PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Wikitree


Talollisen vaimo
22.05.13, 20:32
Onko siellä paljon suomalaisia? Rekisteröidyin mutta en ole vielä alkanut täyttää "puutani" - aika vähän tuli hakuosumia, kun muutamalla sukunimellä kokeilin.

Lahtiol
06.06.13, 11:46
Foorumin ylläpitäjät ovat auliisti vastailleet, kun heille kirjoittaa, kannattaa kysyä sieltä. Hanke on kylläkin tosi kunnianhimoinen ja mietityttää, paljonko sinne viitsii työtä laittaa, mutta on siinä ideaakin mielestäni. Olen itse saanut sitä kautta yhden kontaktin pirkanmaalaisiin juuriini liitttyen.

Talollisen vaimo
07.06.13, 12:07
Kirjauduin ja olen puutakin tehnyt jo melko pitkälle. Olen itse hyötynyt niin paljon muiden työstä tässä asiassa, että haluan omankin työn olevan muiden käytössä. Minusta ihan helppokäyttöinen, ainoastaan oman puun yhdistäminen jo tietokannassa olevaan henkilöön (tai siis kahden henkilön "yhdistäminen") tahtoi ensin tökkiä. Tietysti se, että palvelu on englanninkielinen karsii käyttäjiä.

Heidi Kannisto
08.06.13, 18:38
Minä myös aloin rakentaa sinne eilen illalla puutani ihan kokeillakseni kuinka toimii. Vielä en osaa sanoa kuinka hyvin toimii. Aika kiva oli se että kirjoittaa syötetyt tiedot tekstimuotoon, johon saa syötettyä väliin omia tekstejään. Toki kielenä on englanti, mikä on harmillista.

Talollisen vaimo
13.06.13, 07:41
Hyvä hyvä! Olisi hieno saada sinne suomalaisia käyttäjiä, niin saataisin Suomen sukupuu rakennettua :) Olen itse tutkinut vasta esivanhempiani, mutta olisi mukava löytää "serkkuja", joilla on samoja esivanhempia kuin itsellä.
Pieni ongelma tuossa on, että vanhojen suku (ja etu)nimien kirjoitusasut vaihtelevat. Se vaikeuttaa yhteyksien löytämistä.
Esim. itselläni on tapana käyttää aina sitä kirjoitusasua, joka lähteissä on ollut. Jos toinen suomentaa nimet, niin yhteyttä ei välttämättä huomaa.

Heikki Särkkä
13.06.13, 17:00
Lähteen kirjoitusasu ei varsinaisesti paljoa auta. Entä jos ja kun eri lähteet antavat eri kirjoitusasun?

harrysme
14.06.13, 19:18
Tuskinpa WikiTree on sen parempi vastaus Suomen sukupuuhun, kuin muutkaan verkkopuut. Veikkaisin, että Genissä on satojen tuhansien suomalaisten tiedot, ehkä voittopuolisesti "parempien perheiden" jälkeläisiä. Sinänsä en tunne WikiTreetä, ehkä se on parempi.
Mielestäni suomalaisten sukututkijoiden pitäisi löytää yhteinen ratkaisu. Sukututkimusseura on aikansa omaa versiotaan suunnitellut. Jos rungoksi saataisiin suuria ammattimaisesti tutkittuja puita ja kriteerit tiedon luotettavuudelle niin ehkä "vakavat sukutkijat", jotka tuhahtelevat kaupallisille puille lähtisivät mukaan. Nykyisellän tieto hajoaa sinne ja tänne.

Talollisen vaimo
15.06.13, 07:06
Heikki, eihän tuo minun tapani mitään ongelmaa ratkaisekaan tai ole se oikea tapa, se on vain minun tapani kirjata henkilöitä :)
Ihan suomalainen versio wikitreestä olisi tietysti mahtava. Suhtautuminen tähän sukututkimukseen vaihtelee paljon harrastajien kesken, mikä taitaa vähän vaikeuttaa yhteistyötä. Osa haluaa pitää työnsä hedelmät itsellään (ja ehkä hyötyä niistä taloudellisesti, mikä on ihan ok), osa antaa tutkimuksensa vapaasti käyttöön. Ja sitten tietysti on eroja osaamisessa ja siinä tarkkuudessa, millä työtä tehdään.

Jaska
23.07.13, 21:06
Ajattelin siirtyä Wikitreehen nyt kun kävi ilmi, että MyHeritagessa pitää maksaa jos haluaa yli 250 henkilöä näkyviin...

Latasin sinne jo GEDCOM-tiedostoni, mutta siinä on useita varmennusvaiheita. Jos ymmärsin oikein, niin ne varoittelevat sukunimettömien tuntemattomien lisäämisestä ja haluaisivat puun niin että tällaiset on karsittu pois. Miten te olette toimineet?

Ja jos joskus tuntemattomille löytyy nimi ja puu muutenkin paisuu, niin voiko GEDCOMin ladata sinne uudestaan, vai onko lataamisen jälkeen kaikki uudet tiedot naputeltava sinne käsin?

Talollisen vaimo
24.07.13, 13:06
Gedcomista en osaa sanoa mitään, vasta äskettäin otin selvää mikä se sellainen on, kun kaikki siitä puhuvat :)
Käsittääkseni sukunimetön henkilö kelpaa, jos lähteitä on merkitty. Vähän ongelmallistahan se on, jos sukunimiä pitää alkaa keksiä selllaisille, joilla sitä ei ole.

Jaska
24.07.13, 17:56
Gedcomista en osaa sanoa mitään, vasta äskettäin otin selvää mikä se sellainen on, kun kaikki siitä puhuvat :)
Käsittääkseni sukunimetön henkilö kelpaa, jos lähteitä on merkitty. Vähän ongelmallistahan se on, jos sukunimiä pitää alkaa keksiä selllaisille, joilla sitä ei ole.
Joo, lähteiden puuttumisestakin tuo herjaa... Oletin, että Wikitreehen voisi vain siirtää sukupuunsa, mutta ei se näköjään käykään noin vain. No, ehkä varoituksista huolimatta siirrän sinne sukunimettömätkin, ja kaikki ilman lähteitä, eihän ohjelmasta ole minulle mitään hyötyä ellen saa sukupuutani sinne. Oma asiansa sitten, jos "valvojat" eivät hyväksy puutani osaksi maailmanlaajuista verkostoa.

Tuo GEDCOM on näköjään asettunut jonkinlaiseksi standardiksi, jota eri palvelimet ja sukututkimusohjelmat ymmärtävät, joten siinä muodossa siirtäminen on kätevää. Eipä tarvitse käsin kirjoittaa koko sukupuuta uudestaan aina uudelle palvelimelle. :)

Jaska
25.07.13, 16:23
Okei, sain ilmoituksen että sukunimettömät pitäisi jättää pois.
Muutenkin näyttää siltä, että Wikitree on projekti, joka vaatii enemmän kuin antaa - ei kiinnosta minua. Haluaisin vain väylän, jossa oma sukupuuni olisi näkyvillä ilmaiseksi ilman henkilömäärärajoituksia ja niin, että voisin täydentää sitä ja liittää siihen muita puita. Ilmeisesti ilmaiseksi ei ole sellaista saatavana.

Otso Havu
25.07.13, 23:47
www.familysearch.org/tree . Vaatii kirjautumisen, maksuton. Vielä vähän raakile, mutta toimii. Kyselkää, katsokaaa Helpit.

Jaska
26.07.13, 00:14
www.familysearch.org/tree . Vaatii kirjautumisen, maksuton. Vielä vähän raakile, mutta toimii. Kyselkää, katsokaaa Helpit.
Kiitos! Muuten näyttää hyvältä, mutta missään helppisivulla ei kerrota, voiko sinne ladata valmista sukupuuta... Ainakaan valikoissa ei moista vaihtoehtoa ole.

Otso Havu
26.07.13, 05:06
https://familysearch.org/learn/wiki/en/Select_computer_software


Contents



1 Free Genealogy Software for Microsoft Windows (https://familysearch.org/learn/wiki/en/Select_computer_software#Free_Genealogy_Software_f or_Microsoft_Windows)
2 Commercial Genealogy Software for Microsoft Windows (https://familysearch.org/learn/wiki/en/Select_computer_software#Commercial_Genealogy_Soft ware_for_Microsoft_Windows)
3 Genealogy Programs for Microsoft Windows Certified for New FamilySearch (https://familysearch.org/learn/wiki/en/Select_computer_software#Genealogy_Programs_for_Mi crosoft_Windows_Certified_for_New_FamilySearch)
4 Genealogy Programs for Macintosh (https://familysearch.org/learn/wiki/en/Select_computer_software#Genealogy_Programs_for_Ma cintosh)
5 Programs for Macintosh Certified for New FamilySearch (https://familysearch.org/learn/wiki/en/Select_computer_software#Programs_for_Macintosh_Ce rtified_for_New_FamilySearch) Free Genealogy Software for Microsoft Windows


Ancestral Quest Basics (http://www.ancquest.com/AQBasics.htm)

Legacy Family Tree Standard Edition (http://www.legacyfamilytree.com/DownloadLegacy.asp)

RootsMagic Essentials (http://www.rootsmagic.com/Essentials/)Niissä on jonkinmoinen suomenkielinen käännös.
FamilyTreen tuki pitäisi olla RootsMagicissa, myös taitaa olla Ancestral Questissa.



Legacyyn tulossa vuoden loppuun mennessä


En ole perehtynyt näihin sen kummemmin.



Eräsiirron uudesta versiosta olen lukenut ohjeen, mutten vielä kokeillut.


Tässä vaiheessa on vielä FamilyTreessä paljon online-ylläpitoa:
Useinkin perheen lapset on syötetty yksitellen tai pieninä ryhminä.
Kannattaa yhdistellä ensin vanhemmat toisiinsa, lisätä yhdistystuloksiin päivämäärät ja etsiä sitten näiden vanhemmat joko hae duplikaatit -toiminnolla tai nimellä ja päivämäärällä tahi puolisolla.

Skypellä inkerihavu voi ottaa yhteyttä päivä- ja ilta-aikaan. Asun Helsingin Pitäjänmäessä. Puhelintakin voi käyttää

Jaska
26.07.13, 16:40
Kiitos.
Wikin hakutoiminnolla löysin vihdoin ohjeen, miten GEDCOM-tiedosto uploadataan:
https://familysearch.org/learn/wiki/en/Submitting_to_the_Pedigree_Resource_File

On kyllä monen mutkan takana! :-)

Otso Havu
26.07.13, 17:08
Niin, tämä menee Pedigree Resource Filee ja on sieltä katsottavissa. FamilyTreehen menee eri kautta, eri ohjeella, mutta ohjeeni on a) jossain netissä ja b) jossain sohvankansiarkistossa, löysin sen kuukausi sitten. e-mail otso.havu££gmail.com

Otso Havu
26.07.13, 17:39
https://familysearch.org/ask/productSupport
> ruutuun Family Tree
> alaosassa hakuruutu Search within: Family Tree
hakusanaksi uploading gedcom

vastaukseksi tulee
Number of relevant articles found: 19

Uploading GEDCOM Files and Copying the Information to Family Tree (1028033) (https://familysearch.org/ask/productSupport)posted: 31 May 2013 Contributed GEDCOM Comparison and Deletion (https://familysearch.org/ask/productSupport)näyttävät sisältävän toimintaohjeeet käsittelyyn.

Paikannimien pitäisi olla muotoa seurakunta, 1939 lääni, maa. Edessa voi olla kylä ja talo :: kylä talo torppa, Ii, Oulu, Finland



kokeile ensin parilla perheellä ja katso kuinka käy. Oma sukutiedosto sopii olla auki vieressä vertailun helpottamiseksi