PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Sotaväen aseseppä KARL JOHAN GREVE / GREFF


Isingegerd
21.12.11, 01:20
Olisikohan kellään tietoa esi-isäni KARL JOHAN GREVEN (sukunimi vaihtelee myös muodoissa "Grewe", "Grev", "Growe" ja "Greff") syntymäajasta/vanhemmista tai siitä, mistä näitä tietoja voisin lähteä jäljittämään, kun herra tuntuu olevan kirkonkirjoissa täysin olematon ennen (toista) avioitumistaan vuonna 1873. :/

Karl Johan Greve siis avioitui 30.4.1873 Porissa Christina Wilhelmina Skoglundin kanssa ja vihittyjen kirjoihin on merkitty "f:d: Bat:s Smed enkl Carl Johan Grev", joten hän on ollut aiemminkin naimisissa. Sitäkään en tosin ole onnistunut selvittämään, kenen kanssa.

Karl Johan Greve haudattiin 15.4.1881 Porissa ja merkinnän mukaan hän oli kuollessaan lähes 61-vuotias, eli syntymävuodeksi tulisi täten 1820. Ammatiksi on tässäkin yhteydessä mainittu "entinen sotaväen seppä" ja suvussa sitkeästi liikkuvan huhun mukaan hän olisikin alunperin Venäjältä tai Puolasta asti ja ajautunut ammattinsa myötä Suomeen. Mitään todisteita tästä en kuitenkaan ole löytänyt, mutta kuten jo totesin, enpä myöskään ole löytänyt Karl Johan Grevestä merkintöjä ennen vuotta 1873.

Oikein paljon kiitoksia jo etukäteen, jos joku pystyy auttamaan!

Isingegerd
21.12.11, 02:52
Porin rippikirjoissa Karl Johan Greven syntymäaikaa ei siis ole mainittu, ja "Kommen ifrån" -sarakkeen fol. numerokaan (200) ei hyödytä, sillä sivut 198-205 puuttuvat kirjasta.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pori/rippikirja_1875-1882_ksrk_mko89-135/232.htm

PVuorio
21.12.11, 11:10
Porin rippikirjoissa Karl Johan Greven syntymäaikaa ei siis ole mainittu, ja "Kommen ifrån" -sarakkeen fol. numerokaan (200) ei hyödytä, sillä sivut 198-205 puuttuvat kirjasta.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pori/rippikirja_1875-1882_ksrk_mko89-135/232.htm


Hej

Saattaa olla, että sivut puuttuvat. Suuresti epäilen, koska sivun 197 oikea reuna kuitenkin on olemassa. Sen kääntöpuolella pitäisi olla kaiken järjen mukaan sivun/aukeaman 198 vasen puoli. On niitä sivuja ennenkin jäänyt kuvaamatta ja sivu löytyy alkuperäisestä kirjasta. Tuon ajan kirjat lienevät edelleen Porissa jollei sitten TMA:ssa. Kannattaa tarkistaa.

t Pertti Vuorio

Isingegerd
21.12.11, 22:59
Kiitoksia. Pitäneepi siis yrittää ehtiä arkistoihin. Josko sieltä jotain selviäisi edellisestä puolisosta, synnyinpaikasta, vanhemmista tai oikeastaan mistä tahansa... :)

Juha
21.12.11, 23:39
Se sivu 200 tarkoittaa edellistä rippikirjaa eli tässä;
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pori/rippikirja_1870-1874_ksrk_mko43-88/784.htm


Tosin tuosta ei ole mitään hyötyä, sillä entisen sepän syntymäaika ja -paikka on merkitty kysymysmerkillä. Katselin muutaman vuoden Porin ksrk:n sisäänmuuttaneiden luetteloita 1860- ja 1870-lukujen vaihteesta, mutta eipä sattunut silmiini kyseistä miestä.

Sami Lehtonen
22.12.11, 06:22
Se sivu 200 tarkoittaa edellistä rippikirjaa eli tässä;
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pori/rippikirja_1870-1874_ksrk_mko43-88/784.htm


Tosin tuosta ei ole mitään hyötyä, sillä entisen sepän syntymäaika ja -paikka on merkitty kysymysmerkillä. Katselin muutaman vuoden Porin ksrk:n sisäänmuuttaneiden luetteloita 1860- ja 1870-lukujen vaihteesta, mutta eipä sattunut silmiini kyseistä miestä.

Hänen vaimonsa muuttaa sivulle 200 sivulta 718 samassa kirjassa:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pori/rippikirja_1870-1874_ksrk_mko43-88/1254.htm
, jossa viimeinen merkintä on vuodelta 1873.

Siirto toiselle sivulle ja avioliitto lienevät osuneet samaan aikaan, joten naimisiin on menty 1873 tai -74. Miehen mahdollista muuttoa on syytä etsiä noilta vuosilta. Myös vihkimerkinnästä on syytä tarkistaa ylös merkityt tiedot - harmillisesti noiden vuosien vihittyjen luetteloa ei ole mikrofilmattu, mutta vastauksen saanee kirkkoherranvirastosta.

Juha
22.12.11, 13:13
Yksi pieni detalji lisää;

Porin kaupungissa kuolee 14.3.1872 klensmeds hustru Maria Lovisa Grene.

Lisätiedoissa sanotaan "slag resander".

En tiedä onko tästä mitään hyötyä, mutta tulipa mainittua.

Niin ja Historiallisesta Sanomalehtiarkistosta löytyi lehti, jossa oli tieto Greven ja Skoglundin avioliittoon kuuluttamisesta maaliskuun 30. päivältä 1873 Porin kaupungissa.

Lisäksi hänen tarkka kuolinpäivänsä on 8.4.1881 - tuo tieto näyttäisi puuttuvan HisKistä, mutta löytyy Björneborgs Tidning -aviisin numerosta 30, 16.4.1881


Juha

Isingegerd
26.12.11, 17:18
Kiitoksia uudemman kerran kaikille vastauksista ja avusta! :)

filip
29.12.11, 16:39
Grewe,

itselläni on eräs esi-isä, joka on muuttanut Lövångerista 1700-luvun alussa Suomeen. Hänen nimensä oli Petter Grewe. Selvittäessäni mistä hän oli moisen sukunimen saanut ilmeni sukunimen olevan sotilasnimi.

Lövångerissa sotilaaana palvellut Grewe oli päässyt eläkkeelle ja seuraava sotilas sai sitten periä saman sotilasnimen. Sinänsä Kreivi ei ollut ainutlaatuinen nimi, koska samassa joukko-osastossa oli myös Påve (Paavi) Cardinal (Kardinaali) jne nimisiä sotilaita.

Noina aikoina muutettiin Pohjanlahden yli tiheästi, samssa valtakunnassa kun asuttiin ja meri ei tuossa merenkurkun kohdalla erottanut vaan yhdisti ihmisiä Norrbottenin länsi- ja itäpuolella.

Koska Petter Grewellä oli vain 1 tai 2 tytärtä, en usko Sinun olevan hänen jälkeläisensä mutta esi-isäsi on siis todennäköisesti samassa joukko-osastossa ennen tai jälkeen Petterin palvellut sotilas

filip
29.12.11, 16:42
Grewe,

itselläni on eräs esi-isä, joka on muuttanut Lövångerista 1700-luvun alussa Suomeen. Hänen nimensä oli Petter Grewe. Selvittäessäni mistä hän oli moisen sukunimen saanut ilmeni sukunimen olevan sotilasnimi.

Lövångerissa sotilaana palvellut Grewe oli päässyt eläkkeelle ja seuraava sotilas sai sitten periä saman sotilasnimen. Sinänsä Kreivi ei ollut ainutlaatuinen nimi, koska samassa joukko-osastossa oli myös Påve (Paavi) Cardinal (Kardinaali) jne nimisiä sotilaita.

Noina aikoina muutettiin Pohjanlahden yli tiheästi, samssa valtakunnassa kun asuttiin ja meri ei tuossa merenkurkun kohdalla erottanut vaan yhdisti Norrbottenin ihmisiä länsi- ja itäpuolella.

Koska Petter Grewellä oli vain 1 tai 2 tytärtä, en usko Sinun olevan hänen jälkeläisensä mutta esi-isäsi on siis todennäköisesti samssa joukko-osastossa ennen tai jälkeen Ptterin palvelleen sotilaan jälkeläisiä.

harrysme
03.01.12, 09:57
Tälläisen olen kai Talko-sivuilta poiminut, velipuoleni esivanhempia. Sinulla Filip on varmaan sama perhe. Tiedät ilmeisesti asiasta enemmän, mainitset sotilasuran.

Taulu 1
I. Peter Olofsson Grefwe (isä Olof Thomasson, äiti Brita Andersdotter). Syntynyt 30.8.1673 Ruotsi Västerbotten Lövänger. Kuollut 26.5.1749 Kokkola. — Puoliso Ruotsi Västerbotten Anna Boberg. Syntynyt 25.12.1674 Ruotsi Västerbotten. Kuollut 1.2.1751 Kokkola.
II. Lapsi:
Brita Petersdotter Grefwe. Syntynyt 27.8.1699 Ruotsi Västerbotten Lövänger. Kuollut 20.9.1741 Kaarlela Rödsö. — Puoliso 2.6.1719 Ruotsi Västerbotten Lövänger Gottfrid Bock. Syntynyt 1688 Inkerinmaa. Kuollut 1.1.1764 Kaarlela Kirilax. Karoliini, korpraali.

filip
06.01.12, 19:41
Hei Harry Smeds,

miten itse polveudut Petter Grewestä ?

Petter Grewe osallistui kaikkiin aikansa Ruotsin sotiin ja sai lopulta Pultavan taistelussa luodin jalkaansa. Hän oli sitten Ruotsin sotajoukon mukana sotavankeudessa Venäjällä, josta tiedetään hänen kirjoittaneen vaimolleen Ruotsiin kirjeen, jossa hän kertoo erään asetoverinsa kuolemasta. Vankeutta kestikin sitten yli 10 vuotta.

Tytär avioitui Ruotsin asevoimien esikunnan trumpetisti Gottfried Bockin kanssa, joka oli varsin arvostettu mies ja hänen paikkansa kirkossakin oli erään luutnantin edessä, mikä oli siihen aikaan ennen kuulumatonta.
Gottfriedin vanhempia ei ole pystytty selvittämään. Geneettisesti olemme hänen kahdesta isälinjaisesta haarastaan ottaneet Y-DNA näytteet, joista selvisi hänen olevan slaavi - ilmeisesti ns. Puolan slaavi.

Jännittävä tuo trumpetistin tehtävä, Kännyköitä kun ei ollut niin kaikki käskyt yksiköille annettiin musiikin välityksellä. Ei ihme että Gottfriedkin majoittui esikunnan kanssa. Yhteistyön kun piti olla saumatonta. Gottfied osallistui vielä Norjan onnettomaan sotaretkeen, jossa Kaarle XII kuoli ja puolet joukoista kuoli kylmyyteen tuntureilla. Gottfried tuli kuitenkin takaisin eikä valittanut raportissaan muusta, kuin että hänen instrumenttinsa eli trumpetti oli päässyt ruostumaan.

harrysme
06.01.12, 20:23
Kiitos mielenkiintoisista lisätiedoista.

Peter ei ole suora esi-isäni. Pääasiassa muiden tiedoista olen kursinut seuraavan, toivottavasti oikean sukujohdon:

Taulu 1
I. Peter Olofsson Grefwe (isä Olof Thomasson, äiti Brita Andersdotter). Syntynyt 30.8.1673 Ruotsi Västerbotten Lövänger. Kuollut 26.5.1749 Kokkola. — Puoliso Ruotsi Västerbotten Anna Boberg. Syntynyt 25.12.1674 Ruotsi Västerbotten. Kuollut 1.2.1751 Kokkola.
II. Lapsi:
Brita Petersdotter Grefwe. Taulu 2 (http://suku.genealogia.fi/#DES2)

.
Taulu 2
II. Brita Petersdotter Grefwe (isä Peter Olofsson Grefwe, taulu 1 (http://suku.genealogia.fi/#DES1)). Syntynyt 27.8.1699 Ruotsi Västerbotten Lövänger. Kuollut 20.9.1741 Kaarlela Rödsö. — Puoliso 2.6.1719 Ruotsi Västerbotten Lövänger Gottfrid Bock. Syntynyt 1688 Inkerinmaa. Kuollut 1.1.1764 Kaarlela Kirilax. Karoliini, korpraali.
III. Lapsi:
Brita Gottfridsdotter Bock. Taulu 3 (http://suku.genealogia.fi/#DES3).



Taulu 3
III. Brita Gottfridsdotter Bock (äiti Brita Petersdotter Grefwe, taulu 2 (http://suku.genealogia.fi/#DES2)). Syntynyt 30.10.1726 Kaarlela Storby Broända. Kuollut 11.2.1791 Kaarlela. — Puoliso 17.5.1751 Kaarlela Erik Johansson Borg. Talollinen, valtiopäivämies. Syntynyt 31.12.1710 Kaarlela Vittsar. Kuollut 4.11.1789 Kaarlela.
IV. Lapsi:
Maria Eriksdotter Storhonga. Taulu 4 (http://suku.genealogia.fi/#DES4).


Taulu 4
IV. Maria Eriksdotter Storhonga (äiti Brita Gottfridsdotter Bock, taulu 3 (http://suku.genealogia.fi/#DES3)). Syntynyt 3.6.1765 Kaarlela Vittsar Storhånga. Kuollut 14.1.1807 Kaarlela Visar Fordell. — Puoliso 1:o 18.6.1784 Kaarlela Jakob Johansson Rimmi. Kuollut 7.12.1784 Kaarlela Korpilahti Rimmi. Talollinen. Syntynyt 6.11.1761 Kaarlela Kaustari. Isäntänä Mustasaaren Korplaxin Rimmessä. — Puoliso 2:o 18.6.1784 Kaarlela Michell Mattsson (Fordell). Syntynyt noin 1754. Kuollut 22.6.1808 Kaarlela Vittsar Fordell. Avioitui Rimmeen Jakob Johanssonin lesken kanssa.
V. Lapsi:
2: Brita Michelsdotter Fordell. Taulu 5 (http://suku.genealogia.fi/#DES5).

Taulu 5
V. Brita Michelsdotter Fordell (äiti Maria Eriksdotter Storhonga, taulu 4 (http://suku.genealogia.fi/#DES4)). Syntynyt 18.1.1789 Mustasaari Korplax Rimme. Kuollut Kaarlela Vittsar Fordell. — Puoliso 19.7.1815 Kaarlela Johan Henrik Samuelsson Stål. Syntynyt 29.9.1792 Mustasaari Jungfusund.
VI. Lapsi:
Johan Johansson Fordell. Taulu 6 (http://suku.genealogia.fi/#DES6).


Taulu 6
VI. Johan Johansson Fordell (äiti Brita Michelsdotter Fordell, taulu 5 (http://suku.genealogia.fi/#DES5)). Syntynyt 13.5.1823 Kaarlela Vittsar Fordell. Kuollut 16.2.1902 Kaarlela. Talollinen. — Puoliso 22.6.1848 Kaarlela Lovisa Andersdotter Borg. Syntynyt 24.1.1827 Kaarlela Palo. Kuollut 5.4.1924.
VII. Lapsi:
Sofia Johansdotter Fordell. ÄITINI TOISEN MIEHEN, OTTOISÄNI, ÄITI