Matti Lund
02.01.08, 00:15
Tarkoitus, tutkimus ja tasa-arvo
- SSS harrastuksen sivuvirtausten pyörteissä
Selailin hieman alempien osastojen Hiskiin liittyviä viestinvaihtoja ja se sai minut mietiskelemään tovin niitä haasteita, mitä nyky-ympäristömme tarjoaa SSS:n toiminnalle.
Mielestäni löytyi hälyttävän paljon viestejä, joissa koko homman punainen lanka on hukkunut harrastelun harrastajien henkilökohtaisten mieltymysten ja ajankohdan keskeneräisten kehitysvirtausten pyörteisiin. Joissakin mielipiteissä on korostunut sellainen lyhytnäköiseltä vaikuttava ja oikoteitä tuloksiin tavoitteleva mielenlaatu, joka herättää ryhtymään jälleen kerran tutkimuksen puolustukseen.
Tämän viestiketjun lähtökohdaksi haluan ottaa SSS:n sääntöjen ytimen eli 2.§:n alun:
2 §
Tarkoitus ja toimintamuodot
Seuran tarkoituksena on:
1) edistää sukutieteellistä ja henkilöhistoriallista tutkimusta Suomessa sekä levittää sen tulosten tuntemusta;
..............................................
Tätähän on mahdollista tulkita hieman eri tavoin korostaen, mutta mielestäni jotkut ovat liittyneet SSS:ään haluten tukea sen tarkoitusta, mutta viesteistä päätellen sisäistämättä sen tutkimuspainoitteisuutta riittävästi, jolloin he ilmaisevat mielihaluja, jotka vähättelevät kohteitten huolellista tutkimista ja oikeellisuuteen pyrkimistä tuloksissa.
Aikakauttamme kuvastavaa on, että sanaa "sukutieteellistä" seuran säännöissä on alettu vierastaa niin, että jotkut ovat julistaneet pysyvänsä seuran jäseninä siitä huolimatta. Ei ole kaukana takana se aika, jolloin seuran jäsenillä ei tullut mieleen kyseenalaistaa tätä sanamuotoa.
Siksi en itsekään nyt vaivaa ketään millään muulla tutkimusprosessiin liittyvällä huomautuksella kuin, että uskon seuran tarkoittavan sellaisen tutkimuksen edistämistä, jonka tuloksena on huolellisesti muotoiltuja tuloksia, joiden esittelyjä voimme lukea luottavaisella mielellä. Lisäksi seuran tarkoitusta ajavat jäsenet miellettäneen enemmän harrastajatutkijoiksi kuin tieteilijöiksi, joka tapauksessa ammattitutkijat mukaanlukien monivivahteiseksi joukoksi, jota halutaan tukea tasapainoisesti sellaisiin saavutuksiin, että kaikkien ryhmien tulokset ovat enimmäkseen julkaisemisen arvoisia ja kestäviä.
Toivon kuitenkin, että itse kukin pysähtyisi vakavasti miettimään SSS:n tarkoituksen ilmaisun eri puolia ja yrittäisi vetää siitä vielä kerran omat johtopäätöksensä.
Tämän lisäksi SSS on korostanut toimintamuodoissaan erityisesti tietotekniikan osuutta ja huomioinut sen myös vahvasti omassa organisoitumisessaan. Tällä tavalla se on ottanut vastatakseen eräästä aikakauden suuresta haasteesta tarkoituksensa edistämiseksi. Haasteellisuus korostuu, kun huomioidaan seuran vähäiset resurssit siihen vastaamiseksi.
Oikeastaan tässä haasteellisuuden arvioinnissa aletaan jo lähestyä päivän kuumaa kysymystä, eli sitä, miten milloinkin on paras edistää sukututkimusta SSS:n tarkoituksen hengessä, kun elämme samalla nykyhetken nopealiikkeisessä murroksessa, jossa arkiston perinteisen täyden tutkimusedellytyksen rinnalla on vähittäin avautumassa uusi mahdollisuus tukeutua tutkimusprosessissa enemmän ja enemmän tutkimusedellytykseen verkottuneen tietotekniikan avulla.
Olemme nyt lähestymässä siirtymän keskivaihetta, tilannetta, jossa tietotekninen ja verkottunut tutkimusedellytys on vasta puolitiessä, ja tarjoaa siksi enimmäkseen vain puolinaisia/osittaisia lähestymistapoja tutkimuskohteisiin.
Tämän tilanteen haasteellisuutta koventaa SSS:n kannalta erityisesti se, että arkistolaitos ei ole enää kahteenkymmeneen vuoteen kyennyt ottamaan (aikaansa seuraten) tutkimusedellytyksen tarjoamisessa sitä päävastuuta, mikä sillä on ollut, vaan näyttää siltä, että arkistolaitokselta on suljettu lopullisesti kehitysresurssit sellaiseen vastuunottoon: sen etenemisväliineeksi tutkijoitten palvelemiseksi on suotu vain eräänlainen resiina, jolla se yrittää roikkua tietoyhteiskunnan veturin vetämän jälkijunan perässä (jättämällä tutkijat oman onnensa nojaan, priorisoimalla, arkistolaitos kykenee sitten palvelemaan muita asiakkaita ja henkilökuntaansa joten kuten ajanmukaisesti).
Jälleen kerran on korpivaelluksen aika, eli vaikuttaa siltä, että on vielä pitkä tie kuljettavana, ennen kuin tietoverkoissamme ovat valmiiksi digitoituina ja/tai massiivisiksi tietokannoiksi ajettuina vastaavat tutkimuslähteet niin, että tutkija voi harjoittaa pelkästään niiden perusteella yhdenvertaista, yhtä oikeaoppista ja yhtä luotettavaa tutkimustoimintaa kuin perinteisellä arkistomenetelmällä. Korpivaellus on tälle vaiheelle sikälikin osuva nimitys, että paitsi näillä näkymillä polku maaliin on pitkä ja mutkainen, se on täysin koordinoimaton, täysin vapaaehtoisuuteen nojaava ja sangen sekalaisista voimista kulloinkin koostuva; sanalla sanoen: se on enimmäkseen joukko erillisiä sangen vähävaraisia hankkeita, joista ei yritystä ja erehdystä puutu, mutta ohjausta puuttuu sitäkin enemmän.
SSS:n paikkansa ja tarkoituksensa puolustaminen ja edistäminen tällaisessa ympäristössä on erittäin haasteellista, koska omat resurssit riittävät niin pieneen osaan eli jo SSS:n nykyisten tietotekniikkahankkeiden täydentämisessä näyttäisi olevan yllin kyllin haastetta. Toisaalta SSS:ssä pitäisikin ehkäpä ennemmin harkita tarkoituksensa toteuttamiseksi, miten pääsisi paremmin vaikuttamaan tähän "sekalaisten seurakuntien hankekirjoon" niin, että eri tahoilla syntyvät digitaaliarkistot täyttäisivät tyydyttävästi tutkimukselliset kriteerit ja olisivat valmiit toteuttamaan lopullista päämäärää yhtä täydellisestä tutkimuksesta tietoverkon kautta kuin tapahtuu perinteisen arkistotutkimuksen kautta. Jos rahkeita löytyy, olisi tällöin paikka hyödyntää omaa suhdeverkkoa sekä ohjata ja yhteistoiminnallistaa intressenttienkin hankeprosesseja päätavoitteen suuntaan.
Otin otsikossa esiin myös tasa-arvon, siis tasa-arvoisten tutkimusmahdollisuuksien edistämisen maan eri puolilla asuville sukututkijoille. Tällöin tietotekniset hankkeet, kuten oma Hiski -projekti, ovat vaikutusten kannalta pääroolissa. Tietysti olisi hyvä, että nämä seuran omat projektit olisivat hyvässä ryhdissä niin, että ne olisivat malleina myös intressenttien projektien ryhdistämiseksi.
Itseni on vaikea ottaa kantaa tasa-arvokysymykseen ilmassa olevan ja Hiski -keskusteluista heijastuvan periferiaproblematiikan kannalta, koska olen asunut koko "tutkijanurani" aikana aina jossain arkistopaikkakunnalla, jossa olen turvautunut tietojen saavuttamiseksi lähes 90 -prosenttisesti arkistomateriaalin kaukolainaukseen Helsingistä. Lisäksi ilmeisesti sattuma on osuttanut minut aina syrjemmällä liikkuessani vain hyvin varusteltuihin kunnankirjastoihin, joista saadut kokemukset eivät alkuunkaan tuo mieleen niitä vaikeuksia, joita esimerkiksi Hiskin hoputtajien viesteissä heijastuu. Siten itselleni on jäänyt epäselväksi se, onko periferiakokemus ennemminkin tehtyä ja kumpi taustalla enemmän painaa, pelkkä mukavuudenhalu, vai vähävaraisuus ja/tai henkilökohtaisesti mahdottomat tutkimusolosuhteet joillakin paikkakunnilla???
Lopuksi vielä totean, että jälleen kerran intressenteistä mormoonikirkko on ollut se ainoa toimija kentällä, joka on käyttänyt mainittavasti resursseja uudenaikaisiin hankkeisiin sukututkimuslähteitten saatavilleasettamiseksi ja lähtenyt niitä toteuttamaan vaivoja säästämättä jo muutamia vuosia ennen kuin muut ovat ryhtyneet toimeen. Kiitos heidän, SSS:n oma Hiski -projektikaan ei ole tutkijan näkökulmasta kriittinen ja kiireellinen, koska IGI -kortistokanta on jo tarjonnut tutkijan käyttöön pitkän aikaa kutakuinkin vastaavat tiedot kasteiden ja vihkimisten osalta kuin sitten Hiskikin, kun se on täydentynyt. Toki Hiski tulee sitten joskus valmistuttuaan olemaan monipuolisempi ja helppokäyttöisempi vaihtoehto. Kun ei pidetä liikaa kiirettä, ehditään käyttäjiäkin kasvattaa tutkivaan asennoitumiseen käytettävissä olevien lähteiden hyödyntämisessä.
Tietoverkon nykyinen keskeneräisyys, siis lähdetarjonnan fragmentaarisuus, asettaa SSS:lle myös kovan haasteen kasvatusvastuun kantamisessa.
terveisin Matti Lund
- SSS harrastuksen sivuvirtausten pyörteissä
Selailin hieman alempien osastojen Hiskiin liittyviä viestinvaihtoja ja se sai minut mietiskelemään tovin niitä haasteita, mitä nyky-ympäristömme tarjoaa SSS:n toiminnalle.
Mielestäni löytyi hälyttävän paljon viestejä, joissa koko homman punainen lanka on hukkunut harrastelun harrastajien henkilökohtaisten mieltymysten ja ajankohdan keskeneräisten kehitysvirtausten pyörteisiin. Joissakin mielipiteissä on korostunut sellainen lyhytnäköiseltä vaikuttava ja oikoteitä tuloksiin tavoitteleva mielenlaatu, joka herättää ryhtymään jälleen kerran tutkimuksen puolustukseen.
Tämän viestiketjun lähtökohdaksi haluan ottaa SSS:n sääntöjen ytimen eli 2.§:n alun:
2 §
Tarkoitus ja toimintamuodot
Seuran tarkoituksena on:
1) edistää sukutieteellistä ja henkilöhistoriallista tutkimusta Suomessa sekä levittää sen tulosten tuntemusta;
..............................................
Tätähän on mahdollista tulkita hieman eri tavoin korostaen, mutta mielestäni jotkut ovat liittyneet SSS:ään haluten tukea sen tarkoitusta, mutta viesteistä päätellen sisäistämättä sen tutkimuspainoitteisuutta riittävästi, jolloin he ilmaisevat mielihaluja, jotka vähättelevät kohteitten huolellista tutkimista ja oikeellisuuteen pyrkimistä tuloksissa.
Aikakauttamme kuvastavaa on, että sanaa "sukutieteellistä" seuran säännöissä on alettu vierastaa niin, että jotkut ovat julistaneet pysyvänsä seuran jäseninä siitä huolimatta. Ei ole kaukana takana se aika, jolloin seuran jäsenillä ei tullut mieleen kyseenalaistaa tätä sanamuotoa.
Siksi en itsekään nyt vaivaa ketään millään muulla tutkimusprosessiin liittyvällä huomautuksella kuin, että uskon seuran tarkoittavan sellaisen tutkimuksen edistämistä, jonka tuloksena on huolellisesti muotoiltuja tuloksia, joiden esittelyjä voimme lukea luottavaisella mielellä. Lisäksi seuran tarkoitusta ajavat jäsenet miellettäneen enemmän harrastajatutkijoiksi kuin tieteilijöiksi, joka tapauksessa ammattitutkijat mukaanlukien monivivahteiseksi joukoksi, jota halutaan tukea tasapainoisesti sellaisiin saavutuksiin, että kaikkien ryhmien tulokset ovat enimmäkseen julkaisemisen arvoisia ja kestäviä.
Toivon kuitenkin, että itse kukin pysähtyisi vakavasti miettimään SSS:n tarkoituksen ilmaisun eri puolia ja yrittäisi vetää siitä vielä kerran omat johtopäätöksensä.
Tämän lisäksi SSS on korostanut toimintamuodoissaan erityisesti tietotekniikan osuutta ja huomioinut sen myös vahvasti omassa organisoitumisessaan. Tällä tavalla se on ottanut vastatakseen eräästä aikakauden suuresta haasteesta tarkoituksensa edistämiseksi. Haasteellisuus korostuu, kun huomioidaan seuran vähäiset resurssit siihen vastaamiseksi.
Oikeastaan tässä haasteellisuuden arvioinnissa aletaan jo lähestyä päivän kuumaa kysymystä, eli sitä, miten milloinkin on paras edistää sukututkimusta SSS:n tarkoituksen hengessä, kun elämme samalla nykyhetken nopealiikkeisessä murroksessa, jossa arkiston perinteisen täyden tutkimusedellytyksen rinnalla on vähittäin avautumassa uusi mahdollisuus tukeutua tutkimusprosessissa enemmän ja enemmän tutkimusedellytykseen verkottuneen tietotekniikan avulla.
Olemme nyt lähestymässä siirtymän keskivaihetta, tilannetta, jossa tietotekninen ja verkottunut tutkimusedellytys on vasta puolitiessä, ja tarjoaa siksi enimmäkseen vain puolinaisia/osittaisia lähestymistapoja tutkimuskohteisiin.
Tämän tilanteen haasteellisuutta koventaa SSS:n kannalta erityisesti se, että arkistolaitos ei ole enää kahteenkymmeneen vuoteen kyennyt ottamaan (aikaansa seuraten) tutkimusedellytyksen tarjoamisessa sitä päävastuuta, mikä sillä on ollut, vaan näyttää siltä, että arkistolaitokselta on suljettu lopullisesti kehitysresurssit sellaiseen vastuunottoon: sen etenemisväliineeksi tutkijoitten palvelemiseksi on suotu vain eräänlainen resiina, jolla se yrittää roikkua tietoyhteiskunnan veturin vetämän jälkijunan perässä (jättämällä tutkijat oman onnensa nojaan, priorisoimalla, arkistolaitos kykenee sitten palvelemaan muita asiakkaita ja henkilökuntaansa joten kuten ajanmukaisesti).
Jälleen kerran on korpivaelluksen aika, eli vaikuttaa siltä, että on vielä pitkä tie kuljettavana, ennen kuin tietoverkoissamme ovat valmiiksi digitoituina ja/tai massiivisiksi tietokannoiksi ajettuina vastaavat tutkimuslähteet niin, että tutkija voi harjoittaa pelkästään niiden perusteella yhdenvertaista, yhtä oikeaoppista ja yhtä luotettavaa tutkimustoimintaa kuin perinteisellä arkistomenetelmällä. Korpivaellus on tälle vaiheelle sikälikin osuva nimitys, että paitsi näillä näkymillä polku maaliin on pitkä ja mutkainen, se on täysin koordinoimaton, täysin vapaaehtoisuuteen nojaava ja sangen sekalaisista voimista kulloinkin koostuva; sanalla sanoen: se on enimmäkseen joukko erillisiä sangen vähävaraisia hankkeita, joista ei yritystä ja erehdystä puutu, mutta ohjausta puuttuu sitäkin enemmän.
SSS:n paikkansa ja tarkoituksensa puolustaminen ja edistäminen tällaisessa ympäristössä on erittäin haasteellista, koska omat resurssit riittävät niin pieneen osaan eli jo SSS:n nykyisten tietotekniikkahankkeiden täydentämisessä näyttäisi olevan yllin kyllin haastetta. Toisaalta SSS:ssä pitäisikin ehkäpä ennemmin harkita tarkoituksensa toteuttamiseksi, miten pääsisi paremmin vaikuttamaan tähän "sekalaisten seurakuntien hankekirjoon" niin, että eri tahoilla syntyvät digitaaliarkistot täyttäisivät tyydyttävästi tutkimukselliset kriteerit ja olisivat valmiit toteuttamaan lopullista päämäärää yhtä täydellisestä tutkimuksesta tietoverkon kautta kuin tapahtuu perinteisen arkistotutkimuksen kautta. Jos rahkeita löytyy, olisi tällöin paikka hyödyntää omaa suhdeverkkoa sekä ohjata ja yhteistoiminnallistaa intressenttienkin hankeprosesseja päätavoitteen suuntaan.
Otin otsikossa esiin myös tasa-arvon, siis tasa-arvoisten tutkimusmahdollisuuksien edistämisen maan eri puolilla asuville sukututkijoille. Tällöin tietotekniset hankkeet, kuten oma Hiski -projekti, ovat vaikutusten kannalta pääroolissa. Tietysti olisi hyvä, että nämä seuran omat projektit olisivat hyvässä ryhdissä niin, että ne olisivat malleina myös intressenttien projektien ryhdistämiseksi.
Itseni on vaikea ottaa kantaa tasa-arvokysymykseen ilmassa olevan ja Hiski -keskusteluista heijastuvan periferiaproblematiikan kannalta, koska olen asunut koko "tutkijanurani" aikana aina jossain arkistopaikkakunnalla, jossa olen turvautunut tietojen saavuttamiseksi lähes 90 -prosenttisesti arkistomateriaalin kaukolainaukseen Helsingistä. Lisäksi ilmeisesti sattuma on osuttanut minut aina syrjemmällä liikkuessani vain hyvin varusteltuihin kunnankirjastoihin, joista saadut kokemukset eivät alkuunkaan tuo mieleen niitä vaikeuksia, joita esimerkiksi Hiskin hoputtajien viesteissä heijastuu. Siten itselleni on jäänyt epäselväksi se, onko periferiakokemus ennemminkin tehtyä ja kumpi taustalla enemmän painaa, pelkkä mukavuudenhalu, vai vähävaraisuus ja/tai henkilökohtaisesti mahdottomat tutkimusolosuhteet joillakin paikkakunnilla???
Lopuksi vielä totean, että jälleen kerran intressenteistä mormoonikirkko on ollut se ainoa toimija kentällä, joka on käyttänyt mainittavasti resursseja uudenaikaisiin hankkeisiin sukututkimuslähteitten saatavilleasettamiseksi ja lähtenyt niitä toteuttamaan vaivoja säästämättä jo muutamia vuosia ennen kuin muut ovat ryhtyneet toimeen. Kiitos heidän, SSS:n oma Hiski -projektikaan ei ole tutkijan näkökulmasta kriittinen ja kiireellinen, koska IGI -kortistokanta on jo tarjonnut tutkijan käyttöön pitkän aikaa kutakuinkin vastaavat tiedot kasteiden ja vihkimisten osalta kuin sitten Hiskikin, kun se on täydentynyt. Toki Hiski tulee sitten joskus valmistuttuaan olemaan monipuolisempi ja helppokäyttöisempi vaihtoehto. Kun ei pidetä liikaa kiirettä, ehditään käyttäjiäkin kasvattaa tutkivaan asennoitumiseen käytettävissä olevien lähteiden hyödyntämisessä.
Tietoverkon nykyinen keskeneräisyys, siis lähdetarjonnan fragmentaarisuus, asettaa SSS:lle myös kovan haasteen kasvatusvastuun kantamisessa.
terveisin Matti Lund