Avioliiton ulkopuolella syntyneistä-

[riitantytär]

Olen mietiskellyt että onkohan mitenkään mahdollista saada erään henkilön isän nimeä tietoon. Kaikki asiaan liittyvät ovat kai kuolleet. Itse olen sukua tälle henkilölle. Eihän tällaista tietoa tietysti mistään voi saada..?Paitsi kyselemällä. Mutta jollei ole ketään keneltä kysyä.. On varmaan mahdotonta selvitellä tuollaista :( On hieman sekavaa sepustusta, toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitin.

T. Uusi jäsen joukossanne:)

[Heikki Koskela]

Minä lähtisin aluksi kyselemisen tielle varovaisuutta noudattaen ja etenisin siitä mukaan eteenpäin. Saattaa löytyä keino, jonka avulla pääset jäljille.

Googlesta löytyi myös seuraava osoite:http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action;jsessionid=2CBE36D06BD404B9DEEEB986D 8A698EF?kuvailuTaso=AY&avain=19238.KA

En osaa sano olisiko siitä apua, mutta voit käydä kurkkamassa. Jos osoite ei toimi, kirjoita Googleen sana "synnytysluettelot".

[Jaana Leino]

Minäkin olen yrittänyt selvittää isoisäni isän nimeä jo ainakin kahdeksan vuotta. Isoisäni on ollut kuolleena jo yli kaksitoista vuotta ja harmittaa , että silloin aikoinani en häneltä asiaa tullut kysyneeksi. Ja nyt tuntuu , että ketään ei tiedä mitään varmaa. Mutta jotakin olen saanut selville esim. vanhoja papereita penkomalla. Jos sinulla vaan on mahdollisuus saada käsiisi esim. kortteja ja kirjeitä niin niistä voi löytyä joskus hyvinkin paljon asioita.

Haastattemalla henkilöitä joilla voisi olla jotakin tietoa. Huhujen perusteella voi jotakin saada selville , useinhan huhuissakin on puolet totta. Riippuu tietenkin siitä kuinka paljon asiasta on jo aikaa. Toivotan onnea nimen selvittämiseen ! Terv. Jaana

[Erkki Järvinen]

- - - - Haastattemalla henkilöitä joilla voisi olla jotakin tietoa. Huhujen perusteella voi jotakin saada selville , useinhan huhuissakin on puolet totta. Riippuu tietenkin siitä kuinka paljon asiasta on jo aikaa. Toivotan onnea nimen selvittämiseen ! Terv. Jaana

Ennen oli sellainen käsite ainakin maaseudulla kuin "julkinen salaisuus" eli siis kaikki tiesivät esim. jonkun avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isän nimen, mutta koska näin oli niin ei siitä tarvinnut kenenkään puhua koska asia oli "julkinen" vaikkakin sitten "salainen".

Siksi kannattaa haastatella vanhoja ihmisiä jos mahdollisuus on.

[tellervoranta]

Heikin ja Erkin neuvot ovat hyviä :)
Vuoden 1894 jälkeen mies joutui käräjille ja sai nimensä tuomiokirjaan vain, jos lapsen äiti hänet haastoi. ( tieto luntattu sukututkimusoppaasta). Isän voi löytää myös kirkonkokouksen tai kirkkoneuvoston pöytäkirjasta. ( tämäkin luntattu)

[Heikki Koskela]

Minäkin olen kokenut sukututkimuksen yhteydessä hyvin kiinnostavia asioita omasta suvustani. Tiedot olen löytänyt hieman sattuman kautta, mutta ne ovat sitäkin luotettavampia, kun ne löytyivät kauan sitten kuolleen vaarini-aikaisen kirkkoherran päiväkirjoista, joita olen saanut selata.

Päiväkirjoista kävi ilmi, että syntymäkylässäni asunut vaari oli naisten mies ja saattoi peräti kaksi nuorta neitoa raskauden tilaan ja he synnyttivät jälkeläisiä, joihin olen jopa saanut yhteyttä. En mainitse nimiä. Vaarikin poistui aikanaan ajasta jonnekin, jota hän ei kyennyt mummulleni kertomaan. Mutta muistutti ennen kuolemaansa: "Jos ne suinkin päästävät minut sieltä (?), niin tulen kummittelemaan sinulle".

Sukututkimus on kiinnostavaa!:D:

[sepeteus]

Suvussani eräs piikatyttö synnytti kaksi poikaa 1820-30 luvulla. Pojat olivat o.ä.lapsia mutta molemmilla on isännimi. Toinen on Matinpoika ja toinen Tuomonpoika. Äiti ei mennyt naimisiin lopultakaan, oli langennut nainen. Millähän perusteella pappi on asian näin ratkaissut? Menivätkö tällaiset asiat silloin johonkin oikeuteen, maalliseen tai kirkolliseen?

[riitantytär]

Kiitoksia oikein mielenkiintoisista vastauksistanne. :) Minun etsimä henkilö on luultavasti syntynyt 1900-luvun alkuvuosina. Ehkä jos rohkenisin voisin kysyä eräiltä iäkkäiltä sukulaisilta joiden kanssa en tosin ole ollut ollenkaan tekemisissä. Miten sitä rohkenee näin salaista ja kipeää asiaa kysyä. Olisi vaan hyödyllistä tietää..Omienkin lasten vuoksi, jotta he saisivat tietää mistä ovat tulossa. Saattaa tietysti olla etteivät pikkuiseni koskaan kiinnostu sukutaustastaan:rolleyes: Oman itsen vuoksi siis.

[Olarra]

Ehkä jos rohkenisin voisin kysyä eräiltä iäkkäiltä sukulaisilta joiden kanssa en tosin ole ollut ollenkaan tekemisissä. Miten sitä rohkenee näin salaista ja kipeää asiaa kysyä.

Hei Riitantytär!
Olet onnellisessa asemassa, kun sinulla on noita mainitsemiasi sukulaisia. Suhteet sinun vanhempiesi (tai isovanhempiesi) ja heidän välillä ovat olleet läheisemmät kuin sinun ja heidän. Kenties ei kannatakaan aloittaa kysymällä tuosta arasta asiasta.

Sukututkimuksen alussa kannattaa pitää kiirettä vanhojen ihmisten suhteen, heidän tavoittamisensa/muistamisensa vaikeutuu koko ajan ja lopulta emme heitä tässä maailmassa enää kykene puhuttamaan. Lähtisin liikkeelle kertomalla siitä, että olet kiinnostunut suvustasi ja sen vaiheista. Ole yhteydessä esim. ensin esim. kirjeitse ja kerro kuka olet ja että haluaisit haastatella ja jutella ja soita sitten. Ota mukaan nauhuri ja puhu kaikesta mahdollisesta ja lähesty sitten sopivan tilanteen tullessa tuota arkaa aihetta esim. puhuen siitä vaikeutena tutkimuksesi etenemisessä. Mahdollisesti noilta sinulle etäisiltä sukulaisilta voi löytyä myös kirjeenvaihtoa esipolviesi ja heidän välillä. Tätä kannattaa kysyä. Itse hämmästyin aikanaan siitä, kuinka hyvää kirjemateriaalilta sain isäni serkuilta ja jopa isoisäni serkun pojalta (=isäni pikkuserkku). Vanhin säilynyt kirje oli vuodelta 1868. Parin viime vuoden aikana ovat nämä ihmiset jättäneet tämän maailman, kiitolisena heitä nyt muistelen.

Iloisesti ja reippaasti toimeen, vanhat ihmiset kaipaavat usein juttuseuraakin ja tutustuvat mielellään vähän kaukaisempiinkin sukulaisiin, jotka ovat heille tuttujen sukulaisten jälkeläisiä. Yhteistä jutunaihetta varmasti löytyy.
t. Olavi

[riitantytär]

kyllä. Mun täytyisi todellaki rohjeta kysymään.. Muutenki olisi kiinnostavaa tietää esimerkiksi evakkovuosista ja muista. Minulle vaikuttaa aika paljon se että tämä suvunpuoli ei ole koskaan hyväksynyt meitä sukuunsa. Ollaan tavallaan sellaisessa asemassa että meitä ei tavallaan olekaan. Tai ainakaan meistä ei olla puhuttu. Ja tämäkin , ajatelkaa, johtuu vain siitä että kaksi ihmistä ei ole tulleet toimeen keskenään. Kun saisi itseänsä niskasta kiinni, pian on ehkäpä myöhäistä..:rolleyes:

[Päivi_A]

Kiinnostuin itse sukuni asioista ollessani 11 -vuotias. Kyselin silloin mummilta kaikenlaista, myös ymmärtämättäni niitä vaikeita asioita. Ehkä kaikista kysymyksistä ei pidetty, mutta sain nyt kuitenkin jotain vastauksia. Kirjoittelin silloin päiväkirjamerkintöjä, joista nyt myöhemmin on ollut apua. Sain myös lainaksi joitain valokuvia, joista otatin kopioita. Mummi oli nämä kuvat tämän jälkeen hävittänyt, joten niitä ei hänen kuollessaan enää löytynyt.

Otin jonkin verran myöhemmin yhteyttä myös isoisäni elossa oleviin sukulaisiin. Kirjeisiini ei vastattu, mutta kävin isäni kanssa tapaamassa heitä. Aikanaan tästä sukuhaarasta yksi jäsen tuli myös häihini ja vieraili vanhempieni luona useita kertoja. Kuulin isoisäni suvusta monta mielenkiintoista tarinaa, joita nyt jälkikäteen en pystyisi kirkonkirjoista, enkä mistään lukemaan. Nyt olen voinut jatkaa sukututkimusta eteenpäin, mutta tiedän kirkonkirjatiedon lisäksi myös jotain muuta isovanhempieni elämästä.

Olen useiden vuosien tauon jälkeen aloitellut uudelleen sukututkimusta, koska se aikanaan jäi opintojen ja perheen viedessä aikani. Vanhoihin tarinoihin ja päiväkirjamerkintöihin on ollut mukava palata. Olen viime päivinä kirjoitellut suvustani kertovia tarinoita ylös, jotta myös lapseni saisivat sukunsa tarinat matkaansa. Heillä ei vielä ole kiinnostusta sukuunsa omia isovanhempiaan pidemmälle, mutta ehkä sitten myöhemmin.

Terveisin Päivi

[Olarra]

kyllä. Mun täytyisi todellaki rohjeta kysymään.. Muutenki olisi kiinnostavaa tietää esimerkiksi evakkovuosista ja muista. Minulle vaikuttaa aika paljon se että tämä suvunpuoli ei ole koskaan hyväksynyt meitä sukuunsa.

Noita sukuriitoja on varmaan ollut monissa suvuissa, ainakin minun korviini on ystäväpiiristä kuulunut useita. Eräs ystäväni kertoi äskettäin siitä, kuinka hänen isänsä oli aina varoittanut olemasta yhteydessä sukuunsa. Isän kuoltua oli hänen korviinsa tullut tieto siitä, että oli joku sukuseura olemassa ja sen kautta löytyi sukuyhteys uudelleen. Nykyisin välit ovat hyvät ja tieto riidan alkuperästäkin on osoittautunut, ainakin vuosien päästä, aika vähäiseksi.

Olisiko hyvä lähteä liikkeelle mahdollisimman kaukaisista asioista aluksi? Voisit kysellä esim. kyseisten sukulaistesi isovanhemmista ja sellaisista yhteisistä asioista, jotka eivät liiku aroilla alueilla. Vaikeampia asioita voisi sitten käsitellä vasta lopuksi. Muista, etteivät vanhat riidat enää koske sinua ja sinun sukupolveasi jälkeläisistäsi puhuttamakaan.
t. Olavi

[riitantytär]

Tuo oli kyllä todella hienosti sanottu! Onhan se niin ettei muiden riidat ole meidän syytä. Taidampa kaivella sukulaisten osoitteet jostain ja aloita lähestymisen vaikkapa ensialkuun kirjeellä-:) Kiitos!