kkylakos
12.06.13, 16:27
Tiede-lehden juttu Rahvas sai monta etunimeä vasta 1800-luvulla (http://www.tiede.fi/uutiset/5085/rahvas_sai_monta_etunimea_vasta_1800_luvulla) ei sisällä mitään sukututkijaa värisyttävää, mutta mahdollisesti Riitta Rajasuun väitöskirjassa Kuopiossa, Oulussa ja Turussa vuosina 1725-1744 ja 1825-1844 syntyneiden kastenimet on jotain uuttakin tietoa. Luettavissa verkossa (http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1106-3/). Tiivistelmä:
Väitöskirjassa selvitetään Kuopiossa, Oulussa ja Turussa vuosina 1725–1744 ja 1825–1844 syntyneiden virallisia kastenimiä ja niiden määrällisiä ja laadullisia muutoksia.
Tutkimuspaikkakunnat vaihtelevat kehitykseltään ja maantieteelliseltä sijainniltaan. Päähuomio on uusien nimien ja nimityylien alueellisessa ja sosiaalisessa vastaanotossa, käytössä ja leviämisessä, joita valotetaan innovaatioiden diffuusioteorian avulla. Keskeistä on myös nimivalinnan perusteluiden tarkastelu. Suvunsisäistä nimenvalintaa tutkitaan biogras-genealogisella metodilla. Laajemmasta näkökulmasta arvioidaan, missä määrin nimistö on osa yhteiskuntaa ja kulttuuria ja yksilön arvomaailmaa.
Aineistona ovat 20 301 lapsen 31 715 virallista nimiesiintymää, jotka on poimittu Kuopion, Oulun ja Turun evankelis-luterilaisten seurakuntien kasteluetteloista. Ruotsinkielinen hallinto, ruotsinkieliset kirkonkirjat, toiskieliset nimet, yleinen vakiintumaton ortograa ja pappien henkilökohtaiset mieltymykset näkyvät nimien kirjaamisessa: samankin henkilön nimen kirjoitusasu saattoi vaihdella ajan ja paikan mukaan. Tutkimuksessa virallisella nimellä tarkoitetaan papin kasteluetteloon kirjaamaa, tietyin periaattein normaalistettua toiskielistä, kirjallista nimiasua.
I periodilla erilaisia nimiä on vähän. Nimet ovat Raamatusta tai pyhimyskalenterista, minkä vuoksi suurin osa on pojannimiä. Suosituimpia ovat Anna, Catharina, Christina, Elisabeth ja Maria sekä Johan ja Johannes. Sadassa vuodessa nimikanta kasvaa, tytöillä enemmän kuin pojilla. Uusia nimiä tulee hallitsijahuoneista (Ulrica, Wilhelm) tai kaukaakin maailmalta (Blondina, Rosaura; Napoleon, Quintinus). Merkittävän lisän tuovat rakenteellisesti uudenlaiset pojannimistä muodostetut tytönnimet (Fredrica <- Fredric). Tytönnimet erikoistuvat alueellisesti, pojannimillä suuntaus on päinvastainen. Siirtyminen ruotsalaishallinnosta autonomiseksi osaksi Venäjää tuo joitakin nimiä keisarihuoneesta, mutta kansallismielisyys ei nimistössä vielä näy.
Moninimisyys, joka ilmenee yleensä kaksinimisyytenä, kasvaa sadassa vuodessa 5 %:sta 84 %:iin. Yhdistelmissä on tuttuja (Anna Maria; Johan Fredric) ja harvinaisia nimiä (Salida Jacobina). I periodilla kolminimisyyttä ei ole, II periodilla parilla prosentilla.
I periodilla kaksinimisyyttä tavataan pappien, ylempien virkamiesten, upseereiden, suurkauppiaiden ja käsityöläismestareiden lapsilla. Vuosisata myöhemmin kaksinimisyys on levinnyt kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Etenkin kisällit ja oppipojat noudattavat samaa linjaa kuin mestarit vuosisata aiemmin. Erottuakseen rahvaasta yläluokka alkaa nimetä lapsiaan kolmella tai neljällä nimellä. Nimimäärän lisäksi erona ovat laadulliset tekijät: yläluokkaisten lasten nimet saattavat olla hyvinkin eksoottisia.
Yksittäiset nimet voivat periytyä useissa sukupolvissa katkeamatta. Moninimisyys ja rahvaasta poikkeavat nimet kulkevat yläluokkaisissa suvuissa sukupolvelta toiselle.
Otollinen maantieteellinen sijainti ja asema hallinnon, sivistyksen ja ulkomaankaupan keskuksena pitävät Turun innovatiivisimpana. I periodilla Oulu on ikivanhana kansainvälisenäkin kauppapaikkana nimistöltään modernimpi kuin Kuopio. II periodilla tilanne on yllättäen päinvastainen. Odotuksenmukaista olisi ollut, että innovaatiot leviävät ennemmin rannikkoa pitkin Ouluun kuin sisämaahan Kuopioon. Syynä lienee pohjalaisen mielenlaadun ja kulttuurin kahtalaisuus: toisaalta oltiin kiinnostuneita uudesta, toisaalta pidettiin kiinni perinteistä. Myös vanhoilliset uskonnolliset liikkeet hidastivat uutuuksien tuloa. Kuopion 1700-luvun lopulla saamat kaupunkioikeudet avarsivat kuopiolaista nimimaailmaa.
Tutkimus osoittaa, että nimistö ja nimenanto eivät ole erillinen järjestelmänsä, vaan ovat osa yhteiskuntaa ja kulttuuria ja elävät niissä tapahtuvien muutosten mukana.
Väitöskirjassa selvitetään Kuopiossa, Oulussa ja Turussa vuosina 1725–1744 ja 1825–1844 syntyneiden virallisia kastenimiä ja niiden määrällisiä ja laadullisia muutoksia.
Tutkimuspaikkakunnat vaihtelevat kehitykseltään ja maantieteelliseltä sijainniltaan. Päähuomio on uusien nimien ja nimityylien alueellisessa ja sosiaalisessa vastaanotossa, käytössä ja leviämisessä, joita valotetaan innovaatioiden diffuusioteorian avulla. Keskeistä on myös nimivalinnan perusteluiden tarkastelu. Suvunsisäistä nimenvalintaa tutkitaan biogras-genealogisella metodilla. Laajemmasta näkökulmasta arvioidaan, missä määrin nimistö on osa yhteiskuntaa ja kulttuuria ja yksilön arvomaailmaa.
Aineistona ovat 20 301 lapsen 31 715 virallista nimiesiintymää, jotka on poimittu Kuopion, Oulun ja Turun evankelis-luterilaisten seurakuntien kasteluetteloista. Ruotsinkielinen hallinto, ruotsinkieliset kirkonkirjat, toiskieliset nimet, yleinen vakiintumaton ortograa ja pappien henkilökohtaiset mieltymykset näkyvät nimien kirjaamisessa: samankin henkilön nimen kirjoitusasu saattoi vaihdella ajan ja paikan mukaan. Tutkimuksessa virallisella nimellä tarkoitetaan papin kasteluetteloon kirjaamaa, tietyin periaattein normaalistettua toiskielistä, kirjallista nimiasua.
I periodilla erilaisia nimiä on vähän. Nimet ovat Raamatusta tai pyhimyskalenterista, minkä vuoksi suurin osa on pojannimiä. Suosituimpia ovat Anna, Catharina, Christina, Elisabeth ja Maria sekä Johan ja Johannes. Sadassa vuodessa nimikanta kasvaa, tytöillä enemmän kuin pojilla. Uusia nimiä tulee hallitsijahuoneista (Ulrica, Wilhelm) tai kaukaakin maailmalta (Blondina, Rosaura; Napoleon, Quintinus). Merkittävän lisän tuovat rakenteellisesti uudenlaiset pojannimistä muodostetut tytönnimet (Fredrica <- Fredric). Tytönnimet erikoistuvat alueellisesti, pojannimillä suuntaus on päinvastainen. Siirtyminen ruotsalaishallinnosta autonomiseksi osaksi Venäjää tuo joitakin nimiä keisarihuoneesta, mutta kansallismielisyys ei nimistössä vielä näy.
Moninimisyys, joka ilmenee yleensä kaksinimisyytenä, kasvaa sadassa vuodessa 5 %:sta 84 %:iin. Yhdistelmissä on tuttuja (Anna Maria; Johan Fredric) ja harvinaisia nimiä (Salida Jacobina). I periodilla kolminimisyyttä ei ole, II periodilla parilla prosentilla.
I periodilla kaksinimisyyttä tavataan pappien, ylempien virkamiesten, upseereiden, suurkauppiaiden ja käsityöläismestareiden lapsilla. Vuosisata myöhemmin kaksinimisyys on levinnyt kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Etenkin kisällit ja oppipojat noudattavat samaa linjaa kuin mestarit vuosisata aiemmin. Erottuakseen rahvaasta yläluokka alkaa nimetä lapsiaan kolmella tai neljällä nimellä. Nimimäärän lisäksi erona ovat laadulliset tekijät: yläluokkaisten lasten nimet saattavat olla hyvinkin eksoottisia.
Yksittäiset nimet voivat periytyä useissa sukupolvissa katkeamatta. Moninimisyys ja rahvaasta poikkeavat nimet kulkevat yläluokkaisissa suvuissa sukupolvelta toiselle.
Otollinen maantieteellinen sijainti ja asema hallinnon, sivistyksen ja ulkomaankaupan keskuksena pitävät Turun innovatiivisimpana. I periodilla Oulu on ikivanhana kansainvälisenäkin kauppapaikkana nimistöltään modernimpi kuin Kuopio. II periodilla tilanne on yllättäen päinvastainen. Odotuksenmukaista olisi ollut, että innovaatiot leviävät ennemmin rannikkoa pitkin Ouluun kuin sisämaahan Kuopioon. Syynä lienee pohjalaisen mielenlaadun ja kulttuurin kahtalaisuus: toisaalta oltiin kiinnostuneita uudesta, toisaalta pidettiin kiinni perinteistä. Myös vanhoilliset uskonnolliset liikkeet hidastivat uutuuksien tuloa. Kuopion 1700-luvun lopulla saamat kaupunkioikeudet avarsivat kuopiolaista nimimaailmaa.
Tutkimus osoittaa, että nimistö ja nimenanto eivät ole erillinen järjestelmänsä, vaan ovat osa yhteiskuntaa ja kulttuuria ja elävät niissä tapahtuvien muutosten mukana.