Nälkävuodet

[sukutut642]

Olemme varmaankin kaikki tietoisia Suomen nälkävuosista, esim. suuret kuolonvuodet 1695-97 ja ainakin vielä 1860-luvulla. Silloin sadot epäonnistuivat mm. huonoista sääoloista johtuen ja minkäänlaisia varmuusvarastoja ei tietenkään ollut. Kulkutaudit riehuivat ja liikkeellä olleet kerjäläislaumat vielä levittivät niitä. Viranomaiset eivät auttaneet.
Nyt tulikin mieleen eräänlainen jälkiviisaus: Suomihan on täynnä järviä, sekä isoja että pieniä. Järvessä on kalaa. Kala on tunnetusti hyvää ravintoa, joka yksipuolisuudestaan huolimatta auttaa selviytymään pahimman yli, esim. seuraavaan kesään.
Siis miksi ihmeessä ihmiset eivät pyydystäneet kaloja silloin kun nälänhätä oli pahimmillaan? Eikö ymmärretty kalastaa vai eikö osattu tehdä avantoa jäähän? Kaikenlaiset pikku sintitkin olisivat auttaneet selviytymään hengissä tiukan paikan tullen. Masa Niemeä lainaten: minä vaan kysyn.
AA

[Kovanen]

Tervehdys!

Täältä löytyy kalastuksen historiaa: http://www.kalastusmuseo.fi/kalastuksenhistoriaa/historiaa.html

Pikakatselmuksella näyttää siltä, että kalastettu on jo pitkään. Olikohan nälkävuosien ihmiset niin heikossa kunnossa etteivät jaksaneet edes kalastaa. Näyttää nykyäänkin olevan harrastajallakin kovaa työtä olipa kesä tai talvi.

Osaamistakin on saattanut olla heikosti. Onkohan tuolloin ollut varaa kalastusvälineisiinkään, tai onko niitä edes ollut olemassa? Tuskin ilman minkäänlaisia pyydysvirittimiä olisi pärjännyt nälkävuosinakaan. Miten puolen metrin paksuiseen jäähän tehtiin aikanaan avanto?

Nykyäänkin jotkut kalastaa, toiset metsästää. Molempien harrastajia myös löytyy, näin lienee ollut iät ja ajat.

Varsinaiseen kysymykseesi en osaa vastata, mutta mielenkiintoista pohdittavaa aiheesta tuli.

Eila, harrastajakalastajan vaimo Kainuun meren eli Oulujärven rannalta

[Kovanen]

Tervehdys!

Ohto Manninen Kajaanin asukkaat 1651-1750 Suomen Sukututkimusseuran julkaisu, käy esille seuraavaa:

Matz Larsinpoika Milja (Mila) on tehnyt porvarinvalan 15.11.90. Ollut 18 vuotta pastori Antiliuksen kalastajana, ilm. 1690- ja 1700-luvulla.

Terveisin Eila

[jukkaukkola]

Olemme varmaankin kaikki tietoisia Suomen nälkävuosista, esim. suuret kuolonvuodet 1695-97 ja ainakin vielä 1860-luvulla. Silloin sadot epäonnistuivat mm. huonoista sääoloista johtuen ja minkäänlaisia varmuusvarastoja ei tietenkään ollut. Kulkutaudit riehuivat ja liikkeellä olleet kerjäläislaumat vielä levittivät niitä. Viranomaiset eivät auttaneet.
Nyt tulikin mieleen eräänlainen jälkiviisaus: Suomihan on täynnä järviä, sekä isoja että pieniä. Järvessä on kalaa. Kala on tunnetusti hyvää ravintoa, joka yksipuolisuudestaan huolimatta auttaa selviytymään pahimman yli, esim. seuraavaan kesään.
Siis miksi ihmeessä ihmiset eivät pyydystäneet kaloja silloin kun nälänhätä oli pahimmillaan? Eikö ymmärretty kalastaa vai eikö osattu tehdä avantoa jäähän? Kaikenlaiset pikku sintitkin olisivat auttaneet selviytymään hengissä tiukan paikan tullen. Masa Niemeä lainaten: minä vaan kysyn.
AA
ei tainnut olla v.1867 kallaa mitä pyytää Oulujoestakaan ,kun oli niin kylmä kevät ,että jäätkin suli vasta heinäkuussa ja lohi ei päässyt nousemaan ajoissa ja edellis syksyn kutupoikasetkin kuolivat kesäkuussa kun ei ollut hyönteisiä mitä syödä .pari linkkiä :Oulujoen kalastus | KirjastoVirma (http://www.kirjastovirma.net/oulujoki/kalastus) , Suuret nälkävuodet – Wikipedia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n%C3%A4lk%C3%A4vuodet)

[PVuorio]

Hej

Seppo Muroman teos: ”Suurten kuolonvuosien (1696-1697) väestönmenetys Suomessa” tuo jo alkuteksteissään esille sen, että kaikkea koetettiin. Myös kalastusta. Ei ne silloisetkaan ihmiset sentään täystolloja olleet. Ravinnon yksipuolisuus ja sen seurauksena sairastumisherkkyys johtivat nopeasti leviävien kulkutautien takia useisiin kuolemiin. Suosittelen kirjaan tutustumiseen.

t Pertti Vuorio

[Ritsi]

Hei,

Iso-isoäitini syntyi Vapunpäivänä 1868 Pohjois-Savossa, Maaningalla. Hänet ja hänen perheensä pelasti nälkäkuolemalta se, että he asuivat saaressa. Kalastamalla saatiin lisäravintoa ja asuinpaikka suojasi kulkutaudeilta. Iso-isoäitini oli innokas "kalamies" koko ikänsä, vielä vanhoilla päivilläänkin hän halusi kokea itse katiskansa ja verkkonsa.
Terveisin,
Ritsi