PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Lukutoukille luettavaa

Teikari
27.02.12, 09:23
Ajattelin avata tällaisen ketjun missä voisi suositella lukemista muille. Itse olen lapsesta asti lukenut ja aina kiinnostaa hyvä kirja jos joku on sellaisen lukenut ja suosittelee. Itseäni kiinnostaa paikallishistoriat, henkilöhistoriat, sodat yms... Pistäkää vinkkejä jakoon ;)

Itse voisin aloittaa suosittelemalla tällä hetkellä lukemaani kirjaa -> Mikko Porvali: Kaatunut Normandiassa

Normandian maihinnousussa 6.6.1944 liittoutuneet käänsivät toisen maailmansodan suunnan Saksaa vastaan. Normandian kentillä taisteli yhteensä lähes miljoona amerikkalaista, brittiä ja kanadalaista. Yksi heistä oli kurkijokelainen Olavi Nenonen.
Kaatunut Normandiassa kertoo karjalaispojan vaiheikkaasta matkasta Kurkijoelta Kanadaan ja sieltä Britannian koulutusleirin kautta Louvignyyn Ranskan rannikon taisteluihin. Olavin elämäntarina on myrskyisä. Olavin isä, "hyvän perheen poika", syyllistyi ryöstömurhaan vain viikko ennen Olavin syntymää. Poliisi selvitti teon pitkällisten vaiheiden jälkeen, ja isä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Olavin ollessa alle vuoden ikäinen.
Olavin äiti pakeni häpeää Kanadaan ja jätti pojan mummon kasvatettavaksi. Viisitoista vuotta täytettyään Olavi siirtyi äidin luokse Kanadan Ontarioon ja kasvoi aikuiseksi työskennellen Kanadan kultakaivoksissa. Kanada julisti kuitenkin Suomelle sodan joulukuussa 1941, ja karjalaispojasta tuli uudessa kotimaassaan viholliskansalainen. Olavi pestautui Kanadan maavoimiin uudenvuodenaattona ja lähti sotaan kanadalaisena jalkaväen taistelijana. Sotamies Nenonen kaatui Normandiassa Caenin kaupungin valtaukseen liittyneessä operaatiossa heinäkuussa 1944.
Kaatunut Normandiassa on mikrohistoriaa, joka välittää rivimiehen elämänmakuisen näkökulman. Yksityiskohdat ja jännitystä luova kerronta piirtävät elävää historiaa: kirjan sivuilta nousee todellinen Olavi Nenonen, joka karkailee sotaharjoituksista, heilastelee tyttöystäväänsä, ryömii mutaisella pellolla kranaattitulessa – ja lopulta haudataan suomenkielisin muistokirjoituksin ranskalaiselle hautausmaalle. Olavin värikäs tarina tarjoaa harvinaisen suomalaisnäkökulman Normandian taisteluihin ja sotilaan arkeen toisen maailmansodan länsirintamalla.

Teikari
27.02.12, 10:53
Hupsista... siis kirja oli Kadonnut Normandiassa eikä kaatunut Normandiassa (vaikka kyllä siellä kaaduttiinkin).

Pauli
27.02.12, 17:12
Kari Tarkiainen: Ruotsin Itämaa - esihistoriasta Kustaa Vaasaan. (Sveriges Österland. Från forntiden till Gustav Vasa).

Tämä kirja on tuonut ainakin itselleni paljon uutta näkökulmaa Suomen esihistoriaan ja keskiaikaan. Aspekti on nimenomaan suomenruotsalainen, jolloin moni asia näyttäytyy mielenkiintoisessa kehyksessä.

Tarkiainen esittää mm. näkemyksen, jonka mukaan ns. kolmas ristiretki Karjalaan oli kokonaisuudessaan itägötanmaalaisten organisoima ja että Ruotsin ekspansio Suomeen perustui osin myös Ruotsin alueiden keskinäiselle kilpailulle ja halulle hankkia kilpaillen alueita idästä. Muutenkin kirjassa on paljon kiinnostavia teorioita siitä, miltä eri alueilta Suomen ruotsalainen asutus on lähtöisin.

Teos on ensimmäinen osa Suomen ruotsalaista historiaa esittelevästä sarjasta; mielenkiintoista nähdä, millaisia myöhemmät osat tulevat olemaan.

Teikari
27.02.12, 17:32
Pauli: juuri tuollaisia lukuvinkkejä ajoinkin takaa! Pistän kirjan nimen itselleni muistiin :)

Itselläni on nyt myös työn alla Kauko Röyhkän kirja Rajantakainen Karjala. http://wsoy.fi/yk/products/show/155491
Todella mielenkiintoinen vaikkei ole mikään varsinainen historiikki, mutta on kiva kurkata Kannakselle hänen kertomaansa lukien. Kirjassa on upeita ja erilaisia kuvia.

Marjapuu
27.02.12, 17:44
Antti Tuuri: Taivaanraapijat
Mielenkiintoinen kuvaus kauhavalaispojasta, joka lähtee vuonna 1907 Amerikkaan onneaan koettamaan. Tarina kulkee Calumetin ja Copper Cliffin kaivosten kautta New Yorkiin pilvenpiirtäjiä rakentamaan.

Antti Tuuri: Kylmien kyytimies
Edellisen kanssa samaan sarjaan kuuluva tarina kauhavalaismiehestä, joka puolueettomana aseistakieltäytyjänä siepataan mukaan kansalaissotaan keväällä 1918. Hänestä tehdään ruumiskuski, tapahtumat sijoittuvat Tampereelle ja sen ympäristöön, missä käytiin raskaita taisteluita keväällä 1918.

Nina
27.02.12, 19:57
Myös tässä ketjunpätkässä (http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=11569&highlight) muutama kirja...

Pauli
27.02.12, 21:11
Antti Tuurilla on tosiaan varsin paljon historiallisia aineksia sisältäviä teoksia tuotannossaan. Jos on esipolvia Etelä-Pohjanmaan järviseudulla, niin Antti Tuurin Eerikinpojat ja sen jatko-osat sisältävät tämän alueen sukuja (mm. Essevius ja Ollila) sivuavia asioita. Perhonjokilaaksolaisia henkilöitä taas suorastaan vilisee Marjatta Pulkkisen romaanissa Tuohi-Antin musta lammas.

ahopaann
28.02.12, 09:21
Minäkin lisään korteni kekoon. Lukuvihje kaikille niille sukututkijoille joiden tutkimus jotenkin sivuaa Suomen sotaa 1808-1809:

Anders Persson, Suomen sodan unohdetut sankarit. Alkuperäisen teoksen nimi on ollut "1808: gerillakriget i Finland". Kirja on ilmestynyt Otavan kustantamana muistaakseni jo 1980-luvulla. Siitä on sittemmin 2000-luvulla otettu uusi painos.

Persson nostaa kirjassaan esiin sodan unohdetun osapuolen, tavallisen rahvaan ja virkamiehistön. Kirjoittaja on geofysiikan professori ja tutkinut etenkin Suomen eri sotia, toiminut ainakin Exeterin yliopistossa.

skoykka
28.02.12, 09:36
Saksalais-suomalainen aseveljeys Lapissa 1942-44 'Aseveljet', toimittanut Robert Alftan, koottu alkuperäisistä raporteista. :rolleyes:

kkylakos
28.02.12, 09:50
Kari Tarkiainen: Ruotsin Itämaa - esihistoriasta Kustaa Vaasaan. (Sveriges Österland. Från forntiden till Gustav Vasa).

Tämä kirja on tuonut ainakin itselleni paljon uutta näkökulmaa Suomen esihistoriaan ja keskiaikaan. Aspekti on nimenomaan suomenruotsalainen, jolloin moni asia näyttäytyy mielenkiintoisessa kehyksessä.

Tarkiainen esittää mm. näkemyksen, jonka mukaan ns. kolmas ristiretki Karjalaan oli kokonaisuudessaan itägötanmaalaisten organisoima ja että Ruotsin ekspansio Suomeen perustui osin myös Ruotsin alueiden keskinäiselle kilpailulle ja halulle hankkia kilpaillen alueita idästä. Muutenkin kirjassa on paljon kiinnostavia teorioita siitä, miltä eri alueilta Suomen ruotsalainen asutus on lähtöisin.

Teos on ensimmäinen osa Suomen ruotsalaista historiaa esittelevästä sarjasta; mielenkiintoista nähdä, millaisia myöhemmät osat tulevat olemaan.

Tuo ykkösosa on tosiaan suomennettu ja suomennoksen yhteydessä täydennetty. Itse en ymmärtänyt kirjasarjaa suomenruotsalaiseksi lähestymiseksi vaan ruotsin&Ruotsin historiaksi Suomen alueella. Henrik Meinander kirjoitti yhden osan ja esitelmänsä yhteydesä totesi rajauksen hankalaksi.

Selailin kakkososaa, joka on Villstrand Nils Erik: Riksdelen. Stormakt och rikssprängning 1560–1812. Finlands svenska historia 2 . Siinä tuotiin mielestäni usein esimerkein esille sitä, että varsinaisen Ruotsin puolella Suomen aluetta pidettiin "toisena". Olimme integroitu ja tasa-arvoinen osa valtakuntaa, kuten on usein tolkutettu, mutta kuitenkin tunnistettu yksikkö, joka oli erilainen. Jonkunhan pitää aina olla, kun ei täyttä tasa-arvoa ole missään saatu aikaiseksi.

Toivottavasti tuokin suomennetaan, sillä paksuja kirjoja en vieläkään jaksa ruotsiksi tavata.

tellervoranta
28.02.12, 10:09
Seurakuntien historiat
Itärajan Vartijat-sarja
Caius Kajannin kirjat
Kustaa H.J.Vilkunan kirjat
Antti Lappalainen: Valat ja valheet
Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar
Mirkka Lappalainen: Susimessu
Esko Viirret: Oulua noutamassa
Ratakatu
Suomen presidentit-sarja
Yleishistoriat
Kylähistoriat
Sukututkimuskirjat
Kaikki Antti Tuurin kirjat
ym.ym...

K. Sandström
28.02.12, 13:56
Tässä muutama viimeaikoina luettu:
Anu Lahtinen; Pohjolan prinsessat
Lars O. Lagerqvist; Vad kostade det? Priser och löner från medeltid till våra dagar.
Maritta Pohls ja Annika Latva-Äijö; Lotta Svärd (Lottien historia vuodesta 1918 nykypäivään)

Kaisa Kihl
28.02.12, 19:17
Hupsista... siis kirja oli Kadonnut Normandiassa eikä kaatunut Normandiassa (vaikka kyllä siellä kaaduttiinkin).

Hei! Kyllä sittenkin nimi oli 'Kaatunut Normandiassa'. Luin eilen illalla, mielenkiintoista ja hyvin kirjoitettu.

terv.
Kaisa
p.s. työn alla Haapala - Hoppu: Sisällissodan pikkujättiläinen, 502 s., WSOY 2010. Tuntee olevansa yliopiston salissa kuulemassa perusteellista luentoa ;)

Teikari
28.02.12, 20:12

Hyvä kun oikaisit sen tänne :oo: Itse huomasin virheeni eilen illalla, en tiedä mistä se kadonnut mun päähäni tuli. Hyvä kirja ja nopea lukea. Tollaisia kirjoja kun saisi lisää!

Kivipää
28.02.12, 20:53
Minä olen aina pitänyt Ritva Haavikon toimittamasta Mika Waltarin Kirjailijan muistelmia-teoksesta. Kirja on saanut kriittistäkin arvostelua joidenkin siinä mainittujen asioiden mahdollisesta paikkansapitämättömyydestä. Niistä en tiedä mitään, mutta minuun on tehnyt voimakkaan vaikutuksen kirjasta huokuva kirjailijan nöyryys hänen kuvatessaan teoksiensa kirjoittamisprosessiin liittyvistä asioista ja ilmiöistä. Vuonna 1958 julkaistuun Feliks onnelliseen kytketyt tarinat ovat jotenkin erityisen pysähdyttäviä. Kirjan käännösnimi monissa muissa kielissä tarkoittaa tietääkseni valkoista kyyhkystä. Ja juuri kyyhkyseen liittyy kirjassa parikin tarinaa. Kirjassa on myös sukututkimuksellinen osuus Waltarin kertoessa hajamietteitä omista sukujuuristaan. Kaikille 2010-luvun suomalaisen yhteiskunnan kehityspiirteitä ja ajan ilmiöitä tarkkaileville suosittelen nimenomaan tuota Waltarin Feliks onnellisen lukemista.
_____________
Matti Pesola

tellervoranta
29.02.12, 09:42
Luin moneen kertaan Waltarin kirjan ennenkuin aloin "värssyjä pannussa paistamaan", niin sanoakseni. Ja Fenix Onnellinen oli lempikirjani jo kouluaikana. Myös muut M.Waltarin kirjat. Nykyäänkin luen hänen matkakirjaansa silloin tällöin.:)

Minä olen aina pitänyt Ritva Haavikon toimittamasta Mika Waltarin Kirjailijan muistelmia-teoksesta. Kirja on saanut kriittistäkin arvostelua joidenkin siinä mainittujen asioiden mahdollisesta paikkansapitämättömyydestä. Niistä en tiedä mitään, mutta minuun on tehnyt voimakkaan vaikutuksen kirjasta huokuva kirjailijan nöyryys hänen kuvatessaan teoksiensa kirjoittamisprosessiin liittyvistä asioista ja ilmiöistä. Vuonna 1958 julkaistuun Feliks onnelliseen kytketyt tarinat ovat jotenkin erityisen pysähdyttäviä. Kirjan käännösnimi monissa muissa kielissä tarkoittaa tietääkseni valkoista kyyhkystä. Ja juuri kyyhkyseen liittyy kirjassa parikin tarinaa. Kirjassa on myös sukututkimuksellinen osuus Waltarin kertoessa hajamietteitä omista sukujuuristaan. Kaikille 2010-luvun suomalaisen yhteiskunnan kehityspiirteitä ja ajan ilmiöitä tarkkaileville suosittelen nimenomaan tuota Waltarin Feliks onnellisen lukemista.
_____________
Matti Pesola

blue-eyed
22.03.12, 10:30
Tyyne Martikainen v. 2000: Talvisodan evakot ja siviilisotavangit - äidit ja lapset sodan kurimuksessa.

Tyyne Martikainen on tässä kirjassa kuvannut niiden suomalaisten (Kainuu-Koillismaa) kohtaloita, joiden osana oli sonnustautua kiireiselle evakkotaipaleelle tai jotka joutuivat Neuvostoliittoon siviilisotavangeiksi Talvisodan alussa.

Kirjassa liitteenä seuraavat nimi- ja syntymäaikaluettelot:

Liite 1: Kintismäestä palautetut talvisodan siviilisotavangit. Luettelo perheittäin 30.5.1940 Neuvostoliitosta palautetuista suomalaisista. Petsamon Moskovan kylästä kotoisin olevat. Parkkinasta ja Trifonasta kotoisin olevat, Petsamon Salmijärveltä kotoisin olevat, Sallasta Kurtinkylästä kotoisin olevat, Petsamon munkit,

Huom. Kuhmon siviilisotavankien nimet ilmenevät tekstin yhteydessä. Tähän liitteeseen ei ole luetteloitu Suojärven alueelta Hyrsylän mutkasta eikä Suomenlahden saarilta siviilivangeiksi joutuneita.

Kirjassa on paljon kuvia. Kirja löytyy mm. Tampereen kaupunginkirjasto-Pirkanmaan maakuntakirjastosta.

Teikari
22.03.12, 11:51
Tälläistä on tullut nyt luettua: Tuntematon emäntä: Onerva Hintikka Kirsti Häppölä
http://www.maahenki.fi/kauppa_tuote.php?tuote=526

Asekätkijän vankilapäiväkirja: Pirkko-Liisa Schulman
http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=673

Tuulakki
22.03.12, 12:59
Korutonta kerrontaa Suomen talonpojan vaiheista:

Jutikkala Eino, Suomen talonpojan historia
(1. painos v. 1942, 2. painos v. 1958)

Kirjasta on pidempi ja lyhyempi versio - lyhempi versio on helppolukuisempi, pitemmässä on mukana paljon detaljitietoa ja ehkä vähän toistoakin. Tämä kirja pitäisi lainata parikin kertaa sisällön hahmottamiseksi kunnolla. Sitä on käytetty lähteenä monissa julkaisuissa. Tietoa kirjan tekijästä löytyy mm. täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_Jutikkala.

Tämän teoksen lukemisen jälkeen saa perspektiiviä uudemman ajan vallanpitäjien hallitsemistatapoihin ja hyväveli-asioihin!