PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Toimenpiteitä?


Giösling
11.12.07, 10:51
Suku Forumin kyseenalaisiin mittareihin kuuluu pääsivun helmassa oleva “suosionlaskin”, joka identifio eniten yhtäaikaisia katsojia keränneen
forumtapahtuman.

Tällä hetkellä siellä seisoo seuraavaa:

“Eniten yhtäaikaisia kävijöitä on ollut 258, 18.11.07 20.11”.

Muistinvirkistämiseksi kehoitan tutustumaan uudelleen tuon ajankohdan mielenkiintoiseen viestiin, jossa seuralle esitetään toivomuksia.

Olen omalta osaltanikin esittänyt seuran johdolle paneutumista ko. sähköpostin sisältöön ja kehoittanut tarttumaan toimeen, jos tarpeellista.

Harmikseni suoraan P.T. Kuusiluomalle 23.11. osoittamaani viestiin ei toistaiseksi ole vastattu.

Olen samassa yhteydessä esittänyt toimia administraattorin valtuuksien kaventamiseksi siten, ettei toimenhaltija jatkossa enää yksin
vastaisi viestien poistoista, vaan konsultoisi moderaattoriryhmää ja viime kädessä toiminnanjohtajaa.

Tätä hyvää ehdotusta lienee vaikea torjua.


Terveisin


Juhani Pesu

Giösling
12.12.07, 07:47
Palaan vielä tuohon huippukatsojaluvut saaneeseen viestiin 18.11.07.

Onko joukossamme todella kirjoittajia, joiden voidaan katsoa sanoutuneen irti totuuden selville saamisesta? Onko seuran toiminnan uskottavuus kärsinyt moisen kirjoittelun sallimisesta? Onko seuralla tarkoitus puuttua asiaan?

Huomaan, että eilinen viestini on pyytämättäni siirretty "piippuhyllylle".

Tännekin näkyy ja täältäkin kuuluu!

Terveisin

Juhani Pesu

kkylakos
12.12.07, 12:40
Hei,

tulkitsen etusivun tilastomerkinnän niin, että ajankohtana on ollut eniten sisäänkirjaantuneita käyttäjiä forumilla. Tällä ei ole suoraa yhteyttä yksittäiseen viestiin, vaikka syy-seuraus -suhde voi olla olemassa.

Forumin haku ei mahdollista hakuja päivämäärän perusteella, joten jos haluat kommenttia johonkin tiettyyn viestiin, olisi parasta laittaa esille linkki siihen.