PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Paalainen,Paalala,Ristiina


vhae
12.03.08, 15:28
Törmäsin harvinaiseen sukunimeen, Paalainen , eikä hataraan päähäni jäänyt edes muistikuvaa "sukulaisuus"-suhteesta, kun en kirjannut ylös edes lähdettä.
HisKin mukaan sukunimi Paalainen olisi otettu käyttöön ehkä Ristiinassa ja karttapaikka löytää Paalalan Ristiinasta, ei kylläkään taloa, mutta 1920 karttakirjassa on paikassa talokin.
Mikähän lienee sukunimen alkuperä, tuskin paalain, joka on keksitty myöhemmin:p:.
V.Häkli

vhae
12.03.08, 19:09
Vastaanpa itse itselleni ja muistutan itseäni Mikkosen/Paikkalan sukunimikirjasta, minunkin kannattaisi hankkia.
Paalainen on kirjan mukaan johdannainen Påwel,Påhl,Paavo jne. nimistä.
V.Häkli

Knutintytär
05.10.08, 12:01
Hei!

Hannele Wirilanderin kirjassa Ristiinan historia 1 mainitaan seuraavaa:

"Savolaiset käyttivät jo vanhastaan sukunimiä. Sukunimettömiä Juhonpoikia jne. ei yleensä ollut. Jo vuonna 1561 Ristiinan alueen isännillä oli 94 eri sukunimeä, ja suunnilleen samat suvut olivat esiintyneet täällä 20 vuotta aikaisemminkin".

Wirilanderin laatimasta vuoden 1561 Ristiinassa esiintyneiden sukujen levinnäisyydestä kuvaavasta luettelosta löytyy Paalainen- sukunimellä 3 isäntää ja tilusten sijaintialue on Kuomio.

Toivottavasti tämä tieto auttaa sinua. Kirjaan kannattaa tutustua, se on todella upea teos. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo on painanut sen vuonna 1989 Pieksänmäellä. Terveisin Knutintytär :)