PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Päivän surullinen löytö


Juha
02.03.12, 11:07
Sattumalta osui eilen illalla eteen Hämeenlinnan rippikirjoista tämä;
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13967&pnum=23



Aukeaa SSHY:n jäsenille.


Mitähän tästä pitäisi ajatella näin toista sataa vuotta myöhemmin?

mvlk
02.03.12, 12:29
Hämmentävä listaus. Mikähän on ollut sen tarkoitus?

Juha
02.03.12, 12:36
Rippikirjan loppupuolella on useita sivuja lisää.

Todella julmaa ja naisia syyllistävää luettelointia näin vuonna 2012 ajateltuna.




Juha

Orvokki W
02.03.12, 13:11
Todella surullista. Tarkoituksena ei varmastikaan ollut auttaa naisia, koska raiskaajan nimeä ei mainita, vaan päinvastoin leimata heidät, jottei kukaan "kunniallinen" mies heihin sortuisi. Naiset yksin joutuivat kärsimään häpeän ja usein vielä lapsenkin siinä sivussa. Isännillä oli kai vielä nautintaoikeus piikoihinkin, koska he olivat hänen omaisuuttaan! Rengeille heidät sitten naitettiin ja saatiin häpeä pois päiväjärjestyksestä. Tarinan olen kuullut useammaltakin sukumme vanhemmalta naiselta. Rippikirjoista sitä ei löydy.

mimi_7216
02.03.12, 13:50
Sattumalta osui eilen illalla eteen Hämeenlinnan rippikirjoista tämä;
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13967&pnum=23 (http://www.flirtfair.fi/)



Aukeaa SSHY:n jäsenille.


Mitähän tästä pitäisi ajatella näin toista sataa vuotta myöhemmin?

Onneksi maailma on muuttunut... ja jatkaa muuttumista vielä.

ristojohannes
02.03.12, 14:03
Miestenhän maailma on ollut.
Asenteita löytyy kai sukututkijoissakin.Jotkut tutkijat pitävät luonnollisena, että tutkimuslinja on pääasiassa mieslinjoja.

Solja
02.03.12, 14:48
Huh huh, masentava lista.

Erikoisia juttuja muutenkin luetteloitu ks (jäsenille) http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13967&pnum=1

- juutalaisten palkollisia
- makkaramaakareita
- tornimiehiä?
- turvattomia lapsia
- vapaaksilaskettujen naisvankien koti

Rakennusmestarit ja Räätälit ovat R:n alla yhdessä Raiskattujen naisten kanssa.

-Solja

Tiina Miettinen
02.03.12, 19:39
Huomauttaisin kuitenkin, että kyseessä on vanha suomenkielinen synonyymi sanoille "aviottoman lapsen synnyttänyt nainen (qp)". Taustalla ei siis välttämättä ole ollut väkivaltainen pakottaminen, vaan yksinkertaisesti nämä naiset olivat synnyttäneet avioliiton ulkopuolella lapsen mitä pidettiin rikoksena. Kirkon silmissä he olivat pilattuja mutta eivät välttämättä yhteisönsä silmissä. Taustalla voi olla millaisia suhteita tahansa. Kirkonkirjojen ns. "raiskatut naiset" ovat voineet aivan hyvin elää itse solmimassaan avoliitossakin eikä taustalla ole mitään sen vakampaa. Tosin joukossa on varmasti myös hyväksikäytettyjä, sillä ei se ole koskaan ollut vierasta. Mutta mistään systemaattisesta naisten raiskaamisesta siten kuin me sen sanan tänäpäivänä ymmärrämme, ei ole ollut kysymys näissä kirkonkirjojen "raiskattujen" listoissa. Kieli elää ja muuttuu.

Juha
02.03.12, 20:16
Kiitos, näitä asioita en tiennyt.

Herää se kysymys, että miksi miehistä ei ole samanlaisia listauksia...

Vain naiset leimattiin, olkoonkin että leima ei ollut aivan sellainen kuin itse oletin.

Juha

Veera
02.03.12, 20:55
Kiitos, näitä asioita en tiennyt.

Herää se kysymys, että miksi miehistä ei ole samanlaisia listauksia...

Vain naiset leimattiin, olkoonkin että leima ei ollut aivan sellainen kuin itse oletin.

Juha

Nii i, mahkoohan tulla noin viidenkymmenen vuoden päästä, kun pääsee tutkimaan kirkonkirjoja, esille avierotapauksissa seuraavanlaisia huomautuksia, kuten, meillä ainakin kylillä supsuteltiin. Vaikka mies otti ja lähti, niin vaimo oli se "aviorikkoja" tai sitten jopa "huora", ja ukkomiehetkin kuolasivat näitä yksinhuoltaja ÄITEJÄ, kuin riistaa.
Meinaan vaan miten 1930 - 1960 luvun papit kirjoittelivat rippikirjoihin huomautuksia.
Eikö kirkonkirjoissa ollut 1900 - luvulla polittisiakin huomautuksia?

Ihmettelee Kari Ojamaa

Tapani Kovalaine
02.03.12, 21:56
Suku Foumissa alkoi 1.1.2010 viestiketju, jossa keskusteltiin Pikku Vaimoista ja kerrottiin Kemin rippikirjoissa ilmenneistä osastoista, joihin kelpasivat vain Lägrade qvinnor.

Linkki: http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=9071&highlight=l%E4grade

Jukka H
03.03.12, 13:24
Tiina Miettisen asialliseen kommenttiin olisi ehkä syytä lisätä, että tuo "raiskattujen" naisten luettelo saattaa olla vieläkin monitulkintaisempi. Prostituoidut passitettiin aikoinaan "Kehruuhuoneeseen". Se sijaitsi Turussa, josta se siirrettiin v. 1882 Hämeenlinnan naisvankilaan.
Enempää ko. Hämeenlinnan 1882-1891 luettelon taustaa tutkimatta uskallan epäillä, että kyseessä on lista kehruuhuone/vankilan asiakkaista, ei sen kummempaa. Jotkut heistä ehkä ovat aikoinaan olleet ihan oikeastikin raiskausrikoksen uhreja, mutta yhteistä kaikille on se, että avioliittomarkkinoilla he eivät enää pärjäisi "koskemattomina".

Omassa taustassani olen pariin kertaan törmännyt 1800-luvulla merkintään "raiskattu". Ensimmäisellä kerralla hätkäytti, mutta sittemmin havaitsin, että kyseessä oli aiempi "salavuoteus": esikoinen nyt vain sattui syntymään hieman nopeasti.
Jukka H

HennaS
03.03.12, 15:46
Tästä samasta Hämeenlinnan kirkonkirjojen luettelosta on aikaisemmin ollut keskustelua täällä:

http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=10693&highlight=raiskatuita+naisia

Siinäkin tultiin siihen johtopäätökseen, ettei lista käsittele varsinaisesti raiskattuja naisia, vaan salavuoteudesta tuomittuja naisia yleensä (vrt. maatut naiset joissakin muissa seurakunnissa). Jos tuo lista olisi oikeasti raiskatuista naisista, olisi hyvin outoa, että tällainen lista olisi päädytty tekemään ainoastaan Hämeenlinnan seurakunnassa.

Salavuoteudesta tuomittiin melkeinpä yksinomaan naisia vain siitä syystä, että ellei nainen tullut raskaaksi ei salavuoteuskaan yleensä tullut ilmi. Ennen isyystestien aikaa isää oli vaikeaa saada tunnustamaan, ellei hän lapsen syntyessä ollut ehtinyt jo kokonaan vaihtaa maisemaa.

Maaret Eloranta
04.03.12, 00:22
...
Salavuoteudesta tuomittiin melkeinpä yksinomaan naisia vain siitä syystä, että ellei nainen tullut raskaaksi ei salavuoteuskaan yleensä tullut ilmi. Ennen isyystestien aikaa isää oli vaikeaa saada tunnustamaan, ellei hän lapsen syntyessä ollut ehtinyt jo kokonaan vaihtaa maisemaa.

On jotkut miehenpuoletkin joutuneet salavuoteudesta sakkoja maksamaan, ainakin Rymättylässä. Ehkä saaristossa jäi helpommin kiinni "rysän päältä", kuten renki-Adam, s. 1834 vuonna 1854...
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5352058

Kauan sitten lueskelin Armas Nieminen teosta Taistelu sukupuolimoraalista : avioliitto- ja seksuaalikysymyksiä suomalaisen hengenelämän ja yhteiskunnan murroksessa sääty-yhteiskunnan ajoilta 1910-luvulle. - WSOY, 1951.
Siinä oli kiinnostavia tietoja ns. koeavioliiton yleisyydestä entisinä aikoina. Vrt.
http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Sukupuolimoraali

Maare

mimi_7216
05.03.12, 19:06
Kauan sitten lueskelin Armas Nieminen teosta Taistelu sukupuolimoraalista : avioliitto- ja seksuaalikysymyksiä suomalaisen hengenelämän ja yhteiskunnan murroksessa sääty-yhteiskunnan ajoilta 1910-luvulle. - WSOY, 1951.
Siinä oli kiinnostavia tietoja ns. koeavioliiton yleisyydestä entisinä aikoina. Vrt.
http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Sukupuolimoraali (http://www.flirtfair.fi/)

Maare

Koeavioliitto....:D Pitääpä käydä tarkemmin läpi tuota. Sitten jossain vaiheessa.

hilmaemilia
06.03.12, 17:09
Hyvä Tiina , että selvensit asian historiallisesti. Terminologia on muuttunut .
Ja ,muistakaa, hyvät ihmiset, kun kauhistelette menneitä: historiallisuus on sitä, että osaa arvioida mennyttä sen ajan viitekehyksestä, EI TÄMÄN PÄIVÄN !! Menneisyys olisi pelkkää kauhugalleriaa, jos nykypäivän arvojen, moraalin ym. mittareiden mukaan mitattaisiin mennyttä

hilmaemilia

Juha
06.03.12, 17:31
No, minä pidän naisten alistamista täsmälleen yhtä pahana ja epämiellyttävänä asiana, tapahtui se sitten tänään tai 200 vuotta sitten.

Sama koskee mitä tahansa julmuuksia, joita historia on väärällään.




Juha