Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Mikä on suku?
Hassu kysymys, mutta minua se monesti mietityttää, kun etsin esivanhempiani. Mihin sukuun oikeastaan kuulun ja voiko saman nimisiä sukuja olla paljonkin? Entä otetut sukunimet, alkaako uudet suvut, vai löytyykö jostain pitäjän mullista se kanta isä, kaiken alku? Lähinnä olen miettinyt tätä asiaa Salenius sukua tutkiessani.
Täällä savon alueella tuntuvat kaikki olevan sukua keskenään, ja vaikka olenkin itse hämeestä, kampeutuvat sukuni tänne.
Jaa-a?!
Tuossa aiemmin illalla parikymppinen kotona kyläillyt tyttäreni tuohtuneena ihmetteli omien kavereidensa käsityksiä "suvusta". Ihmetteli, miten ihmiset ei osaa edes laskea - aina isovanhemmista puhuttaessa potenssiin 4, jne.- haloo?! Tai että, miten ne voi tosissaan luulla, että sukulainen tarkoittaa niitä, jotka enimmäkseen alle sata vuotta sitten sattuivat silloisen sukunimilain johdosta puoliväkisin jonkun sukunimen repäisemään? Siis nimi = suku? - Haloooooo?
No, aikuisten oikeesti: saahan kukin haluta identifioitua enemmän johonkin "suvuistaan" kuin johonkin toiseen, mutta minä en ainakaan tietäisi esim. mihin sukuseuraan liittyä. Siksi kai en kuulu yhteenkään - kuulun vain Suomen Sukututkimusseuraan ja SSHY:n ynnä muutamaan muuhun yhdistykseen/seuraan, joista koen saavani apua moninaisten sukujeni tutkimisessa - tai voivani omalla vaatimattomalla panoksellani olla avuksi muille, jotka ihmettelevät, keitä he ovat naisiaan/miehiään.
t. Helena V.
Heikki Särkkä
03.02.08, 09:28
Jos katsoo sukuseurojen sääntöjä, useimmiten niissä näkyy muotoilu: "Seuran jäseniksi voivat liittyä kaikki sukuun kuuluvat sekä heidän kanssaan avioliitossa olevat". Ongelma on säännön alkuosa. Harvoissa seuroissa määritellään, mitä sukuun kuuluminen tarkoittaa. Syy on tietysti se, että ennen tutkimuksen aloittamista ei edes tiedetä, kenen kantaisän jälkeläistöä tutkitaan. Varmemmalla pohjalla ollaan, jos kantaisän nimi mainitaan sukuun kuulumisen ehtona.
Heikki Koskela
03.02.08, 09:47
Harvoissa seuroissa määritellään, mitä sukuun kuuluminen tarkoittaa. Syy on tietysti se, että ennen tutkimuksen aloittamista ei edes tiedetä, kenen kantaisän jälkeläistöä tutkitaan. Varmemmalla pohjalla ollaan, jos kantaisän nimi mainitaan sukuun kuulumisen ehtona..
Näinhän asia on. Pitäisi siis etukäteen tietää/määritellä kantaisä, jonka jälkeläisiä tutkitaan. Tällöin sukuseuraan liittyminen edellyttää laajaa tietoa esivanhemmistaan, jotta oikea lähtöhenkilö löytyy. Löydetty henkilö on "minun sukuni" linja.
Sitten löytyykin viidensadan vuoden takaa uusi esivanhempi. Tästäkin muodostuu "minun sukuni". Näitä "minun sukujani" on lukematon määrä löydettävissä. Vihdoin tulee hetki, jolloin täytyy valita tutkijan mielestä se tärkein suku ja hänen mielestään tärkein suku on se, jonka hän on suvukseen valinnut. Mieltymyksen mitta on aina silloin henkilökohtainen (paljon tietyn maakunnan sukuja, pappissukuja, aatelisia, käsityöläisiä, talollisia jne.).
Sukutukimus harrasteena on siis loputon. En tunne sukuni alkua enkä näe sen loppua.
Seppo Niinioja
04.02.08, 18:27
Kaikki sinisilmäiset ovat sukulaisia, raportoi Helsingin Sanomat verkkosivullaan klo 13.16. Tervetuloa vaan kaikki sinisilmäiset sukuuni. Tavataan Vantaan sukututkijoiden Kuulutko sukuuni -tapahtumassa syksyllä. :)
Seppo Niinioja
Ingeborg Palmén
04.02.08, 18:51
Lasketaanko vihreäsilmäiset sinisilmäisiksi ?
:)
Minun silmäni ovat ruskeanvihreät tai pikemminkin toisinpäin. Vihertävää on enemmän, ruskeaa vain aavistus. Kenelleköhän minä olen sukua?:p:
Markku_Tahkokorpi
04.02.08, 22:32
Kyllähän se periaatteessa on niin että esivanhempien määrä kasvaa eksponentiaalisesti mentäessä sukupolvissa taaksepäin. Käytännössä kuitenkin sukupolvikato alkaa purra varsin tehokkaasti viimeistään kymmenen sukupolven jälkeen. Sitten voikin valita "omiksi esivanhemmikseen" sen tai ne esivanhemmat jotka useimmiten esipolvissa esiintyy. Minulla ainakin alkaa jo kuudennesta-seitsemännestä sukupolvesta löytymään sama pariskunta useampaan kertaan.
Toisaalta on niin että sieltä esipolvista voi tietysti valita minkä pariskunnan tahansa ja sitä voi pitää hyvällä syyllä "oman sukunsa" kantapariskuntana.
Meillä Pohjanmaalla kun ei ollut niitä sukunimiä ennen kuin 1800-luvun loppupuolella niin sukunimellä ei ainakaan siellä aiemmissa polvissa ollut mitään merkitystä lukuunottamatta joitakin pappis- yms. hienompia sukuja.
Seppo Niinioja
04.02.08, 22:34
Lasketaanko vihreäsilmäiset sinisilmäisiksi ?
Käsittääkseni ei ainakaan tässä yhteydessä. Pikaisen surfailun perusteella ymmärtäisin että vihreä on nykyluokittelussa oma värinsä. Sinisilmäisyyden on synnyttänyt Kööpenhaminan yliopiston Hans Eibergin mukaan mutaatio (vasta) 6000 - 10000 vuotta sitten. Mutaatio vähensi melaniini-nimisen pigmentin tuotantoa ja aiheutti värin muutoksen. Sinisilmäisyys on yleistynyt, koska sinisilmäiset tuottavat enemmän jälkeläisiä. Silmien väriin vaikuttaa kuitenkin useampi geeni kuin se OCA2, jossa mutaatio on tapahtunut. Meillä oli aikanaan siperianhusky, jonka toinen silmä oli sininen, toinen ruskea. Niillä se ei ole tavatonta.
Asiasta mm. Der Speieglin englanninkielisessä verkkoversiossa,
http://www.spiegel.de/international/world/0,1518,532346,00.html ja
LiveScience-sivustolla,
http://www.livescience.com/health/080131-blue-eyes.html
Der Spiegelin mukaan ainakin Frankie-Boy Sinatra sekä Cameron Diaz, Brad Pitt and Gwyneth Paltrow, keitä he lienevätkään ovat meidän sinisilmäisten sukulaisia. Ehkä tähän tiedeuutiseen ei kuitenkaan vielä kannata suhtautua liian sinisilmäisesti, eikä tähän kirjoitelmaani.
Seppo Niinioja
Sinisilmäisiin liittyvän tutkimuksen viite on H. Eiberg et al. Hum. Genet. (Human Genetics) January 3, 2008 online first -versio. http://www.springer.com/biomed/human+genetics?SGWID=0-126-0-0-0
linkin kautta saa koko tekstin, jossa on värikuvia erivärisistä silmistä.
...Mihin sukuun oikeastaan kuulun... Entä otetut sukunimet...pitäjän mullista se kanta isä...
"Lyön pääni" tähän kamanaan aina forumilla vieraillessani.
Tunnepohjalta olen ajatellut, että sukuni on ne "sukulaiset" jotka olen tavannut (isovanhemmat, vanhempani, sedät, enot, serkut ja sisarukset).
Asian pohdiskelu herättää mielessä vaihtoehtoja ja osin kiusallisiakin kysymyksiä.
– geeneissä periytyvä sukulaisuus (haploryhmät)
– "tietää" olevansa sukua
– tuntee olevansa sukua
– kirjalliset lähteet osoittavat sukulaisuuden
– kaikki sinisilmäiset ovat sukulaisiani
Entä jos:
– kirkonkirjoissa on "virheellinen" tieto isästä t. jostakin esi-isästä, kai joskus myös äidistä
– yksi sisaristani on ottolapsi (pidän häntä sukulaisena)
– olen käynyt auttamassa pulaan joutunutta naapuria – ovatko lapset sukulaisiani
– isä tai isoisä kävi ... ovatko lapset sukulaisia
– isästä ei ole tietoa – onko hän silti sukulainen
- sisaruksilla on eri isä tai äiti (ovatko vähemmän sukulaisia)
SUMMA SUMMARUM
Kallistun vaihtoehdon "tuntee olevansa" kannalle.
"Valehtelu tappaa sisältäpäin hitaasti"
.
. . . . Näitä "minun sukujani" on lukematon määrä löydettävissä. Vihdoin tulee hetki, jolloin täytyy valita tutkijan mielestä se tärkein suku ja hänen mielestään tärkein suku on se, jonka hän on suvukseen valinnut.
Mieltymyksen mitta on aina silloin henkilökohtainen (paljon tietyn maakunnan sukuja, pappissukuja, aatelisia, käsityöläisiä, talollisia jne.). . .
Mielestäni aika kammottava hetki, jos 'täytyy valita . . . se tärkein suku'.
Olen omaksunut käsityksen, että jokainen tietämästäni (ja vielä tietymättömissä olevasta) esivanhemmastani on minun olemassaololleni täsmälleen yhtä tärkeä, välttämätön. En suostu laittamaan heitä tärkeysjärjestykseen!
Esivanhempien määrä kaksinkertaistuu jokaisen sukupolven kohdalla. Täsmälleen vastaavaa esipolvikaaviota ei voi piirtää kukaan muu, kuin oma sisareni tai veljeni. Tästä syystä tämä onkin niin hiton yksinäistä puuhaa . .
Olen omaksunut käsityksen, että jokainen tietämästäni (ja vielä tietymättömissä olevasta) esivanhemmastani on minun olemassaololleni täsmälleen yhtä tärkeä, välttämätön. En suostu laittamaan heitä tärkeysjärjestykseen!
Jälleen kerran ErkkiP:n kanssa samalla aaltopituudella.
/_ TerhiA _\
TerhiA:n ja Erkin kanssa en voi olla eri mieltä.
Sukututkimusmielessä sääty-yhteiskunnan alaportailla ollut henkilö on muuta mielenkiintoisempi tapaus. Kyllähän pappismiehistä ja aatelisista on julkaistu vaikka mitä, mutta yrittäpäs löytää jotain valmista 1770-luvun renkimiehistä ja piikaflikoista!
Siinä sitä saa olla kiitollinen niistä lukuisista nettituttavista, jotka mielellään auttavat ja joille ehkä itsekin voi joskus antaa jotain takaisin.
"tutkijan mielestä se tärkein suku"
"En suostu laittamaan heitä tärkeysjärjestykseen"
"...pitää valita..."
Tutkija joutuu aina valitsemaan tutkimuksensa kohteen ja laajuuden. Rajaaminen ei tietenkään tarkoita suvusta pois sulkemista vaikka jokaisella on tietysti oikeus omaan mielipiteeseensä.
Geneettisesti olemme kaikki läheistä sukua samoihin haploryhmiin kuuluville. Siis minun kohdalani kaikki I1a ja U5a1a haploryhmiin kuuluvat ovat sukulaisiani. Nyt näyttää myös siltä, että kaikki sinisilmäiset ovat sukulaisiani (miljoonia sukulaisia siis tutkimuksen kohteena).
Utopistisesti alustavia tuloksiani tarkastellessani näyttää myös siltä, että olen torpparin lesken, pappilan piian äpärän, merirosvon, viikingin, hakkapeliitan ja merovinkiprinsessan jälkeläinen. Niin ja tietysti myös mm. Aatamin ja Eevan jälkeläinen.
Kun eväät eivät riitä murto-osankaan em. tutkimiseen niin olen rajannut "oman sukuni" äidin kotitilalla asuneisiin sekä isoisän esivanhempiin ja heidän jälkeläisiinsä.
Kellään ei voine olla niin pientä sukua, että voisi tutkia kaikia.
Edellisten sukua tutkineiden rohkaisemana pyrin 1400-luvulle asti.
Klaanien matkat Bysantista ja pyhältä maalta sekä refugialueilta Akvitaniasta ja Elsassista ovat minulle vain mielenkiintoista viihdettä sukututkijan joskus totaalisen turhauttavaan arkeen (=laivamies Johan Sjöblomin juurien tulokseton etsintä).
Tältä foorumilta olen saanut aivan korvaamatonta apua Taivassalon Bergien ja Ruotsissa isovihaa paossa olleiden etsimisessä.
"Lyön pääni" tähän kamanaan aina forumilla vieraillessani.
Tunnepohjalta olen ajatellut, että sukuni on ne "sukulaiset" jotka olen tavannut (isovanhemmat, vanhempani, sedät, enot, serkut ja sisarukset).
Asian pohdiskelu herättää mielessä vaihtoehtoja ja osin kiusallisiakin kysymyksiä.
– geeneissä periytyvä sukulaisuus (haploryhmät)
– "tietää" olevansa sukua
– tuntee olevansa sukua
– kirjalliset lähteet osoittavat sukulaisuuden
– kaikki sinisilmäiset ovat sukulaisiani
Entä jos:
– kirkonkirjoissa on "virheellinen" tieto isästä t. jostakin esi-isästä, kai joskus myös äidistä
– yksi sisaristani on ottolapsi (pidän häntä sukulaisena)
– olen käynyt auttamassa pulaan joutunutta naapuria – ovatko lapset sukulaisiani
– isä tai isoisä kävi ... ovatko lapset sukulaisia
– isästä ei ole tietoa – onko hän silti sukulainen
- sisaruksilla on eri isä tai äiti (ovatko vähemmän sukulaisia)
SUMMA SUMMARUM
Kallistun vaihtoehdon "tuntee olevansa" kannalle.
"Valehtelu tappaa sisältäpäin hitaasti"
***************
Mielestäni kuitenkin tärkeintä on, että tietää kuuluvansa sukuun ja suku on sitten se mitä on, se on vain hyväksyttävä. Vaikka sanotaankin, että "suku on pahin".
Toisaalta sukulaistaan ei voi valita.
Jos tutkija ottaa tavoitteekseen, että minun on oltava sukua tietylle henkilölle, silloin päämäärä on väärä.
Väännetään suku rautalangasta. Oikein tapa lienee tutkia sukujaan löytyipä sieltä suvusta ketä tai mitä tahansa, se on hyväksyttävä.
Joku tällä palstalla kirjoittikin, että tietyistä ryhmistä on olemassa yleensä selvät ja tutkijan kannalta helpot tiedot, mutta rippikirjan sivujen alaosissa, siellä sitä tutkimista on. Tosin jossakin tilaisuudessa henkilö, joka ei tosin ollut tutkinut sukuaan, kun näistä "pienistä ihmisistä" tuli puhe, sanoi että "mitäs sukulaisia niissä on". :confused:
En ole varma liittyykö tämä kirjoittamani kommentti edellisen henkilön tekstiin, mutta aiheena uskon sen olevan tähän palstalle kuuluvan.
Hessu 07 ;)
Heikki Koskela
06.02.08, 14:44
Mielestäni aika kammottava hetki, jos 'täytyy valita . . . se tärkein suku'.
Olen omaksunut käsityksen, että jokainen tietämästäni (ja vielä tietymättömissä olevasta) esivanhemmastani on minun olemassaololleni täsmälleen yhtä tärkeä, välttämätön. En suostu laittamaan heitä tärkeysjärjestykseen!
Esivanhempien määrä kaksinkertaistuu jokaisen sukupolven kohdalla. Täsmälleen vastaavaa esipolvikaaviota ei voi piirtää kukaan muu, kuin oma sisareni tai veljeni. Tästä syystä tämä onkin niin hiton yksinäistä puuhaa . ..
Otan vaikka Erkin kommentin pohjaksi, jotta osaan orientoitua oikealla tavalla kysymykseen.
Kaikki esivanhemmat ovat tärkeitä jokaselle sukuaan tutkivalle, niin minulle kuin Erkillekin. Kaikki esivanhemmat eivät kuitenkaan anna yhtä voimakkaita impulsseja perhehtyä kaikkiin menneisiin sukuhaaroihini. Luulenpa monen ajattelevan samalla tavalla. Vaikka eivät ajattelisikaan, niin minä olen tätä mieltä. Ei voi mitään sille inhimmilliselle tekijälle, että painotus tiettyä sukuhaaraa kohtaan on suurempi kuin jotain toista. Voisin luetella SukuForumin kirjoitteluunkin osaaottavista tapauksia, jotka ilmiselvästi painottuvat tiettyyn suvun haaraan. Sitä en kuitenkaan tee.
Me kaikki perimme esivanhemmiltamme osan niistä ominaisuuksista, jotka sitten tekevät meistä tietynlaisia ihmisiä "hyvässä ja pahassa". Perimän osalta arvostan kaikkia niitä esivanhempia, jotka ovat olleet luomassa minusta sellaisen kuin nyt olen.
Erkin mainitsema kammo sukuhaaran valinnassa on minusta lujasti sanottu. Useat ovat tämän valinnan tehneet tutkiessaan sukuaan. Ei tarvitse tuntea kammoa sen vuoksi. Valinta on myös tehtävä silloin, kun valmistellaan julkaisua tietystä sukuhaarasta. Silloin ei voida välttyä valinnalta. Monet tekevät kirjan suvustaan. Tiettyyn sukuhaaraan erikoistuminen näkyy selkeästi myös siinä, että sukuseuroja ja -yhdistyksiä syntyy kuin sieniä sateen jälkeen ja aina niille on annettu sukuhaaran "alkupäässä" eläneen esivanhemman etu- tai sukunimi. Minä esim. kuulun Vilppu Keisarin sukuseuraan. Ei nimen vuoksi vaan siksi, että kyseinen Vilppu oli Soinin vanhimpiin kuuluvan talon vävy ja myöhemmin isäntä ja minä tietnkin hänen jälkeläisensä.
On minulla muitakin tutkittuja sukuhaaroja valmiina tai lähes valmiina.
Eikä tämä tutkimus niin kovin yksinäistä ole. SkuForum mm. pitää siitä huolen.
Ugh!
Lainauksia edellisiltä:
"…on oltava sukua tietylle henkilölle, silloin päämäärä on väärä…"
"Kaikki esivanhemmat ovat tärkeitä jokaselle…"
"…kammottava hetki, jos 'täytyy valita…"
Miksi tuomitsisimme toistemme päämääriä, annetaan kaikkien kukkien kukkia. Inkvisiition aika on toivottavasti ohi "se pyörii sittenkin" sanoi eräs tutkija jonka päämäärä oli 'väärä'.
Kaikki esivanhemmat ja sukulaiset ovat joillekin tärkeitä toisille välttämätön paha. Kaikkia ei voine kuitenkaan tutkia. Jos tutkija tavoittelee esim. 1400-lukua niin sukupolviakin lienee pari kymmentä. Jos suku laajenee n. eksponentiaalisesti tullaan äkkiä sellaiseen tilanteeseen, että yhteen sukukirjaan ei mahdu edes nimiluettelo.
Esimerkki omalat kohdaltani:
Minulla on 3 veljeä joilla on lapsia ja lapsenlapsia jo pari kymmentä. Äidilläni oli 11 sisarusta joiden jälkeläisinä minulla on mm 52 serkkua USA:ssa. Isällä oli 15 sisarusta ja yksi sisarpuoli ... isoisällä oli 8 sisarusta jne. Jos jatkan tätä listaa pari kymmentä sukupolvea niin sain laskuissani niin suuren sukulaisten lukumäärän että en rohkene sitä edes tähän merkitä kunse näyttää silmissäni pelkästään laskuvirheeltä. Kammottava hetki oli siis heti alussa kun tajusin etteivät jäljellä olevat elinvuodet ja resurssini riitä kaikkien "yhtä tärkeiden" sukulaisten tutkimiseen. Pelkkä nimiluettelon laatiminen ei ole minulle sukututkimusta.
Olen siis varottava esimerkki joka on tehnyt kaiken "väärin"
- väärä päämäärä
- kaikki eivät ole yhtä tärkeitä minulle
- olen tehnyt kammottavan valinnan
"Synnitön heittäköön minua ensimmäisellä kivellä"
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.