PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Viktor Johannes Korhonen, pso Martta Elisabet Miettinen / Kuopio

Solja
13.12.11, 18:44
Hei!

Tietääkö kukaan tästä perheestä/vanhemmista?

Viktor Johannes Korhonen (s. 21.4.1902 Kuopiossa, k. 1983 Oulussa).
Puoliso Martta Elisabet (os. Miettinen, s. 12.12.1906 Kuopiossa, k. 14.7.1991 Oulussa).

Avioliitto solmittu 1929 Kuopiossa.
Muuttaneet Ouluun 1930-luvun alussa.

Viktorin ja Martan vanhemmat hukassa?

Muistitiedon mukaan Viktorin isä olisi kuollut jo 1900-luvun alkupuolella - hänestä ei ole perheellä edes valokuvaa!
Sama muistitieto kertoo että Viktorilla olisi ollut vanhempi veli Adam tai August Korhonen - ja sisar Helmi Korhonen jonka puoliso oli Yrjö X.

Viktorin äidin nimi (edelleen hataralla tiedolla) Elisabet tai Ella, elänyt n. 1852-1930 Kuopiossa.

Kaikesta tiedosta kiitollinen!

-Solja Holappa/Muhos

TimoT
16.12.11, 11:38
Yksi oikopolku saattaisi löytyä Martta Miettisen kautta. Pohjois-Savon Miettisistä on sukukirja: Juhani Miettinen: Miettisten sukua 1-3. Siellä on joitakin sukuhaaroja tutkittu aina tähän päivään asti. Hyvällä tuurilla etsimäsi perhe saattaisi löytyä sieltä. Minulla ei valitettavasti ole nyt lähettyvillä ko. kirjasarjaa, mutta kaukolainana varmaan saat sen järjestettyä kirjastosi kautta.

Solja
16.12.11, 12:12
Kiitos vinkistä TimoT!

Huomaan että etsintäviestini on lukenut nyt 130 henkilöä mutta kukaan ei tunnu tietävän tästä Viktorista mitään.

Vaikuttaa siltä että Kainuun Korhoset on hyvin tutkittu, mutta Savon suunnan ei?

Ystävällisiä yhteydenottoja olen saanut sähköpostilla jne. ja niistä kaikille iso kiitos! Olen tallehtinut kaikki viestit, koska kukapa tietää mihin nämä etsimäni Korhoset loppujen lopuksi sijoittuvat.

Olen nyt ottanut yhteyttä Kuopion seurakuntaan, toivottavasti saan sieltä pian vastauksen. En periaatteessa tarvitse muuta kuin Viktorin ja Martan vanhempien tiedot jotka todnäk menevät 1870-80 luvulle - sen jälkeen toivottavasti pystyn jatkamaan tutkimusta digitoiduista Kuopion kirjoista.

Mitä kinkkisempi tapaus, sen mielenkiintoisemmaksi tutkiminen tulee :)

terveisin Solja

P.S. Jos jollakin on tuota Timon mainitsemaa Juhani Miettisen kirjaa, niin voisiko ystävällisesti tarkistaa löytyykö sieltä henkilöä Martta Elisabet Miettinen, s. 12.12.1906 Kuopiossa, k. 14.7.1991 Oulussa.

Tapani Kovalaine
16.12.11, 16:43
Minulla on vain Miettisen suku -kirjan I osa, mutta kun satuin kirjastossa ollessani huomaamaan kyselysi, niin jotakin löytyi:

Miettisten suku II kirjan sivulla 244 kerrottiin, että vuonna 1897 muutti Tuusniemeltä Taavetti Miettinen vaimonsa Anna Maria Miettisen ja esikoistyttärensä Lyylin ja poikansa Taavin kanssa Kuopioon ja siellä syntyi lisää lapsia, joista vain etunimet ja syntymäajat on mainittu. Eräs lapsista oli:

Miettinen Martta Eliina 12.16.1906.

Eihän tuollaista kuukautta 16 ole olemassa kuin Savossa! Mutta noin tuossa kirjassa todella lukee. Avoimeksi jää onko tämä Martta se Martta, jota nyt etsitään.
http://www.digiarkisto.org/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8508&pnum=45

Solja
16.12.11, 20:45
Kiitos tiedosta Tapani!

Saattaapa olla hyvinkin oikea Martta! Nimittäin miehensä Viktor Johannes Korhosenkin lähtötiedoissa oli pientä klappia, näin ilmoitettiin Kuopion seurakunnasta. Eli Viktorin syntymäaika ei ollut aivan se, mikä minulla oli tiedossa.

Kuopiossa oli niin ystävällinen kanslisti, että lupasi lähettää Viktorin ja Martan vanhempien tiedot hetimiten, eli odotan sieltä postia jo ensi viikolla :D:

Palaan asiaan!

-Solja

Tapani Kovalaine
19.12.11, 15:13
Saattaahan se olla oikea Marta tai ei sittenkään! Oli tilaisuus tänään vilkaista maakunta-arkistossa kastettujen luetteloa Kuopiosta. Siellä sanottiin, että 1.1.1907 kastettiin kirvesmies Pekka Juho Miettisen ja vaimonsa Iida Maria Tervosen (38 v) tytär Martta Elisabet Miettinen, joka oli syntynyt 12.12.1906. Kummeina toimi Sursillin suvun jäsen eli merimies Ville Hoffren ja vaimonsa Liisa. Miettisten perhe olisi rippikirjan sivulla 606 vaan eipä ole tuon ajan rippikirjaa saatavilla, niin ei parempia henkilötietoja voinut saada, mutta eiköpähän posti pian tuo Kuopiosta keskusrekisterin lähettämän kirjeen.

Solja
19.12.11, 18:33
Odotetut dokumentit Kuopiosta saapuivat. Erinomaista palvelua kirkkoherranvirastossa!

Tapanin jälkimmäinen ounastelu Martan perheeksi on oikea:

Kirvesmies Pekka Juho Miettinen (s. 16.10.1876, k. 4.5.1955 Kuopio), vihitty 21.6.1901 Ida Maria Tervosen kanssa (s. 5.10.1868 Kajaani, k. 29.10.1946 Kuopio).

Lapset:
Elli Maria s. 7.2.1904
Martta Elisabeth s. 12.12.1906
Aino Ester s. 1.5.1909
Koko perhe muutti 4.4.1911 Kuopion maaseurakuntaan, josta mies ja vaimo muuttivat tänne (kaupunkiseurakuntaan) takaisin 25.1.1938.

Sitten ne Korhoset - laitan heistä vielä uuden viestin. Enpä nyt yhtään ihmettele ettei heitä ole ollut helppo tutkia, aikamoinen homma plarata läpi rippikirjoja, luettelo luettelon jälkeen.

-Solja

Solja
19.12.11, 19:07
Aatami Korhonen (s. 29.4.1861 Kuopio, k. 16.5.1906 Kuopio), vihitty avioliittoon 15.3.1885 Kuopion kaupunkiseurakunnassa, puoliso Elsa os. Heikkinen (s. 14.12.1853 - syntymäpaikka puuttuu, mutta muuttanut srk:aan 20.10.1881 Kajaanista, k. leskenä 6.2.1931).

Heillä mm. lapsi Wiktor Johannes Korhonen (s. 20.4.1902 Kuopio), vihitty em. Martta Elisabet Miettisen kanssa 24.6.1928. Muuttaneet Ouluun perheineen vuonna 1931.

Aatamin vanhemmat näyttäisivät olleen 1.5.1842 vihityt renki Heikki Korhonen ja piika Loviisa Koponen (Sotkaniemi 6, Kuopio msrk). Perheessä ilmeisesti myös lapsetMaria Lovisa s. 3.2.1843
Anna Henrika s. 14.6.1844
Vilhelm s. 25.1.1846
Aukusti s. 5.1.1849 (ilmeisesti muitakin lapsia tässä välissä)
(ja em. Aatami 29.4.1861)
Heikillä näkyy rippikirjoissa vain syntymävuosi 1813 - olivatko vanhemmat olleet Haminalahti 2:n Pekka Korhonen ja vaimonsa Kaisa Tuura - tällöin Heikki olisi syntynyt 5.8.1813.

Loviisa Koposen syntymäaika on rippikirjoissa 20.2.1822.

Onko kenellekään tuttua porukkaa?

-Solja

Tapani Kovalaine
19.12.11, 21:34
Kaisa Tuura? Tuollaisen nimen takaa voi löytyä Catharina Ollintytär Thure s. 10.9.1777 ja syntymäpaikka olisi silloin Leppävirran Mustinmäki. Hän on ollut Haminalahdessa von Wrightin perheessä palvelijana ja on solminut avion 1801 Pekka Pekanpoika Korhosen s. 1777 kanssa.

Olof Thurenpoika Thure on syntynyt 1737 ja avioitui 7.11.1762 Leppävirralla Kaarina Kolarin 1744 kanssa. Olofin vanhemmat olivat Thure Caspersson 1697 - 1777 Leppävirran Mustinmäestä ja Brita Philpotar (Vilpponen) 1698 - 1764. Seuraavasta sukupolvesta saattaa löytyä Casper Thuresson, k. 1710 ja sitten vielä hänen isänsä Thure Pettersson Oulun raatimiesten joukosta.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/leppavirta/rippikirja_1753-1760_tk2072/90.htm (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/leppavirta/rippikirja_1753-1760_tk2072/90.htm)

Aikaisempaa Thure-keskustelua: http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-9223.html (http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-9223.html)

Elsa Heikkiseltä puuttui syntymäpaikka. Hiski tietää että se on Kiehimänsuu nro 12 Paltamossa.

Solja
19.12.11, 21:57
Kyllä joo -Tuura onkin Thure :oo:

Kuopion msrk
27.9.1801 Haminanlax Ts. Per Perss. Korhoin P. Catharina Thure Haminanlax

22.7.1802 8.8.1802 Haminanlax Petter Korhoin Catharina Thure Petter Johan
14.2.1805 20.2.1805 Haminanlax Petter Korhoin Cath. Tuuruin Adam
4.8.1808 1.11.1808 Haminanlax Petter Korhoin Caisa Thure Chr. Cath. (nd)
5.8.1813 12.9.1813 Haminalax No 2 Petter Korhoin Kaisa Tuura Hinrik
26.2.1817 6.4.1817 Haminalax No 7 Torp Peter Korhoin Catharina Thure Anna Maria

Lueskelenpa sen Thure ketjun, sitä vähän jo itsekin ounastelin.

Jaa että Paltamoon meni Elsa Heikkisen juuret!

Saapa nähdä kuinka tämä porukka leviää pitkin Kainuuta ja Savoa!

-Solja

Solja
01.01.12, 23:28
Hei!

Tämän verran olen saanut selvitellyksi (toistaiseksi vain) isälinjaa myöten:

Torppari, talollinen, huonemies Pekka Pekanpoika Korhonen (s. 22.12.1777, k. 7.3.1830 pistoksiin 53-vuotiaana Kuopio, Haminalahti) ja piika Katariina Olofintytär Thure (s. 10.9.1777 Leppävirta, Mustinmäki, k. 4.3.1847 vanhuudenheikkouteen ”köyhänä leskenä” Karttula, Punnonmäki), vihitty 27.9.1801 Kuopion msrk, Haminalahti. Asuivat Haminalahti 2 ja 7, torpparina Haminalahti 4 ja 6. Katariina muutti Olli ja Pekka poikien perheiden kanssa Karttulaan n. vuonna 1839.

Talollinen (myöh. torppari ja huonemies) Pekka Antinpoika Korhonen (s. 27.2.1747 Kuopio, Haminalahti, k. leskenä vanhuuden heikkouteen 4.4.1825 Karttula, Viitataival, Ohenoja) ja 25.9.1774 Haminalahdessa vihitty puoliso talollisen tytär Kirsti (Kristiina) Hannuntytär Korhonen (s. 24.3.1753 Kuopio, Haminalahti, k. pistoksiin (styng) 2.5.1819 Karttula, Viitataival). Muuttaneet Karttulaan 10.8.1806 Antti-pojan perheen kanssa.

Talollinen Antti Antinpoika Korhonen (s. kuoliniän mukaan syyskuussa 1712 Kuopio, Haminalahti, k. keuhkotautiin 22.2.1757 Kuopio, Haminalahti) ja 7.4.1734 Haminalahdessa vihitty puoliso talollisen tytär Marketta Tiihonen (Tihotar, s. rippikirjan mukaan 1710, k. vanhuuden heikkouteen 8.2.1791 Kuopio, Haminalahti) Vehmasmäeltä. Asuivat Haminanlahti 6.

Talollinen Antti Korhonen (s. xxx, elää vielä 1748 Kuopio, Haminalahti) ja puoliso Liisa Mömmö (s. xxx, elää vielä 1748 Kuopio, Haminalahti) Vehmasmäeltä. Asuivat Haminanlahti 6.

Alkaa mennä jo niin vanhaan aikaan, että rupeaa tökkimään. Onko kukaan törmännyt samoihin henkilöihin?

-Solja

TimoT
02.01.12, 11:39
Kirkonkirjat loppuvat kyllä noihin. Minulla on Korhosia talosta Haminalahti 4. Henkikirjojen mukaan n:o 4:ssa on isäntänä v. 1722-1723 Anders Korhonen vaimoineen, sitten talo siirtyy hänen veljilleen ja sisarelleen ja Anders häviää kokonaan kirjoista. Sitten 1728 tulee n:o 6:een Pursiaisen ja Pörhösen jälkeen Anders Korhonen. Olisiko hän sama henkilö?
Miettisten osalta noilta ajoilta on varmaan apuja mainituista sukukirjoista, jos alkaa tökkimään.

TimoT
02.01.12, 17:38
Tällä samalla perheellä on ilmeisesti vielä kolmaskin tila Kuopion Rytkyllä. Antti ja Liisa näyttävät saaneen Hiskissä ensimmäisen lapsensa juuri täällä Rytkyllä. Henkikirjoista on vähän hankalaa tälläiselle aloittelijalle saada selkoa, kuka on kenenkin poika, koska he minun mielestäni liikkuvat näiden tilojen välillä. Ilmeisesti tämä Antti on kuitenkin Hannunpoika.

Solja
02.01.12, 21:24
Terve!

Kyllä ovat harvinaisen hankalat nämä Kuopion msrk:n kirjat! Ei pitäisi meikäläisen pohjois-pohjalaisen lähteä sotkeutumaan mihinkään savolaisiin :D:

Olisihan siitä apua jos useammilla silmäpareilla noita sivuja tiirailisi ja tulkitsisi. En ole löytänyt netistä mitään tutkimuksia jotka edes liippaisi näitä Kuopion Korhosia, että olisi voinut ottaa yhteyttä ja vertailla tietoja.

Väinö Holopaisen pätevillä sukututkimussivuilla on puhtaaksikirjoitettuja Kuopion dokumentteja http://kotisivu.suomi.net/picea/kuopio/kuopio.html - pitäisi käydä läpi nämäkin ja koettaa ymmärtää. Sukulaisuudethan ei tosin välttämättä selviä henki-/maakirjojen kautta. Menee olettamuksen puolelle.

Olisipa erikoista jos tämä vanhin Antti olisi Hannunpoika koska näitä "korhos-hannuja" on emännissäkin.

Tällainen mielenkiintoinen pro gradu tutkimus löytyi http://joypub.joensuu.fi/publications/masters_thesis/jalkanen_kuopion/jalkanen.pdf siellä on mainittu Haminalahden kylän tilat 1. Roinila, 2. Anttila, 3. Marttila, 4. Lassila, 5. Hovi, 6. Pohjola, 7. Hoffren/Hiekkala, 8. Pietilä/Suontaus, 9. Laurila/Pulkki, 10. Miettilä/Suovu, 11. Korhola, 12. Adami/Mäkipelto, 13. Vänttilä/Kuikkala ja 14. Jussila/Välimäki. Karttakin alueelta on.

Kun Korhosista puhutaan niin mikäs on tuo em. Korholan tila? Onko se Kuopion Haminanlahden Korhosten alkukoti ;)

kyselee tietämätön Solja

P.S. Edellä mainitsemani Liisa Mömmö ei ollut Vehmasmäeltä, vahingossa jäi tuo tieto hänen yhteyteensä.

Sari H
03.01.12, 10:24
Solja, Heikkisillähän on se sukukirja josta voisi tuo Elsa löytyä (Elsa os. Heikkinen s. 14.12.1853 )

TimoT
03.01.12, 11:35

Hei,
Tämä luettelo tässä on isonjaon mukainen tilanumerointi ja -nimiöinti Haminalahdesta. Rippikirjoissa tämä on otettu käyttöön v. 1832 lähtien. Tuolloin on myös kirjattu, mihin vanhaan numeroon kukin tila kuuluu. Korhola on esimerkiksi ennen ollut osa tilaa n:o 6. Eli on siis sinun Korhosia. Noiden Väinö Holopaisen puhtaaksikirjoittamien henkikirjojen mukaan Antti oli ensimmäinen Korhonen tällä tilalla. Aikaisemmin siellä oli asunut muita. Haminalahden seuduilla kylläkin on asunut Korhosia jo paljon aikaisemminkin. En tiedä, onko niiden tarkkaa sijaintia jonnekin karttaan merkitty.
Hannu on aika yleinen etunimi tässä Korhos haarassa. Sukututkimuksen kannalta heitä on aivan riittävästi. En tosin ole ollenkaan varma, oliko tämä Antti Hannun poikia, mutta ilmeisesti tuolta Rytkyltä häntä pitäisi alkaa hakea. Siellä oli monta Anttia 1720-luvun alkupuolen henkikirjoissa.

Heikki Väisänen
04.01.12, 22:07
Rytkyltähän se Antti tuli Haminalahteen! Seitsemisen vuotta sitten Rytkylle talon rakentaneena ja muuttaneena sain hetimmiten "kyläaktivisteilta" uutena kyläläisenä "lahjaksi" kirjan nimeltä "Haminalax jakokunta n:o 520, Haminalahden, Kaislastenlahden ja Rytkyn kylähistoria", n. 500-sivuinen "opus".
Sen mukaan 1640-luvulla Haminalahteen muodostettiin 6 ja Rytkylle 2 verotilaa, muutamia merkintöjä Korhosista:
- Haminalahti 3 muodostettiin Hirvilahdesta tulleelle Nils Korhoselle uudeksi verotilaksi vuoden 1664 järjestelyissä (oli vielä v. 1709 Korhosten omistuksessa)
- Haminalahti 6:n ("Suur-Korhola") osti Pursiaisilta v. 1727 Rytkyltä (nykyisen Niemelän tilalta) tullut Antti Antinpoika Korhonen (puoliso Liisa Mömmö). Isojaossa tilasta muodostettiin 4 tilaa (Korhola, Adamila, Vänttilä ja Jussila)
- Rytky 1 ("Vanha-Korhola") tilalle on v. 1664 maakirjalla verotettu Hannu Niilonpoika Korhosta, joka oli Haminalahteen 1630-luvun paikkeilla muuttaneen Niilo Korhosen (Hirvilahdestako tulleen ?) poika. Myös Hannun veli Risto siirtyi samoihin aikoihin Rytkylle veljensä tilalle, asuinpaikkana oli todennäköisesti nykyinen Levämäki, joka lienee ollut Korhosten ensimmäinen asuinpaikka Rytkyllä.
- Niemelän ja Levämäen 3 ensimmäistä sukupolvea ovat samoja:
1. Hannu Niilonpoika Korhonen
2. Antti Ristonpoika Korhonen (edellisen veljenpoika)
3. Pekka Antinpoika Korhonen (puoliso Maria Mömmö) (Haminalahti 3:sen
ostaneen Antti Antinpoika Korhosen veli)
Veljeksillä taisi olla sisarukset vaimoina, olihan Rytky 2 ("Suur-Mömmölä") juurikin se toinen Rytkyn verotiloista.

Rytky 1 oli ennen Korhosia Heiskasilla.

Solja
05.01.12, 09:58
ISO WAU ja kiitos!

En olisi tästä päässyt millään eteenpäin enkä tiedä olisinko jaksanut niin paljoa paneutuakaan enää.

Näkyykö kirjassa Antti Antinpoika Korhosen ja Liisa Mömmön lasten tietoja?

Entä sisarusten Liisa ja Maria Mömmön vanhemmat?

Tuo mainitsemasi kirja pitäisi saada käsiin - saisikohan sitä kaukolainata kirjaston kautta, täytyy tutkia.

Kansalaisen karttapaikasta http://kansalaisen.karttapaikka.fi kun otan Haminalahden siinä näkyy mm. Korhola ja Hovi rannalla - niiden välissä tila nimeltä Vanhapaikka. Mikä se on, tiedätkö?

-Solja

P.S. Mistä löytäisin Haminalahden vanhoja karttoja, esim. tilus-sellaisia tai muita joissa näitä seudun taloja näkyisi?

TimoT
05.01.12, 16:52
- Haminalahti 3 muodostettiin Hirvilahdesta tulleelle Nils Korhoselle uudeksi verotilaksi vuoden 1664 järjestelyissä (oli vielä v. 1709 Korhosten omistuksessa)

Kiitokset minunkin puolesta! Oliko siellä kirjassa mainintoja tämän Haminalahti 3:n isännistä Nilsin jälkeen tuonne 1720-luvulle asti?

Solja
05.01.12, 18:11
Täältä löytyy tietoja - osa poimittu em. kirjasta - liittyen Mömmöihin eli Lapveteläisiin

http://hannutaanio.lausas.org/text/Mommo.html

-Solja

upa
05.01.12, 18:14
Oletteko tutustuneet tähän tutkielmaan?

Kuopion Haminalahden kylän väestö ja sen elinpiiri vuosina 1850-1920
http://joypub.joensuu.fi/publications/masters_thesis/jalkanen_kuopion/jalkanen.pdf

Solja
05.01.12, 18:21
Juu, kyllä ;)
Oli tosi mielenkiintoinen - hienoa että näitä löytyy netistä!

Ks. viestini samassa ketjussa 02.01.12.

-Solja

Korhoant
06.01.12, 10:26
Rytkyltähän se Antti tuli Haminalahteen! Seitsemisen vuotta sitten Rytkylle talon rakentaneena ja muuttaneena sain hetimmiten "kyläaktivisteilta" uutena kyläläisenä "lahjaksi" kirjan nimeltä "Haminalax jakokunta n:o 520, Haminalahden, Kaislastenlahden ja Rytkyn kylähistoria", n. 500-sivuinen "opus".
Sen mukaan 1640-luvulla Haminalahteen muodostettiin 6 ja Rytkylle 2 verotilaa, muutamia merkintöjä Korhosista:
- Haminalahti 3 muodostettiin Hirvilahdesta tulleelle Nils Korhoselle uudeksi verotilaksi vuoden 1664 järjestelyissä (oli vielä v. 1709 Korhosten omistuksessa)
- Haminalahti 6:n ("Suur-Korhola") osti Pursiaisilta v. 1727 Rytkyltä (nykyisen Niemelän tilalta) tullut Antti Antinpoika Korhonen (puoliso Liisa Mömmö). Isojaossa tilasta muodostettiin 4 tilaa (Korhola, Adamila, Vänttilä ja Jussila)
- Rytky 1 ("Vanha-Korhola") tilalle on v. 1664 maakirjalla verotettu Hannu Niilonpoika Korhosta, joka oli Haminalahteen 1630-luvun paikkeilla muuttaneen Niilo Korhosen (Hirvilahdestako tulleen ?) poika. Myös Hannun veli Risto siirtyi samoihin aikoihin Rytkylle veljensä tilalle, asuinpaikkana oli todennäköisesti nykyinen Levämäki, joka lienee ollut Korhosten ensimmäinen asuinpaikka Rytkyllä.
- Niemelän ja Levämäen 3 ensimmäistä sukupolvea ovat samoja:
1. Hannu Niilonpoika Korhonen
2. Antti Ristonpoika Korhonen (edellisen veljenpoika)
3. Pekka Antinpoika Korhonen (puoliso Maria Mömmö) (Haminalahti 3:sen
ostaneen Antti Antinpoika Korhosen veli)
Veljeksillä taisi olla sisarukset vaimoina, olihan Rytky 2 ("Suur-Mömmölä") juurikin se toinen Rytkyn verotiloista.

Rytky 1 oli ennen Korhosia Heiskasilla.
Tervehdys.
Johan Habermanin maantarkastusluettelosta löytyy myös Korhosia. Osaisikkohan joku tarkentaa minne nuo Tavisalmen Korhoset sijoittuu nyky kartalla?
Vennähenmäki lienee jossain Nilsiän, Juuan ja Nurmeksen rajamailla Keyrityssä? Tämä Niilo siirtynee myöhemmin Nurmeksen Kuokkastensalmelle ja hänestä polveutuu suuri osa Nurmeksen Korhosista?
Syväri taasen on Nilsiässä ja Pekasta polveutunee taasen suurinosa Nilsiän Korhosista?
Missä sitten sijaitsee Haatala ja Punnan mäki? Löytyykö täältä Haminalahden Niilo, tai hänen sukunsa?

http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_norm_sukunimet.html

Johan Habermanin maantarkastusluettelo Pien-Savosta 1620-luvulta

Korhoinen, Anders Taffwi Sall[mi] [Socken], Haatala Byij, fol. 1 (http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol1.html#Korhoinen,%20Anders)
Korhoinen, Henrih RandaSalmij Sochn, Twsmäkij Fierdungh, Twssmäkij Byij, fol. 70v (http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol70v.html#Korhoinen,%20Henrih)
Korhoinen, Henrih RandaSalmij Sochn, Twsmäkij Fierdungh, Collkon taipall Byij, fol. 80 (http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol80.html#Korhoinen,%20Henrih)
Korhoinen, Jören RandaSalmij Sochn, Twsmäkij Fierdungh, Collkon taipall Byij, fol. 80 (http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol80.html#Korhoinen,%20J%C3%B6ren)
Korhoinen, Nieels Taffwi Sall[mi] [Socken], Haatala Byij, fol. 1 (http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol1.html#Korhoinen,%20Nieels)
Korhoinen, Niels Taffwi Sall[mi] [Socken], Wenähen Byij, fol. 13v (http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol13v.html#Korhoinen,%20Niels)
Korhoinen, Nils RandaSalmij Sochn, Twsmäkij Fierdungh, Collkon taipall Byij, fol. 80 (http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol80.html#Korhoinen,%20Nils)
Korhoinen, Olof Taffwi Sall[mi] [Socken], Punnan Mäki Byij, fol. 18v (http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol18v.html#Korhoinen,%20Olof)
Korhoinen, Oloff Taffwi Sall[mi] [Socken], Haatala Byij, fol. 1 (http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol1.html#Korhoinen,%20Oloff)
Korhoinen, Peer Taffwi Sall[mi] [Socken], Sywärij Byij, fol. 4 (http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk2/haberman2004_fol4.html#Korhoinen,%20Peer)
Korhonen, Bertill Taffwi Sall[mi] [Socken], Haatala Byi

Terveisin Martti K

Heikki Väisänen
06.01.12, 11:26
Noista Korhosista VOISI tuo fol.13v:n Niels Korhoinen "liipata jo varsin läheltä". Näyttäisi löytyvän "tuttuja" paikannimiä noista (Lylynsaari, Lehostenlahti) ja Wenähen byij VOISI olla sitten nykyinen Venäjänsaari, jolloinka nuo kaikki paikat löytyy nykyäänkin sitten heti Hirvilahden jälkeen n.s. Länsirannantietä pitkin ajettaessa Maaningan puolelle tultaessa.
Valitettavasti minitsemani kirja (jakokunta onkin 570 eikä 520!) ei ole "varsinainen sukukirja", vaan siinä enemmänkin kerrotaan kylien historiasta nykypäiviin saakka. Onhan siinä toki kaikki alueen tilat ja talotkin mainittu ja muutamien kohdilta nuo omistajatkin varsin tarkasti.
Unohtui mainita, jotta "naisen perässähän" se Hannes Niilonpoika Korhonen Rytkylle meni, elikkä siellä Jaakko Heiskanen luovutti tilansa vävylleen.
Haminalahti 3:ssa Korhosten osalta omistus päättynyt 1709 ja Haminalahti 4:n omistajaksi tuli 1725 Hans Korhonen ja vuoteen 1744 tila oli Korhosten omistuksessa.
Vanhapaikka siinä nykyisen Haminalahden Hovin vieressä on "tuoreampi" tapaus, 1950-luvulla lohkaistu tila, jonka maat kuuluneet alunperin Haminalahti 1:een ("Suur-Roinilaan).
Kuopion kaupunginkirjastossa mainitsemaani "opusta" tuntui muutama kappale löytyvän sitä lainaksi haluaville.

Solja
06.01.12, 12:22
Ohoh - löytyipäs aarre, kiitos Martti!

" Punnan mäki " - voisiko tämä olla Karttulan Punnonmäki? Ei ole kyllä meikäläisellä juuri hajua näistä seuduista, mutta osa tutkimistani Korhosista muutti Karttulan Punnonmäkeen, osa palasi sieltä takaisin Kuopioon.

" Habermanin maakirjan alue käsittää Tavinsalmen, Iisalmen, Rantasalmen ja Säämingin hallintopitäjät (kahdessa viimeksi mainitussa on aukkoja). Erityisen arvokkaita ovat Pohjois-Savoa koskevat merkinnät, sillä alue on asutettu juuri vähän ennen maantarkastusluettelon laatimista 1500-luvun lopulla. "

Katsoin linkkiä jota Heikki ehdotti eli fol 13v - Nilsin alla näkyy Lapveteläisiä, Matti ja Hemminki. Eikös nämä olleet sitten myöhemmin sukunimeltään Mömmöjä?

-Solja

Korhoant
06.01.12, 12:59
Terve
Minä aikanaan tutkin tuota Vennähen kylää ja Google löysi Keyritystä Vennähen kylän. Selitys oli, että Venäjän Keisari omisti maat josta selitys kylän nimelle. Rippikirjoistakin sellainen nimi löytyi. Nyt en kyllä onnistunyt tuota kylää löytämään? Voihan minun tulkintani olla väärä?

martti k :confused:

Heikki Väisänen
06.01.12, 14:22
Meikäläinen "ehdotti" tätä seutua,sattuu vaan sijaitsemaan lähellä Hirvilahtea, josta "opuksen" mukaan eräs Nils Korhonen olisi Haminalahteen saapunut:

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/paikannimihaku.html?e=515059&n=6990669&scale=40000&tool=siirra&width=600&height=600&query=hae&hakutapa=paikannimihaku&nimi=Lehostenlahti&osoite=&kunta=&isShown=&lang=fi

Haatala löytyy sitten kun vaan tuota mainitsemaani "Länsirannan tietä" jatketaan eteenpäin (Hirvilahti-Leinolanlahti-Kurolanlahti-Pulkonkoski-Haatala (vasempaan)/Tavinsalmi (oikeaan), ei mahdoton matka sieltäkään.

Tapani Kovalaine
06.01.12, 19:22
Lapsillani on kaksi isoisää ja heistä nuorempi syntyi helmikuussa 1912 eli pian sata vuotta sitten Helsingin Yrjönkadun varrella olleessa talossa. Kun tuo satavuotispäivä lähestyy, suoritin esipolviensa tähystyksen. Kävi ilmi, että hänen äitinsä isä Pekka Juho syntyi Karttulassa 1849 ja tämän Pekka Juhon äidin äiti oli Maria Karttunen, joka syntyi Punnonmäellä Karttulassa 28.8.1785 ja kuoli Leppävirran Haapamäessä 1856.

Maria Karttusen isän Juhon vanhemmat olivat Paavali Karttunen 1716 - 1794 ja 9.9.1739 vihitty vaimonsa Liisa (Lisbetha) Antintytär Korhonen, joka syntyi Rytkyssä 30.10.1723 ja kuoli Punnonmäessä 19.5.1784. Liisan vanhemmat olivat Antti Antinpoika Korhonen s. noin 1685, kuoli ehkäpä 1748, sillä hänen vaimonsa Liisa mainittiin 1749 alkavassa rippikirjassa leskeksi.

Antti Korhosen vaimo oli Liisa (Elisabet) Juhontytär Mömmötär, joka syntyi Lapveteläisenä Kaislastenlahdessa 18.8.1691. Liisan sukunimenä oli välillä Mömmötär ja välillä Lapvetelätär kastekirjassa. Liisan vanhemmat olivat Juho Lapveteläinen ja Kirsti Julutar (Julkunen).

Antti Korhosen vanhemmat olivat Antti Korhonen (oli elossa 1690) ja Anna Eskelitär (kuoli noin vuonna 1738). Nuoremmalla Antilla oli vanhempi veli, 77 vuoden ikäisenä kuollut Pekka Antinpoika Korhonen 1673 - 1750, joka oli aviossa Maria Mömmöttären kanssa. Tämä Maria saattaisi olla se Margeta Lapveteläinen, joka syntyi Hiskin mukaan 1681. Pekan ja Marian poika Antti Pekanpoika Korhonen avioitui Kaarina Husson kanssa ja myös he asuivat Haminalahdessa, joten kolmen Antti Korhosen perheet joutuu pitämään tarkasti erillään ettei tule sotkuuksia.

Antti Antinpoika Korhonen 1712-1757 oli aviossa Marketta Tiihottaren, s. 1710, kanssa vuodesta 1734 alkaen ja tämän Antin isä oli Antti Antinpoika eikä Antti Pekanpoika Korhonen.

SSHY:n digiarkistosta löytyy mainittuja perheitä rippikirjoista, esimerkiksi rk 1749-1759 digi 172, rk 1739-1748 digi 39 ja rk 1728-1738 digi 156.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1728-1738_msrk_tk1623-1624/156.htm

Solja
06.01.12, 22:17
No nytpä piti lukea ihan silmä kädessä kun rupesi menemään Antit sekaisin itsellänikin...

Eli

"Antti Korhosen (s. noin 1685-k. noin 1748, pso Liisa Mömmö) vanhemmat olivat Antti Korhonen (oli elossa 1690) ja Anna Eskelitär (kuoli noin vuonna 1738)"

onko siis tämä pariskunta

vihitty 26.9.1675 Anders Christ: Korhoinen Anna Peersdr Eskelitär

Eli näitä vanhempiahan minulla ei vielä ollutkaan.

Menikö näin?

-Solja

Tapani Kovalaine
06.01.12, 22:39
No nytpä piti lukea ihan silmä kädessä kun rupesi menemään Antit sekaisin itsellänikin... Eli
"Antti Korhosen (s. noin 1685-k. noin 1748, pso Liisa Mömmö) vanhemmat olivat Antti Korhonen (oli elossa 1690) ja Anna Eskelitär (kuoli noin vuonna 1738)" ...onko siis tämä pariskunta
vihitty 26.9.1675 Anders Christ: Korhoinen Anna Peersdr Eskelitär

Eli näitä vanhempiahan minulla ei vielä ollutkaan. Menikö näin?
-Solja
Kun katselee Kuopion vanhimman rippikirjan Rytkyn sivua, niin kylläpä vaan oikeasta pariskunnasta näyttää olevan kyse. Veikkaukseni on, että perheen vanhin poika Risto kuoli nuorena, toinen pojista oli Pekka äidin isän mukaisesti ja kolmas oli Antti, isän kaima.
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/3eip5t?fi+0248+vihityt+364) 26.9.1675 Anders Christ: Korhoinen Anna Peersdr Eskelitär

Korhoant
07.01.12, 13:02
Meikäläinen "ehdotti" tätä seutua,sattuu vaan sijaitsemaan lähellä Hirvilahtea, josta "opuksen" mukaan eräs Nils Korhonen olisi Haminalahteen saapunut:

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/paikannimihaku.html?e=515059&n=6990669&scale=40000&tool=siirra&width=600&height=600&query=hae&hakutapa=paikannimihaku&nimi=Lehostenlahti&osoite=&kunta=&isShown=&lang=fi

Haatala löytyy sitten kun vaan tuota mainitsemaani "Länsirannan tietä" jatketaan eteenpäin (Hirvilahti-Leinolanlahti-Kurolanlahti-Pulkonkoski-Haatala (vasempaan)/Tavinsalmi (oikeaan), ei mahdoton matka sieltäkään.

Terve.
Kyllä sinun arviosi "Vennähen Byij" sijainnista täytyy olla oikea. Kun selaa Johan Habermannin maantarkastusluetteloa, niin edellisellä sivulla (fol. 13) on Hirfwi Laxi Byij ja sieltähän Niilo Korhonen tuli Haminalahteen.
Kiitos vain tiedoista, nyt tuli nuo aina kiinnostaneet Tavisalmen ja Haataalan sijainnitkin selville. Kiitos!
terveisin Martti K

Solja
12.01.12, 23:21
:) Kaunis kiitos kaikille tähän viestiketjuun vastanneille ja sähköpostia lähettäneille! :)

Seikkailuni Savon ihmemaassa päättyi onnellisesti - kysyjä sai 11 sukupolvea esi-isistään, isälinjassa.

Bonuksena paljon tietoa Haminalahdesta - sen upeista maisemista joita ovat mm. von Wrightin veljekset ikuistaneet

http://vwrightpolku.kuopio.fi/

-Solja

Korhoant
06.02.12, 17:45
Tervehdys.

Pitkästyttävien kyselyjen ja tietojenkeruun jälkeen kirja Nilsiän, Nurmeksen, Juuan, Rautavaara ja Valtimon Korhosista, "Korhosia Pohjois-Savossa ja -Karjalassa" on painokunnossa. Lisää linkistä,

http://www.123kotisivu.fi/korhoant

Tuomo P
25.03.12, 13:10
Johannes Korhonen s.18.6.1758 Wehmasmäki vihitään 18.8.1782 Ingeborg Soinisen kanssa ja menee vävyksi Puutosmäki 3:een.
11.2.1821 Perhe muuttaa Leppävirta 19.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1820-1831_msrk_tk1630-1631/170.htm
Saman ajankohdan Leppävirran rippikirjasta ei kuitenkaan löydy Leppävirta 19.

Tuomo P
26.03.12, 17:56
Seuraavassa Leppävirran RK 1836-1846 löytyy Leppävirta 19, mutta Johan Korhosta tai Ingeborg Soinista en sieltä huomaa

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3925&pnum=78

Tarkastin tuon saman ajankohdan Leppävirran RK:n vihjeenä seuraavasta kirjasta löytyvän Leppävirta 19 talon nimi Pohjostalo ja Leppävirta 19 olikin edellisessä kirjassa merkitty Leppävirta 14 ja numero 19 löytyy myös sivulta
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3916&pnum=222

Valitettavasti siitä ei kuitenkaan löytynyt yllämainittuja henkilöitä.

Tapani Kovalaine
26.03.12, 20:26

Valitettavasti Kuopion rippikirjan kirjoittaja on jekuttanut sukututkijaa!
Leppävirta 19 tarkoittaa, että Korhosen perheet muuttivat muuttojen luettelossa numerolla 19 Leppävirran seurakuntaan ja heidät löytää sieltä aluksi Saamais 1 talon kohdalta sitten hiukan aikaa Staffanala 1 talosta ja taas Saamais 1:stä ja sen jälkeen... :) Jos olisivat muuttaneet joulukuussa, niin merkintä olisi voinut olla Leppävirta 247!
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/leppavirta/rippikirja_1814-1824_tk2074-2075/8.htm

tuomoerola
10.01.14, 21:50
Lapsillani on kaksi isoisää ja heistä nuorempi syntyi helmikuussa 1912 eli pian sata vuotta sitten Helsingin Yrjönkadun varrella olleessa talossa. Kun tuo satavuotispäivä lähestyy, suoritin esipolviensa tähystyksen. Kävi ilmi, että hänen äitinsä isä Pekka Juho syntyi Karttulassa 1849 ja tämän Pekka Juhon äidin äiti oli Maria Karttunen, joka syntyi Punnonmäellä Karttulassa 28.8.1785 ja kuoli Leppävirran Haapamäessä 1856.

Maria Karttusen isän Juhon vanhemmat olivat Paavali Karttunen 1716 - 1794 ja 9.9.1739 vihitty vaimonsa Liisa (Lisbetha) Antintytär Korhonen, joka syntyi Rytkyssä 30.10.1723 ja kuoli Punnonmäessä 19.5.1784. Liisan vanhemmat olivat Antti Antinpoika Korhonen s. noin 1685, kuoli ehkäpä 1748, sillä hänen vaimonsa Liisa mainittiin 1749 alkavassa rippikirjassa leskeksi

Antti Korhosen vaimo oli Liisa (Elisabet) Juhontytär Mömmötär, joka syntyi Lapveteläisenä Kaislastenlahdessa 18.8.1691. Liisan sukunimenä oli välillä Mömmötär ja välillä Lapvetelätär kastekirjassa. Liisan vanhemmat olivat Juho Lapveteläinen ja Kirsti Julutar (Julkunen).

Antti Korhosen vanhemmat olivat Antti Korhonen (oli elossa 1690) ja Anna Eskelitär (kuoli noin vuonna 1738). Nuoremmalla Antilla oli vanhempi veli, 77 vuoden ikäisenä kuollut Pekka Antinpoika Korhonen 1673 - 1750, joka oli aviossa Maria Mömmöttären kanssa. Tämä Maria saattaisi olla se Margeta Lapveteläinen, joka syntyi Hiskin mukaan 1681. Pekan ja Marian poika Antti Pekanpoika Korhonen avioitui Kaarina Husson kanssa ja myös he asuivat Haminalahdessa, joten kolmen Antti Korhosen perheet joutuu pitämään tarkasti erillään ettei tule sotkuuksia.

Antti Antinpoika Korhonen 1712-1757 oli aviossa Marketta Tiihottaren, s. 1710, kanssa vuodesta 1734 alkaen ja tämän Antin isä oli Antti Antinpoika eikä Antti Pekanpoika Korhonen.

SSHY:n digiarkistosta löytyy mainittuja perheitä rippikirjoista, esimerkiksi rk 1749-1759 digi 172, rk 1739-1748 digi 39 ja rk 1728-1738 digi 156.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kuopio/rippikirja_1728-1738_msrk_tk1623-1624/156.htm

Luin vanhoja viestiketjuja ja totesin tässä, että Tapani on tapansa mukaan oikeassa siinä, että Pekka Antinpoika Korhosen ( 1673-1750 ) vaimo Maria Mömmö oli Juho Lapveteläisen 1681 syntynyt tytär. HisKin mukaan 2.7.1740 kuoli Rytkyllä wärdinna Maria Juhontytär Lapveteläinen "59-v" eli s. 1681.
Kuopion RK:n 1739-1748 s, 272 Rytky todistaa, että Pekka Korhosen vaimo Maria Mömmö kuoli 1740.
T.E.

Korhoant
11.08.14, 12:03
Tervehdys.
Olen tässä kesänkuluessa pohtinut noita Kupionseudun vanhimpia Korhosia ja jotain näkemystä noista alkujuurista on syntynyt.
Maakirjassa 1554 Savilahdesta löytyy Niilo Korhonen
http://digi.narc.fi/digi/fetch_lqjpg.ka?kuid=3116308
http://digi.narc.fi/digi/fetch_lqjpg.ka?kuid=3117071
http://digi.narc.fi/digi/fetch_lqjpg.ka?kuid=3118295
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/savon_voutikunnat/asutustutkimus_1548-1600_mko1-34/kuvat/2460.jpg
Maantarkastuskirjassa 1651 samalla paikalla osalla anekeista 1788 ja 1787 on Antti Korhonen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/savon_voutikunnat/voudintilit_1561-1562_es950-950a/kuvat/853.jpg
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/savon_voutikunnat/voudintilit_1561-1562_es950-950a/kuvat/854.jpg
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/savon_voutikunnat/asutustutkimus_1548-1600_mko1-34/kuvat/2448.jpg
Antin jälkeen veroja maksaa 1564-65 ja -66 Pertti Korhonen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/savon_voutikunnat/asutustutkimus_1548-1600_mko1-34/kuvat/2475.jpg
ja Pertti Knuutinpoika Korhonen 1570 ja Niilo (Niilonpoika?)Korhonen
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/savon_voutikunnat/asutustutkimus_1548-1600_mko1-34/kuvat/2477.jpg
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Laanintilit/savon_voutikunnat/asutustutkimus_1548-1600_mko1-34/kuvat/2462.jpg
Tästä Niilo Niilonpoika Korhosesta s. noin 1545 alkain seuraa verraten selkeä sukupolviketju 1700-luvun alkuun ja näyttää kaikki Kuopionseudun Korhoset polveutuvan tästä sukuhaarasta?
Oletan Antin olevan Niilon veljen ja syntynyt noin 1535. Samoin Perttiä epäilen Niilon veljeksi vaikka onkin Knutinpoika? En ole löytänyt tuota Pertti Knuutinpoikaa verokirjoista, jotta asiaa voisi tarkentaa? Apua etsintään tarvitsisin? Löytyykö noita 1560-71 verokirjoja netistä?
Niilolle löytyy vielä veljet? Lauri maakirjasta 1575
http://digi.narc.fi/digi/fetch_lqjpg.ka?kuid=3107182
ja Paavo maakirjasta 1577
http://digi.narc.fi/digi/fetch_lqjpg.ka?kuid=3142292
Noista alun verokirjoista puuttuu patronymit, niipä paljon on arvailujen varassa.
Mielipiteitä ja kommenteja ajatuksilleni kaipaan. ;)
terv Martti Korhonen

Korhoant
04.06.15, 13:26
Olen kysellyt Korhosista "Suku Forumissa" harmiksi asti. Täältä löytyy tietoa minne kyselyn tulokset on tallennettu:
http://www.123kotisivu.fi/builder/pages/preview.aspx?url=http%3a%2f%2fwww.123kotisivu.fi%2 fKorhoant%2f76104587&return=%2fbuilder%2fpages%2feditpagecontent.aspx%3 fpageid%3d76104587&previewtype=Default

Terveisin Martti Korhonen :)

Korhoant
04.06.15, 14:19
Toimiiko tämä linkki?
http://www.123kotisivu.fi/Korhoant/76104587