjoittanut itselleni Haaviston tilannimiä koskevan yhteenvedon maanjako-oikeuden asiakirja Uudenmaan läänistä, toimitus nro. 5412 ja se on alunperin laitettu aluilleen maakauppias Matti Metsälän anomuksella Uudenmaan kuvernöörille vuonna 1901.

Asiakirjan loppupuolella todetaan seuraavaa:

Asiallisten kanssa keskusteltua hyväksyttiin tiloille seuraavat uudet nimet:

[Nro. 1. Yrjölän perintötila]

Eerik Antinpoika Yrjölän 1/8 No. 1 Rantala
Matti Heikinpoika Yrjölän 1/8 No. 1 Yrjölä
G. Österbergin perillisten 1/4 No. 1 Honkala
Johannes Matinpojan 1/3 No. 1 Kujala
Erik Antinpoika Yrjölän 1/6 No. 1 Kauppala

[Nro. 2 Heikkilän perintötila]

Heikki Matinpojan 1/8 No. 2 Heikkilä
Matti Abrahaminpoika Heikkilän 1/8 No. 2 Lavi
Antti Tuomaanpoika Heikkilän 1/4 No. 2 Salmela
Vihtori ja Matti Antinpoika Heikkilän 5/32 No. 2 Mäkelä [myöh. Koivisto]
Antti Matinpoika Heikkilän 3/32 No. 2 Takala
Matti Metsälän 1/16 No. 2 Metsälä
Matti Hannulan 1/8 No. 2 Hannula
Matti Heikinpoika Yrjölän 1/16 No. 2 Kantola [Matti Metsälän vävylleen kauppaama tilanpuolikas Kammartalosta, joka oli alunperin 1/4 manttaalin tila]

[Nro. 3 Eerolan perintötila]

Matti ja Antti Antinpoika Eerolan 5/24 No. 3 Eerola
Matti Antinpoika Eerolan 5/48 No. 3 Ahola
Matti Matinpoika Svarvarin 3/16 No. 3 Ojala
Matti Erikinpoika Myllärin 1/8 No. 3 Myllylä
Erik Erikinpoika sekä ja Matti Erinkinpoika Kirjolan perillisten 1/8 + 1/8 No. 3 Kirjola
Matti Erikinpoika Peltolan 1/8 No. 3 Peltola

Polveudun itse Matti Metsälästä, Antti Tuomaanpoika Heikkilästä (myöh. Salmela) ja vielä Antti Matinpoika Heikkilästä (myöh. Takala).

alexsandra10
10.09.13, 09:56
Kiitos vastauksesta Sinilakki. Kiinnostus Gabrieliin heräsi kun sattumalta googlaillessani löysin tuon häneen liittyvän kummallisen tarinan. Mikähän lienee se suuri petos, jonka ihalijaksi G.Ö. tässä tuli mainituksi...
Sukulaisuutta ei minulla ole muutenkuin avioliiton kautta tähän Österberg-Honkarilan sukuun. Olen 22.8.13 pois nukkuneen Aimo Honkarilan pojan puoliso.
Mikähän lienee se suuri epätoivon aiheuttaja, joka G.Ö:n tuohon ratkaisuunsa johti - sitä pohdin.

Sinilakki
10.09.13, 10:32
Kiitos vastauksesta Sinilakki. Kiinnostus Gabrieliin heräsi kun sattumalta googlaillessani löysin tuon häneen liittyvän kummallisen tarinan. Mikähän lienee se suuri petos, jonka ihalijaksi G.Ö. tässä tuli mainituksi...
Sukulaisuutta ei minulla ole muutenkuin avioliiton kautta tähän Österberg-Honkarilan sukuun. Olen 22.8.13 pois nukkuneen Aimo Honkarilan pojan puoliso.
Mikähän lienee se suuri epätoivon aiheuttaja, joka G.Ö:n tuohon ratkaisuunsa johti - sitä pohdin.

Osanottoni Aimon poismenon johdosta, huomasin Kymen Sanomissa kuolinilmoituksen muutama viikko takaperin.

Luulen, että petoksella viitataan tähän itse woltaristiin, jonka Gabriel oli erehtynyt ostamaan. Lienee ollut oman aikansa "ihmetuote", joka parantaa jokaisen vaivan, ainakin mikäli mainostajiin on uskominen. Itsemurhan syihin en osaa sen tarkemmin mennä, niistä ei lehtiartikkeleissa puhuttu.