Aviottomista lapsista ja muusta

[Mariaana]

Hei!


Kirjoitin tämän ensin Mitä lukee numeron edessä, jossa asiaa käsitellään. Päädyin kuitenkin omaan otsikkoon. Toivottavasti keneltäkään ei nyt ihan käsistä kadonnut se aikaisempi...



Aviottomien lapsien isistä ja rikoksista tuli mieleen kysymys. Kuinka ennen on suhtauduttu sukurutsaan ja pedofiliaan?

Nykyisin ainakin jälkimäisiä tapauksia saa lukea useinkin lehdistä. Mutta ymmärtääkseni aihe on vasta 80-luvulta alkaen tullut pikku hiljaa puhuttujen aiheiden piiriin. Onkohan vastaavia asioita käsitelty menneiden vuosisatojen oikeudenistunnoissa vai onko niistä vaiettu?

Voisin kuvitella, että joidenkin, ainakin nuorten tyttöjen, synnyttämät lapset voisivat olla esim. insestin seurauksia. Silloin isää ei varmaankaan ole haluttu vielä suuremman häpeän takia tunnustaa. Vai lieneekö ratkaisuna ollut oman tai lapsen elämän päättäminen..?

Muutoinkin olen pistänyt merkille, että omassa suvussani au-lapsia on suhteessa kuollut enemmän aivan parin kuukauden ikäisinä kuin avioliitossa syntyneitä. Tilastoa en ole tehnyt, mutta tällainen mielikuva minulle on jäänyt. Liekö sen taustalla sitten eri syistä johtuvaa lapsen laiminlyöntiä, suoranainen hengen riistäminen vai köyhyys?

t. Mariaana

[Matti Lund]

Hei!



Aviottomien lapsien isistä ja rikoksista tuli mieleen kysymys. Kuinka ennen on suhtauduttu sukurutsaan ja pedofiliaan?

Nykyisin ainakin jälkimäisiä tapauksia saa lukea useinkin lehdistä. Mutta ymmärtääkseni aihe on vasta 80-luvulta alkaen tullut pikku hiljaa puhuttujen aiheiden piiriin. Onkohan vastaavia asioita käsitelty menneiden vuosisatojen oikeudenistunnoissa vai onko niistä vaiettu?

Voisin kuvitella, että joidenkin, ainakin nuorten tyttöjen, synnyttämät lapset voisivat olla esim. insestin seurauksia. Silloin isää ei varmaankaan ole haluttu vielä suuremman häpeän takia tunnustaa. Vai lieneekö ratkaisuna ollut oman tai lapsen elämän päättäminen..?

Muutoinkin olen pistänyt merkille, että omassa suvussani au-lapsia on suhteessa kuollut enemmän aivan parin kuukauden ikäisinä kuin avioliitossa syntyneitä. Tilastoa en ole tehnyt, mutta tällainen mielikuva minulle on jäänyt. Liekö sen taustalla sitten eri syistä johtuvaa lapsen laiminlyöntiä, suoranainen hengen riistäminen vai köyhyys?

t. Mariaana


Hei Mariaana.

Sinua kovasti askarruttaneeseen kysymykseen sanon (näihin tapauksiin eri aikoina käräjäasiakirjoissa törmättyäni), että oli jonkin verran ilmiantoja, jotka johtivat käräjille ja siellä sitten käsiteltiin syytetyn perhe-elämää sangen yksityiskohtaisesti. Useimmat kanteet kumottiin puolueettomien todistusten puuttuessa ja sen jälkeen, kun syytetty oli vannonut valankäynnin jälkeen viattomuuttaan ja kun esim. toisen osapuolen puheet oli todettu väärinkäsityksiksi tai sekoiluiksi.

Käräjille ilmiantajina olivat yleisimmin paikalliset moraalinvartijat, kuten nimismiehet ja papit, jotka halusivat katkaista siivet kylillä vellovilta huhuilta ja tukahduttaa pahennuksen aiheutumiset. Toivatpa käsittelyjä käräjille myös ilkeitten huhujen uhritkin puolustaakseen mainettaan. Yleensä väärät huhut olivat lähteneet liikkeelle väärinkäsitetyistä tai väärinkuulluista puheista. Naapurikaunaa tällöin yllättävän harvoin paljastuu käräjillä. Muistan tapauksen, jossa huhujen uhri haastoi käräjille kirkkoherran väittäen tämän levittäneen perätöntä huhua. Kirkkoherra kiisti tämän todeten kyselleensä ääneen asiasta, koska oli saanut siitä ilmiantoja huhujen levittäjiltä, ja haastoi puolestaan nämä käräjille. Tämä tapahtui syvällä 1600 -luvulla Keski-Pohjanmaalla.

Rangaistukset olivat langettavissa tuomioissa ankarimmat mahdolliset, kuolemantuomio piilukirveellä teloittamalla, mitä kuningas ei armahtanut kuten monia muita kuolemantuomioita. Puhdasoppisuuden aikakautena käräjät yleensä aloitettiin madonluvuilla, joissa kehoitettiin rahvasta tarkoin valvomaan ja epäiröimättä ilmiantamaan seksuaalirikoksista ja lapsenmurhista epäillyt ja nämä käräjäväelle luetut julistukset todennäköisesti jonkin verran lisäsivät perättömiä ilmiantoja tai nimismies koki velvollisuudekseen tuoda näitä epäiltyjä esille käräjillä väliin aika matalalla kynnyksellä.

En ole tilastoinut näitä tapauksia, mutta mutu -tuntumalta väittäisiin, että 1600 -luvulla oli jonkin verran enemmän törkeämpiä seksuaalirikoksia ja 1700 -luvulla jonkin verran enemmän lievempiä seksuaalirikoksia kuin 1600 -luvulla. Joihinkin liittyi myös henkirikoksia, niin suuressa synnintunnossa tehtyjä panikkimurhia kuin peittelymurhiakin. Ja tietysti myös itsemurhia näiden johdosta tapahtui, myös uhrin toimesta.

Lisäksi tutkivat tuomarit käyttivät kovia otteita myös insestin uhriin, mikä johti monissa tapauksessa siihen, että uhrikin tunnusti ankaran syyllisyytensä ja jopa anoi itse pikaista kuolemantuomiota uskonnollisilla sanankäänteillä tehostaen.

Monista tapauksista on pidetty omat ylimääräiset käräjänsä pitkänä istuntona, josta on kymmeniä arkistosivuja yksityiskohtaisia todistajanlausuntoja enimmäkseen asian sivusta, koska varsinaisia silminnäkijöitä ei välttämättä ollut. Tapausta saatettiin käsitellä useilla käräjillä ja hovioikeus saattoi palautella jutun useaan otteeseen. Monista tapauksista ei ole kuitenkaan Turun palon johdosta säilynyt hovioikeuden käsittelyjä, mutta useimmista niistä on säilynyt kihlakunnan-, raastuvan ja kämnerinkäsittelyjä ja niiden kautta myös mainintoja hovioikeuden ja kuninkaan tuomioista.

terveisin Matti Lund

[Mariaana]

Terve!

Kiitos tuosta tiedosta. Itse en ole vielä uskaltautunut kirkonkirjoja pidemmälle varhaisemmissa asioissa. Mutta ehkä joskus (lähitulevaisuudessa?) löydän itselleni sopivan matkan päässä olevan vanhojen käsialojen kurssin. Sen jälkeen voisi yrittää penkoa asioita syvemmältä.

Eivät kuulostaneet mieltä ylentäviltä nuo aiemmat oikeustapaukset. Vaan eipä aihekaan ole mieltä ylentävä. Toivottavasti nykypäivänä lapselle tarjotaan ennemminkin kriisiterapiaa kuin valtavaa painostusta yhteiskunnan taholta vastaavissa asioissa.

Muistelen vastikään lukeneeni jotakin aiheesta au-lapsien kuolemat, joka tukisi omaa teoriaani siitä, että lasten äidit toisinaan jättivät lapsensa hoidotta tai vähälle hoidolle. En nyt vain löytänyt sitä pikaisesti vilkuilemalla ainakaan tuosta Helsingin poliisilaitoksen historiikista, jossa siihen arvelin törmänneeni. Onko kenelläkään muulla havaintoja kyseisestä aiheesta omien sukututkimustensa tiimoilta? Ainakin 1900-luvun alussa poliisit saivat ilmoituksia kaduille tai porttikäytäviin jätetyistä vastasyntyneen ruumiista. Katselin heidän ilmoituskirjojaan vuodelta 1920, ja puolen vuoden aikana yhden piirin alueella oli useampia tällaisia tapauksia. Aika karua. Olisiko siinä säästetty hautauskuluissa tai muissa..?

t. Mariaana

[Matti Lund]

Terve!


Muistelen vastikään lukeneeni jotakin aiheesta au-lapsien kuolemat, joka tukisi omaa teoriaani siitä, että lasten äidit toisinaan jättivät lapsensa hoidotta tai vähälle hoidolle.

t. Mariaana


Hei, omaksi käsityksekseni on muovautunut aikakaudesta ennen 1800 -lukua ja alueesta Pohjanmaa, että paitsi, että lapsikuolleisuus oli muutenkin varsin korkea, varsinkin tiheästi asuttuja jokivarsien kasakyliä tuon tuostakin kohdanneitten katastrofaalisten lastentautiepidemioiden takia, myös au -lasten osalta tilastoa synkensivät ennen muuta sosiaaliset syyt.

Eli oman havaintoni mukaan au -lapsia syntyi jossain määrin useammin liikkuvan itsellisväen keskuudessa kuin talollis- tai säätyläisväen keskuudessa. Säätyläisväen au -lapset selviytyivät aika hyvin. Siis lähtökohdat liikkuvan itsellisväen eli maalaispauperian au -lapsille olivat sosiaalisesti erittäin heikot. Lisäksi minulle on muovautunut käsitys, mitä liikkuvampaa väki oli, sitä enemmän suhteellisesti he saivat au -lapsia.

1700 -luvulla ruotusotamiehet olivat yleisin ryhmä au -lasten isinä ja äiteinä tiheään palveluspaikkaa tietyssä pitäjässä vaihtavat ulkopaikkakuntalaissyntyiset piiat. Varsinkin savolaissyntyiset piiat olivat perinteisesti tulilinjalla Etelä-Pohjanmaalla ja myös viattomia ilmiannettiin tämän takia heppoisin perustein tai haettiin syntipukeiksi.

Jos pysytään au -parin syntyperän osalta samassa pitäjässä tai lähipitäjässä, au -lapsia selviytyi elämän jatkoon paremmin ja tällöin lapsen juuret yleensä hyvin selviävät ennen 1800 -lukua, käräjäkäsittelyistä. Muussa tapauksessa, varsinkin jos toinen osapuoli on kotoisin kovin kaukaa, pitää olla tuuriakin mukana, että juuret selviävät. Ja eivät ne sanottavastikaan kirkonkirjoista selviä.

Itselläni on kaksi au -lasta esivanhemmissa, eteläpohjalaisesta on kirkas selvyys, keskipohjalaisesta on suuri epäselvyys. Molemmat ovat talollisväen piiristä ja toinen jatkaakin siinä piirissä.

Pitää myös muistaa, että au -lasten tekijöinä on pieniä erikoisryhmiä, joissa lapsikuolleisuus oli aika alhainen. Esimerkkinä vaikkapa eräät varhaisherrännäiset Pohjanmaan rannikolla (esim. kärmäkiläiset, eerikinpoikien seuraajat, Asplundin opetuslapset: he eivät kelpuuttaneet punssintuoksuisia leipäpappeja vihkimään itseään, vaan elivät kirkon ulkopuolisessa monogaamisessa liitossa ja tekivät siinä paljon au -lapsia raamatullisena missiona)

terveisin Matti Lund

[esteri]

Täytyy aina muistaa ne todella huonot olosuhteet, nälkä ja köyhyys oli monasti maattoman väeston osana tavallisinakin vuosina ja katovuosina ensimmäisenä. Erityisesti köyhyys koski au äitejä. Hänellä ei piikana ollessaankaan edes ollut mahdollisuutta hoitaa lastansa hyvin, vaikka olisi halunnutkin.
Joku au äidin lapsi sanoi, että au äidin täytyi suostua uudelleen miehelle jotta sai lapselle ruokaa ja taas tuli uusi lapsi.
Lisäksi köyhän lapsen ruoka oli monessa tapauksessa "purua", eli äidin omassa suussaan hienonnettua ruokaa, joka hienona sitten lapsen suuhun laitettiin, ehkä vielä likaisin sormin.
Vuonna 1911 syntynyt isäni kertoi, kuinka hän syötti veljeään leivästä ja suolakalasta tehdyllä purulla. Veljelle tuli sitten hirveä jano ja paljosta juomisesta turposi silmatkin ihan umpeen. Illalla isäni sai tietysti kovasti selkäänsä, kun oli sellaiseen kuntoon hoidettavansa saattanut sillä aikaa kun äiti ja isä olivat olleet työssä.
Tuo edellä vain siitä, mitä lapsen ravinto saattoi olla vajaa sata vuotta sitten.

Kuinkahan monta kertaa orpo pieni housuton piikatyttö siinä tuvan sängyssä väsyneenä nukkuessaan tuli väkisin maatuksi. Tekijä saattoi olla yhtä hyvin isäntä, poika, tai renki. Puolustaa häntä ei kenenkään tarvinnut.
Esteri

[Pekka Hiltunen]

Ennen 1900-lukua lapset kuolivat lastentauteihin, kuten rokkoihin ja muihin infektioihin. Avioliitossa eläneet asuivat yleensä neljän seinän sisällä lapsineen, ja siten infektiöösejä pöpöjä tuli systeemiin harvakseltaan. Au-lapsen äiti joutui elämään lapsineen useitten liikkuvien aikuisten keskuudessa, jolloin infektion aiheuttajia esiintyi ehkä monikymmenkertainen määrä.
PH

[Mariaana]

Huomenia!

Tuntuu tapahtuneen suuria muutoksia tämän maan elintasossa ihan lyhyessä ajassa. Ihan sen onnistuu unohtamaan miten omien isovanhempien lapsuudessa köyhät olivat oikeasti köyhiä, eivätkä suhteellisesti köyhiä, niin kuin nyt tuntuu monen kohdalla olevan. Mitenkään vähättelemättä nykyköyhien vaikeuksia.

Jollain tapaa minulla oli mielessä myös entisajan tukiverkostojen laajuus, kun useammat sukupolvet ja palkolliset asustivat samassa talossa. Mutta tottahan se on, ettei näin ollut kaikkien kohdalla. Ja vaikka verkosto olisikin laaja, niin kaikkien ollessa töissä samaan aikaan ei lastenhoitoapuakaan löydy helpolla. Taisi olla 1800-luvun loppupuolella, kun ruukkeihin alettiin perustamaan ensimmäisiä lasten päiväkoteja.

t. Mariaana

[zappa]

Täytyy ottaa myös huomioon, että säätyläis- ja talonpoikaisväki kävi
kaupungeissa puoskarin tai lapsenlähdettäjän luona poistamassa sikiön
joten tässäkin voi olla yksi syy miksi näitä au-lapsia on vähässä määrin
kyseisen väestön piirissä. Nähtävästi toimenpide oli kallis tavalliselle rahvaalle.

[Matti Lund]

... että säätyläis- ja talonpoikaisväki kävi
kaupungeissa puoskarin tai lapsenlähdettäjän luona poistamassa sikiön
joten tässäkin voi olla yksi syy miksi näitä au-lapsia on vähässä määrin
kyseisen väestön piirissä.

Hei tähän sikiönlähdetykseen minun täytyy ikävä kyllä kommentoida aika jyrkästi vastaan, koska tästä saatetaan yrittää mielestäni vetää vääriä johtopäätöksiä vanhoihin aikoihin ja ympäristöihin soveltaen.

Ei maalaisväestössä harjoitettu maanalaista keplottelua sikiöitten kanssa ennen ~1860 -lukua eikä pimeitä lapsenlähdettäjiä ollut vielä toiminnassa. Maalaisyhteisö vahti ankarasti odottavia äitejä ja ehkäisi sellaisen keplotteluverkoston, mikä myöhemmin teollisuuskaupungeissa esiintyi. Esimerkiksi Minna Canthin ja Maria Jotunin kuvaukset 1800 -luvun lopulla sellaisista ilmiöistä ovat saaneet vaikutteensa niiden ensiesiintymien pohjalta maassamme.

Poikkeamat tästä, jotka olivat erittäin harvinaisia, tuomittiin 1700 -luvulla ankarimmalla, eli jos oli vähänkään näyttöä, tuomittiin kuolemaan eikä lapsenmurhasta armahdusta ollut kuten muista tapoista.

Lehtolasten määrä oli vähäinen talollisväestössä ennen 1800 -lukua Länsi-Suomessa yksinkertaisesti siitä syystä, että kaiken läpikäyvänä oli ankara uskonnollinen moraali, ankara laki, paikallapysyvyys, ja niin tiukka paikallinen valvonta asutuksessa, että salavuoteus harvoin onnistui omaisten tai naapurien tietämättä: se pääsääntöisesti paljastui kovin seuraamuksin käräjillä.

Siellä, missä oli harvempi asutus (ei jokivarsien kasakylittäistä asutusta) ja suurempi liikkuvuus, tämä kuvaamani valvonta oli väljempää ja siten seksuaalikuri höllempää ja salavuoteus yleisempää, koska oli paremmat edellytykset harjoittaa sitä häiritsemättä.

Silloin tällöin odottava nainen haastettiin käräjille jo jopa 4-5 kuukaudellaan, eli koko ajan tarkkailtiin monin silmäparein herkeämättä piikojen vartalon ilmiöitä ja jos vähänkään epäiltävältä vaikutti, alkoi repostelu ja ilmiannot. Ja ihmiset olivat tässä asiassa ennen tarkkanäköisempiä kuin nykyään ja osasivat silmäyksellään ja odottavan äidin tuntemuksellaan arvioida raskauden vaiheen aika osuvasti.

Tällaista paljastuu, kun näitä tapauksia tutkii käräjiltä 1700 -luvulta ja vielä 1800 -luvun alkupuolelta, vaikkakin vaivihkaista moraalin rapautumista ajan oloon havaittavasti tapahtui. Tehtiin myös perättömiä ilmiantoja, jos oli esim. tulkittu jotain tilapäistä turvotusta väärin.

terveisin Matti Lund

[Risto]

Moi.

On myöskin huomioitava, jotta säätyläiset ovat voineet lähettää siunatussa tilassa olleen tyttären muualle
pois asuinpiiritä luotettavien sukulaisten hoiviin ja näin välttyneet mahdollisilta julkisuus käräjiltä.

Olen joissain sukulaisissani huomannut yllättäviä hetkellisiä pois oloja syntymä kodeistan.
Voi tietysti olla "näytillä" mahdolliselle aviomies ehdokkaalle.