PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Elis 5-v. käynyt piirtelemässä omiaan rippikirjan sivulle?


HennaS
04.11.11, 15:49
Turun linnan seurakunnan arkisto, rippikirja vuosilta 1816-1821, Wärki, oikeanpuoleinen sivu.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9011464

Mitähän mahtaa oheinen töherrys esittää? Minun tulkintani mukaan siinä on jonkinlainen käpylehmä laiduntamassa ympyrän muotoon istutettujen puiden keskellä ja joki virtaa kuvassa ylhäällä. Sivun yläpuolelle olisi sitten tämä kyseinen "taiteilija" laittanut oman signeerauksensa ja harjoitellut numeroiden kirjoittamista.

Erkki Järvinen
04.11.11, 16:09
siinähän onkin mielenkiintoinen selvitettävä löytää tuo Elis / pitäähän hän kirjoissa olla!

-erkki-

HennaS
04.11.11, 16:33
Niinpä. Saman rippikirjan aukeamille on kirjoitettu samalla suurella, horjuvalla käsialalla myös muita etunimiä, kuten "Selma", "Fredrik", "Valdus" ja kerran jopa "Lovisa". Ovatko nämä olleet Eliksen sisarusten tai kavereiden nimiä? Elis esiintyy kuitenkin kaikkein useimmin. Kerran Selma on myös kirjoitettu erään toisen henkilön huomautuksia-sarakkeen sisälle:
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9011508.

Seuraavalta aukeamalta lähtien Elis tai Selma on alkanut jälleen tuoda esille taiteellisia taipumuksiaan ja sitä onkin jatkunut kuuden aukeaman verran, tällä kertaa piirtelemällä geometrisia kuvioita ja muita vastaavia jokaisen aukeaman ehtoolliskäyntitaulukon ylimmälle riville:
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9011509
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9011510
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9011511
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9011512
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9011513
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9011514

Solja
04.11.11, 16:57
Hauska :D:

Kauanpa Elis on saanut piirrellä ja tehdä kirjoitusharjoituksia ennen kuin joku on huomannut ja ottanut pojalta kirjan ja kynän pois!

Selvittäkääpä kuka tämä Elis oli ;)

Hiskistä saattaisi löytyä sopivat vanhemmat, oletuksella että Selma jne. olisivat sisaruksia. Selma ei ole ollut tuolloin vielä kovin yleinen etunimi, oletan.

-Solja

Juha
04.11.11, 17:34
Se kirja on alusta saakka täynnä noita töherryksiä :)


Mahtava löytö, kiitos kun jaoit


Juha

Päivi Kauranen
04.11.11, 17:41
Sivulta 71 löytyy vihjeeksi sukunimiharjoitelma: Stenberg.
Hiskihaulla löytyy Elis s. 1843, Selma s. 1844, nämä päätaiteiljat.
Perheen muita lapsia Sofie s. 1842, Valdemar s. 1847, Lovisa s. 1849 ,Lydia s. 1852. Vanhemmat Ernst Oscar Stenberg ja Sofia Ekbom.

lainaus wikipediasta:
Elis Oskar Stenberg (13. heinäkuuta (http://fi.wikipedia.org/wiki/13._hein%C3%A4kuuta) 1843 (http://fi.wikipedia.org/wiki/1843) Turku (http://fi.wikipedia.org/wiki/Turku) – 13. toukokuuta (http://fi.wikipedia.org/wiki/13._toukokuuta) 1875 (http://fi.wikipedia.org/wiki/1875) Helsinki (http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsinki)) oli suomalainen kirjailija ja lehtimies. Hän käytti nimimerkkiä Eos.

terveisin Päivi

Tapani Kovalaine
04.11.11, 17:48
Eliksen isän ammatti kannattaa tulla mainituksi. Wikipediassa se on:

Stenbergin vanhemmat olivat linnansaarnaaja, varapastori Ernst Oskar Stenberg ja Gustava Charlotta Sofia Ekbom. ...

Alapo
04.11.11, 18:30
Hei
Jos vielä veikkaisi, milloin tuo piirros on tehty, niin se on tapahtunut helmikuun lopun (jolloin Lydia on syntynyt) ja 21 päivän heinäkuuta välillä 1852. Miksikö? No siksi että Elis on merkinnyt varmuuden vuoksi nimen perään ikänsä neljään kertaan ja sitten numerot 1-12. Kahdeksikkoja on vielä muuallakin tuolla sivulla.
Heinäkuun 22 1852 Elis on täyttänyt 9 vuotta.

Vaimoni muuten näkee tuossa piirroksessa kasvot. On kuulemma silmät, nenä, suu, korvat, ja vielä helminauha kaulassa.
Taitaapa olla yhtä selvät kasvot, kuin kuussa näkyvät Rahko-Jaakon kasvot, niin kuin täällä(kin) päin kerrotaan:)

HennaS
04.11.11, 20:31
Kiva kun Eliksen oikea henkilöllisyys tuli näin äkkiä ilmi. En ehtinyt selata rippikirjaa aukeamalle 71 saakka, jonne hän on kirjoittanut myös sukunimensä ennen kuin lähdin tänään illalla kaupungille. Kellään muilla kuin pappien tai muiden seurakunnan työntekijöiden lapsilla tuskin olisi ollut pääsyä sakastiin, jossa kirkonkirjoja säilytettiin.

Elis Oscar Stenberg, joka oli muuten syntynyt 13. heinäkuuta, ei 22. heinäkuuta taisi olla vähän sellainen oman aikansa Vaahteramäen Eemeli - raikuli pikkupoika, josta aikuisena kuitenkin tuli ns. kunnon kansalainen. Tulihan Eemelistäkin kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

JaskaS
04.11.11, 21:13
Vuosi 1852 liittyy isäpapan viran lakkauttamiseen:
http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=PRIESTS&ID=566&TYPE=HTML&LANG=FI
ja muuttoon uuteen toimeen:
http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=PRIESTS&ID=567&TYPE=HTML&LANG=FI
Ehkä kirjat ovat tuossa vaiheessa olleet vähän levällään :cool:

:) Jaska

jukkaukkola
04.11.11, 22:19
Eliksen isän ammatti kannattaa tulla mainituksi. Wikipediassa se on:

Stenbergin vanhemmat olivat linnansaarnaaja, varapastori Ernst Oskar Stenberg ja Gustava Charlotta Sofia Ekbom. ...

Vähissä ollut paperi varapastorillakin tuohon aikaan ,jos muillakin(hyvä jos puumerkin osasivat paperiin tehdä)kun lapset RK:hin piirrelleet ,nykyään piiruspaperia on liikaakin,kun noita paperi-tehtaita alas-ajetaan vähän väliä.Syynä kuulemma tämä sähköinen viestintä.Onneksi vielä WC-paperia tehdään ,vaikka nykyään hylsytkin voi huuhdella pois,mitenkähän oli v.1856 hylsyjen kohtalo,ei tainnut olla WC- paperia arkikäytössä.