PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Uusia jäseniä Seuran hallitukseen


P. T. Kuusiluoma
19.11.11, 15:23
TIEDOTE

Suomen Sukututkimusseura
Helsinki 19.11.2011


Suomen Sukututkimusseuran tänään Helsingissä pidetyssä syyskokouksessa Seuran puheenjohtajaksi vuodelle 2012 valittiin filosofian maisteri Teppo Ylitalo Lapualta. Hän on toiminut Seuran hallituksessa vuodesta 2004 ja ollut työvaliokunnan jäsen vuodesta 2008. Ylitalo, joka oli vuosina 2004-07 Sukutiedon päätoimittaja, on syvällisesti perehtynyt Seuran toimintaan ja osoittanut vuosien mittaan kiitettävää kiinnostusta sen kehittämiseen. Ylitalo on monipuolisesti verkostoitunut kulttuurialan toimija ja hänellä on runsaasti kokemusta puheenjohtajatehtävistä järjestö- ja hanketoiminnan alalla.

Syyskokous valitsi erovuoroisista hallituksen jäsenistä seuraavalla kaksivuotiskaudelle Teuvo Ikosen Helsingistä ja Jouni Elomaan Turusta. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin filosofian tohtori ja yhteiskuntatieteinen maisteri, yliopistotutkija Sofia Kotilaisen Jyväskylästä, filosofian maisteri, arkistosihteeri Sari Vähämäen Kokkolasta ja diplomi-insinööri Sami Lehtosen Espoosta. Ikonen on Vantaan Seudun Sukututkijat ry:n puheenjohtaja, Jouni Elomaa Turun Seudun Sukututkijat ry:n ja Sofia Kotilainen Keski-Suomen Sukututkijat ry:n hallituksen jäsen sekä Sami Lehtonen Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen puheenjohtaja.

Syyskokous hyväksyi hallituksen laatiman toimintasuunnitelman muilta osin esitetyssä muodossa paitsi Genosta koskevan kohdan, joka päätettiin palauttaa hallitukseen valmisteluun. Merkittävin hallituksen tekemistä päätöksistä, jolle syyskokous antoi siunauksensa, oli kolmannen kokoaikaisen työntekijän palkkaaminen. Hallitus on päättänyt palkata Seuran palvelukseen vuoden 2012 alussa viestintäsuunnittelijan, jonka vastuualueet ovat (1) Seuran toiminnasta ja sukututkimuksesta tiedottaminen, (2) Seuran toiminnan ja tuotteiden markkinoiminen ja tuotteistaminen ja tapahtumien järjestäminen sekä (3) jäsenasioiden hoitaminen (mukaan lukien jäsenrekisteri).

Toiminnan strategisen suunnittelupohjan laajentamiseksi hallitus on päättänyt, että ensi vuonna hallituksen jäsenistä valitaan kirjasto-, koulutus- ja IT-vastaavan lisäksi julkaisu-, edunvalvonta- ja tallennusvastaava.