Isyyden selvittäminen, Espoo synt. 1830

[maberg]

Selvitettiinkö / rangaistiinko vielä vuonna 1830 Espoossa avioliiton ulkopuolisten lasten isyyksiä Espoossa? Ja merkittiinkö näitä vielä johonkin pöytäkirjoihin jotka olisivat jopa vielä tänään luettavissa?

Esbo Kockby 1830 22.12.1830 synt.

Wilhelmina Charlotta Morelius, äiti Pigan Anna Charlotta Morelius, oäkta, isää ei merkitty syntymätietoihin:

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5692939

Espoon seurakunnan arkisto (http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?atun=247850.KA) > Syntyneiden ja kastettujen luettelot (http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=215373.KA) > Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1826-1859 (I C:4) (http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?ay=1694100.KA)

Vuonna 1830 kirkollinen ja maallinen hallinto olivat vielä kai yhtä, onko toivoa?

Kiitos,

/Markus

[kkylakos]

Olen nähnyt käräjäjuttuja ennen ja jälkeen 1830, mutta jos on päästy yksityiseen sopimukseen tai ei ollut todistajia niin sitten ei asiaa oikeuden eteen.

[maberg]

Kiitos Kaisa. Jos ymmärsin oikein niin v. 1830 isyyden selvittäminen oli jo luonteeltaan yksityisoikeudellinen asia eli kirkolla ei ollut "omaa" tarvetta selvittää isyyttä?

Missä arkistoissa Espoon tapauksia voisi etsiä?

/Markus

[Matti Lund]

Kiitos Kaisa. Jos ymmärsin oikein niin v. 1830 isyyden selvittäminen oli jo luonteeltaan yksityisoikeudellinen asia eli kirkolla ei ollut "omaa" tarvetta selvittää isyyttä?

Missä arkistoissa Espoon tapauksia voisi etsiä?

/Markus


Hei

1700 -lukuun kuului vielä se, että yleensä oikeus ei tuominnut yksinään aviottoman lapsen teosta ilmiannettua äitiä (jotka kaikki ilmiannettiin vähintäänkin viran puolesta), vaan pyrki tutkinnallaan selvittämään isän, ja jos pienokainen eli, määräämään tälle sakkojen ja kirkonrangaistuksen lisäksi elatusmaksua.

1800 -luvulla alkoi käytäntö olemaan se, että ainoastaan aviottoman lapsen tehnyt äiti ilmiannettiin ja tuomittiin perinteiseen tapaan oikeudessa. Tutkintaa isyydestä ei suoritettu enää useinkaan syystä tai toisesta, mikä on tavallaan tasavertaisuusperiaatteen pettämistä.


Mitkä olivat tähän muutokseen syinä, olisi vaikka hyvä väitöskirjan aihe.


On vaikea arvioida sitä, milloin aviottoman lapsen tehnyt äiti halusi vapaaehtoisesti sitä, ettei isyysasiaa oteta oikeudessa enää esiin.

Kun otetaan huomioon 1800 -luvun olosuhteet, maalaisköyhälistön suuri lisääntyminen ja sen liikkuvuuden lisääntyminen, niin kuinkahan paljon se on mahtanutkaan synnyttää turvattomuutta aviottomissa lapsissa?

Kun olot olivat köyhät, niin askarruttaa se, kuinka suuri osuus aviottomien lasten isistä huolehti pienokaistensa elatuksesta kuten velvollisuus oli, varsinkaan renkimiehistä. Sitä paitsi tulee silloin tällöin esiin, että jotkut renkimiehet liikkuivat vilkkaasti eri puolilla maata nimenomaan välttääkseen elatusvastuutaan. Toinen asia on sitten se, oliko joillakin heistä edes siihen edellytyksiä. - Eli raukkamaisuutta ei saa katsoa nykyajan perspektiivistä.


Luulen että se koski lähinnä vauraita talollisia, että sovittiin au -äidin kanssa jo ennen ilmiantoa kaikessa hiljaisuudessa lapsen ruokoista eikä sitä puolta siksi tuotu enää oikeuteen.

1800 -luvun edetessä alkaa vaikuttaa, että vaati äidiltä suurta rohkeutta vaatia lapselleen oikeuksia, koska niin vähän ruokkokanteita tulee esiin. Asia melkeinpä välillä tyyten vaietaan, kunnes 1800 -luvun lopulla Minna Canthin ja Lucina Hagmanin kaltaiset "suffragetit" alkavat pitää ääntä tästä ongelmasta.


terv Matti Lund

[AudreY]

Kiitos Matti valaisevasta pohdinnasta.

Tämä on minulle ihan vieras alue, törmäsin omissa tutkimuksissa vasta nyt ekan kerran tälläiseen tapaukseen. Tosin tutkinkin sukuani hyvin suppeasti, vain omia päälinjoja.

Noissa tapauksissa papin halukkuuteen selvittää isyys kai vaikutti sekin kuka mahdollinen epäilty oli? Silloin jos papilla oli epäilys, että todennäköinen isäehdokas oli esimerkiksi kartanon nuori herra, hän tuskin lähti mihinkään toimenpiteisiin ja tyytyi ripittämään vain naisen?

Mainitsit tuolla, että nainen tuomittiin oikeudessa asti. Oliko se aina käytäntö vai vaikuttiko naisenkin asema siihen joutuiko hän oikeuteen? Eli saiko "jungfrut" lievemmän kohtelun?
Mistä voi etsiä tietoa, onko nainen joutunut oikeuteen saakka?

Merkittiinkö syntyneiden luetteloon silloin aina myös lapsen isä, jos se saatiin selville, vaikka myöhemminkin? Minkälainen käytäntö oli 1880-luvulla?

[Matti Lund]

Kiitos Matti valaisevasta pohdinnasta.

Tämä on minulle ihan vieras alue, törmäsin omissa tutkimuksissa vasta nyt ekan kerran tälläiseen tapaukseen. Tosin tutkinkin sukuani hyvin suppeasti, vain omia päälinjoja.

Noissa tapauksissa papin halukkuuteen selvittää isyys kai vaikutti sekin kuka mahdollinen epäilty oli? Silloin jos papilla oli epäilys, että todennäköinen isäehdokas oli esimerkiksi kartanon nuori herra, hän tuskin lähti mihinkään toimenpiteisiin ja tyytyi ripittämään vain naisen?

Mainitsit tuolla, että nainen tuomittiin oikeudessa asti. Oliko se aina käytäntö vai vaikuttiko naisenkin asema siihen joutuiko hän oikeuteen? Eli saiko "jungfrut" lievemmän kohtelun?
Mistä voi etsiä tietoa, onko nainen joutunut oikeuteen saakka?

Merkittiinkö syntyneiden luetteloon silloin aina myös lapsen isä, jos se saatiin selville, vaikka myöhemminkin? Minkälainen käytäntö oli 1880-luvulla?


Ei sääty-yhteiskunnan oikeudenkäyttö ollut suinkaan sellaista mielivaltaista manipulointia eikä juonittelua, miksi näillä kysymyksillä sen kuvittelet. Ei edes 1400 -luvun oikeudenkäyttö ollut niin huonoa, miksi kuvittelet 1800 -luvun oikeudenkäytön, vaikka 1400 -luvun oikeudenkäytössä oli paljon toivomisenvaraa.


Tutkinnassa todettavat lieventävät asianhaarat olivat laissa tarkkaan säädettyjä aivan määrättyjä lieventäviä asianhaaroja kaikille säätyyn katsomatta, ja myös raskauttavat asianhaarat. Ja kohtelu oli kaikille sama sen mukaan, mitä tutkinta oli paljastanut.

1800 -luvulla yhteiskunta kehittyi kuitenkin sellaiseksi, että miesepäilty jätettiin haastamatta oikeuteen eikä tutkinta ollut sellainen vanhan mallin mukainen ruuvipenkki, jossa isyys puristettiin ulos. Sikäli tasa-arvoiseen kohteluun tuli paha särö.

Kyllähän papit merkitsivät kastekirjoihin vielä 1700 -luvulla isän, jos tutkinnassa sellainen oli nimetty ja 1800 -luvulla saattaa silloin tällöin kastekirjoista löytää reunahuomautuksia ilmoitetuista aviottomien lasten isistä. Niitä on vain aika vähän.

terv Matti Lund

[Matti47]

Tässä viestiketjussa puhutaan isyyden selvittämisestä. Kiinnostaisi tietää, oliko kyse todellakin isyydestä vai elatusvelvollisuudesta. En tunne oikeushistoriaa, mutta tiedän, että ennen isyyslakia (1.1.1976) voitiin oikeudessa tuomita elatusvelvolliseksi, mutta ei isäksi. Muodostiko tuo tuomio sukulaissuhteen ja mitä oikeuksia ja velvollisuuksia tuomiosta seurasi elatusvelvollisuden lisäksi. Onko forumin jäsenillä tietoa asiaa käsittelevästä oikeushistoriallisesta kirjallisuudesta?

[eeva häkkinen]

Vastaan, kun ei kukaan muu ole sitä tehnyt, vaikka en tunne näitä asioita tutkimusalueeni Etelä-Savon ulkopuolelta. Kyllä tuomiokirjoissa esiintyvistä lapsenruokkojutuista saa sen käsityksen, että maksumiestä siinä lähinnä etsittiin, eli pyrittiin selvittämään oliko vastaaja voinut saattaa kantajan raskaaksi tiettyyn aikaan. Mitään isyysselvityksiä ei tehty eikä siihen ollut keinojakaan. Näyttöpuoli tuotti yleensä ongelmia ja miehen kiistäessä osuutensä, veti äiti usein vesiperän tämän vuoksi. Jos käy ilmi, että nuoret olivat seurustelleen ko. aikaan, saatettiin mies tuomita siltään elatusmaksuihin. Toisaalta se seikka, että kantaja oli kerran tullut kotiin illanvietosta miehen pyörän tarakalla pyydettyään itse kyytiä, ei tuomarin mielestä riittänyt perusteeksi asian ottamiseksi käsittelyyn. Jos miestä voitiin epäillä isäksi, mutta hän kiisti osuutensa asiaan, saattoi tuomari vaatia vastaajan valalle käytyään ensin papin luona saamassa valistusta valan arvosta ja merkityksestä. Tämän käsittelyn jälkeen mies usein perui kiistämisensä, mutta siitäkin on tullut näyttöä, että tässä tilanteessa on tehty väärä vala. Mitään muita vaateita ei isäehdokkaalle esitetty, kuin määrätyn elatuksen suorittaminen "kunnes lapsi pystyy elättämään itsensä" eikä lapsella ollut perintö- tai muuta oikeutta elatusvelvollisen suhteen.

Sellainen juttu jäi askarruttamaan, jossa 30-vuotias au-lapsen äiti haastoi 15-vuotiaan naapurin pojan maksamaan elatusta lapselleen. Lautakunta epäröi, "kun poika oli vielä keskenkasvuinenkin", mutta molempien myönnettyä salavuoteuden, joutui tuomari mätkäisemään pojalle elatusmaksut. Vähän jäi kaivertamaan mieltä, etteikö poika olisi tullut huijatuksi.

No, nythän näitä voidaan selvittää DNA-testeillä, menikö oikein vai väärin.

[Matti47]

Kiitos Eeva Häkkiselle! Kirjoitus vahvistaa oletustani, että näillä päätöksillä ei muodostettu isän ja lapsen välistä juridista sukulaisuussuhdetta nykyaikaisessa mielessä. Biologisia isiä nuo tuomitut miehet tietysti voivat olla mutta biologisia isiä voivat tietysti olla hekin, joita ei näytön puutteessa voitu tuomita.

Isyys on yllättävän monimutkainen asia kun otetaan huomioon sen kaikki ulottuvuudet. Isyyden moniulotteisuutta lisäävät adoptiot ja keinohedelmöityksellä alkunsa saaneet lapset silloin kun hedelmöityksessä käytetään luovuttajan sukusoluja.

[Antti Järvenpää]

Googlettamalla "TIINA MIETTINEN. Ihanteista irrallaan" saa koko joukon linkkejä Tiina Miettisen väitöskirjaan. Toinen vaihtoehto on ostaa kirja Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600–1700-luvuilla. Atena 2015

Jos siis haluaa tietää enemmän, niin maallisen vallan kuin kirkon suhtautumisesta avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, niin nämä tai näistä toinen kannattaa lukea. Avaa aika paljon silmiä ja perustuu kunnolliseen tutkimukseen.

Kun on tullut joskus selviteltyä kuolinpesien papereita, niin ihmiset usein säilyttävät elämän kaarensa merkittäviin tapahtumiin liittyviä juttuja. Kun Miettinen puhuu kihlauksen merkityksestä, joka oli juridisesti avioliittolupaus, niin vielä 1900-luvullakin lähetetyt kihlausten onnittelusähkeet (kuolinpesien papereissa) kertovat, että kihlausta pidettiin huomattavasti merkittävämpänä asiana kuin nykyisin.

[Matti Lund]

Googlettamalla "TIINA MIETTINEN. Ihanteista irrallaan" saa koko joukon linkkejä Tiina Miettisen väitöskirjaan. Toinen vaihtoehto on ostaa kirja Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600–1700-luvuilla. Atena 2015

Jos siis haluaa tietää enemmän, niin maallisen vallan kuin kirkon suhtautumisesta avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, niin nämä tai näistä toinen kannattaa lukea. Avaa aika paljon silmiä ja perustuu kunnolliseen tutkimukseen.

Kun on tullut joskus selviteltyä kuolinpesien papereita, niin ihmiset usein säilyttävät elämän kaarensa merkittäviin tapahtumiin liittyviä juttuja. Kun Miettinen puhuu kihlauksen merkityksestä, joka oli juridisesti avioliittolupaus, niin vielä 1900-luvullakin lähetetyt kihlausten onnittelusähkeet (kuolinpesien papereissa) kertovat, että kihlausta pidettiin huomattavasti merkittävämpänä asiana kuin nykyisin.

Otetaan tuon seikan painottamiseksi vuoden 1734 lain naimisen kaaren 8. luvun

1 §. Aflar man barn i lönskaläge, och tager sedan qvinnan till ächta, eller henne ächtenskap tilsäger, men enthera dör, förr än vigsel åkommer; tå tage barnet arf, som barn af laggifto säng.

Siis jos avioliittolupauksesta on selvää näyttöä ja siis jos se on tehty vakaassa aikomuksessa, mutta jompi kumpi on kuollut, ennen kuin heidät on ehditty vihkiä, niin siitä syntynyt avioton lapsi on jo "lähtökohtaisestikin" tasavertainen perijä rinnan eloonjääneen osapuolen aviollisten lasten kanssa.

Että se merkitys sillä on ja siksi salavuoteuden tutkinnassa ovat nämä kihlaukset niin tarkasti otettuja asioita.

On tietysti myös testamentin kautta silloin tällöin periytetty aviottomalle lapselle ohi aviollisten lasten kiinteää omaisuutta, mutta muutenhan näitä tapauksia lukuunottamatta avioton lapsi on vain äitinsä rintaperillinen ja on siinä tapauksessa oikeutettu puoleen perintöosaan verrattuna äidin aviollisiin lapsiin em. luvun §.7:n nojalla.

terv Matti Lund

[Matti47]

Kiitos Antti Järvenpäälle ja Matti Lundille asiantuntevista kommenteista. Nuo Tiina Miettisen teokset jo huomasinkin. Väistämättä omien sukujuurien tutkiminen näyttää aiheuttavan kiinnostuksen menneiden vuosisatojen sosiaali-, oikeus- ja taloushistoriaan. Yhdistämällä yleistä tietoa niukkaan yksilöitä koskevaan tietoon voi edes jonkin verran aavistaa, millaisissa oloissa ja miten esivanhemmat elivät.

Kihlaus on ollut merkittävä asia vielä aivan äskettäin, ennen isyyslakia.
Ennen 1.10.1976 syntyneillä kihlalapsilla on perintöoikeus ja kihlalapsen asemasta on tehtävä merkintä väestötietojärjestelmään.

Kun täällä on oikeushistorian asiantuntemusta niin kysyn samalla: Onko tietoa, voitiinko aviomiehen isyys kumota ja millä tavalla ennen isyyslakia, jossa asiasta on selvät säännökset. Onko lainsäädännössä asiaa koskevia säädöksiä ja löytyykö vanhoista oikeuden päätöksistä asiaa koskevia tuomioita?

[Matti Lund]

Otetaan tuon seikan painottamiseksi vuoden 1734 lain perinnön kaaren 8. luvun

1 §. Aflar man barn i lönskaläge, och tager sedan qvinnan till ächta, eller henne ächtenskap tilsäger, men enthera dör, förr än vigsel åkommer; tå tage barnet arf, som barn af laggifto säng.

Siis jos avioliittolupauksesta on selvää näyttöä ja siis jos se on tehty vakaassa aikomuksessa, mutta jompi kumpi on kuollut, ennen kuin heidät on ehditty vihkiä, niin siitä syntynyt avioton lapsi on jo "lähtökohtaisestikin" tasavertainen perijä rinnan eloonjääneen osapuolen aviollisten lasten kanssa.

Että se merkitys sillä on ja siksi salavuoteuden tutkinnassa ovat nämä kihlaukset niin tarkasti otettuja asioita.

On tietysti myös testamentin kautta silloin tällöin periytetty aviottomalle lapselle ohi aviollisten lasten kiinteää omaisuutta, mutta muutenhan näitä tapauksia lukuunottamatta avioton lapsi on vain äitinsä rintaperillinen ja on siinä tapauksessa oikeutettu puoleen perintöosaan verrattuna äidin aviollisiin lapsiin em. luvun §.7:n nojalla.

terv Matti Lund

Kysymyksessä siis perinnön kaari eikä naimisen kaari.

Ehkä jotain piti kertoa naimisen kaarestakin. Ehkä oli aikomus kertoa jostakin tapauksesta, jossa jälkeenpäin ilmennyttä salavuoteutta on käytetty perusteena avioeron hakemisessa oikeudelta ja tuomiokapitulilta.

Sellaisia tapauksia tulee silloin tällöin vastaan. Isonvihan jälkeen aika paljonkin, kun puolisot olivat joutuneet elämään erossa pitkiä aikoja.

Mutta kysyjällä saattoi olla etsinnässä tapauksia, joissa lapsi tai jompi kumpi aviokumppani yritetään nimenomaan tehdä perinnöttömäksi syyttämällä puolisoa salavuoteudesta ja lasta salavuoteudesta tehdyksi.

Edelliset tapaukset eivät olleet niin harvinaisia, mutta jälkimmäiset erittäin harvinaisia.

Ensimmäisenä sellainen niin ensimmäisestä kuin yhdistettynä jälkimmäisiin tulee mieleen kyllä Jaakko Tyskin tapaus Oulussa 1630 -luvulla, joka löytyy sieltä raastuvan pöytäkirjoista. Tämä Jaakko Tysk oli yrmy ja luultavastikin vainoharhainen upseeri, joka toimi mm. Kajaaninlinnan komendanttina.

Hän ryhtyi syyttämään vaimoaan huoruudesta eikä enää halunnut tunnustaa vaimonsa synnyttämää poikaa omaksi pojakseen eikä perijäkseen. Hän yritti ajaa tällaista asiaa, mutta ei kyennyt näyttämään mitään epäilyään toteen eikä saanut konsistorilta laillista avioeroa, mutta erosi kuitenkin "omalla oikeudella" vaimostaan lähtemällä lipettiin Oulusta Kajaaniin. Hänen vaimonsa ja poikansa joutuivat sittemmin riitelemään häntä vastaan omaisuusasioissa.

Jos väitetystä salavuoteudesta on 20-30 vuotta, on luonnollisestikin ollut ennen geenitestien aikakautta lähes mahdotonta saada näyttöä siitä.

Lähes kaikki sellaiset kanteet ovat jääneet toteennäyttämättä, mutta hyvää asiakirja-aineistoa siitä on jäänyt sukuhistorioita silmälläpitäen.

Tapaukset joissa jo hyvään ikään ehtinyt aviopuoliso on halunnut tunnustaa jonkin vanhan salavuoteutensa, siis vaikka jo ennen avioitumistaankin, johtuivat melkein aina julmetusta korkeakirkollisesta synnintunnosta, joka oli alkanut vaivata ja oli synnyttänyt sietämättömän pelon sielunautuuden täydellisestä menetyksestä tuonpuoleisessa.

Tätä 1700 -luvun ja puhdasoppisuuden korkeimman aikakauden yleistä sielunmaisemaa ei näytä enää ymmärtävän sellainenkaan nykyhenkilö, joka on hurahtanut uskovaisuuteen. Nykyuskovaisetkin näyttävät olevan tässä suhteessa tai ulottuvuudessa aika profaaneja, maallistuneita, tai selektiivisiä, vaikka olisivat muuten uskonnollishenkisiä.

terv Matti Lund