Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Tiedustelu perimän selvittämisestä
Hei,
Suvussamme on 1800 luvun loppu puolella tapahtunut seuraava käänne, joka pitäisi jotenkin pystyä todistamaan (sukunimenvaihdos).
1890-luvlla suvustamme piika on saanut lapsen talon isännän kanssa, mutta ottanut lapsen oman miehensä kanssa lapsekseen. Miten voisin todistaa että näin on käynyt, koska tällöin sukumme sukunimi voitaisiin vaihtaa oikeaksi.
Tuohon aikaan ei paljon kyselty ja haasteltu asiasta, mutta nykypäivänä haluaisin selvittää asian, jotta n. 100 vuotta suvussamme ollut tarina tästä asiasta saadaan päätökseen ja selvitettyä.
Onko olemassa oikeudenpäätös tuosta asiasta? Eli että kyseinen isäntä on tunnustanut isyytensä. Oikeudenkäynnistä on luultavasti merkintä rippikirjassa (ei aina), joten sieltä sitä voisi kurkata.
Jos ei ole oikeudenpäätöstä, niin millään muulla tavalla tuota asiaa ei voine virallisesti selvittää.
Hieman ihmettelen tuota lausettasi "vaihtaa sukunimemme oikeaksi". Eihän se millään tavalla väärä kenelläkään ole :)
Juha
Heikki Koskela
24.01.08, 12:23
Hieman ihmettelen tuota lausettasi "vaihtaa sukunimemme oikeaksi". Eihän se millään tavalla väärä kenelläkään ole.
Ihmetystä tuo lause minussakin herätti. Perustelut "oikean" sukunimen palauttamiseen ovat tietysti henkilökohtaiset. En vain ilmeisesti ymmärrä, mikä voisi olla väärä sukunimi.
Kyllähän sukuniem vaihtaminen on mahdollista, jos hakee siihen muutosta maistraatista. Siitä löytyy tietoa internetin kauttakin.
Jos pitää nimen muutoksella hakea sukulaisuutta, niin asia taitaa olla vaikeampi toteuttaa. Vaaditaan varmaan näyttöä sukulaisuudesta.
Sukunumi on helppo vaihtaa (maistraatissa).
Jos esittää perusteeksi sukulaisuuden niin se on todistettava ja jos on yli 3-polvea niin homma hankaloituu (kokenut ja onnistunut).
Muukin kuin sukulaisuus hyväksytään perusteeksi (esim. nyk nimen yleisyys)
Kannattanee siis jättä sukulaisuus pois nimenvaihdon perusteluista niin nimenvaihto on nopeampi ja halvempi.
Tiedän että sukunimen voi vaihtaa nykypäivänä suhtellisen helposti, mutta sille pitää olla syy. Tässä tapauksessa syy on se että suvussamme lapsen biologinen isä on eri kuin kasvattaja isä, täten nykyinen sukunimemme on tietyllä tavalla virheellinen.
Jos tässä tapauksessa tuo isäntä olisi ottanut lapsen omakseen olisi hänen sukunimensä ja "historia" ollut toinen. Nyt kun piika-tyttö ja aviomies ottivat lapsen omakseen (koska isäntä ei sitä tunnustanut) sai lapsi ja täten sukumme jälkeläiset piika-tytön aviopuolison sukunimen.
Kyllä sukuni voi olla " väärä." Joku sitä epäili aiemmin.
Ei ole kysymys pelkästään nimestä vaan myös suvusta. Sitä ikäänkuin kuuluu väärään sukuun, koska on " väärä " isä. Sen todistaminen on vaikeaa, vaikka puhuttaisiin 1900-luvusta!
En tuosta ala kiistelemään - jokainen kokee asian omalla tavallaan.
Minulle suku on paljon muutakin kuin pelkkä biologinen perimä. Eihän se minua tästä nykyisestä suvustani mihinkään veisi, vaikka 1800-luvun esivanhempani paljastuisi vääräksi......
Tästähän pääsisi helposti sellaiseen keskusteluun, että mikä ylipäätänsä on suku. Minulla on 1800-luvulla menossa jo neljäs ja viides polvi itsestäni taaksepäin, joten eri sukuja, joista valita, on jo 16 tai 32! Siinähän on jo valita :)
Juha
Niinpä, jos isäni on minulle " väärää" sukua 1900-luvulla, niin kuinka monta sukuhaaraa onkin "väärää" 1800-luvulla?
Perimä on tärkeä asia, kyllä minua ainakin kiinnostaa mistä suurinpiirtein on tullut, ketä ihmisiä siinä välissä on ollut jne.
Mutta alkuperäinen kysymykseni oli että miten pystyisi selvittämään oikean perimän.
Onko jälkeläisistä jos tähän on mahdollisuus tehdä DNA testiä ?
On ja ei....en tiedä mistä ajasta kerrot, mutta veriryhmät ovat kyllä arkistoituja, joten jos on tietoa siitä kuka tai ketkä voivat olla mahd vanhempia, niin sitä voi sillä yrittää selvittää.
Dna-tutkimuksia ei oikein voi teettää ihan sukututkimusmerkeissä 1800-luvulla kuolleista tai nuoremmistakaan..
Mahdollista isyystunnusta tai tuomiota voi tiedustella kyseisen paikkakunnan lastensuojeluvalvojalta, ainakin jos on kyse 1900-luvulta. Voi olla, että biologisen isän tiedot ovat lastenvalvojalla eli hoitanut maksut vaikkei isyyttä ole todettu oikeudessa. Mahd tietoja voi kysyä lapsen äidin lastensuojeluvalvojalta ihan netin kautta. Näin minä tein.
Suku= on mielestäni biologinen suku. Kun keski-iässä saa tietää, jos sittenkään, mahd isänsä suvun nimen, niin kyllä se kiinnostaa omana sukuna. Ei mitenkään voi kuulua " vieraan miehen " sukuun! Kasvattaja-isä ei ole sama kuin biologinen isä, asia ei ole pelkästään tunnesidennonnainen. Suku käsittää todelliset sukulaisuussuhteet kuten sedät, tädit,serkut yms.
Olen samaa mieltä kanssasi tuosta sukuasiasta :-)
Geenitestit ovat nykyään yleinen ja halpa apuväline sukututkimuksessa, esim. www.fidna.info (http://www.fidna.info). Ensin sukulaisuutta kannattaa tietenkin yrittää selvittää perinteisin menetelmin.
"mutta sille pitää olla syy"
Niinpä, mutta maistraatille annetun perustelun ei tarvitse olla sukulaisuus vaikka se olisi syy nimenvaihtoon. Nimenvaihdon perusteeksi "kannaattaa" siis esittää muu syy kuin sukulaisuus.
"Virallinen" tieto sukulaisuudesta on aivan toinen asia.
Heikki Koskela
25.01.08, 08:50
Hei,
Suvussamme on 1800 luvun loppu puolella tapahtunut seuraava käänne, joka pitäisi jotenkin pystyä todistamaan (sukunimenvaihdos).
1890-luvlla suvustamme piika on saanut lapsen talon isännän kanssa, mutta ottanut lapsen oman miehensä kanssa lapsekseen. Miten voisin todistaa että näin on käynyt, koska tällöin sukumme sukunimi voitaisiin vaihtaa oikeaksi.
Tuohon aikaan ei paljon kyselty ja haasteltu asiasta, mutta nykypäivänä haluaisin selvittää asian, jotta n. 100 vuotta suvussamme ollut tarina tästä asiasta saadaan päätökseen ja selvitettyä..
Alkuperäinen kysymys todella peräänkuuluttaa biologista isää. Eikö nykyaikainen DNA-tutkimus kykene selvittämään näinkin nuoren tapahtuman hyvin suurella varmuudella. En ole kovin hyvä tässä asiassa, mutta eikö riitä, että saa biologisen isän jälkeläisiltä DNA-näytteen ja omasta suvustasi toinen. Tulosten vertailu tuottaa varmasti selvyyden biologisesta isästä. Tutkimuksen suorittamiseen tarvitaan osapuolten luvat DNA-näytteen ottoon ja rahaa.
Minun mielestäni sukuun adoptoitu tai tässä tapauksessa (vaikka isä olisi epävarma) sukuun jo kuuluva henkilö on luettava sukuun kuuluvaksi. Jos adoption kautta tullaan sukuun, niin minusta hyvän sukututkimustavan mukaan se tulee laskea sukuun kuuluvaksi. Lisätiedoilla tarkennetaan asiain todellinen tila. Sukujohteen ei saisi katketa adoptioon. Biologisen linjan katkeaminen ei siis merkitse mielestäni sukututkimuksen loppua kyseisen haaran osalta. Tästä varmasti löytyy muitakin mielipiteitä.
Hei,
Olen Heikin kanssa aivan samaa mieltä. Kun tätä asiaa täällä sukututkimus-keskustelupalstalla puidaan, en oikein käsitä, että sukujensa tutkija muuta mieltä voi ollakaan. Kaikki kytköksethän kuuluvat kunkin kytkettävän henkilöhistoriaan ja siten laajentavat kokonaisuutta ennestään. Varmaan joskus maailman ajassa kytkösten tarkistus myös biologisesti tulee yhtä olennaiseksi osaksi sukututkimusta kuin nyt kirkonkirjojen tutkailu. Mutta koska erilaisia syitä miksi molemmat vanhemmat eivät kaikkia jälkeläisiään hoida itsenäisiksi yksilöiksi on kautta aikojen ollut ja tulee hamaan tulevaisuuteen asti olemaan, pelkkä biologinen kytkentä palvelee lähinnä vain perinnöllisyystiedettä, ja sitäkin ilmeisesti nykytietämyksen valossa epätäydellisesti.
"Oikea tai väärä" suku tai sukunimi taitavat lopulta olla melko puhtaasti jo lähtökohtaisesti täysin tunneasioita. Niistä ei kuulemma voi kiistellä.;) Näkisin alkuperäisen kysyjän kysymyksen asettelunkin tässä valossa; sukunimekseen voi aika vapaasti ottaa minkä tahansa ja koska se on verisukulaisuudesta ihan erillinen asia, nimenmuutos ei sitä myöskään mitenkään viralliseksi "palauta". Jos kysyjästä kuitenkin tarpeeksi voimakkaasti tuntuu, että niin toimien saisi "hyvitystä", hän voi ryhtyä tarvittaviin käytännön toimenpiteisiin. Tämä on kuitenkin yksittäisen henkilön yksilöllinen toimenpide. "Koko suvun" sukunimen muuttaminen postuumisti "oikeaksi" taitaa 1800-luvulta lähtien olla mahdotonta.
Onneksi voimme vapaasti valita millaista sukututkimusta kukin haluaa tehdä. Joskus minua kyllä hämmentävät kysymykset tai kannanotot "minun Mattiloista" tai "xx ei kuulu sukuuni". Silloin tekisi mieli aina heti perään kysyä, että mistäs sen nyt vielä niin varmasti tiedät?
Voisi ajatella, että koko termi "sukututkimus" on tässä mielessä enimmäkseen harhaanjohtava, kun "suku" voidaan käsittää niin monin eri tavoin. Toisaalta yleisnimityksenä sopivan yhtäkaikkisen epämääräinen.
t. Helena V.
.
En ole kovin hyvä tässä asiassa, mutta eikö riitä, että saa biologisen isän jälkeläisiltä DNA-näytteen ja omasta suvustasi toinen. Tulosten vertailu tuottaa varmasti selvyyden biologisesta isästä. Tutkimuksen suorittamiseen tarvitaan osapuolten luvat DNA-näytteen ottoon ja rahaa.
Sinun on löydettävä dna-testeihin sen yhteiseksi olettamasi "esi-isäsi" mieslinjan jälkeläisiä, siis pojanpojan . . . .poikia ja molemmista haaroista. Tuossa ketjussa ei voi olla naispuolista jälkeläistä. Tietysti se vastine voidaan etsiä myös yhtä, tai useampaa sukupolvea kauempaa haarautuen. Tietokannassasi voi olla tarvittaessa niitäkin . . . Tässä siis tutkitaan kahden mieslinjan yhteisen esi-isän todennäköisyyttä.
Jos tällaista vastinparia ei löydy, niin dna-tietoa ei ole saatavilla. Asiasi jää silloin valistuneen arvauksen asteelle.
Tutki tuo linkki, sieltä löydät yhteystietoja paremmin osaaviin www.fidna.info (http://www.fidna.info)
Mutta tuo sukunimen vaihto. Jos pystyisit dna-testillä tuon sukulaisuuden osoittamaan, niin mitä maistraatti vastaisi?
Periaatteessa jokainen käytössä oleva sukunimi on sinällään 'suojattu' niiden käyttöön, jotka sitä nyt käyttävät tai jotka alenevassa polvessa olisivat siihen oikeutettuja. Minä en saisi sinun sukunimeä käyttööni millään, eikä päinvastoin. (Tuskin esipolvistasi löytyy käyttämääni sukunimeä?)
Heikki Koskela
25.01.08, 12:09
Mutta tuo sukunimen vaihto. Jos pystyisit dna-testillä tuon sukulaisuuden osoittamaan, niin mitä maistraatti vastaisi?
Periaatteessa jokainen käytössä oleva sukunimi on sinällään 'suojattu' niiden käyttöön, jotka sitä nyt käyttävät tai jotka alenevassa polvessa olisivat siihen oikeutettuja. Minä en saisi sinun sukunimeä käyttööni millään, eikä päinvastoin. (Tuskin esipolvistasi löytyy käyttämääni sukunimeä?).
Edellämainittua ajatusta periaatteessa tukee sukunimilaki, mutta laitan siitä lainauksen tähän, joka täsmentää asiaa tarkemmin:
Sukunimi voidaan muuttaa uudeksi sukunimeksi, jos hakija selvittää,
1) että hänen nykyisen sukunimensä käytöstä nimen vierasperäisyyden, sen yleiskielen merkityksen tai nimen yleisyyden johdosta taikka muusta syystä aiheutuu haittaa;
2) että uudeksi sukunimeksi esitetty nimi on aikaisemmin ollut hänellä tai vakiintuneesti kuulunut hänen esivanhemmilleen ja sukunimen muuttamista on pidettävä tarkoituksenmukaisena; tai
3) että uuden sukunimen ottamista on muuttuneiden olosuhteiden tai muiden erityisten seikkojen johdosta pidettävä perusteltuna.
Tämä on lain määräys (ehto) sukunimen muuttamisesta. Luulenpa, että kaikki kolme kohtaa ovat tietyllä tavalla "vuotavia", joten maistraatille jää mahdollisuus hyväksyä tai hylätä sukunimi, joka hakijan taholta olisi hänelle sopiva.
"Kaikki on suhteellista", sanoi Einstein.
A.Salminen
25.01.08, 13:06
Miksi haluat vaihtaa sukunimesi juuri siihen ? On paljon helpompaa vaihtaa sukunimensä isovanhemman nimeen,sillä se menee helpoiten läpi.
Itse olen miettinyt joskus sukunimen vaihtamista isäni sukunimeen,jota puoltaa myös se,että mummollani oli tyttönimenä sama sukunimi kuin vaarillani ,joten mummon nimi ei muuttunut kun hän meni naimisiin.
En kuitenkaan näe siinä mitään järkeä.Kuulunhan oikeasti aika moneenkin sukuun !
Karhunen,Jäntti,Vesterinen,Stubbe,Kankkunen,Junkk arinen,Pääkkönen,Hannonen,Salminen,Tuhkanen,Lii ma tainen,Pulkkinen,Laukkanen,Hytönen,Korhonen,Mörs ky,Tossavainen......
Sukunimihän on loppujenlopuksi vain asiapapereita ja postinkuljetusta varten.
"On paljon helpompaa vaihtaa sukunimensä isovanhemman nimeen,sillä se menee helpoiten läpi."
Mihinkähän tuo mahtaa perustua. Omat kokemukseni ovat juuri päinvastaiset. Kaikkein vaikeinta oli saada suvun käyttämä (ei patronyymi) sukunimi 1600-luvulta.
Vadittiin sukuselvitykset, virkatodistus, nimilautakunnan lausunto, kuulutus virallisessa lehdessä ja vielä muita vaihtoehtoja korkeammat kustannukset.
Ymmärtääkseni muussa tapauksessa vaihto olisi onnistunut ilmoitusluontoisesti.
Hei!
Kannanpa mielipiteeni tähän sukulaisuus asiaan. Äitini sai noin viidenkympin iässä tietää, ettei isä olekaan se ketä on isänä pitänyt. Oikean isän nimeä ei tiedä vieläkään. Ei halunnut, koska pitää kasvatti-isää oikeana ja sukua, jonka on tuntenut koko ikänsä. Minun kohdallani taas on toinen juttu, kiinnostaisi kovasti tietää oikeasta papasta ja sen suvusta kaikki mahdollinen. Kait se riippuu ihmisestä itsestään onko tunne vai järki ihminen.
Hei!
...koska pitää kasvatti-isää oikeana ja sukua, jonka on tuntenut koko ikänsä ...riippuu ihmisestä itsestään onko tunne vai järki ihminen.
Sinäpä sen sanoit, isä on se jota pitää isänään.
Ajattelen siis, että on jokaisen ihan oma asia ketä pitää oikeana isänään t. isoisänään.
Muistan lapsena uskoneeni "varmoihin" juoruihin joiden mukaan oma isäni ei ollut biologonen isäni (koska hän oli "juuri silloin" Summan taisteluissa). Myöhemmin sitten selvisi, että asia olikin juuri päinvastoin.
Muistan joskus lukeneeni DNA-tietoihin perustuvan tutkimuksen jonka mukaan 10%:lla perheiden ensimmäisistä lapsista on (ei biologinen isä).
Ts. ilman DNA-tutkimusta ei ole "pitävää" näyttöä siitä kuka on biologinen isä. Äidistä kai on merkittävästi varmampaa tietoa jo "papinkirjojen" perusteella - silloin kun äidistä on merkintä - omalla kohdallani niin ei ole asianlaita esiäitien kohdalla (on vain maininta "isästä").
Olen hämmentyneenä seurannut sukututkimuksia joissa historiankirjojen perusteella tunnetaan "varmasti" isälinja jopa 1400-luvulle asti - lähdeviitteet mainiten.
Hei,
Tuula L:n kommentti sykähdytti kuten myös Bergin, joten jatkan (otsakkeen uudelleen tarkistettuani ja mielestäni nämä siihen hyvin mahtuvana) vielä aamuisia "filosofointejani".:) Ja myös, jottei vallan tunteettomaksi luultaisi.:cool:
Omissa isovanhemmissani on lähes Tuulan kaltainen tilanne. Jonkunlainen ydinperheestä poikkeamahan yleensä herättää näitä tunteita tai kiinnostusta pohtia, miten suhtautua adoptio- tai muutoin perinteisinä pidetyistä poikkeaviin vanhemmuuksiin. Suuria tunteita ne herättävät kai yleensä 1-3 sukupolven ajalta, sitten "vain" eriasteista kiinnostusta.
"Oikea" tyttönimeni olisi joku muu kuin se, jonka isältäni sain kun hänet naispuolisen lähisukulaisen perhe sodan aikaan adoptoi. Edelleen nykyinen sukunimeni kaiketi monen mielestä (eikä vähiten nykyisen mieheni) pitäisi olla joku muu kuin ex-mieheni, jota en jälkikasvun vuoksi ole - ihan tunnesyistä jälkikasvua kohtaan - halunnut ja sittemmin viitsinyt muuksi muuttaa. Vaikka kaikki ovat jo parikymmentä vuotta rasittavasti kysyneet, olenko sukua vihannes jorolaiselle - siinä olisi kaiketi jo ihan pätevä peruste nimenmuutokselle - "kun niin siitä kärsin". - No, leikki sikseen.
Tai ehkä vielä vähän lisää... Berg tuossa kirjoitti varteenotettavia sanoja. Jos/ kun sukunimi edelleen pitkälti määräytyy isän mukaan, niin olisihan se huomattavasti luotettavampi verisukulaisuuden merkki äidiltä periytyvänä. Lähes kaikissa sanotaanko ennen 1600-lukua ulottuvissa sukuselvityksissä esiäitien sukunimet ovat olleet vähintään yhtä näyttäviä kuin esi-isien. Eikä myöhemminkään ollenkaan harvinaisia ole tapaukset, joissa säätyläisperheen tytön sukunimestä on talonpoikaismiehen hänet naituaan muodostunut "suvun" sukunimi. Itse olen jostain syystä erityisesti tykästynyt erään esiäitini ryhdikkääseen sukunimeen Fromholtz, vaikka se mitä ilmeisimmin olikin hänen äitinsä edellisen miehen (joka oli esi-isäni veli) eräältä kylän sotilaalta (siis ihan muun tahon nimeämänä) noukkima komealta kuulostava nimi käsityöläisnimeksi (eikä ollut kyse puusepästä vaan räätälistä).
Viikonloppuja,
t. Helena V.
Hei,
... Berg tuossa kirjoitti varteenotettavia sanoja. Jos/ kun sukunimi edelleen pitkälti määräytyy isän mukaan, niin olisihan se huomattavasti luotettavampi verisukulaisuuden merkki äidiltä periytyvänä...ryhdikkääseen sukunimeen Fromholtz...
t. Helena V.
Kiitos palautteesta
Tässä lisää "kipunoita":
Alaikäisen lapsen sukunimen voi muuttaa ilmoituksella vanhempien yhteiseksi sukunimeksi, jos vanhemmat solmivat keskenään avioliiton ja ottavat yhteisen sukunimen.
Aviopuolisoilla on myös mahdollisuus antaa yhteinen sukunimensä toisen puolison alaikäiselle lapselle.
Lapsen huoltajien on oltava lapsen nimenmuutoksesta yksimielisiä. Kaksitoista vuotta täyttäneen lapsen sukunimeä ei voi muuttaa ilman hänen omaa suostumustaan.
Fromholtz on 25 henkilön sukunimenä joten sitä ei voine saada ilman sukulaisuuden todistamista.
-l-berg-
Mielestäni ei ole kyse pelkästään tunnesidonnaisuuksista tässä asiassa.
On tilanteita joissa tarvit tietoja, esim perinnöllisissä sairauksissa, vanhempiesi anammeesit. Tällöin viimeistään kokee kuuluvansa johonkin toiseen sukuun.
Niinpä niin ja hieno sana tuo anamneesi (muistelu).
Sukututkimuksen kannalta tuo tarkoittanee siis puhekielellä, että muisttako tyttö olleensa raskaana.
No anamneesi, lääketieteessä, tarkoittaa esitietoja.
No anamneesi, lääketieteessä, tarkoittaa esitietoja.
Niipä siis
Esim. "onko nyt tai joskus aiemmin ollut kutinaa, kirvelyä, haavaumia, vuotoa, yhdyntäkipuja tai onko tyttö ollut raskaana"?
Mutta nyt keskustelemme sukuforumilla SUKUTUTKIMUKSESTA ja siihen liittyen isyyden selvittämisestä ja nimenvaihdosta.
Omaa sukututkimustani on huomattavasti vaikeuttanut isovihan aikainen nimenvaihtorumba jolla slakuljetuksesta epäillyt esi-isäni välttelivät "virkavaltaa" rikoksen uusijoina.
Tässä yhteydessä amneesi ei ole lääketieteelistä epikriisiä vaan sukutietojen muistelua?
Hei,
Tähän ei varmaan enää kannattaisi vastata, mutta menköön.
Mielestäni ei ole kyse pelkästään tunnesidonnaisuuksista tässä asiassa.
On tilanteita joissa tarvit tietoja, esim perinnöllisissä sairauksissa, vanhempiesi anammeesit. Tällöin viimeistään kokee kuuluvansa johonkin toiseen sukuun.
Tässä nyt 1. lause mitätöityy 3.:lla lauseella ("kokee"), mikäli 1.:ssä viitataan toisaalta järkeen, so. järki ja tunteet asetetaan vastakohdiksi. Niitähän ne eivät mitenkään ilman muuta ole. Eivätkä ne myöskään poissulje toisiaan.
Kädellä (puhumattakaan sydämestä!) voi tuntea ja kokea ja tehdäkin kaikenlaista, vaikka saman kropan päässä järki koittaisi miten sanoa jotain muuta. Yleensä tunne voittaa...
t. Helena V.
;)Lähde: Järki ja tunteet (suom. 1922), Jane Austen, 1813
Viittasin anamneesin tarpeeseen tilanteessa, jossa ns " oikean" isän ( miksei äidinkin ) ja suvun taustojen tieto saattaa olla tarpeellinen. Kysymyksessä on tilanne jossa on tarpeellista selvittää perinnölliset sairaukset.
Järki ja tunteet....
Tunteet " sitovat " kasvatti-isään, mutta on tilanteita jolloin on pakko hyväksyä kuuluvansa " toiseen " sukuun. Ehkä se on " järkeä" , mutta ei vapaaehtoista.
Kyllä suku on muutakin kuin sukunimi! Se on suuri joukko hienoja ihmisiä, joiden kanssa jaetaan suruja ja iloja enemmän kuin muiden kanssa. Sitäpaitsi meillä naisilla on aina "väärä" sukunimi, jos aletaan halkoa hiuksia, aviomiehen nimi siis. Aika monilla vielä 1900-luvun puolivälissä syntyneillä henkilöillä on väärä merkintö papinkirjoissa ja väärä nimi - elämä vain on kuljettanut joitakuita eteenpäin parhain päin selitetyllä tavalla. Oli se sitten väärin tai oikein, siihen en ota kantaa.
Mieheni isänisälle Juho Antinpojalle "annettiin" täysikäisenä sukunimi, kun hänellä ei sellaista eräänlaisena huutolaispoikana ollut, poika joutui kerjuulle 9-vuotiaana isänsä kuoltua. Tätä nuorelle renkipojalle uudella paikkakunnalla keksittyä nimeä olen nyt kantanut yli 30 vuotta eikä ole tahtia haitannut.
Äitini isä (kolmas Kustaa alenevassa polvessa) otti "talonnimen" ostaessaan talon, joka muutama polvi aikaisemmin oli kuulunut samalle suvulle, hänenkin isällään oli tavallaan ollut kaksi nimeä isän sukunimen lisäksi talonkauppojen tms. seurauksena ilmeisesti. Omalla äidilllänikin oli n. 3-vuotiaaksi asti muu nimi, kunnes pappi lukusilla v. 1920 kysyi papalta, mitä nimeä tämä nyt aikoi käyttää. Papan vastaus ratkaisi sukunimen sinä päivänä!
Isäni isä tuli äitinsä synnyintaloon takaisin ja otti taas ikäänkuin hänen tyttönimensä. Ja hänkin taisi olla 3. Kustaa alenevassa polvessa.
Vielä monimutkaisempi tarina on isänäidinisälläni, joka otti tilan mukaisen nimen uudelta paikkakunnalta ostetun talon mukaan. Sitä ei ole kellään muulla hänen sisaruksillaan.
Neljällä isovanhemmallani on ollut siis 6-7 sukunimeä yhteensä... ja heidänkin vanhemmiltaan löytyy monilta pari sukunimeä.
Joten kukahan minä siis oikeasti olen, olisinkos vaikka Gustafsson tai Gustafsdotter, kun isänikin 1. nimi sattui olemaan Kustaa (4. polvessa)? En odota vastausta, tämä on vaan pohdiskelua siitä, ettei "nimi miestä pahenna ellei mies nimeänsä", vanhan sananlaskun mukaan.
Eräs seikka näissä sukunimiasioissa on kohdallani vähän surullista: väestörekisteri ei enää tunne isänisäni ensimmäistä sukunimeä ja oma tyttönimeni on enää kuudella. 50 vuoden päästä ei kellään. Tässä suhteessa kannattaisin vihittäville aviopareille tulevan vaimon mahdollisesti loppuvan sukunimen ottamista käyttöön!:)
Kyllä suku on muutakin kuin sukunimi! ...naisilla on aina "väärä" sukunimi, jos aletaan halkoa hiuksia...elämä vain on kuljettanut joitakuita eteenpäin parhain päin selitetyllä tavalla...keksittyä nimeä olen nyt kantanut yli 30 vuotta eikä ole tahtia haitannut...otti taas ikäänkuin hänen tyttönimensä...kukahan minä siis oikeasti olen...tulevan vaimon mahdollisesti loppuvan sukunimen...!:)
Niinpä
Suruja ja iloja jaetaan myös "ei sukulaisten" ystävien kanssa.
Ajattelen niin, että suku on ihan muutakuin sukunimi, jonka ensisijaisena merkityksenä näen osoitteen tarkennuksen ja yksilön tunnistena. Oman nimeni vaihdoin sen "sietämättömän" yleisyyden takia. Naapurillakin oli sama suku- ja etunimi ja lisäksi kylässä on vielä saman niminen tie.
Otin uudeksi sukunimekseni vanhimman (ei patronyymi) sukunimen äitilinjalta (1600-luvulta). Isän (suku)nimen periytymistä pidän jäänteenä ajalta jolloin naisen oli päästävä naimisiin saadakseen itselleen ja usein suvussani myös "lehtolapselleen" elättäjän. Näyttää olleen muissakin perheissä tapana, että piialla oli lapsi isännän kanssa ennenkuin meni rengin kanssa naimisiin - lapsen isältä sitten satiin torppa (uus)perheen asunnoksi.
Kannatan lämpimästi tässä keskustelussa aiemmin esitettyä ajatusta, että sukunimi perittäisiin äidiltä. Kun puhumme ÄIDINkieltä niin miksi meillä ei ole sukunimen asemesta "äidinnimi" joskus esiintyneen matronyymin (Helensdotter) tapaan?
Mistähän muuten johtunee, että emme käytä "isänkieltä"?
Valitsin nimeni myös sillä perusteella, että sitä ei ole muilla nykyisillä suomalaisilla (posti ja laskutkin tulevat nyt "oikealle" henkilölle).
Pidän siis sukunimeä ensisijassa tunnisteena ja siksi kenelläkään ei voi olla "väärä" sukunimi (muiden määrittelemänä), myöskään etunimi ei voi olla väärä. Tässä mielessä kaikki nimet ovat siis oikeita.
Ajattelen myös, että nimi on kuin koti jonka saa "kunnostaa" sellaiseksi, että siinä viihtyy. Ei siis kannata olla surullinen oman nimensä takia vaan ottaa itselleen mieluisa nimi jossa viihtyy - "ei toivottua" nimeä ei kannata "periä".
Mahdollista vaihtoa kannattaa kuitenkin harkita pitkään ja perusteellsesti - "parempi katsoa kuin katua"!
Viestiketjua lukiessani tulee (vähän ahdistavana) mieleen tositapaus, josta ensin ajattelin vaieta, mutta kerronpa kuitenkin: Talon piika saa lapsen 1920-luvulla, elatuksen toivossa "väittää ja päättää" sen olevan isännän, vaikka isäehdokkaita on ainakin viisi, minkä asian hän sivuuttaa soimaamalla niitä vain vähempiarvoisiksi kulkijoiksi. Lapsi alkaa kasvaessaan muistuttaa vallan muuta miestä kuin isäntää eli yhtä säännöllistä piian kammarissa kulkijaa. Ulkonäkö ei tietenkään ole isyystestin veroinen, mutta silti se kertoo jotakin ympäristön tarkkaileville silmille, jos lapsi varttuessaan sopii ulkonäkönsä perusteella hyvin kylän toisen perheen jäseniin eikä isännän suuresta lapsikatraasta löydy rahtuakaan samoja piirteitä.
Tarina on tuottanut kaikki nämä vuosikymmenet monta tuskaa isännän perheelle ja sukulaisille. Nykyään tämä äidin ja hänen aviomiehensä kasvattama au-lapsi on ruvennut kiihtyvässä tahdissa soittelemaan yhdeksänkymmenen kahta puolta oleville "sisaruksilleen" ja käyttäytyy kuin olisi saman perheen jäsen, kertoilee isännän sukutaulujen sukuhaaroista ominaan tutuille ja vieraille. DNA-testi tuskin tulisi enää kysymykseen, mutta mikä tahansa tulos helpottaisi suvun elämää.
Kysynpä siis ketjun aloittajalta: oletteko varautuneet myös siihen, ettei edesmennyt esiäitinne olekaan puhunut koko totuutta eli että hänellä olisi ollut toinenkin miesystävä? Mikäli sukunne päätyisi DNA-testiin, niin miten kielteinen isyystulos vaikuttaisi sen jäseniin ja toisen suvun jäseniin - olisitteko valmistautuneet vastaanottamaan tiedon kuin tiedon?
Jos isäntä olisi esi-isänne, alkaisiko "uusi" suku syyttää isännän sukua tämän teosta, johon kuitenkin tarvittiin kaksi: esiäitinne ja kyseinen isäntä? Vai alkaisiko isännän suku tuntea kunniaansa loukatuksi, jos tulos olisi kielteinen? Asianosaisista ei kukaan enää ole elossa (äiti, isä tai lapsi) teidän tapauksessanne, mutta vakavien sairauksien ilmaantuessa uskon lääketieteen keinoin saatavan selville nopeasti mahdolliset sukurasitukset. En tiedä tapausta, joissa terveys olisi vaarantunut sen vuoksi, ettei perimä ole tiedossa. Vaikka taudit hyppäisivät parin polven yli, niin tuossa ajassa jo sattuma tuo monenlaista seikkaa esille. Eikä geeniperimä siitä huonone, ettei sen alkuperää tiedetäkään. Monissa suvuissa on todellisia katkoksia esivanhempien ketjussa.
Tarkoituksenani on vain herättää ajatuksia, ei syyttää tai puolustaa mitään osapuolta. Perimän selvittäminen on ymmärrettävästi helpottava asia epätietoisille, mutta miten elämä siitä muuttuu, on arvoitus.
DNA-testi tuo mukavaa lisäväriä sukututkimuksen harrastajan arkeen.
DNA-tuloksia ei tarvitse julkistaa, eikä varsinkaan käyttää lyömäaseena sukuun pyrkiviä kohtaan.
Tutkimuksen teettäjä(t) voi pitää tuloksen omana tietonaan ja piirrellä oman sukupuunsa sen totuuden mukaisesti.
Isälinjahan on aina uskon varassa ilman isyystestiä.
SIISPÄ:
Sukututkimusharrastusta ei kannata ottaa "kuolemanvakavasti" kukin saakoon huvinsa miten tahtoo.
Itse nautin eniten suvussa elävien - ilmeisesti perättömien - legendojen tallentamisesta ja vertailuista.
SUKUTUTKIMUS ON KIVA HARRASTUS JOS SITÄ EI OTA LIIAN VAKAVASTI EIKÄ KILPAILE "VERISSÄ PÄIN" MUIDEN HARRASTAJIEN KANSSA!
Niinpä! Tutkijat voivat olla realistisempia kuin tutkittavat. Perättömät legendat vaan eivät aina olleet kovin ystävällismielisiä huomautuksia viime vuosisadan alussa. Meillehän ne ovat jo yhdentekeviä, mutteivät olleet sitä aikalaisilleen. Painokelvottomia huomautuksia sekä lapsille, että aikuisille aikuisten keskinäisistä kanssakäymisistä. :oo: Ei voi koskaan tietää, mitä vanhempi väki ajattelee asioiden tutkimisesta uuteen valoon kymmenien vuosien päästä. Vaietut legendat tulevat esiin yllättäen tässä vaikenijoiden valtakunnassa.
Me "nuoret" :) olemme eri maata, otamme asiat biologisina tosiasioina, kun ne vastaan tulevat.
Niinpä!
Me "nuoret" olemme eri maata, otamme asiat biologisina tosiasioina, kun ne vastaan tulevat.
Niin sillä emme todella ole voineet olla esivanhuksien "varpaita pitelemässä", mutta silti joudumme ottamaan vastaan esim. kaikki ne sairaudet mitkä ovat esivanhempemme perimässä meille kulkeutuneet. :D:
Sitä on perimys ja suku. Verenperintöä, jota ei kasvatille tule. Kasvatti- tai adoptiolapsi saa vain kaiken "hyvän ja kultturellin" suvusta tai sitten huonon kulttuurin, mutta siihen se jää. Sairauksia ei tarvitse periä. Ja jos sitten oletkin "tupsahtanut" vaikka tietämättäsi toisen suvun keskelle niin revi siitä sitten oikeita tietoja miksi ja miten. :mad:
Tämän vuosi on erittäin tärkeää jokaisen ihmisen tietää oma biologinen perimänsä, ettei se tule esiin ennemmin tai myöhemmin ilmestyvän sairauden ja järkytyksen kera.
Harva meistä pääsee kahlaamaan tän maallisen vajelluksen ilman mitään sairastumista. Ja useimmiten se tulee verenperintönä.
Ajatelkaa tilannetta, jossa sinut voi pelastaa vain biologinen vanhempasi tai sisaruksesi ja jos sinä et edes sitä tiedä ketä he todellisuudessa ovat. Siinä voi olla vitsit vähissä.
Mielestäni on suurta itserakkautta jos vanhemmat salaavat alkuperän jos he sen tietävät.
Niin se vaan on,....
Terv. SARIAINEN :eek:
Heikki Koskela
27.01.08, 19:12
Sitä on perimys ja suku. Verenperintöä, jota ei kasvatille tule. Kasvatti- tai adoptiolapsi saa vain kaiken "hyvän ja kultturellin" suvusta tai sitten huonon kulttuurin, mutta siihen se jää. Sairauksia ei tarvitse periä.
Mielestäni on suurta itserakkautta jos vanhemmat salaavat alkuperän jos he sen tietävät.
Niin se vaan on,....
Terv. SARIAINEN .
Tällaista se on, sukututkimus! Mielenkiintoista, mukaansa tempaavaa ja opettavaista. Tämäkin viestiketju on tuonut esille ulottuvuuksia, joita ei useinkaan käsitellä normaalielämässä.
Sariainen mainitsee lainauksessa asian, jota en ilmeisesti ymmärtänyt samalla tavalla kuin hän. Hän mainitsee, että verenperintöä ei kasvatille tule. Olen eri mieltä. Kasvatin verenperintö on vain erilainen kuin tunnetun isän ja äidin yhteisellä lapsella on. Kasvatin verenperintö jatkuu hänen saatuaan perillisiä. Kaikilla elävillä ihmisillä on aina tietty perimä, joka on saatu jostain - joko äidin ja tuntemattoman isän kautta taikka toisin päin. Minullakin on tietty perimä saatuna jo neljän sukupolven takaa, kun silloinen esiäitini synnytti lehtolapsen. Esi-isästäni voin vain tehdä valistuneen arvauksen. Minulla on siis tuntemattoman isän perimää ehkäpä 1 % luokkaa. (Joku viisas voisi laskea).
Muutoin olen sitä mieltä, että sukututkimus on kiinnostavaa.
Hei,
... olen jostain syystä erityisesti tykästynyt erään esiäitini ryhdikkääseen sukunimeen Fromholtz ...
t. Helena V.
Miten olisi Fromhold, jos tuossa Fromholtz -muodossa olisi ns. "kirotusvihre"
Fromhold ei ole tällä hetkellä kenelläkään suomalaisella käytössä joten sen voisi saada helpommin ilman tutkimuksia ja sukuselvityksiä.
(Hieno sukuvaakunakin olisi jo valmiina)
Miten "onnekasta" lopultakaan on tietää verenperintönsä! Minä en ainakaan haluaisi kuulla enää yhdestäkään lisätaudista, jotka tulevat vanhempieni neljästä suvusta, isovanhempieni kahdeksasta suvusta jne. Osan perii, osaan tulee vain taipumus, osan pystyy hallitsemaan kohtuullisilla elämäntavoilla.
Oikeus tietoon isästä olisi kuitenkin pitänyt olla aina olemassa. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä äiti voi voittaa sillä, ettei kerro lapsen isän nimeä virallisiin rekistereihin tai tarvittaessa hanki sitä tietoa, jos on monta ehdokasta tarjolla. Jokainen äiti tietää, että adoptiolapsikin sitä aikuistuessaan kysyy - puhumattakaan au-lapsista.
Mutta tautilistan voisi kernaasti salata!
Ja ennen kuin "keksitte" nimiä lisää, googlettakaapa ne sanat ensin:
http://www.yritysopas.com/tiedot/Forby/Antsan_Grillikahvio_Om_Antero_Fromhold.html
Kyllä se Fromhold löytyy Suomesta, tässä tulee samalla grillimainontaa.
Ja ennen kuin "keksitte" nimiä lisää, googlettakaapa ne sanat ensin:
Kyllä se Fromhold löytyy Suomesta, tässä tulee samalla grillimainontaa.
Ei tässä mitään olla keksimässä, törmäsin nimeen muussa yhteydessä ja tällä palstalla mainittu nimi muistui mieleen.
JA Googletettu on! maistraatin tyrkyttämältä nimipalvelulta.
– Nimipalvelussa etu- ja sukunimitietojen lukumäärät löytyvät kaikista henkilöistä, jotka on rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään.
https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Eipä taida grilli olla henkilönä väestötietojärjestelmässä kun
Nimipalvelun perusteella Fromhold on ollut käytössä vain yhdellä jo kuolleella naisella.
Olen jotenkin huvittuneena seurannut tätä keskustelua, eräs ehkä tärkeinkin asia on sivuutettu melkoisen kevyesti. Jokainen meistä on yksilönä ihan omansa, olivatko geenit sitten mistä tahansa tulleita. Ja kaikilla meillä on ihan omat arvomme painamassa vaa'assa. Ja olemme juuri sen arvoisetkin. En lähde tässä omaa mielikuvitusta täynnä olevaa sukujuurtani miettimään, olen oma itseni ja siihen tyydyttävä. Lisäksi on kumppani ja lapset ja siinä on ihan nautinoa kerrakseen. Sukututkimus on todella mielenkiintoinen harrastus, liian vakavasti sitä ei kuitenkaan sovi ottaa tietäen omat ja naapurinkin toilaukset.
.
Tällaista se on, sukututkimus! Mielenkiintoista, mukaansa tempaavaa ja opettavaista. Tämäkin viestiketju on tuonut esille ulottuvuuksia, joita ei useinkaan käsitellä normaalielämässä.
Sariainen mainitsee lainauksessa asian, jota en ilmeisesti ymmärtänyt samalla tavalla kuin hän. Hän mainitsee, että verenperintöä ei kasvatille tule. Olen eri mieltä.
Muutoin olen sitä mieltä, että sukututkimus on kiinnostavaa.
Minä puhuinkin vian ja ainoastaan biologisesti siistyneestä perimästä. Se ei todella siirry kuin geenien välityksellä. Minähän mainitsin kulttuuri siirtymän myös. Se on kasvatus ym. mikä siirtyy ihmisten, lasten ja vanhempien kanssakäymisessä se voisi olla se 1 % niinkuin mainitisit.
Mutta geenejä ei voi siten siirtää, eikä niissä kulkevia sairauksia. Niin se vaan on... :cool:
Sukututkimushan on mielenkiintoista ja mukavaa jopa jännittävää... :eek:
Terv. SARIAINEN :D:
...En lähde tässä omaa mielikuvitusta täynnä olevaa sukujuurtani miettimään....
Edelläolevassa varmaan "lukee" rivien välissä jotakin merkityksellistä tai tarkoitushakuista. Voi kunpa osais aina lukea myös ne kirjoittamattomat sanat.
Joku on viisas joskus sanonut: "Tärkeimmät sanat ovat ne joita ei sanota"
Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla "väärällä" sukunimellä, jos haluat tutkia/ymmärtää sukusi pelkästään isälinjaisesti (biologisesti) eteenpäin tuosta isännästä joka piikatytön kanssa sai lapsen. Sinulla lienee selvillä tuon isännän tiedot? jos näin on, ei liene kovinkaan vaikeaa selvittää hänen muita mahdollisia jälkeläisiään tähän päivään asti. Sinun pitää vain löytää suostuvainen "sukulainen" joka on halukas auttamaan sinua DNA tutkimuksen kanssa. Onnistunee, jos sinä maksat laskun, käsittääkseni tutkimus ei ole ihan halpaa.
Ennen DNA tutkimusta kannata lukea Paneliuksen juttu.
www.genealogia.fi/genos/71/71_108.htm
terv
rammac
Tietääkseni käytössä olevaa (tai ollutta) nimeä ei voi ottaa itselleen, jos ei pysty osoittamaan olevansa samaa sukua enintään viiden sukupolven päästä tjsp.
Esimerkiksi jos minä jostakin syystä haluaisin ottaa itselleni (mielestäni hassun:)) sukunimen Köhkörö, joka esiintyy ainakin äitini äidinäidin äidinäidillä Hiskissä vihittyjen luettelossa, saattaisi se jopa onnistua tai sitten ei. Väestörekisterikeskuksen mukaan sellaista nimeä ei ole kenelläkään koskaan ollutkaan. Mutta koska Hiskistä löytyy useampikin Köhkörö, niin on se kuitenkin kirkonkirjoissa ollut heillä nimenä.
Tietääkseni käytössä olevaa (tai ollutta) nimeä ei voi ottaa itselleen, jos ei pysty osoittamaan olevansa samaa sukua enintään viiden sukupolven päästä tjsp.
Oma kokemukseni viittaa juuri päinvastaiseen. Oma (uusi) sukunimeni on kuuden sukupolven takaa äitilinjan ("äidinäidin äidinäidin") kotikylän nimen muunnoksena ajalta jolloin patronyymeistä siirryttiin sukunimien käyttöön Lounais-Suomessa.
Kirkonkirjassa todetaan mielestäni hieman kummallisesti "käytti myös nimeä Suontaka" ja vihittyjen luettelossa "isä käytti jo tätä nimeä vaikka hänen virallinen nimensä edelleen oli Lopmeri"
Sain siis nimen käyttööni ilman sukulaisuuden todistamista sillä "sukunimi ei ole käytössä maassamme" kuten maistraatin päätöksen liitteessä todetaan. Nimi on edelleen yleisessä käytössä Ruotsiin ja USA:aan muuttaneilla suvun jäsenillä.
Ts. Köhkörö-nimen voi saada vaikka se joskus on ollut käytössä (kuten omani) jos se ei tällä hetkellä ole käytössä suomessa.
Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla "väärällä" sukunimellä, jos haluat tutkia/ymmärtää sukusi pelkästään isälinjaisesti (biologisesti) eteenpäin tuosta isännästä joka piikatytön kanssa sai lapsen.
Vähän esimerkin omainen tapaus löytyy Forumin Karjala-kohdasta otsikolla Toljander.
Erkki Järvinen
05.02.08, 13:43
Kirkonkirjassa todetaan mielestäni hieman kummallisesti "käytti myös nimeä Suontaka" ja vihittyjen luettelossa "isä käytti jo tätä nimeä vaikka hänen virallinen nimensä edelleen oli Lopmeri"
Voisin kuvitella, että tuo Suontaka olisi ollut esim. torpan tai töllin nimi, jos näin niin ei kirkonkirjan merkintä silloin mikään kummallinen ole.
Voisin kuvitella, että tuo Suontaka olisi ollut esim. torpan tai töllin nimi, jos näin niin ei kirkonkirjan merkintä silloin mikään kummallinen ole.
Suontaka on sen Palkkisten torpan nimi josta Anders oli muuttanut Lopmeren kylään. Henrik Henriksson jonka lapset alkoivat käyttää Lockmer nimeä oli muistaakseni Andersin pojanpoika.
Eli Suontaka oli Andersin entinen torppa Palkkisissa.
Lopmeri on kylä johon hän muutti muistaakseni vanhuksena.
Isovihan aikaan Lopmeriläiset muuttelivat sukunimeä useinkin.
Ymmärtääkseni välttääkseen tuomioita rikoksen uusijoina salakuljettaessaan kalaa ja muita elintarvikkeita tukholmaan.
Erkki Järvinen
05.02.08, 15:14
Suontaka on sen Palkkisten torpan nimi josta Anders oli muuttanut Lopmeren kylään. Henrik Henriksson jonka lapset alkoivat käyttää Lockmer nimeä oli muistaakseni Andersin pojanpoika.
Eli Suontaka oli Andersin entinen torppa Palkkisissa.
Lopmeri on kylä johon hän muutti muistaakseni vanhuksena.
Isovihan aikaan Lopmeriläiset muuttelivat sukunimeä useinkin.
Ymmärtääkseni välttääkseen tuomioita rikoksen uusijoina salakuljettaessaan kalaa ja muita elintarvikkeita tukholmaan.
No eihän tuota varsinaista sukunimeä torppareilla ollut (esim. HisKi ei löydä ainoatakaan henkilöä Lokalahdelta sukunimihaulla Suontaka, ei löydy myöskään Lockmer -sukunimellä. - Kylänä ja talona kyllä löytyy molemmat, niin Lopmeri kuin Suontaka.) ainakaan länsisuomen alueella joten nähdäkseni ei voida puhua, että Lopmeriläiset olisivat muutelleet sukunimeä. - Jos asuinpaikka muuttui (esim. torppa), niin sen mukaan muuttui myös puhekielessä käytetty nimi. Muuttamiselle tietysti sitten olivat omat syynsä.
No eihän tuota varsinaista sukunimeä torppareilla ollut (esim. HisKi ei löydä ainoatakaan henkilöä Lokalahdelta sukunimihaulla Suontaka, ei löydy myöskään Lockmer -sukunimellä. - Kylänä ja talona kyllä löytyy molemmat, niin Lopmeri kuin Suontaka.) ainakaan länsisuomen alueella joten nähdäkseni ei voida puhua, että Lopmeriläiset olisivat muutelleet sukunimeä. - Jos asuinpaikka muuttui (esim. torppa), niin sen mukaan muuttui myös puhekielessä käytetty nimi. Muuttamiselle tietysti sitten olivat omat syynsä.
Ehkä on niin.
Lähteet joihin olen uskonut osoittavat muuta.
mm. Anders siis esiintyi nimillä Suontaka, Suontausta, Loppmeri, Lockberg.
Sukunimet Lopmeri, Lockmer ja Lockberg ovat kaikki käytössä tälläkin hetkellä myös Suomessa.
https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Erkki Järvinen
05.02.08, 16:05
Ehkä on niin.
Lähteet joihin olen uskonut osoittavat muuta.
mm. Anders siis esiintyi nimillä Suontaka, Suontausta, Loppmeri, Lockberg.
Sukunimet Lopmeri, Lockmer ja Lockberg ovat kaikki käytössä tälläkin hetkellä myös Suomessa.
https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1
En epäile lainkaan etteikö tällä hetkellä olisi kaikkia näitä käytössä, mutta länsisuomessa sukunimet tulivat pakollisiksi sukunimilainsäädännön myötä vasta 1920 luvun alkupuolella sikäli kuin nyt aivan tarkkaan muista mutta noilla main. - Eli siis käytännössä sukunimiä varsinaisessa mielessä tavataan noin 1880 luvulta alkaen. Aikaisemmin niitä ei tavallisella kansalla ollut. Tämähän ei merkitse sitä etteikö joku sukunimi ole silti muodostunut eli vakiintunut sukunimeksi. (Kuitenkin, otan nyt esimerkin omasta sukunimestäni Järvinen - joka käsittääkseni on muodostunut Järvenpää
nimisen torpan nimestä. / Mutta varoitus; kaikki jotka tuossa torpassa ovat asuneet eivät ole välttämättä minulle mitään sukua - eikä heidän nimensä tarvitse olla Järvinen.)
Nyt en tietenkään tiedä lähteistä joihin viittaat / paitsi tuo Nimipalvelun linkki tietysti on tuttu - mutta sen tiedot eivät yllä kovin kauas ajassa taaksepäin.
En epäile lainkaan etteikö tällä hetkellä olisi kaikkia näitä käytössä, mutta...
Nyt en tietenkään tiedä lähteistä joihin viittaat / paitsi tuo Nimipalvelun linkki tietysti on tuttu - mutta sen tiedot eivät yllä kovin kauas ajassa taaksepäin.
"Kaikki on totta mitä HisKistä löytyy ja jos jotakin ei mainita HisKissä niin sitä ei ole olemassa"?
Kaikki sukumme käytössä olevat nimet (Lopmeri, Lockmer, Lockberg) olivat käytössä jo 1600 -luvulta alkaen.
Lokmeri (Loppumeri, Lockmer, Loppmeri) on kylän, ei talon nimi.
Lopmeri nimistä taloa ei ole kylässä ollut.
Kylässä oli alunperin kaksi tiettävästi Pietilän (Pietari) veljesten perustamaa taloa Simonin perustama Simola (Simula) ja Jacobin perustama Jaakola (Jacola), nykyisin vain Simula on jäljellä. Jaakolan talo siirrettiin Uuteenkaupunkiin sitä perustettaessa.
Ensisijaisia lähteitäni:
1. K.A. Kajanderin (sukututkimus) 11/3 1910 "Uudenkaupungin porvarissukuja" (teoksen käsikirjoitus on kansallisarkistossa), osa Lopmeret.
2. Eino Helman'in 1977 tekemät sukututkimukset:
– Lypyrtin sukuhaara
– Varanpään Pietilä
– Henririksonit (Harsti), Simon Simonsson Lomeri ja Ylötynkarin luotsitila.
3. Uudenkaupungin kirkon arkisto.
4. Uudenkaupungin raastuvan arkisto.
Cajander kirjoittaa:
"Lopmeri suku (Lockberg)
Lokalahden kappelisa on merenralla Loppumeren kylä, josta paikkakunnan ääntämistavan mukaan muodostuu Lopmeri. Täältä nimi ja täällä luultavasti myös suvun koti."
"Taulu I
Anders Lopmeri
Voipi olla myös Anders Jöransson Suontaka kts. Ruotsalaisia sukuja"
alaviite:
" Käytti myös nimeä Suontaka"
Anders lienee syntynyt n. 1600
"Taulu II
Johan Lopmeri †23.2. 1690
mainitaan porvarina Uudessakaupungissa 1674"
jne.
"Taulu VIII
Henrik (Lockberg) Lopmeri"
Johan Henrik Lockbergin nimi esiintyy asiakirjoissa ainakin jo 1762 joten rohkenen epäillä tietoja ettei sukunimiä käytetty ennenkuin 1800-luvulta alkaen.
"...niitä ei tavallisella kansalla ollut..."
Pidän Lockberg-Lopmeri-Lockmer -sukuani tavallisena kansana joilla oli sukunimi jo 1600-luvulla.
Erkki Järvinen
05.02.08, 17:53
[ Johan Henrik Lockbergin nimi esiintyy asiakirjoissa ainakin jo 1762 joten rohkenen epäillä tietoja ettei sukunimiä käytetty ennenkuin 1800-luvulta alkaen.
"...niitä ei tavallisella kansalla ollut..."
Pidän Lockberg-Lopmeri-Lockmer -sukuani tavallisena kansana joilla oli sukunimi jo 1600-luvulla. ]
Otin kantaa noin yleisellä tasolla eli en pysty juuri sinun tapauksesi osalta enempää sanomaan kun en ole siihen tutustunut.
[ Johan Henrik Lockbergin nimi esiintyy asiakirjoissa ainakin jo 1762 joten rohkenen epäillä tietoja ettei sukunimiä käytetty ennenkuin 1800-luvulta alkaen.
"...niitä ei tavallisella kansalla ollut..."
Pidän Lockberg-Lopmeri-Lockmer -sukuani tavallisena kansana joilla oli sukunimi jo 1600-luvulla. ]
Otin kantaa noin yleisellä tasolla eli en pysty juuri sinun tapauksesi osalta enempää sanomaan kun en ole siihen tutustunut.
"HisKi ei löydä ainoatakaan henkilöä Lokalahdelta sukunimihaulla Suontaka" jne
Oliko em. siis kannanotto "yleisellä tasolla"?
Heikki Koskela
05.02.08, 18:12
Sukunimen periminen kauempaa kuin 1800-luku on mahdollista mutta ei kovin yleistä. Minun mielestäni sukunimen muodostuminen esim 1600-luvulla ei ollut yleistä rahvaan keskuudessa.
Kyllä minulle on jäänyt semmoinen käsitys, että sukunimen syntyyn vaikutti myös sosiaalinen asema yhteiskunnassa. En tarkoita ensinkään aatelisia tai pappeja vaan muita asemansa perusteella syntyneitä sukunimiä.
Porvarit (kauppiaat) ottivat sukunimen, joka kantoi nykypäiviin saakka. Samoin merkittävässä asemassa olleet talolliset, nimismiehet jne.
Jokaisella syntyneellä sukunimellä on oma historiansa.
Erkki Järvinen
05.02.08, 18:27
"HisKi ei löydä ainoatakaan henkilöä Lokalahdelta sukunimihaulla Suontaka" jne
Oliko em. siis kannanotto "yleisellä tasolla"?
Se ei ollut mikään kannanotto vaan toteamus; toki HisKi voi pitää virheitä sisällään mutta se kuitenkin perustuu mustiinkirjoihin jne. / minullahan ei muuta ollutkaan käytössäni paitsi sitten se mitä nyt länsisuomalaisten sukunimistä minua pidemmälle päässeet tutkijat ovat kirjoittaneet.
En siis loista omalla tietämykselläni.
...sukunimen muodostuminen esim 1600-luvulla ei ollut yleistä rahvaan keskuudessa...ukunimen syntyyn vaikutti myös sosiaalinen asema yhteiskunnassa. En tarkoita ensinkään aatelisia tai pappeja vaan muita asemansa perusteella syntyneitä sukunimiä.
Porvarit (kauppiaat) ottivat sukunimen, joka kantoi nykypäiviin saakka. Samoin merkittävässä asemassa olleet talolliset, nimismiehet jne.
Jokaisella syntyneellä sukunimellä on oma historiansa.
Anders (Jöransson) Suontaka oli "ihan tavallinen" Palkkisten (Bero II Balk) kartanon Suontaustan torpan torppari. Ei aatelinen, ei nimismies eikä merkittävässä asemassa ollut talolinen. Kuten eivät muutkaan kylän asukkaat jotka alkoivat käyttää sukunimeä jo 1600-luvulla. Ymmärtääkseni Anders siirtyi viettämään vanhuudenpäiviään veljensä Pietarin poikien Simonin ja Jacobin luokse Lopmeren kylään. Minulle tuntemattomasta syystä hän alkoi siellä käyttää kylän nimeä "yhtenä" useista sukunimistään. Kylän miehillä ei ollut "merkittävää asemaa" jos sellaiseksi ei lasketa köyhien kalastajien salaa harjoittamaa "ulkomaankauppaa".
"Jumaliste sitä aikka ko veivatti raha.
Riksill ostetti ja ruplan paperi pinkass pistetti lompakkoho”.
Heikki Koskela
05.02.08, 20:24
[quote=Heikki Koskela;10958]
Kyllä minulle on jäänyt semmoinen käsitys, että sukunimen syntyyn vaikutti myös sosiaalinen asema yhteiskunnassa.
Laitoin vain tuon virkkeen omasta tekstistäni osoittaakseni, etten ole eri mieltä tässä asiassa. Sosiaalisen aseman korostuminen sukunimen kautta oli mielestäni yksi tapa tulla esiin. Huomautan vielä, että tämä on vain yksi tapa. Omasta suvustani löytyy näet ihan tavallinen talonpoika, joka sai sukunimensä jo 1700-luvun puolella, jonka nimen voisin jopa ottaa uudeksi sukunimeksi (Ticcander/Tikander) Koskelan tilalle. Mummuni oli Tikander. Ajatelkaa nyt: "Koskela Suomesta, syö rautaa ja....". Onko mokomaa mukava kuunnella harva se vuosi?
Valto Järvinen
10.02.08, 18:42
Koska aina on ollut salavuoteutta ja isäntiäpiikojen sängyissa, ei kukaan voi olla varma omasta isästään, isoisästään, isoisoisästään jne.
Ehkä olisi hyvä siirtyä matriarkaaliseen sukututkimukseen. äidinäidinäiti tai hänen äitinsä (tai hänen äitinsä) olkoon suvun kantaäiti ja kaikki isähaarat epävarmoina poispyyhittävä.
Jos siis varman päälle haluaa toimia :)
... matriarkaaliseen sukututkimukseen ... varman päälle ... :)
Olen osin. em. syystä jo siirtynyt "matriarkaaliseen" sukunimeen.
Valto Järvisen ideaa vapaasti soveltaen mitäpä jos meillä olisikin isänkieli ja oletusarvoisesti äidin sukunimi.
Omassa suvussani on yksi kiintoisa poikkeus, Hilma Emilia Hilmantytär. Hän sai siis (matriarkaaliseen) matronyymi -sukunimen äidiltään.
Hilman "isä" oli August Andersson joka käytti nimeä Kustaa Laaksonen
Osaisiko joku sanoa miksi meillä on äidin kieli, mutta isän sukunimi?
Martin Josefsson
11.02.08, 02:46
Osaisiko joku sanoa miksi meillä on äidin kieli, mutta isän sukunimi?
Wikipediassa tämmöinen teoria, tuosta kieliasiasta:
First language (http://en.wikipedia.org/wiki/First_language)
"Mother in this context probably originated from the definition of mother as source, or origin; as in mother-country or land."
Motherland (http://en.wikipedia.org/wiki/Motherland)
"Motherland is synonymous with the concept of fatherland, although perhaps carrying different psychological and cultural associations. From the earliest of times the Earth, and thereby the land, usually was depicted as a mother. Among the earliest of human records, the Ancient Egyptians began the tradition of describing their country as a motherland and even today, often the imagery or personification of a country depicts the gender of the concept for each, for example, Australia, Britannia, Colombia, España, Germania, America, India, and many more. Languages usually display the gender differences of the concept in most countries."
En siis löytänyt täydellistä vastausta, mutta voi ehkä jollain tavalla päästä vielä "pitemmälle taaksepäin" tässä kysymyksessä.
Wikipediassa tämmöinen teoria, tuosta kieliasiasta:
"Mother in this context probably originated from the definition of mother as source, or origin; as in mother-country or land."
"Motherland is synonymous with the concept of fatherland, although perhaps carrying different psychological and cultural associations.
En siis löytänyt täydellistä vastausta, mutta voi ehkä jollain tavalla päästä vielä "pitemmälle taaksepäin" tässä kysymyksessä.
Vikipediasta myös:
"Rodina (ven. Äidinmaa)=venäläinen puolue"
"Englannissa sana "motherland" - kirjaimellisesti 'äidinmaa' - on huomattavasti sanaa "fatherland" ('isänmaa') yleisempi. Jälkimmäinen sana mielletään usein viittaukseksi Kolmanteen valtakuntaan eli natsi-Saksaan. Sanan "motherland" merkitys on kuitenkin sama kuin suomen "isänmaan", joten olen päätynyt kääntämään sen tällä, meille tutummalla tavalla."
Englantilaisilla on siis äidinmaa ja meillä isänmaa?
Kummastelin jo lapsena sukulaiseni Alina Janssonin sukunimeä.
Äidinmaa, äidinkieli ja äidinsuku(nimi)?
Kotimaa, kotikieli, kotinimi?
Mielestäni ei ole kyse pelkästään tunnesidonnaisuuksista tässä asiassa.
On tilanteita joissa tarvit tietoja, esim perinnöllisissä sairauksissa, vanhempiesi anammeesit. Tällöin viimeistään kokee kuuluvansa johonkin toiseen sukuun.
Luinpa juuri tähän liittyvän kiintoisan uutisen menetelmästä jolla voidaan estää perinnölliset sairaudet.
Alkion tuma siirrettään munasoluun, josta oli poistettu dna paitsi osa, joka ohjaa mitokondrioiden toimintaa.
Samme uuden ongelman sukututkijoille – lapsella on kaksi biologista äitiä– Mitokondrioiden dna periytyy äidiltä.
Lähteet:
Lääketieteellinen kokous Lontoossa / BBC.
Tiede -lehti
Ei välttämättä. :cool:
Riippunee periytyvästä sairaudesta ja periytymis tavasta. Samalta äidiltä voi saada sen "terveen" perimän jos sairaankin.
Onko sinulla suoraa linkkiä tekstiin ?? :eek:
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Ei välttämättä. :cool:
Riippunee periytyvästä sairaudesta ja periytymis tavasta. Samalta äidiltä voi saada sen "terveen" perimän jos sairaankin.
Onko sinulla suoraa linkkiä tekstiin ?? :eek:
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Kaksi äitiä ja yksi isä.
Siirto tehdään siis hedelmöitettyyn munasoluun (alkioon).
Idea tässä on juuri se, että "sairautta periytävän" vastaanottajan munasoluun jätetään vain terve osa (n. 16 t emäsparia) joka ohjaa mitokondrioiden tuotantoa. Muut n. 3 mrd emäsparia tuodaan "terveitä".
We believe we could develop this technique and offer treatment in the forseeable future that will give families some hope of avoiding passing these diseases to their children
Professor Patrick Chinnery
University of Newcastle
Tässä linkki BBC:n uutismateriaaliin:
Three-parent embryo
http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/7227861.stm
Suora linkki tutkimukseen vaatii ID:n ja salasanan.
Pari linkkiä lisää jtk. edell.
'Our aim is to help children':
http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/4491146.stm
Concern over three-parent embryo:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/4228712.stm
Q&A: Two mother embryo:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/4227320.stm
Embryo with two mothers approved:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/4225564.stm
Ei välttämättä...voi saada sen "terveen" perimän jos sairaankin.:rolleyes:
Eo. meni totaalisesti "yli hilseen" ymmärsin asian juuri päinvastoin:
Siis niin, että ei voi saada sairasta perimää kun se on poistettu alkiosta ja korvattu terveellä.
Kielitaitoni lienee pikaisen elvytyksen tarpeessa kun ymmärsin asian näin päin.
"Three-parent embryo formed in lab"
Tuo otsikkohan kertoi sen varsinaisen asian. Kyseessä täytyy olla esim. dominoivasti periytyvä sairaus. Miten siinä muuten olisi mitään järkeä. Tuskin jokaiseen kaikkien jotain sairautta kantavien raskauksia kännatta manibuloida. :eek: Melekonen homma. :D: Niitä meinaan piisaa ja kaikki raskaaks aikovat pitäis testata kantaako mahdollisesti periytyvää sairautta. :eek:
Eikös tuossa tekstissä puhuttukin "joukosta periytyviä sairauksia" ???
Terv. SARIAINEN :rolleyes:
...kaikkien jotain sairautta kantavien raskauksia kännatta manibuloida. :eek: ...Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Minun kielitaidollani ymmärsin, ettei ole kysymys raskauksien manipuloinnista vaan hedelmöityshoidoissa ylijääneiden alkioiden käytöstä periytyviä sairauksia kantavien naisten keinohedelmöityksessä.
Eli autetaan keinohedelmöityshoidon avulla syntyneitä lapsia saamaan synnyttävältä äidiltä vain terveen perimän.
..ja kaikki raskaaks aikovat pitäis testata kantaako mahdollisesti periytyvää sairautta. :eek: Terv. SARIAINEN :rolleyes:
Ei nyt vielä ryhdytä rodunjalostukseen.
Mutta jos lakeja muutetaan niin naiset jotka tietävät kantavansa periytyvää sairautta voisivat saada lapsen jolla on oman äidin perimä, paitsi sairaus.
Video:
http://news.bbc.co.uk - BBC News Player - Three-parent embryo created
Professor Turnbull said the idea of being potentially help mothers to have children born free from genetic disorders, hopefully over the next decade, was the motivator.
"To be honest that is why we do the research - we believe we can make a difference.
"Those of us who have our own children can imagine what a wonderful thing it would be for them."
"The groundbreaking work aims to prevent mothers from passing certain genetic diseases on to their unborn babies."
The egg, discarded from IVF treatment, will be at such an early stage of its development that it will still only be formed of one cell.
The scientists will remove tiny structures called pronuclei, which are destined to become the egg's nucleus.
These will then be put into a fertilised egg from another women with only healthy mitochondrial DNA.
Although this second egg has been fertilised, the pronuclei DNA from the male and female that made this egg will be removed.
The result would be an embryo with pronuclei DNA from the parental egg and sperm but mitochondria - and mitochondrial DNA - from the donor egg.
This embryo would share the over-whelming majority of its DNA - and almost all its physical characteristics - with its parents.
Sukututkijoidenkaan ei vielä kannata tosissaan huolestua. Laki ei ehkä koskaan tule sallimaan moista alkion manipulointia. Toin tämän uutisen vain värittämään sukututkijan arkea.
Niin mielestäni siinä puhutaan jotakin osaa sairauksista. Katsotaan nyt mitä siitä seuraa jos seuraa. Teoriasta siinä myös mainitaan. :confused:
Terv. SARIAINEN :D:
Lapselle etsitään isää
Nainen tarjosi itseään nettihuutokaupassa ja harrasti seksiä kuuden eniten maksaneen miehen kanssa. Nyt nainen on raskaana, ja isä on hakusessa.
Stuttgartilainen nainen ei tiennyt miesten oikeita nimiä, ja nettipalveluntarjoaja kieltäytyi alun perin paljastamasta miesten henkilöllisyyksiä.
Nyt nainen on kuitenkin saanut nimet oikeuden päätöksellä, vaikka palveluntarjoaja oli luvannut miehille säilyttävänsä heidän yksityisyyden.
Edessä lienee useita oikeustaisteluita: on täysin kyseenalaista, kuinka moni mainituista miehistä suostuu dna-testiin isyyden määrittämiseksi.
Lähde: Taloussanomat
Tämäkin tarina sopinee sukututkijan harmaata arkea värittämään
Tuossa kohtaa suvun ei tarvitsisi eress jatkua. Tekis mitä pitää ennenkuin on liian myöhästä ellei jo ole.
Kauheeta... mokoma "rinsessa ""ruusunen""...köhöm. :eek:
Terv. SARIAINEN :mad::mad::mad:
Tuossa kohtaa suvun ei tarvitsisi eress jatkua. Tekis mitä pitää ennenkuin on liian myöhästä ellei jo ole.
Kauheeta... mokoma "rinsessa ""ruusunen""...köhöm. :eek:
Terv. SARIAINEN :mad::mad::mad:
"on liian myöhästä"
Tapaamisista on vajaa 9 kk joten lapsi syntynee "näinä päivinä"
Olisiko seuraavasta lohtua tuohtumukseesi?
Miehiä ei enää tarvita.
Nature -lehti julkaisi tutkimuksen mukaan kantasolut saadaan sopivilla konsteilla kehittymään hedelmöityskykyisiksi siittiöiksi.
George Q. Daleyn työryhmä käytti kantasoluja. Ne napattiin sellaisesta alkion kohdasta, mistä syntyvät sukusolut. Soluja kypsytettiin viljelyalustalla. Valmiit siittiöt siirrettiin hedelmöittämättömiin munasoluihin, joista kehittyi normaalilla kromosomistolla varustettuja alkioita.
Daleyn tutkimuksen tavoitteena ei ollut tuottaa jälkeläisiä, vaan tutkia siittiöiden kypsymistä ja kehitellä ituradan solujen viljelyä ja muuntelua.
Lähde:
http://www.nature.com/nature/index.html
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.