PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Aino vaiko Aina


tkukkonen
16.11.11, 09:04
Olen tavannut 1800-luvun ja 1900 alun naisten kasteissa etunimeä Aina. Kuitenkin käytännössä nämä henkilöt tunnettiin Aino-nimisinä. Nämä havainnot ovat Viipurin läänistä.

Tätä aloin pohtia, oliko papeilla halua ohjata romaanisten kielten suuntaan, jossa o lopussa on maskuliinin merkki (esim Mario) ja a lopussa on feminiinin (esim Maria). Kalevalassa esiintyvä Aino nimiesimerkkinä ei papeille riittänyt? Millaisia havaintoja muilla on?

H.Arjava
16.11.11, 09:38
Aina on saanut vauhtia Topeliuksen runosta 1845. Se levisi lähinnä ruotsinkielisen sivistyneistön piirissä ja tuli almanakkaan 1872, kun taas Aino on Lönnrotin muokkaama kansanrunojen 'ainoa'-sanasta Kalevalan myöhempiin laitoksiin 1849. Se tuli Kansanvalistusseuran kalenteriin 1883. Näin ollen Ainaa voidaan pitää vanhempana. On kuitenkin otettava huomioon, että monien pappien käsialasta on vaikeaa ratkaista, onko sanan lopussa o vai a. Monet alun perin Ainaksi kastetut rupesivat käyttämään Ainoa kansallisuusaatteen vaikutuksesta.

H.Arjava

TerhiA
16.11.11, 10:05
Pihtiputaalla kastettiin ensimmäiset Ainat vuonna 1882, ensimmäinen oli Aina Sofia ja toinen esiäitini Aina Josefina.
Ensimmäinen Aino kastettiin v1889 - Aino Johannes.
Ensimmäinen naispuolinen Aino kastettiin v1893 - Aino Siiri.
Käytännössä kuitenkin tapahtui niin, että miehiltä tämä Aino-nimi katosi ja naisten Ainat muuntuivat Ainoiksi, kuten valitettavasti kävi mummunikin kohdalla.
Suuri suomalainen nimikirja kertoo Aina-nimestä, että se otettiin Ruotsin almanakkaan v1901 ja on sikäläisessä almanakassa ainoa suomalainen nimi.
Olinkin sitten yllättynyt, kun taannoin ArkivDigitalin 1700-luvun kasteluetteloissa näin lukuisia selviä Aina-nimiä.

Pietari Jörönpoika
16.11.11, 10:28
Pikainen silmäys omiin tutkimuksiini Kainuun alueelta kertoo myös Aina-muodon olevan vallitsevan ainakin 1900-luvun alkuvuosille asti. Ainoja ilmestyy joukkoon 1890-luvun alkuvuosista alkaen, mutta harvakseltaan.

Martti E.
16.11.11, 16:08
Isoäitini kastettiin Aina Mariaksi Hausjärvellä 1895. Käytti aikuisiällä nimeä Maija.

T. Martti E.

Marjapuu
16.11.11, 18:07
Ehkä Aina-nimellä haluttiin myös luoda merkityksiä ja salattuja toiveita:). Esimerkkeinä nimiydistelmät Aina Hilja tai Aina Ilona.

Tompsoni
16.11.11, 18:17
minun isäni mummu oli Aina Karoliina, ja hän käytti ja hänestä käytettiin aina Ainaa, ei kukaan koskaan puhunukkaan Ainosta. Hänen tytär tosin oli Aino Anna-Liisa ja hän puolestaan käytti nimeä Liisa.

Tapani Kovalaine
16.11.11, 18:24
Ehkä Aina-nimellä haluttiin myös luoda merkityksiä ja salattuja toiveita:). Esimerkkeinä nimiydistelmät Aina Hilja tai Aina Ilona.
Muun muassa tarjoilutilanteessa on kaikilla omia salattuja toiveita.
Useampi kuin moni on kuullut hokeman: "Anna aina vasemmalta - ota aina oikealta!"
Tuskinpa on tuo hokema ollut 1736 pyhtääläisen Lydig'in perheessä päällimmäisenä, kun Suomen Hiskin mukaan maassamme kolmantena Aina -etunimen saaneesta tuli Anna Aina! :)

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/3b70r4?fi+0423+kastetut+1881)2.12.1736 1736 Cupis ISÄ drag Joh. Lydig ÄITI Anna Ersdr TYTÄR Anna Aina

Tapani Kovalaine
16.11.11, 18:37
minun isäni mummu oli Aina Karoliina, ja hän käytti ja hänestä käytettiin aina Ainaa, ei kukaan koskaan puhunukkaan Ainosta. Hänen tytär tosin oli Aino Anna-Liisa ja hän puolestaan käytti nimeä Liisa.
Minun isäni äiti syntyi Sysmässä 1883 ja oli Aina Karoliina, mutta jo vuonna 1899 muistovärssyjensä vihko paljastaa, että häntä 16 vuoden ikään ehtinyttä kutsuttiin Ainoksi.

Eräskin värssy 25.12.1899 kuuluu näin:
Myrttiruusua ihanaa, tuo Aino aina odottaa,
joka hääpäivänä hänen päähänsä lasketaan.
- Jouluna 1899 - Hilda

savot
16.11.11, 19:02
Hei!
Äidinäitini, Muolaan Koiralasta, oli kastettu Ainaksi Syntynyt 1886.
Aina nimeä viljeltiin Muolaassa jostain syystä runsaasti Hiskin mukaan.
Pikainen tarkastelu antoi 1847-1906 välillä 448 merkintää Ainaksi ristityistä.
Ajallisesti sijoittuvat v1847-1899 280 ja 1900-1906 168 kastetta joten vauhti kiihtyi uudella vuosisadalla.

terv tommi

telliisa
16.11.11, 21:32
Vaarini serkku Kangasalan Neulaniemen Tapanilasta s. 1882 on kastekirjassa nimellä Aino Ahkera. Muilla sisaruksilla ei ole poikkeuksellista nimeä. Nimi oli mielestäni niin erikoinen, että halusin selvittää hänen myöhemmät vaiheensa. Selvisihän ne. Hän käytti kyllä nimeä Aino A.

terv. Telliisa

Rannan Esko
18.11.11, 23:50
1898 Kihniöllä syntynyt äidin äitini, jonka opin tuntemaan Ainona, oli kuitenkin ilmeisesti viralliselta nimeltään Aina, koska niin lukee hautakivessä. Hänen etu- ja sukunimensä yhdistelmä oli mukavan kuuloinen: Aina Vehmas.

Orvokki W
19.11.11, 11:08
Isäni äiti syntyi 1878 pohjanmaalta tulleille vanhemmille Helsingin pitäjässä ja sai kasteessa nimekseen Aina Irene. Rintamalta poikiensa lähettämissä kirjeissä lukee myös tuo sama Aina, joten nimi pysyi samana.
Meille lastenlapsille hän oli joko muori tai mamma, toki eteen liitettiin sukunimi, jotta erottui toisen vanhempamme äidistä.

Orvokki W

Maija Parviainen
19.11.11, 11:29
Isoisäni täti Aina Margareta Parviainen syntyi vuonna 1859 Joensuussa. Häntä kutsuttiin aina Ainaksi. Vanhemmat olivat suomenkielinen Petter Parviainen ja ruotsinkielinen Vilhelmina o.s. Nordberg.

Maija Parviainen

telliisa
19.11.11, 16:09
Harmi, kun en esikatsellut omaa viestiäni. Vaarini serkku oli oikeasti Aina Ahkera, ei Aino jota nimeä itse myöhemmin käytti.

Telliisa