PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Talvi tuli taas


Ossian
13.01.12, 15:13
Hei,

Talvi on tänä vuonna hieman myöhässä, mutta tulihan se kuitenkin


TALVI LÄHESTYY

Otteita talvilomapäivien vietosta:

Joulukuun 1. kello 17.00
Lunta sataa. Ensilumi on sitten kaunista. Luonto tulee
kauniin valkoiseksi ja mieli piristyy, kun ei ole enää
niin pimeätä. Tein vaimolleni ja itselleni kuuman
rommitotin ja istuimme ikkunan ääressa katsomassa
hiutaleiden leijumista kevyesti maahan ja peittämässä
puun oksia. Todella kaunista.

Joulukuun 2.
Heräsin ja katsoin ikkunasta ulos. Koko maiseman peitti
kristallinkirkas uusi lumi. Hieno näky. Jokaisella puulla
ja pensaalla on valkoinen kaapu. Tein talven ensimmäiset
lumityöt ja nautin joka kolallisesta. Kolasin sekä pihan
että jalkakäytävän. Myöhemmin päivällä teknisen viraston
aura aurasi tien ja työnsi lumen portin eteen. Kuljettaja
hymyili minulle ja vilkutti. Minäkin vilkutin hänelle ja
kolasin portin taas auki.

Joulukuun 3.
Viime yönä satoi vajaat 15 cm lunta ja pakkasta on pari
astetta. Pihakoivuista katkesi muutamia oksia lumen
painosta. Tein lumityöt. Ja taas saatuani työt valmiiksi,
tuli aura-auto. Lumi oli tällä kertaa ruskeanharmaata.

Joulukuun 4.
Sää lauhtui, lumi suli sohjoksi. joka jäätyi liukkaaksi,
kun pakkanen taas laski. Kaaduin jalkakäytävälle. 150 €
poliklinikkamaksua, mutta onneksi mitään ei ollut poikki.
Sääennustus lupasi lisää lunta.

Joulukuun 5.
Yhä kylmää. Myin vaimon auton ja ostin maasturin, jotta
hän pääsisi töihin. Auto liukui kuitenkin päin kaidetta
ja oikea etukulma meni aika pahasti kasaan. Viime yönä
satoi reilut 15 cm lunta. Molemmat autot ovat aivan suolassa
ja kurassa. Tiedossa lumitöitä tänään. Se perkeleen aura
ajoi meidän ohitse kaksi kertaa.

Joulukuun 6.
10 astetta pakkasta. Lisää tuota perhanan lunta. Pihalla ei
ole yhtään puuta tai pensasta, joka ei olisi vahingoittunut.
Sähköt oli poikki melkein koko yön. Yritin pitää talon
lämpimänä kynttilöillä ja bensiininlämmittimellä, joka tosin
roiskaisi hiukan yli, syttyi tuleen ja oli polttaa koko talon.
Sain onneksi matolla tukahdutettua liekit, mutta kulmakarvat
paloivat. Auto karkasi käsistä matkalla poliklinikalle ja
hajosi lunastuskuntoon.

Joulukuun 7.
Tuota perkeleen valkoista paskaa tulee koko ajan. Kaikki
perkeleen vaatteet pitää olla päällä jos haluaa käydä
postilaatikolla. Jos saan käsiini sen kusipään, joka
ajaa tuota aura-autoa, niin revin siltä sydämen rinnasta.
Se on varmaan kulman takana kytiksessä ja odottaa kunnes
saan jalkakäytävän puhtaaksi! Sähköt yhä poissa. Vesijohto
jäätyi ja näyttää siltä, ettei katto kestä lumen painoa.

Joulukuun 8.
Saatana! 15 perkeleen senttiä uutta vi..un lunta ja vi..un
räntää ja vi..un jäätä ja herra yksin tietää mitä paskaa
sitä taivaasta viime yönä tuli. Yritin osua aura-auton
kuljettajaa jäähakulla, mutta se pääsi pakoon. Vaimo jätti
minut. Auto ei lähde käyntiin. Luulen, että minusta on tulossa
lumisokea. En pysty liikuttamaan varpaitani. En ole nähnyt
aurinkoa viikkoihin. Ennusteissa luvataan lisää lunta. Viima
tekee ilman purevaksi. Perkele, muutan Espanjaan. Vi....ttaa
niin perkeleesti! Saatanan lumi ja koko talvi.

_____________________
Ossian Mesterton (http://www.mesterton.net)
of that (http://www.mesterton.net/kolmensuora.htm) Ilk