Erkki A Tikkanen
01.03.08, 11:16
Onko kenellekään tullut vastaan Elisabeth Dorothea Breitinger, s. 1681, k. 15.2.1747 Tammelassa. Puoliso oli vänrikki, kruunununvouti Carl Gustaf Leps, s. 1678, k. 30.12.1738 Luopioinen.
En ole tavannut Suomessa kuin yhden toisen Breitinger-nimisen, joka on todennäköisesti Elisabethin täti. Anna Maria Breitinger, s. 1647, k. 2.2.1737 Karkku, oli naimisissa kelloseppä Michael Albertin (Albrecht) kanssa Turussa. Heidän poikansa oli majuri Jacob Hougberg, joka mainitaan eräässä oikeusjutussa 1720-luvulla Car Gustaf Lepsin langoksi. Lankous oli 1700-luvun alkupuolellakin vielä aika venyvä käsite, olen tulkinnut tämän lankouden merkinneen sitä, että Jacob olisi ollut Elisabethin serkku. Jacobilla oli myös Elisabeth Dorothea -niminen sisar, joka kuoli 1730, joten sukulaisuus olisi nimienkin osalta myös todennäköinen.
SSS:n eräässä vuosikirjassa mainitaan kellosepän tulleen Turkuun 1670-luvulla Saksasta perheineen, mutta ketään Breitinger-nimisiä muita henkilöitä ei mainita.
Muita Breitinger-nimisiä ei ole tullut vastaan myöskään mistään lähteistä, varsinkaan ketään miespuolista mahdollista isäehdokasta.
Onko nimi Breitinger kenellekään tuttu?