Nykyihmiset Euroopassa ja esi-isiemme kieli

[AudreY]

Ylen sivuilla oli kaksi uutta mielenkiintoista tutkimustulosartikkelia.

Toisen mukaan nykyihminen olisi siis saanut jälkeläisiä sekä neandertalilaisten että muiden hominidien kanssa: "Uppsalan yliopiston tutkijoiden mukaan Itä-Aasiassa syntyi lapsia, joiden toinen vanhempi oli nykyihminen ja toinen denisovinihminen. Geenien yhdistelmä elää edelleen Itä-Aasian mantereen asukkaisen perimässä. "


http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/11/nykyihmisia_tuli_eurooppaan_yllattavan_varhain_299 8297.html



Toinen artikkeli kertoo, että esi-isämme kuin Yoda puhuivat. :)


http://yle.fi/uutiset/tiede_ja_tekniikka/2011/10/esi-isamme_kuin_yoda_puhuivat_2957759.html

[Jaska]

Suomen kielen esimuodoissakin oli SOV-sanajärjestys, eli verbi lopussa kuten saksassa. Muutosta SVO-tyyppiin pidetään mm. germaanisten kielten vaikutuksena.

[Sanna B.]

Suomen kielen esimuodoissakin oli SOV-sanajärjestys, eli verbi lopussa kuten saksassa.
Mutta eihän normaalissa saksalaisessa lauseessa ole verbi lopussa :confused:
Esim. "Ich erstelle einen Stammbaum." eli SVO.
SOV-järjestys on saksassa esim. sivulauseessa, kuten "Ich erzähle Dir, daß ich einen Stammbaum erstelle." (SVO+SOV)

http://de.wikipedia.org/wiki/Satzstellung

t. Sanna B.
kaksikielinen :)

[Jaska]

Mutta eihän normaalissa saksalaisessa lauseessa ole verbi lopussa :confused:
Esim. "Ich erstelle einen Stammbaum." eli SVO.
SOV-järjestys on saksassa esim. sivulauseessa, kuten "Ich erzähle Dir, daß ich einen Stammbaum erstelle." (SVO+SOV)

http://de.wikipedia.org/wiki/Satzstellung

t. Sanna B.
kaksikielinen :)
Kiitos tiedosta, se olisikin ollut outoa miten SVO olisi voinut olla germaanista vaikutusta jos germaanissakin olisi laajalti SOV-sanajärjestys. :)

[Matti Lund]

Mutta eihän normaalissa saksalaisessa lauseessa ole verbi lopussa :confused:
Esim. "Ich erstelle einen Stammbaum." eli SVO.
SOV-järjestys on saksassa esim. sivulauseessa, kuten "Ich erzähle Dir, daß ich einen Stammbaum erstelle." (SVO+SOV)

http://de.wikipedia.org/wiki/Satzstellung

t. Sanna B.
kaksikielinen :)


Hyvä jos porukoissa on myös saksaa toisena äidinkielenään puhuvia, niin on luvattavissa oikaisuja ainakin aivan alkeellisimpiin kielivirheisiin.


Itse vanhojen tekstien parissa alinomaa olevana, jään silloin tällöin pohtimaan kielilainojen tuloa johonkin kieleen (ruotsi, suomi ennen muuta), niiden käyttäytymistä vastaanottavassa erilaisessa kielessä ja niiden pysyvyyttä tai hitaampaa tai pitkällisempää poistumista.


Tässä pitää myös erottaa puhuttu kieli ja kirjoitettu kieli. Vieras laina puhuttuun kieleen jää yleensä olemaan, sillä se saa vastaanottavan kielen käyttäjät muokkaamaan sen omalla vaistollaan sellaiseksi, että se sopii paremmin kielenpuhujan suuhun ja jää siksi myös paremmin pysymään niin, ettei puhuja enää tiedosta sen lainaominaisuutta.


Jos sitten ajattelen saksankielen roolia ruotsissa ja suomessa, niin sillä on suuri merkitys ainakin kirjoitetussa kielessä ja varsinkin ruotsin vallan aikaisessa virastokielessä, jolla kameraaliset asiakirjat on kirjoitettu.

Virastokieleksihän tuli vasta Kustaa Vaasan hallintouudistusten myötä latinan sijaan ruotsi, jolloin ikään kuin ruotsin kansankielen päälle valettiin saksan virastokielen sabluuna, jonka puitteisiin tiedot kirjattiin ruotsiksi. Itse merkkijärjestelmään otettiin saksasta niin paljon kuin kyettiin ja monet käytänteet sekä tyylit käytiin hakemassa sieltä opskelemalla Saksan vanhoissa yliopistoissa kuten Heidelbergissä.

Näin kirjoitettu ruotsi sai tietyn määrän germanismeja, jotka mielestäni enemmänkin saastuttivat kuin rikastuttivat ruotsin kieltä (siis saastuttaen vieraina, ei rumina elementteinä, onhan saksan kielikin sangen tai huikaisevan kaunis ainakin mm. Goethen, Heinen, Hölderlinin ja Rilken runoissa, vaikka Hitlerin puheitten perusteella se tuntuu mahdottomalta käsittää). Vaikka olen itse suomenkielinen, niin uskon jotenkin tajuavani, että ruotsia puhuvat virkamiehet kokivat sangen epämukavina nämä gemanismit ja lainat, ja olivat alistuneet niiden käyttämiseen saamalla riittävän monia karttakepin iskuja kynsilleen. On ole kuullut, että olisi ollut joku rohkea, joka olisi yrittänyt luoda omalta pohjalta kirjoitetun ruotsin, vaan nähdäkseni mentiin saksasta apinoidussa pakkopaidassa, kunnes ajan oloon alettiin hylätä germanismeja, kunnes vasta 1800 -luvulla alkoi germanismin pinnan alta näkyä oma kirjoitettu ruotsinsa. Mutta tietysti jotkin saksan vaikutteet ovat jääneet pysyvästi ruotsiin. Mutta ottamalla jonkin 1600 -luvun tekstin ja normalisoimalla se nykyruotsiin, kaikki erotus, mikä paljastuu, on lähestulkoon silkkaa germanismia.

On muistettava sitä pohtiessa, että latinakin jätti tuntuvan vaikutuksensa kirjoitettuun ruotsin kieleen ja Euroopan romaaninista kielistä on ruotsiin tullut huomattava määrä latinalaispohjaisia lainoja. (Lienevät jotkin tulleet epäsuoraan saksankin kautta.)

Tiettyä vastaavuutta voidaan nähdä siinä tavassa, jolla Mikael Agricola rohkeni sorvailla kirjoitettua suomenkieltä. Tilanne oli outo, eli ottaa pohjaksi aivan tuliterä versio germanistisesta kirjoitetusta ruotsista ja rakennella ruotsin lainoja sisältävän etelärannikon murteen pohjalta melkoisen svetisistisen kirjoitetun suomen. Kielitoimistolla on ollut sitten kova työ vielä viime sadan vuodenkin ajan puhdistaa suomea pahimmista svetisismeistä. Agricolalla oli oikeastaan kielessä rämäpäinen asenne.


Ruotsinkielen kauneudesta puheenolleen, jos taas otetaan runot, niin ei tarvitse tyytyä riikinruotsalaisten huikaiseviin soljutuksiin, kuten esim. Frödingiin tai Ferliniin, vaan suomenruotsalaiset runoilijat ovat tuottaneet ryhmän kokoon nähden häkellyttävän määrän kaunista valiorunoa, joka rikastuttaa ruotsalaista kielimaailmaa. Luulen, että tämä taiteellinen tuotos on siinä suhteessa aivan poikkeuksellista koko Euroopassa, ehkä koko maailmassakin.


terv Matti Lund

[Bertarido]

Tuohon Ruhlenin ja Gell-Mannin tutkimukseen kannattaa suhtautua melkoisen varautuneesti, siinä on vedetty mutkia suoriksi aika railakkaasti (jos nyt asian kohteliaasti ilmaisen). Kokoteksti löytyy tästä:
http://anpron.eu/wp-content/uploads/2011/10/The-origin-and-evolution-of-word-order.pdf

Saksan kuten muidenkin germaanisten kielten päälauseiden sanajärjestys on ollut jo puolitoista vuosituhatta V2 (eli taipuva verbi on lauseessa aina toisella paikalla). Sitä normaalissa väitelauseessa edeltää tyypillisesti subjekti eli täten SVO.

[Bertarido]

Sitä paitsi: Yodan sanajärjestys on OSV, ei SOV. :)

[Jaska]

Tuohon Ruhlenin ja Gell-Mannin tutkimukseen kannattaa suhtautua melkoisen varautuneesti, siinä on vedetty mutkia suoriksi aika railakkaasti (jos nyt asian kohteliaasti ilmaisen). Kokoteksti löytyy tästä:
http://anpron.eu/wp-content/uploads/2011/10/The-origin-and-evolution-of-word-order.pdf
Ruhlenilla on tapana olla jokseenkin kritiikitön, mm. etävertailujen suhteen. Tuossa jutussakin jukagiiri lasketaan suorastaan uralilaiseksi kieleksi - ei siis edes uralilaisten kielten sukukieleksi! Kriittinen tutkimus ei näe tälle mitään perusteita, vaikka satakunta yhteistä sanaa onkin lainautunut näiden kielikuntien välillä.

Saksan kuten muidenkin germaanisten kielten päälauseiden sanajärjestys on ollut jo puolitoista vuosituhatta V2 (eli taipuva verbi on lauseessa aina toisella paikalla). Sitä normaalissa väitelauseessa edeltää tyypillisesti subjekti eli täten SVO.
Germaanissa muutos SOV > SVO näyttää siis liian nuorelta ollakseen voinut aiheuttaa itämerensuomessa saman muutoksen. Ehkä jokin Itämeren alueen muinaiskieli on vaikuttanut tämän tyypin leviämiseen, tai sitten se vain jotenkin luontevasti alkaa ajan mittaan houkutella SOV-kielten puhujia...


Matti,
pitää paikkansa että ruotsin kieli on välittänyt meille sekä omia, saksalaisia että latinalaisia sanoja.