PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Kastinen - nimen alkuperä?


Esko Kastinen
01.02.08, 11:40
Sattuuko kukaan tietämään Ilomantsista lähtöisin olevan Kastisen suvun nimen alkuperää tarkalleen? Sukututkimus vuodelta -92 on kyllä olemassa, mutta sen perusteella ei asiasta jyvälle pääse. Alkuperäiseksi nimeksi esitetty Kåistin on kuitenkin käännetty Koistiseksi. Nimeä Kastin löytyy jonkun verran maailmalta, ja ensimmäiset sukupolvet Kastisista on kirjattu juuri sillä nimellä, mutta mitään varmaa ei voi siitäkään silti päätellä.

Kyseessä on pieni ja todennäköisesti yhdestä pisteestä lähtenyt suku, joten asian selvittäminen lienee mahdollista. Ajattelinpa vain että jos joku sen jo on sattumalta tehnyt, niin turha tehdä samaa työtä toiseen kertaan.

Samoin jos joku tutkii tai on tutkinut kyseistä sukua niin vaihtaisin mielelläni tietoja aiheesta. Minulla on jonkin verran päivityksiä edelliseen sukututkimukseen (Ilomantsin Kastiset), mutta aukkoja riittää sekä 1600-luvun vaiheista että 1900-luvun "uusista" tulokkaista mihin itsekin kuulun.

Tavoitteena on saada mahdollisimman kattava sukupuu ja yhteys eri puolilla Suomea oleviin Kastisiin.

Sähköpostiosoitteeni on:

esko(POISTA)*kastinen.com

Tapani Kovalaine
23.02.08, 22:35
Hei!
Kun on tuollainen tieto haussa, että mistä tulee nimi Kastinen, niin ei pidä ohittaa Kansalaisen Karttapaikkaa.
Sana Kasti tuottaa vastaukseksi useita taloja, joissa arvattavasti asukas on ollut Kastinen.
Lisäksi löytyy suo Valtimolta: Kastinrasi. Löytyy Valkealasta Kastinmäki ja Kustavista Kastinaukko, joka on vesistö.
Olen joskus tutkinut Kastikainen-sukua, lähtöisin Joensuusta ym.
Lopuksi sanoisin, että vastaus voi löytyä vaikkapa kreikkalaiskatolisista etunimistä tai Astikaisista... Kesti on ollut tutkijoille helpompi selvittää.
Terveisin Tapani

esg
24.02.08, 12:00
Suomalaisessa nimikirjassa on yksityiskohtainen selostus nimestä. Sen alkuperä on etunimessä Kristianus ja sen saksalaisissa muodoissa. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan nimen kantajia, eläviä ja kuolleita, on vajaat 500. Minä "tunnen" yhden: Meeri Tellervo Kastisen Haukiputaalta. Onko tuttu ?

Erkki S.

Esko Kastinen
24.02.08, 12:14
Kansalaisen Karttapaikkaa on selattu ahkeraan. Kaikki Kastilat ovat tosiaan sukulaisten paikkoja, Kastilanvaara ukkini asuttama vaara. Yksi Kastila puuttuu, se on ollut Kortevaarassa RevonSonkajajärven rannalla. Kiertelen näitä paikkoja kesäisin ja talvisin etsin lisää informaatiota.

Kuitenkaan en usko noiden muiden Karttapaikasta löytyvien Kastin-alkuisten paikkojen olevan missään tekemisissä nimemme kanssa, vaan kyseessä lienee genetiivimuoto sanasta kasti ja sitä on käytetty paikannimen alkuosana. Voin toki olla väärässäkin.

Viimeksi selvittämäni sukuhaara kulkee 200 vuotta nimellä Kassin / Kassinen, ja aiemmin tutkimiani meikäläisiä on kulkenut sen lisäksi nimillä Kastin ja Kastinen. Vanhin tiedossani oleva Kastinen löytyy Family search-ohjelmalla oudosti merkittynä "Kassin or Kastinen". En ole vielä löytänyt alkuperäisiä merkintöjä jotta selviäisi miksi nimiä on kaksi noinkin erilaista.

Ulkomailta löytyisi monta helponkuuloista nimeä lähtökohdaksi, mutta täytyisi oikeastaan löytää henkilö joka olisi tuonut nimen todistettavasti sukuun, ei niistä muuten osaa sanoa mitään suuntaan eikä toiseen. Aikakausi on 1600-luvun puoliväli ja paikka Ilomantsi, Issakanvaara.

Nimi Kastinen löytyy kyllä jo 1500-luvullakin joidenkin tietojen mukaan luovutetun Karjalan puolella mutta mitään faktaa minulla ei vielä ole siitäkään.

Vaan tutkitaan, tutkitaan!

Esko Kastinen

Esko Kastinen
24.02.08, 12:22
Suomalaisessa nimikirjassa on yksityiskohtainen selostus nimestä. Sen alkuperä on etunimessä Kristianus ja sen saksalaisissa muodoissa. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan nimen kantajia, eläviä ja kuolleita, on vajaat 500. Minä "tunnen" yhden: Meeri Tellervo Kastisen Haukiputaalta. Onko tuttu ?

Erkki S.


Eipä ole tuttu, niinkuin ei ole suurin osa muistakaan Suomen Kastisista. Lähetin netistä löytämilleni Kastisille sähköpostina pyynnön osallistua suvun kirjaamiseen yksiin kansiin, mikä ei pitäisi olla järin iso työ näin pienen porukan kohdalla. Vaan melko vähäiseksi jäi mielenkiinto. Eräs toinen meikäläinen sanoi huomanneensa saman ilmiön kun oli koettanut kysellä suvustaan; aihe ei juuri kiinnosta ketään. Mutta mitäpä siitä, voihan sitä omaksi ilokseenkin juuriansa selvitellä. :) Haastatteluretkiä teen kuitenkin Ilomantsin ja Joensuun suunnassa nyt kevättalvella sillä sieltä löytyy vielä 20-luvun ihmisiä joita voi haastatella.

Esko K

kastinen^86
09.04.08, 00:01
moi Esko!

Etelä-Suomesta löytyy Kastinen vuosimallia 1986 joka on kiinnostunut suvun juurista. Minun juureni ovat sieltä Ilomantsista lähtösin. Äitini on asunut siellä lapsuus/nuoruus aikana ja isovanhempani ja sukulaiset asuvat sielä vieläkin. En ole kyllä tutkinut, ainaka vielä, mutta sain idean tästä pääsiäisenä siellä lomaillessani.