PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Genos


Erkki A Tikkanen
21.01.08, 16:48
P.T. Kuusiluoma kirjoitti kokousasiaa:
"Marraskuussa pitämässään kokouksessa hallitus nimitti toistaiseksi voimassaoleviksi toimikausiksi Sukutiedon vastaavaksi toimittajaksi P. T. Kuusiluoman ja artikkelitoimittajaksi Johanna Kurelan. Nyt toimituskunnan jäseneksi nimitettiin lisäksi Tiina Miettinen. Genoksen toimituskunta vapautettiin tehtävistään."

Mitä tarkoittaa tuo Genoksen toimituskunnan tehtävistään vapauttaminen, loppuuko Genoksen toimittaminen kokonaan?
Jos jossain on tästä jo kerrottu, tai kirjoitettu, en ole sitä onnistunut lukemaan.

Tiina Miettinen
21.01.08, 17:18
Hei!

Ei Genoksen toimittaminen lopu, vaan jatkuu aivan normaalisti. Toivon mukaan Genos myös kehittyy edelleen. Genoksen toimituskunnan tilalla ja vastaavan toimittajan apuna toimii ainakin toistaiseksi laajempi avustajien verkosto.

Se, että minut valittiin myös Sukutiedon toimituskuntaan auttaa julkaisujen välisessä yhteistyössä. Tiedotus esim. tulossa olevien julkaisujen sisällöstä paranee. Näin voimme paremmin kehittää molempia Seuran julkaisuja ja välttää päällekäisyyttä esim. kirja-arvosteluissa. Lehdet siis tulevaisuudessa tukevat paremmin toisiaan.

Hyviä sukututkimusartikkeleita voi siis edelleen lähettää allekirjoittaneelle osoitteeseen tiina.miettinen*genealogia.fi

Erkki A Tikkanen
21.01.08, 17:54
No näinhän minä ajattelinkin, mutta piti kuitenkin kysäistä :)

Kiitokset nopeasta vastauksesta.