PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kati esittäytyy


Ranto
04.03.08, 12:29
Uusvanha tutkija liittyy joukkoon. Sukujen historia kiinnostaa. Tykkään keräillä myös vanhoja esineitä, sekä kuunnella mielenkiintoisia tarinoita vanhempien ihmisten kertomana.

Meillä on kaksi lasta, joille haluan myös selvittää sukujemme taustat.

Olen tehnyt sukututkimusta omasta sekä mieheni suvusta viisi vuotta.
Molempien sukujen lähtöpaikkana on Juuka ja sen lähiympäristö.

Tutkimuksen aloitin tietysti haastattelemalla isovanhempiani. Toivottavasti ehdin vielä monet kerrat keskustella asiasta heidän kanssa.

Vanhoilla ihmisillä kun on taipumus jossain vaiheessa kuolla, niin parempi nyt tallettaa niitä vanhoja asioita joista me nuoret emme vielä mitään tiedä. Tosi mielenkiintoisia asioita on jo nyt selvinnyt.
Ja myös niitä vähemmän mielenkiintoisia.

Toinen vaihe taisi ollakki internet ja sieltä tietojen etsiminen. Niiden oikeellisuudesta ei ole takeita, mutta jotain tietoa aina saa.

Kirkkoherranvirastoista olen virkatodistuksia saanut ja paljon on uusia jäseniä sukuumme löytynyt sitä kautta. Mummoni sai tietää sisaruksistaan sitä kautta.

Vähemmällä käytöllä onkin sitten ollut muu tutkimusaineisto ja niihin tarvitsenkin muiden kokeneempien apua.
Mistä kannattaa jatkaa?

Muilta samaa sukua tutkineilta olen saanut valmista aineistoa ja niistä olen tosi kiitollinen.

Mukava löytää tällainen keskustelupaikka.

Hei kaikille!

Terveisin Kati Kainulainen / Rantonen

Sariainen
04.03.08, 17:20
Hei vaan Kati ja tervetuloa mukaan. :D:
Olisi ihan kiva vielä kuulla mistä päin olet sukuja jo tutkinut. Sukunimesi keroi jotain mutta ei silti vielä kuin murusen.
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
www.sukusari.fi