PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Siekkisista taas kerran


eruppa
03.01.12, 12:26
Arvoista listalaiset!
Liityn Vesangan Siekkisten sukuun useampaa kautta. Vuosikymmeniä sitten hain esi-isälleni Kangasniemen Makkola 3:n isännälle Yrjö Yrjönpoika Manniselle (1756-1835) puolisoa. Vihkimismerkintä oli vastoin yleistä käytäntöä Kangasniemen vihittyjen luettelossa ja puolison Liisa Erkintytär Siekkisen kotipitäjäksi oli merkitty Laukaa.

Siihen aikaan elin kaukolainattujen rullamikrofilmien varassa, eli tutkiminen oli tosi hidasta. Ainoa iältään sopiva löytö Liisa Erkintytär Siekkinen oli Vesangan Siekkilän isännän Erkki Siekkisen tytär Liisa, synt. RK 1765. No, Kangasniemen rippikirjoissa syntymävuosi oli 1764, mutta tällaiset heitothan olivat tuiki tavallisia. Tuo Liisa hävisi Siekkilästä samoihin aikoihin, jolloin vihkiminen tapahtui.

Menneellä viikolla sukututkijakolleegani Marja Liisa Taipale antoi minulle tosi arvokkaan vinkin. Laukaan Niemisjärven Janholassa eli torppari Erkki Mikonpoika Siekkinen, jolla oli 1753 syntynyt Liisa-tytär. Tuo Erkki Mikonpoika Siekkinen löytyi jo vanhastaan sukutietokannastani, sillä hänen isänsä, Vesangan Siekkilässä asunut itsellismies Mikko Siekkinen (1716-1796) on minulle esi-isä toista kautta.

Tuon Niemisjärven Liisan äiti oli Anna Jaakontytär Hyyrynen, synt. 1746. Annalla oli toinenkin tytär Eeva, synt 1755. Kun katselin Kangasniemen Makkola 3:n rippikirjoja, näkyy tuo pikkusisko Eeva Siekkinen piikana samassa talossa.

Näin ollen näyttää aika varmalta, että erehdyin aikoinaan tuon Liisa Erkinpoika Siekkisen sukutaustasta, eli oikea Liisa oli lähtöisin Niemisjärven Janholan Tohkan torpasta.Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Makkola 3:n vanhaisäntä Yrjö Yrjönpoika Manninen (1730-1807) avioitui leskeksi jäätyään Liisan äidin Anna Hyyrysen kanssa, joka myös oli leski. Eil Anna Hyyrynen oli yhtäaikaa Liisa Siekkiselle sekä äiti että anoppi!! Aika erikoinen tilanne, eikö totta!

Anna Hyyrysen sukutausta on suhteellisen helppo tutkia. Ainoa vastaantullut ongelma on Janholan vanhanisännän Juhon, joka Laukaan ensimmäisten rippikirjojen mukaan kuoli 1729, sukutausta. Omaan monistekappaleeseeni olen merkinnyt patronyymi Heikinpojan paikalle Nuutinpoika? ja sukunimeksi Puttonen?. Janhola oli 1700-luvun alussa pari vuotta verohylkynä, eli tämä vanhaisäntä Juho ei luultavasi enää ollut alkuperäsitä Janhosen sukua.
Sattuuko joku tuntemaan tuon Janholan Juho-vanhanisännän sukutaustaa?

kyseleepi Erkki Porista

eruppa
03.01.12, 15:41
Pahoittelut Maija-Liisa Taipaleelle "pianovirheestä" nimessä!

Täällä päin Suomea, eli Ala-Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa sukututkijoilla on tapana sanoa, ettei morsiamen kotitaloa tai -torppaa kannata hakea 5-6 km kauempaa, koska sen matkan nuoret kollipojat jaksoivat kesäöisillä riiuureissuillaan kulkea. Noissa "Erämaa-Suomen" maakunnissa, kuten Keski-Suomessa, Savossa, Pohjois-Karjalassa tai Kainuussa tuo nyrkkisääntö ei välttämättä päde, sillä morsian tai sulhanen saattoi tulla kymmenien kilometrien päästä. Oma sukupuuni on tästä hyvä esimerkki.

Hyvää vuodenjatkoa kaikille sukututkimuksen harrastajille!

Erkki Porista :)

Maisa
03.01.12, 17:22
Oikaisen hieman. Laukaan kirjoista Liisan löysi Kiilamaan Mauri.

Mielenkiintoinen perheyhteisö: kaksi leskeä menee naimisiin. Toisella kaksi poikaa, toisella kaksi tyttöä, jotka avioituvat keskenään. Seuraavassa sukupolvessa kaksi poikaa avioituu Huikon sisarusparin kanssa. :D: