PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Suutari Wetelin - UKK:n esi-isä


Tapani Kovalaine
14.04.13, 11:46
Pieksämäen laajan seurakunnan rippikirjoista löytyy vaikka mitä! Kuten nyt esimerkiksi Kärkkäälästä suutari Eerikka Vetelys. Kun Hiskin avulla ei koko Suomesta löydy muita Vetelyksiä kuin tämän Eerikan perheväki, niin näin pienen suvun voisi kai äkkiä tutkia. Tutkimiseen yllyttää sekin, että eräs Vetelyksen jälkeläisistä näyttää olleen 25 vuoden ajan Suomen presidenttinä, siis UKK.

Suutari Vetelyksellä on kolme eri syntymävuotta: vuodet 1709, 1717 ja 1720. Niille kaikille löytyy omat todisteensa. Erikoisen sukunimen kirjauksista löytyy kolme erilaista versiota. Wetelys on rippikirjoissa selvästi luettavissa, lastenkirjan mukaan nimi olisi paremminkin Wetelyys ja Karttulaan muuton jälkeen nimimuoto on Weteli.

Eerikka Wetelin lapset käyttivät nimenään muunnoksia: Vetelius, Vetelia ja Vetelii sekä Veteliin. Lapsia oli seitsemän. Vuonna 1750 kuolleen Valpuri Matilaisen kanssa oli avioliitosta Anna, Erkki ja Mikko. Leskimies Eerikka ei vetelehtinyt uuden vaimon etsinnässä. Pieksämäellä vihittiin 23.9.1750 sotilas Juho Silvastin leski Reetta Vilhunen ja Eerikka Vetelys. Reetta toi perheeseen omat lapsensa Annan, Juhon ja Marian. Vetelykset muuttivat 1760-luvulla Karttulaan.

Eerikka Vetelyksen 1717-1795 ja Reetta Vilhusen 1714-1794 yhteisiä lapsia olivat Margareetta 1751, Heikki 1753, Maria 1755 ja Eeva 1757, kaikki olivat siis Vetelyksiä. Lapsista Maria Vetelia löysi puolisokseen Olli Juhonpoika Tarvaisen ja he pitivät torppaa Karttulan Soinlahdessa.

Maria: http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4dq4rt?fi+0394+kastetut+7307)3.5.1755 1.6.1755 Kärckälä ISÄ Eric Wetelys ÄITI Marg. Wilhuin TYTÄR Maria

Tarvaisen perheeseen syntyi Lauri Tarvainen 1793-1852, jonka tytär Maija Liisa avioitui 1840 Juho Kekkosen kanssa ja heidän poikansa Eenokki Kekkonen oli Lepikon torpassa vuonna 1900 syntyneen Urho Kalevan ukki.

Lopuksi kysymyksiä: voiko erikoinen sukunimi Wetelys olla karhulle annettu kiertoilmaus? Otso, nalle, kontio, mömmö, mesikämmen, karvalalli, vetelys? Kuuluko nimi tuohon sarjaan? Vai onko haluttu ottaa käsityöläisnimeksi kenties Veteläinen sukunimen tilalle kaupallisesti sopivampi nimi Vetelyys?

Ierikka Vetelys toimi suutarina ja torpparina Kärkkäälässä ja Karttulassa eikä näytä ominaisuuksiltaan ollen mikään Karttulan vetelin mies eikä jälkikasvustakaan (UKK) voitane vetelyksen piirteitä löytää - pikemminnii päenvaston!

Irja Paredes
14.04.13, 13:13
Tapanilta selkeää tekstiä. Olen ollut tietoinen, että Tarvaiset pitävät sukuaan UKK:n sukuun liittyväksi, mutta en ole perehtynyt miten. Nyt selkeää luettavaa, että lähdettiin Suutari Wetelinistä ja päädyttiin Enok Kekkoseen.
Oman sukuni kiemuroissa Koskiset ovat tarjoutuneet sukulaisiksi, jota en käsittänyt ennenkuin selvisi, että Enokin puoliso Anna Liisa Koskinen on ensin tietty UKK;n isoäiti ja oman esiäitini Anna Liisa Karhusen tytär.
Anna Liisa Karhunen olis Elias Koskisen puoliso ja leskeksi jäätyään Anna Liisa Karhunen nai Johan Kajanin.
Näin ollen Koskiset ovat sukua Koskisille, Kekkoselle ja liippaa meitä Kajanejakin.
Kiitos Tapani.

Sijtari
14.04.13, 15:40
Katselen tässä juuri UKK:n sukutaulua. Juho Kekkosen vaimo Maijaliisa Tarvainen näyttää olevan sukua Maria Veteliselle s. 1755 k. Karttulassa 13.7.1833. Että sillä lailla !

Tapani Kovalaine
14.04.13, 17:50
Katselen tässä juuri UKK:n sukutaulua. Juho Kekkosen vaimo Maijaliisa Tarvainen näyttää olevan sukua Maria Veteliselle s. 1755 k. Karttulassa 13.7.1833. Että sillä lailla !
Siinäpä löytyi uusi tutkimustulos!
Karttulassa on Hiskiin kopioitu historiakirjojen tietoja ja on löydetty nimiä Kukkonen, Kolehmainen, Karttunen, Tiitinen, jne. Vetelisiä ei ole historiakirjoista löydetty, on vain Veteli, Vetelin, Vetelis ja sillä tapaa! Syynä on ollut ilmeisesti se, että suutarin käytössä olleesta sukunimestä ei ole haluttu siirtyä tai palata nen-aateliin.

Muissa kunnissa kuin Karttulassa Turuin tarkoittaa Turusta ja Pelkoin on Pelkonen, joten Vetelin olisi muualla Vetelinen. Pitää etsiä nyt suutari Erik Erikinpoika Wetelykselle vanhemmat ja isä ainakin voisi olla Erik Vetelinen. Vaan en ole vielä löytänyt edes seurakuntaa, mistä suutari Erik on Pieksämäelle Kärkkäälään tullut. Nyttemmin Kärkkäälä ei enää ole osa Pieksämäkeä vaan on enempi Suonenjokea karttojen mukaan.

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4dqo0x?fi+0394+vihityt+1043) 23.9.1750 Kärckälä Trp. Erich Wetelys Sold.E:a Marg. Wilhuin Kärckälä

Sijtari
14.04.13, 19:24
Katsopa Olli Tarvainen torppari Karttulan Ahvensalmelta s.1744 k.25.5.1808 naimisissa Maria Vetelinen s.1754 k. 13.10.1833. Vihitty Karttulassa 26.12.1774.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6653160

Kari

Sijtari
14.04.13, 19:50
Karttula - haudatut

Kuollut Haudattu Kylä Talo Henkilö Kuolinsyy vv kk vko pv


http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4doekl?fi+0174+haudatut+3910)13.10.1833 27.10.1833 Soinl: Hirfv: T. Enk. Maria Veteli Vattsot 79

Kuolinajan mukaan syntynyt v 1754

Syntymää en löytänyt, ehkä sinä löydät ?

Muuten Kekkosella ja minulla on myös yhteinen esi-isä. Ruotsalainen sotilas nimeltään Johan Wilskman. Hän saapui Suomeen vuonna 1721.

Kari

Tapani Kovalaine
14.04.13, 20:13
Katsopa Olli Tarvainen torppari Karttulan Ahvensalmelta s.1744 k.25.5.1808 naimisissa Maria Vetelinen s.1754 k. 13.10.1833. Vihitty Karttulassa 26.12.1774.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6653160
Kari
Katsoin. Ei siinä lue Maria Vetelinen vaan Maria Vetelia. Aukeaman vasemmalla sivulla näkyy, miten Henrik Vetelius on löytänyt puolison ja hän on Maria Hututar.

Tapani Kovalaine
14.04.13, 20:17
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/4doekl?fi+0174+haudatut+3910)13.10.1833 27.10.1833 Soinl: Hirfv: T. Enk. Maria Veteli Vattsot 79
Kuolinajan mukaan syntynyt v 1754.
Syntymää en löytänyt, ehkä sinä löydät ?
Kari
Maria Veteli (Vetelys, Vetelia) on syntynyt vuonna 1755 Pieksämäen seurakunnassa. Edellä viestissä nro 1 on Hiskistä otettu lainaus ja siitä näkyy Marian tarkka syntymäpäivä.

Terveisin Tapani