PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Torppa-asiaa


Heikki Koskela
11.12.07, 14:52
Viimeaikoina olen alkanut kiinnostua oman kuntani torppareista ja torpista. Ajattelin, että ryhtyisin penkomaan niitä asioita oman pitäjäni osalta. Soittelinkin jo asiasta historiaa tuntevalle tuttavalle ja kyselin tapoja ja menetelmiä tutkimusta varten.

Hän oli varsin kriittinen ja kertoi asian olevan varsin vaikea tutkimuksen kohde. En kuitenkaan vielä aio antaa periksi. Hän kertoi, että yhteistyö saman pitäjän alueella tomivan tutkijan kanssa on välttämätön. Sen tietysti ymmärrän hyvin.

Uskon, että forumilla on monia tätäkin asiaa tutkinutta henkilöä. Toivoisin heiltä hyviä neuvoja, joiden avulla minulle vielä tuntematon osa-alue sukututkimuksessa avautuisi hieman. Varsinkin työjärjestys tutkimuksen osalta kiinnostaa. Pitäisi saada vähän "äksöniä" tutkimuksiin lisää.

Periferian pimeydestä terveisin

Heikki Särkkä
11.12.07, 16:42
Tunnet varmaan Wareliuksen kirjan Torpparikysymyksestä?

Heikki Koskela
11.12.07, 18:45
Minulla ei ole yksityiskohtaista torpparein historiaan kuuluvaa kirjallisuutta juuri minkäänlaista. Mutta siitä selviän varmaan käymällä kirjastossa ja tekemällä tarvittaessa kaukolainauksia. Torpparilaitoksen tuntemus (synty ja kehitys) on tietenkin hyvä tietää.

Olen todella jokseenkin vihreä torpparikysymyksessä. Vain rippikirjojen tutkimisen yhteydessä on vastaan tullut torppia ja torppareitten perheitä. Hyvät vinkit kirjallisuudesta on siis paikallaan.

Lähinnä tarkoitan kysymykselläni ensisijaisesti työjärjestystä. Miten saan loogisen alun tutkimukselle? Mistä olisi viisainta aloittaa? Millainen tutkimuksen rakenne tulisi olla? Tähän tarkoitukseen ei ymmärtääkseni sovellu oikein hyvin nykyiset sukututkimusohjelmat.

kkylakos
12.12.07, 12:58
Hei,

jokaisen tutkimuksen alkupiste on tutkimuskysymys ja se ei tule viesteistäsi kovin selkeästi esille. Eli haluatko kartoittaa torpat (ja torpparit) yli ajan / analysoida jotain torppareihin liittyvää ilmiötä esim. vuokran maksutapoja tai sukulaisuuksia / ...?

Jos ensimmäistä niin teoriapohjalta:
- kerää olemassa oleva kirjallisuus/tutkimukset/arkistot, mukaan lukien kotiseutuarkisto ja pitäjän isoimpien talojen kotiarkistot
- tilattoman väestön alakomiteasta saat pohjan 1900-luvun alun tilanteesta
- käy läpi mikrofilmatut henkikirjat, joissa toisinaan torpparit siististi omilla riveillään
- täydennä rippikirjoilla

Lopullinen dokumentointi on oma asiansa mutta henkikirjakartoituksessa voisi kuvitella olevan hyödyllistä ensin kerätä tiedot rinnakkain ja vasta sitten analysoida, mitkä torpat ovat milloinkin asutettuna.

Joku sukututkimusohjelmakin voi olla ok dokumentointiin. Muistaakseni Kaarle Kaila vastasi joskus kysymykseeni, että hänen edustamassaan ohjelmassa voi henkilöille luoda "suhteita" taloon ja sitten raportoida talon näkökulmasta.

hessu 07
12.12.07, 13:01
Minulla ei ole yksityiskohtaista torpparein historiaan kuuluvaa kirjallisuutta juuri minkäänlaista. Mutta siitä selviän varmaan käymällä kirjastossa ja tekemällä tarvittaessa kaukolainauksia. Torpparilaitoksen tuntemus (synty ja kehitys) on tietenkin hyvä tietää.

Olen todella jokseenkin vihreä torpparikysymyksessä. Vain rippikirjojen tutkimisen yhteydessä on vastaan tullut torppia ja torppareitten perheitä. Hyvät vinkit kirjallisuudesta on siis paikallaan.

Lähinnä tarkoitan kysymykselläni ensisijaisesti työjärjestystä. Miten saan loogisen alun tutkimukselle? Mistä olisi viisainta aloittaa? Millainen tutkimuksen rakenne tulisi olla? Tähän tarkoitukseen ei ymmärtääkseni sovellu oikein hyvin nykyiset sukututkimusohjelmat.

*****************
Hei!

Itse lähtisin aluksi maanmittaustoimistoon ja pyytäisin nähtäväkseni alueen, tiettyjen talojen ja kylien maakirjat ja taloihin liittyvät kartat 1800- luvulta aina 1900- luvun alkuun.
Niihin on merkitty ko. taloihin kuuluvat torpat nimineen.
Samalla voi saada myös selville torppien asujat ja näitä voi verrata rippikirjojen tietoon sekä torppien että asukkaiden kohdalta.
Jospa kaikki tämän jälkeen vaikka aukeaisi, toivoa ainakin sopii.:)

Hessu 07

Heikki Koskela
13.12.07, 10:41
Hei,

jokaisen tutkimuksen alkupiste on tutkimuskysymys ja se ei tule viesteistäsi kovin selkeästi esille. Eli haluatko kartoittaa torpat (ja torpparit) yli ajan / analysoida jotain torppareihin liittyvää ilmiötä esim. vuokran maksutapoja tai sukulaisuuksia / ...?

Jos ensimmäistä niin teoriapohjalta:
- kerää olemassa oleva kirjallisuus/tutkimukset/arkistot, mukaan lukien kotiseutuarkisto ja pitäjän isoimpien talojen kotiarkistot
- tilattoman väestön alakomiteasta saat pohjan 1900-luvun alun tilanteesta
- käy läpi mikrofilmatut henkikirjat, joissa toisinaan torpparit siististi omilla riveillään
- täydennä rippikirjoilla

Lopullinen dokumentointi on oma asiansa mutta henkikirjakartoituksessa voisi kuvitella olevan hyödyllistä ensin kerätä tiedot rinnakkain ja vasta sitten analysoida, mitkä torpat ovat milloinkin asutettuna.

Joku sukututkimusohjelmakin voi olla ok dokumentointiin. Muistaakseni Kaarle Kaila vastasi joskus kysymykseeni, että hänen edustamassaan ohjelmassa voi henkilöille luoda "suhteita" taloon ja sitten raportoida talon näkökulmasta..

Ajattelin aluksi edes saada selville torppien nimet ja lukumäärän Alajärvellä. Kun tämä olisi selvitetty, voisin varmaan ruveta tarkemmin analysoimaan kutakin torppa erikseen.

Hessun antama vihje käynnistä maanmittaustoimistosta antaa varmaan alun aikeilleni.

Kiitokset molemmille neuvoista. Alan ymmärtää tehtävän laajuuden ja vaikeuden. Pitänee kuitenkin yrittää. Nykyinen sukuohjelmani ei oikein sovellu tähän tarkoitukseen.

Martin Josefsson
13.12.07, 17:50
Toinen kirjaesimerkki on "Torpare i svenska Österbotten (http://www.loffe.net/content/view/1491/62/)", Herbert Lindahl, 1990.

Heikki Särkkä
13.12.07, 18:01
Vielä kirja samasta aiheesta: Paavo Niiles, Torpparista talolliseksi. Omakustanne. Gummerus 2002. Kirja sisältää luettelon Petäjäveden torppareista ja useampia taustoittavia lukuja.

Heikki Koskela
13.12.07, 18:15
Kiitos Martinille ja Heikille tiedoista. Kävin jo maanmittaustoimistossa, jonne pääsen tutkimaan mikrokortteja. Ajattelin odottaa, kunnes joulu on ohi.

Martinin mainitsema kirja lienee lainattavissa kaukolainana myös Alajärven kirjastoon. Tämän alueen tietoja siinä ei näyttänyt olevan, mutta antaa pohjaa orientoitumiselle tutkimustapojen suhteen.

Terveisin