Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Valokuvien entisöinti
Itselläni on arkistoissa vanhoja kuvia jotka alkavat olla tiensä päässä, hieman asian vierestä ja asiaan liittyen kysynkin:
Minkälaisia kokemuksia teillä on vanhojen valokuvien entisöinnistä? Lähinnä siis niin että kuvat on skannattu ja niistä valmistettu uusi versio?
Onko hinta ja laatu ollut kohdallaan jos teettänyt muualla vai kenties itse hoitanut koko toimituksen?
Jos vain aikaa on naputella niin saa pistää tarinaa vaikka yksityisviestinä, kuulisin mielelläni miten olette näitä asioita hoitaneet.
Juha
Tiedä sitten tarkoititko tätä, mutta minä "entisöin" tulipalossa ja koskeudessa lähes tuhoutuneita vanhoja kuvia nykyisin saatavilla olevilla kuvankäsittelyohjelmilla. Eiköhän ne tee valokuvausliikkeissä ihan samaa hommaa ja tee sitten kuvasta uuden version.
Kuvistani tuli yllättävän hyviä "tuhojen laaajuuden tietäen", että ne saattoi laittaa jopa sukukirjaan. Skannauksessa oli vain käytettävä riittävästi resoluutiota.
Että tällaisia.
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Antti Järvenpää
30.01.08, 14:08
Ennen tuo tehtiin reprokuvaamalla ja filmin rakeisuus ratkaisi lopputuloksen. Nykyisin skanneri ja sen tarkkuus hoitaa saman asian. Lisäksi esimerkiksi vaikkapa Photoshopin elementsillä (halpa versio täysverisestä kuvan käsittelyohjelmasta) voi korjata kuvista pois roskia (automaatttisesti) ja muita virheitä (manuaalisesti), joka vastannee aikahyvin vanhaa retusoinnin periaatetta.
Olen itse skannanut aika monta vanhaa albumia, ja esim. värikuvien osalta tällä voi palauttaa alkuperäiset värisävyt, vaikka itse paperikuva olisi jo melko punainen. Lopputulos on aina kiinni alkuperäisen kuvan laadusta, koska skannerilla voi korkeintaa saada samaa laatua, mitä alkuperäinen kuva on. Tuota touhua tehdessäni olen monesti pohtinut, että olisipa laite, jolla voisi katsoa, millä tarkkuudella vanha kuva kannattaisi skannata, sillä heikkotasoisiin kuviin tulee helposti käytettyä turhan hyvää resoluutiota, josta ei ole mitään hyötyä ja tiedostoista tulee turhaa turhan isoja.
Oletko Antti tulostanut näitä kuvia sitten valokuvapaperille? Miten ne ovat säilyneet? Itse on tulostanut joskus aiemmin ihan muutamia kokeilun vuoksi ja tuntuu että ne säilyvät vielä huomattavasti heikommin kuin alkuperäiset. Värit haalistuu nopeasti vaikka kuvia ei ole edes auringonvalossa pidetty.
Hei,
Hei, itse olen korjannut noita kuvia omaksi iloksi.
Aika hyvän tuloksen saa juuri photoshop elementsillä tai photoshopilla.
Osan korjatuista kuvista teetin liikkeessä ja osan tulostin kotona.
Liikkeen etuja on ainakin se, että kuvat tulee halvemmaksi ainakin kymppikokona. Vastaavasti kotona tehdyt saa juuri sen kokoisiksi kuin haluaa.
Kuvat säilyy ainakin Canonin Pixmalla tehtynä hyvin, mutta edellyttää käytettäväksi Canonin paperia. Esim. Lidlissä myytävä paperi ainakin aiemmin sai aikaan kuvan nopean haalistumisen. Tietenkään en pysty sanomaan mitä itse tulostetut kuvat ovat 10 vuoden päästä. Korjatut kuvat kannattaa tallentaa cd tai dvd levylle ja muutaman vuoden välein tehdä siitä uusi kopio.
Terv. Kimmo Sihvola
Antti Järvenpää
30.01.08, 16:27
On niitä meillä tulostettu, mutta pääsääntöisesti jätetty tiedostomuotoon, jossa niitä on helpompi selailla. En ole seuraillut, miten värit ovat pysyneet, mutta vanhana valokuvauksen harrastajana tiedän, että se on paljon kiinni materiaaleista. Vanhassa valokuvien kehitystekniikoissa tuon paperin kemia pysäytettiin kiinnityssuoloilla. Jos kemia oli vanhaa, niin kuvat eivät säilyneet. Näissä nykyisissä väriaineissa on kysymys erillaisesta kemiasta, mutta kuvittelisin (ei ole tietoa), että nämä nykyiset väriainepigmentit on herkkiä lähinnä UV-valolle.
En osaa sanoa kuinka hyviä nämä kaupasta myytävät valokuvapaperit ovat ja kuinka ne kestävät esim. tätä UV-säteilyä, ja kaiken lisäksi meilläkin on tulostettu eri valmistajien papereille, joten sekin vielä sekoittaa asiaa, jos niitä alkaisi seurailemaan. Jos haluaa oikein pysyvän lopputuloksen, luultavasti kuva pitäisi lakata värittömällä UV-lakalla. En ole oikein perehtynyt siihen, mitä materiaaleja valokuvaamot käyttävät, mutta pyynnostä varmaan saa melkein mitä pyytää.
Sellaisen mielenkiintoisen tempun tässä tein jonkin aikaa sitten, kun nuoriso halusi erään valokuvan julistekokoon, niin etsin kopiolaitoksen, jolla oli julistekokoinen mustesuihkukirjoitin. Jälki oli erittäin hyvä. Tosin kyseessä ei ollut vanha valokuva, vaan erittäin suurella resoluutiolla otettu digikuva, mutta ideaa voisi käyttää vaikkapa sukupuun tulostamiseen.
Jos kuvan tekee mustesuihkarilla ja käyttää kalliinpuoleisia pigmenttivärejä, tulos on kestävä. Tuttavani joka on saanut kuviaan näytteille, tekee vedokset A3 kokoon näin, joten samoja kuvia voi kierrättää pitkäänkin haalistumatta.
...vanhojen valokuvien entisöinnistä? Lähinnä siis niin että kuvat on skannattu ja niistä valmistettu uusi versio?
Juha
Hei! Juha
Olen kunnostanut suuret määrät vanhoja kuvia eri tarkoituksiin (viimeksi n. 400 kpl kahden kirjan kuvitukseen).
Oman kokemukseni perusteella ehdotan:
1. Skannaus hyvällä skannerilla (esim. Epson 4490 Ph) 300 dpi/16bit
1.1 Tallennus CD:lle (kannattaa arkistoida nämä korjaamattomat versiot)
2. Kuvankäsittely Lightroomilla ja/tai Photoshopilla 16 bit, väritilaksi RGB-98
3. Tallennus 8bit, tiff-muodossa arkistointi CD:lle
PhotoShopin Color Settings:
Custom
Adobe RGB (1998)
Eurostandard (Coated) 12%, GCR, Medium
Dot Gain 15%
Dot Gain 15%
Convert to Working RGB
Preserv Embedded Profiles
Convert to Working Gray
Ask When pening
PhotoShopin Levels:
Target highlight Color: H:0, S:0, B:95
Target shadow Color: H:0, S:0, B:4
Tulostus hyvällä valokuvatulostimella hyvälle kiiltävälle paperille tai labrassa. Nykyisin luvataa 100 v kestoa oikein säilytetyille.
Näillä päässet hyvään alkuun. Kokemus tuo laatua ja nopeutta.
Jos kuvia on paljon kannattaa tehdä PhotoShoppiin Action(it) niin perussädöt hoituu yhtä nappia painamalla. Lightroomissa voi säätää monta kuvaa kerralla.
Minä skannasin kuvat .tiff muotoon ja ainakin 300 dpi tai jopa 600 dpi. Koskaan ei kannata skannata alle 300. Mielummin liikaa kuin liian vähän. Silloin on myös mahdollista tarvittaessa pakata kuva.
Toki kuva vievät tilaa noin suurena mutta sumuisia liian "harvoja" kuvia ei kannata katsella.
Terv. SARIAINEN :D:
. Tosin kyseessä ei ollut vanha valokuva, vaan erittäin suurella resoluutiolla otettu digikuva, mutta ideaa voisi käyttää vaikkapa sukupuun tulostamiseen.
Heh, tuohan on hauska idea, saisi nimet ja kasvot yhdistettyä ja vieläpä ihan oikean puun muotoon. toki sukupuu pitää olla selvillä sitten aika tarkasti :)
Minä skannasin kuvat .tiff muotoon ja ainakin 300 dpi tai jopa 600 dpi.
Terv. SARIAINEN :D:
Jos skannaa mustavalkoisena niin 400-600 dpi on ehkä ok. (vain yksi värikanava)
Värikuviin riittää aina n. 300 dpi (kolme värikanavaa).
Silmän erottelukyvyn moninkertaisesta ylittämisestä ei ole hyötyä, se vain hidastaa ja hankaloittaa kuvankäsittelyä.
Värikuvien säädöt aina 16bit RGB:nä.
Valmiiksi säädetyistä RGB-kuvista tehdään tarvittaessa CMYK tiedostot kirjapainoa varten.
Skanneri CCD-kenno aiheuttaa kuviin aina myös ei toivottua kohinaa, useimmiten siniseen värikanavaan ja lumunanssiin. Lightroomissa poistan kohinaa sen omilla säätimillä, mutta Photoshopissa käytän NoiseNinjaa.
Lightroom on mielestäni paras valokuvien säädössä, mutta jos halutaan manipuloida kuvaa niin sitten tarvitaan PhotoShop.
Unohtui edellisestä viestistäni:
Jos on negatiivit tallella niin aina kannattaa lähteä niistä. Negassa laatu säilyy paljon parempana kuin vedoksessa. Skannatesssa pitää sitten skannerin optisen resoluution olla vähintään 2500, mielummin 4000 tai yli.
Kaarlo Kalliala
30.01.08, 22:59
Mitä itse asiassa tarkoitat, kun toteat, että negatiivista skannattaessa optisen tarkkuuden pitää olla "vähintään 2500, mieluummin 4000 tai yli"? Onko kysymyksessä skannerin yleinen laatuvaatimus vai suosituksesi resoluutioksi?
Jos jälkimmäinen, ajattelet kai negatiivin olevan kinokokoinen (24x36)?
Skannauksen resoluutio kai riippuu olennaisesti siitä, mikä kuvan tulevaksi käytöksi on ajateltu. Jos korkealuokkaisen painotyön edellytys on 320 dpi, eikö silloin ole skannatessa syytä käyttää korkeampaa resoluutiota, jos kuvan on painettuna määrä olla negatiivikokoa suurempi?
Ja mitä tuumaat tallennusmuodosta: onko korjaamattomalle arkistokappaleelle parempi muoto tiff kuin jpeg?
Vastailenpa viestisi lomaan, katso kohdat V:
Itselläni on arkistoissa vanhoja kuvia jotka alkavat olla tiensä päässä, hieman asian vierestä ja asiaan liittyen kysynkin:
Minkälaisia kokemuksia teillä on vanhojen valokuvien entisöinnistä? Lähinnä siis niin että kuvat on skannattu ja niistä valmistettu uusi versio?
V: skannasin, korjailin virheitä pois ja tilasin nettiteitse Ificolorilta, nyk. Ifolorista ja kuvista tuli jopa parempia kuin alkuperäinen. Vanhat kaakaon tai kermanväriset valokuvat voi korjailla käyttämällä automaattista kontrastitoimintoa (mikä sen nimi kussakin ohjelmassa on, en osaa neuvoa.) Kuvista tuli lähes täydellisiä.
Onko hinta ja laatu ollut kohdallaan jos teettänyt muualla vai kenties itse hoitanut koko toimituksen?
V: hinta pyöri 10-20 sentin välillä per kpl, mattapintaisina niistä tuli upeita.
Jos vain aikaa on naputella niin saa pistää tarinaa vaikka yksityisviestinä, kuulisin mielelläni miten olette näitä asioita hoitaneet.
V: Olen tilannut suvun kuvista äidilleni 90-vuotislahjaksi 60-sivuisen, 270 valokuvaa 9 vuosikymmeneltä sisältävän kirjan silloiselta Ificolorilta ja painojälki oli joissakin tapauksissa parempi kuin alkueräisissa kuvissa. Maksoi silloin n. 45 euroa kotiin toimitettuna. Kuvien lähetys kesti 2 tuntia, joten tein sen yöllä. Toimitusaika min. 2 viikkoa kirjalle, kuvat saanee paljon nopeammin.
Kirjaan voi myös tehdä tekstejä. Tutustu asiaan http://www.ifolor.fi/ -sivustolla. Työn voi tehdä vähitellen ja sitä voi koko ajan muokata. HUOM! Tässä ohjelmassa ei toimi undo-toiminnot, joten kannattaa harkita eri vaiheita tarkkaan. Poistetut kuvat joutuu hakemaan uudelleen, ei ole sekään vaikeaa. VINKKI: Järjestän ensin kaikki käytettävät kuvat samaan kansioon, mahdollisesti vielä suunnilleen lopulliseen järjestykseen.
Tiedostot jäävät koneellesi ja kirjasta voi tilata lisäkopioita, vaikkapa pienin muutoksin. Hyvä lahjavinkki!
Mitä itse asiassa tarkoitat, kun toteat, että negatiivista skannattaessa optisen tarkkuuden pitää olla "vähintään 2500, mieluummin 4000 tai yli"? Onko kysymyksessä skannerin yleinen laatuvaatimus vai suosituksesi resoluutioksi?
Jos jälkimmäinen, ajattelet kai negatiivin olevan kinokokoinen (24x36)?
Skannauksen resoluutio kai riippuu olennaisesti siitä, mikä kuvan tulevaksi käytöksi on ajateltu. Jos korkealuokkaisen painotyön edellytys on 320 dpi, eikö silloin ole skannatessa syytä käyttää korkeampaa resoluutiota, jos kuvan on painettuna määrä olla negatiivikokoa suurempi?
Ja mitä tuumaat tallennusmuodosta: onko korjaamattomalle arkistokappaleelle parempi muoto tiff kuin jpeg?
Ajattelin tuossa 4000dpi:ssa. kinonegaa. Ja siis skannerin optista resoluutiota (laatuvaatimus). Eikä tuo ole isommassakaan negassa liikaa. Siis kun vedoksia ja jokaista negakokoa varten ei kannata hankkia eri skanneria niin viisainta on hankkia vain yksi valokannella varustettu skanneri jonka sopii kaikkeen skannaukseen (A4:n asti), siksi korkea (4000) optinen resoluutio on mielestäni paras ratkaisu.
Skannauksessa tarvittava resoluutio lasketaan suurennustarpeen mukaan tulostusresoluutiosta. Hätätilassa sukukirjan tarpeisiin voi PhotoShopissa suurentaa kuvaa 10%kerrallaan (bicubic sharper) tai interpolointiohjelmalla. Laatu hieman kärsii, mutta huolella säädettynä rittää hyvin sukukirjan kuvalaatuun.
320dpi painotyössä sisältää turhan runsaasti pelivaraa kun painopiste muodostetaan muutamista pikseleistä. Jotkut painotalot (esim teräspainot) pystyvät tietyille paperilaaduille ehkä 250 resoluutioon ainakin teoriassa. Sukukirjaan riittää painoon lähetettävän CMYK-kuvan resoluutioksi 256 joten tuossa 300:kin on jo reippaasti säätövaraa.
Taidepaperille "kalliisti" painettaessa (seison silloin itse painokoneen vieressä) käytän RGB kuvissa 301 tai 305 resoluutiota (painotalosta riippuen), silloin varmistan myös aina pisteenkasvun (dot gain n. 12-15%) kyseiselle koneelle ja paperilaadulle (esim. kumin ikä offset-koneella vaikuttaa pisteen kasvuun). Silloin harkitaan aina myös stokastisen rasterin käyttöä [kuvan ominaisuuksista, käyttötarkoituksesta ja painotalosta (esim Gummerus) riippuen].
Rohkenin vastatessani arvata, että tällainen "kikkailu" ei mahdu sukukirjan budjettiin.
Jpeg on häviöllinen pakkausmuoto (osa kuvan yksityiskohdista menetetään). Jos on tilanpuutteen takia pakko pakata niin RGB/8bit/Tiff/LZV on paras valinta arkistointiin.
...resoluutio kai riippuu olennaisesti siitä, mikä kuvan tulevaksi käytöksi on ajateltu...
jatk edell.
Omalla kohdallani olen huomannut, että tilaajan (usein myös oma) arvioni tulevasta käyttötarkoituksesta muuttuu useimmiten -"ruokahalu kasvaa syödessä". Siksi kannattaa aina skannatessa ottaa kuvasta kaikki saatavissa oleva talteen.
Viimeksi kävi näin:
1. Viitsisitkö skannata meidän suvun vanhat kuvat varmuden vuoksi ihan vaan nettiä varten (72 dpi).
-kului muutama kuukausi-
2. Tuli pieni muutos, päätimmekin laittaa kuvista myös näyttelyn T:n museoon. Tulostaisitko niistä näyttelyä varten kuvat n. A4-A3 kokoon.
-kului puoli vuotta-
3. Sukuseura päätti, että teetetäänkin niistä myös kirjasarja
laittaisitko kaikki nuo kuvat ja mitä saadaan lisää kootuksi painokuntoon kirjoja varten.
"Ei vara venettä kaada"
Resoluution valintaan skannauksessa mielestäni vaikuttaa
skannerin maks. optinen resoluutio
mihin kuva on tarkoitus käyttääEi kannata skannata suuremmalla resoluutiolla kuin mihin skanneri pystyy "optisesti" vaikka skannausohjelma antaisi mahdollisuudenkin. Mahdollinen "lisäresoluutio" on silkkaa matematiikkaa.
Vanha sääntö kirjapainoalalla on
dpi ≈ 2 x lpi x s
dpi = kuvan skannausresoluutio (dots per inch, pistettä tuumalle)
lpi = rasterilinjatiheys (lines per inch, rasterilinjaa tuumalle. Huomatkaa että monet painot ilmoittavat "linjaa per cm"!)
s = suurennussuhdeKirjapainon painatusmenetemä/paperityyppi jne. määrittelee miten tiheästi pystyy rasteroimaan. Periaatteessa mitä tiheämpi rasteri sitä vähemmän sävyjä. Paino ilmoittaa aina käytössä oleva, painomenetelmälle sopiva rasterilinjatiheys.
Suurennussuhde tietenkin vaikuttaa teholliseen skannausresoluutioon. Mikäli alkuperäinen kuva on 10x15cm ja haluat 5x7,5 cm kokoiseksi kuvaksi julkaisuun jossa paino on ilmoittanut rasterilinjatiheydeksi esim. 140 lpi niin...
dpi ≈ 2 x 140 x 0,5 = 140
...eli skannausresoluutioksi riittäisi n. 150 dpi
Sama sääntö koskee myös dia- tai negaoriginaaleja. Silloin vaan suurennussuhde, eli "s" kasvaa reilusti, ts. dpi kasvaa suureksi.
Itse skannaan yleensä 300 dpi:n resoluutiolla jollen tiedä mihin tulen kuvaa käyttämään. Voisin siis suurentaa kuvaa yli kaksi kertaa ja tulostaa esim. sanomalehteen. Miksen tee tarkempaa skannausta? - Vastaukseni on että mielestäni kuvista saa harvemmin enemmän yksityiskohtia vaikka nostaa resoluutiota. Ja vaikka saisikin enemmän yksityiskohtia niin yleensä tulostan sellaiselle medialle ettei yksityiskohdat näy - kotikonstein tai kirjapainossa - eli oma "hyötyni" suuremmasta resoluutiosta on minimaalinen. Haitta suuremmasta resoluutiosta on että skannaus kestää kauemmin ja tilantarve kasvaa.
Tallennus? Täällä on puhuttu TIFF -tallennuksesta ja eri pakkausmenetelmistä. Tietenkin perinteinen TIFF muoto on hyvä - se on ns. "lossless" - eli siinä kaikki informaatio on tallessa. Vaikka tiedänkin että JPEG ei ole "lossless" niin tallennan kuitenkin kaikki kuvani JPEG muotoon. Idea on siinä ettei pakkaa liian pieneksi, liian huonoksi laaduksi.
JPEG ("Joint photographic expert group":n tyhmän määritelmä) muoto kehiteltiin idealla että on kehiteltävä menetelmä miten voidaan tallentaa kuva pienempään tilaan niin että "turha informaatio" tiedostosta poistetaan ensimmäiseksi. "Miten pienentää kuvatiedoston kokoa ilman että huononnetaan kuvaa".
Siispä tallennan itse "erittäin hyvä" tai "hyvä" -tasoisia JPEG pakattuja kuvia. Säästän sekä aikaa että tallennustilaa. Samalla tavalla digikamerastani tallennan JPEG kuvia vaikka voisin tallentaa ns. RAW -kuvia jotka vastavat "TIFF -tasoa".
Tehkää itse koe. Tallentakaa TIFF kuva ja samasta kuvasta JPEG versiot parilla eri pakkausasteilla. Siitä näette sopiiko JPEG tallennus teille. Tulostakaa kuvat ja tarkistakaa näettekö eroa kuvien välillä.
Hasse
Niin no kuvani olivat mustavalkoisia. Minusta ne ainakin näyttivät paremmilta jos olivat vähän yli 300 dpi tai edes sen. Alle 300 olivat jo huonoja. Silmämääräisesti on paras... kun ei niin tekniikkaa hallihe. :D::D:
Terv. SARIAINEN :D:
Oioin mutkat suoriksi, ilmeisestiaivan liikaa kun välttelin vastauksessani ammattislangin käyttöä. Tässä komplisoidumpi versio ajatuksistani sukututkimukseen littyvien vanhojen valokuvien käsittelystä yms.
Skannatessa pyrin saamaan talteen kaiken alkuperäisen kuvan sisältämän informaation myöhempää käyttöä varten. Alkuperäisen kuvan sisältämä informaatio (resoluutio) riippuu ratkaisevasti kuvan ominaisuuksista. Kuva muodostuu filmin hopeakiteistä jotka ovat tietyn kokoisia ja muodostavat hämähäkin seiti kaltaisen verkon (mitä herkempää filmiä ja voimakkaampi prosessi, sitä suuremmat hopeakiteet. Tämän verkon aukkojen kautta kulkenut valo aihuttaa vedoksen mustat pisteet joita nimitämme kuvassa rakeiksi. Kaikki muu kuvasta skannattu tieto on pelkkää kohinaa. Teoriassa skannausresoluutio pitää siis valita alkuperäisen kuvan rakeisuuden perusteella. Sillä onko ylimääräinen Informaatio (kohina) hankittu optisesti tai matemaattisesti ei ole tässä mielessä merkitystä, vain alkuperäisen kuvan hopeakiteet sisältävät aitoa kuvainformaatiota. Siksi esim 300 resoluutiolla skannaaminen on joskus ihan väärä valinta ja talteen saadaan etupäässä vain skannerin keksimää kohinaa.
Skannatessani en siis välitä suurennussuhteista, kirjapainon lpi:stä enkä tulostimen laadusta. Huomenna tarve saattaa olla toinen kuin se mikä skannatessa on tiedossa.
Alkuperäisistä hopearakeista kerätyn informaation tallenna sitten tiff -muodossa arkistoksi tulevaa (ennalta tuntematontakin) käyttöä varten. Tallennustila on nykyisin niin halpaa, että kuvia ei kannata pakata.
Jpeg-sRGB laatu riittää hyvin esim. nettikäyttöön ja perhealbumiin. Muussa käytössä jpegien ongelma on se, että kuva huononee huomattavasti jos se avataan (esim säätöjä varten) ja tallennetaan uudelleen. Pakatessa viereisiä pikseleitä muutetaan samanlaisiksi ja yksityiskohtia menetetään tietyn kaavan mukaan).
Kuvankäsittelyssä sitten skannatuista arkistokuvista valmistetaan versiot käyttötarkoituksen mukaan. Esim. nettiin matalaresoluutioiset sRGB-jpegit tai giffit, samomalehtikuviksi keskiresoluutioiset CMYK tai Grayscale sekä valokuvatulostukseen ja kirjapainoon korkearesoluutio 8bit/RGB-98 ja CMYK kuvat.
Pääsääntöisesti ajattelen, että kuvankäsittelijän ensisijainen tehtävä on välittää kuvan tekijän näkemä ja kokema elämys kuvan katsojalle. Siis kuvan hyvyys ratkaistaan katsojan päässä (hänen kokemansa elämys), ei teknisillä brassailuilla.
Joskus kuitenkin kuvalle on "matkan varrella" tapahtunut jotakin merkittävää jonka myös haluan välittää katsojalle.
Muistuu mieleeni junan alle jäänyt kuva Pyhäjärven kirkosta. Siihen sisältyi sellaista symboliikkaa sodan seurauksista, että sekin piti välittää katsojalle, pyrin säilyttämään härkävaunun teräspyörän aiheuttaman "vamman" kuvassa. Tein samasta kohteesta myös rankasti manipuloidun version jolla pyrin välittämään katsojalle sen mitä tekijä näki silloin kun laukaisi kameran. Ajattelen, että omalla tavallaan nämä kaksi aivan eri tavalla säädettyä kuvaa ovat yhtä hyviä. Kuvat on julkaistu mm. kirjassa "Kaunista Vpl Pyhäjärveä osa II" s. 10 ja 13 (ISBN 978-952-2455-5).
Oiva esimerkki kuvan hyvyydestä on tuolla aiemmin kun autokontrastilla säädetyistä kuvista tuli paremmat kuin alkuperäiset - kuvan hyvyys on siis aina katsojan silmässä!
Minusta taas autokontrast tuhoaa kuvan repimällä histogrammin hajalle ja hävittämällä puolet kuvan sävyistä.
Samoin JPEG on jollekin "erittäin hyvä". Monet kuvaavatkin digikamerallaan vain sRGB jpegejä. Jos ne ovat katsojan silmissä käyttötarkoituksessaan hyviä niin akikki on OK!
RAW-tiedosto taas on kuin negatiivi joka pitää valmistaa kuvaksi. RAW-data on kameran kennolta kerättyä energiaa, se ei vastaa ihmissilmän tuottamaa kuvaa
Joskus taas sepialla tai seleenillä tuunattu wanha walokuva näyttää parhaalta.
Ajattelen siis, että ei ole yhtä ainoata oikeata tapaa hoitaa kuvavanhuksia ja säätää kuvia käyttötarkoitukseen. Kaikki keinot ovat oikeita jos lopputulos on käyttötarkoitukseen sopiva ja tuottaa katsiojalle aidon elämyksen.
l-b
Nimenomaan olet aivan oikeassa. Puhuit asiaa.
Prassailut sikseen. :D:
Pitää vain pyrkiä saamaan mahdollisimman paljon siitä alkuperäisestä kuvasta mukaan. Sen vuoksi minäkin skannasin ja tallensin ne .tiff muodossa. Siitä voi sitten myöhemmin pudottaa osan pois.
Olen ollut ymmärtävinäni, että .tiff muoto olisi etenkin silloin oikein jos aikoo käyttää kuvia painotyössä eli esim. kirjaan laitettavaksi.
Mainitsemasi "skannerin kohinat summuut" joita ei tarvitsisi, niin ehkä esim. se silmämääräinen havainto on paras.
Kun kuva näyttää hyvältä se riittää. :cool:
Kyllä, nettiin riittää .jpg. Ja pakattuna sekin. Tai Mikrosoftilla on sellainen kohta pakkaa web-kuva.
Kaikkia mainitsemiasi cmyk summuita tuli esiin tehdessäni taittoja ja laittelin kuvia. :confused:
Että kaikenlaista.
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Väärinkäsitysten välttämiseksi lisättäköön vielä, että sukukirjaa painettaessa useat kirjapainot haluavat tiedoston pdf-muodossa. Silloin on syytä hakea painotalon nettisivuilta pakkauksessa käyettävät pdf-asetukset.
Myös mm. PhotoShopissa voi pakata kuvat webbiin ja vaihtaa väritila nettiväreiksi.
Niin on sitten kun kirja on jo valmiiksi taitettu ja valmis suoraan painokoneeseen. Minä en muhunutkaan nipusta kuvia ja erillisestä tekstistä. Vaan itse tein kirjan painokuntoon.
Ja taitetun materiaali vasta laitoin .pdf muotoon koko roskan.
Ja siinä nuo kirjat ny on. :eek:
Vaikka en "teknikko" olekaan... et silleen. :D:
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Mitä itse asiassa tarkoitat..."vähintään 2500, mieluummin 4000 tai yli"? ..ajattelet kai negatiivin olevan kinokokoinen (24x36)?...
Tuo skannerikysymys jäi kiireiden vuoksi vaille kunnollista vastausta joten palaan asiaan.
– jos kuvan, negatiivin tai dian koko on vähintään n. 6x9 cm niin silloin tuo esimerkkini (Epson 4490) 4800x9600 optinen resoluutio riittää.
– keskikoon ja sitä pienempien (esim. kinokoko) negatiivien ja diojen skannaukseen tarvitaan suurempi resoluutio. Tähän tarkoitukseen sopii filmiskanneri (esim. Plustek 7200 tai 7300).
Vain ns. optisella resoluutiolla on merkitystä skannerin sopivuutta arvioitaessa.
l-b
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.