PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Carelberg/Karelberg- haasteellinen!


Annikka Heikura
28.10.11, 18:42
Minulla on sukupuussani Pehr Calerberg s. 1735. Hänen puolisonsa oli Christina Meriläinen s. 24.12.1741 k. 21.12.1809. Digiarkisto: Asuivat ensin Lipinlahdessa ja sittemmin Nurmis, Kissanlax nro 8 (RK 1791-1800 s. 69) ja RK 1801-1811 nro 44 (ent. Kissanlax) kuva 175. Lipinlahden kirkonkirjan ylälaidassa maininta "Swarfvare". Pehr oli Pielisjärven ja Pohjois-Karjalan ensimmäinen rukkisorvari ja saanut pitäjän käsityöläisten valtakirjan vuonna 1761. Lähde: Pielisen museoiden opetussivusto. Ketkä mahtavat olla Pehrin/Pekan vanhemmat ja mistä Pekka "putkahti" Nurmekseen?

Tapani Kovalaine
28.10.11, 19:59
Hyvin sanottu - että haasteellinen! ;)
Pelkkiin etunimiin perustuvan tutkimussuuntauksen harrastaja sanoisi, että kyseessä saattaa olla Veneheiton kylästä Säräisniemeltä (entisestä suur-Paltamon pitäjästä) Petter Eskilli Lämssä, syntynyt 1736, sillä hänen isänsä oli Esekiel esikoiselle annetun nimen mukaisesti ja tyttärelle tuli nimi Anna Catharina. Anoppi oli Anna Tapaninen ja Petterin oma äiti oli Catharina Kirjavainen. - Mutta ompi niitä olemassa muitakin suuntauksia... :)

http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/39ovt4?fi+0380+kastetut+1071)28.9.1736 10.10.1736 Wenetheitto Eskell Lämssä Carin Kirjawatar Pehr
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/paltamo/rippikirja_1731-1744_ik180-181/49.htm

Deukka
28.10.11, 21:33
Hei!

Petter Carelberg ja Christina Meriläinen oli vihitty maaliskuussa 1761.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/nurmes/syntyneet-vihityt-kuolleet_1756-1788_tk1363/140.htm

Varhaisin merkintä Nurmeksen rippikirjassa 1742-1762, Koppras i Höljackä, sivu 225.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/nurmes/rippikirja_1742-1754_tk1354/227.htm

Vävy Petter Carelberg

Kyseisestä rippikirjasta voi löytyä Petteristä toinenkin merkintä.

Terveisin, Teuvo

Annikka Heikura
28.10.11, 22:27
Vautsi, että ootte ihania... nythän se ratkes!

Annikka Heikura
29.10.11, 09:18
Hei, RootsWebistä löysin tällaisen. Näyttäisi samalta ihmiseltä. Oliskohan Tuppuraisen Pekka ottanut itselleen uuden, rukkisorvarin arvon mukaisen sukunimen (Karelberg)?
http://wc.rootsweb.ancestry.com/cgi-bin/igm.cgi?op=GET&db=svread48&id=I01619

K-Erik
31.10.11, 16:50
Joskus viime vuosisadalla tein Niirasten suvun Marjatalle, jonka kanssa olemme jo kauan taaperrelleet yhdessä, selvityksen taustoista. Petter Karelberg oli syntynyt 1735 ja eräs hänen jälkeläisensä muutti nimekseen Kyllönen. Mutta mistä Petter olisi tullut ei selvinnyt ainakaan silloin. Jälkeläisistä on vain yhden sukuhaaran verran selvitetty tähän päivään. Mutta Petter oli vävy ja Koprassa metallityöläinen.
t. Erik

Tapani Kovalaine
31.10.11, 19:26
Tuppuraisen Pekasta olisi aivan hyvin voinut tulla opin kautta Carelberg.
Jossakin paikassa lienee sellainen asiakirja, joka todistaa että näin on käynyt. Onko esimerkiksi käsityöläisen valtakirjaa haettaessa 1761 pitänyt ilmoittaa sukunimet Tuppurainen ja käsityöläisnimi Carelberg?

Martti Tuppuraisen perhe on muuttanut Varpasesta Nurmeksen Vuokkoon, sieltä Pielisjärven Yliviekkiin, sieltä Lieksan kylään sivulle 6.

Jostakin syystä rippikirjasta (digi 34) puuttuu poika Petter 6 v. Vain hänen kolme vanhempaa veljestä on kirjattu.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/nurmes/rippikirja_1742-1754_tk1354/34.htm (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/nurmes/rippikirja_1742-1754_tk1354/34.htm)
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pielisjarvi/rippikirja_1763-1780_tk1330-1331/11.htm

Annikka Heikura
31.10.11, 20:01
Täältä löytyis Petterin syntymä vuoden 1735 ensimmäinen merkintä, syntynyt 1734 puolella ehkä 31.12. Oliskos sellainen tuohon aikaan mahdollista, että joku Karelberg olisi ottanut lapsen ottolapsekseen tai adoptoinut, jolloin nimi olisi muuttunut sitä kautta. (Ei taida kuitenkaan Karelbergejä olla mailla ei halmeilla?) Se kuitenkin selittäisi, miksi ei kulje toisten "völjyssä"
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=13183&pnum=65

Annikka Heikura
31.10.11, 20:20
Kyselin asiaa Kaija Heiskaselta, joka on tehnyt Tuppuraisista sukukirjan ja sain seuraavanlaista vastausta:
Kun kokosin aineistoaTuppuraiset-sukukirjaan, törmäsin samaiseen Pehr Carelbergiin. Käsityksenimukaan hän lähti Pielisjärveltä Ouluun oppiin. Ajan tavan mukaankäsityöläisetkin taisivat ottaa jossakin uransa vaiheessa "hienomman"nimen ja niinpä Pekkakin palatessaan pitäjän rukkisorvariksi oli sukunimeltäänCarelberg. Enempää en valitettavasti hänestä tiedä.
t. Kaija Heiskanen

Tapani Kovalaine
31.10.11, 20:41
Oulussa todellakin näyttää olleen sorvarin opissa Pehr Tuppur. Hän oli Oulussa ainakin vuodet 1756-1759.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/rippikirja_1755-1759_tksrk_ik129/132.htm
Ja enemmänkin, sillä hän tuli jo 20.1.1754 Ouluun:
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/rippikirja_1742-1754_tksrk_ik128-129/175.htm

Oulun sorvari vaimoineen pääsi Hiskiin: http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/3a50hu?fi+0371+vihityt+386) 13.4.1740 Swarfwaren Gabriel Fröigdman J: Brita Jönsdr: Dahl

Annikka Heikura
31.10.11, 20:57
Mistä ihmeestä sie keksit, että se on tuolla Fröigdmanin huushollissa?
Seuraavassakin rippikirjassa on vielä ja merkintä lähdöstä 1757, muttei mitään nimen muuttumisesta. 1761 Pekka olikin jo Kristiinan kanssa naimisissa. Eli palasiko mahdollisesti Pielisjärvelle ensin? Harmi kun ei löydy Pielisjärvelle muuttaneita tai rippikirjoja vuosilta 1757-1761.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8191&pnum=146

Tapani Kovalaine
31.10.11, 21:13
Helppo oli Tuppurainen Oulusta löytää seuraavalla keinolla:
1. Hiskiin valitaan Oulu ja kirjoitetaan ammatti-kenttään sana svar.
2. Otetaan Oulun rippikirja ja kirjoitetaan Etsi-kenttään sana Frö.
Ja siellähän se gossepojke on!! :)

Annikka Heikura
31.10.11, 21:19
Hienoa, pannaan korvan taakse, toivottavasti ei homehdu, kun taustat tälläisellä alkajalla ovat vielä niin märät. :) Löysin aikaisemmista viestiketjuista seuraavanlaisen lainauksen:
"Käsityöläiseksi pääsyä käsiteltiin käräjillä. Kihlakunnanoikeuden varsinaisasioiden pöytäkirjoista lääninhall asiakirjoista voi etsiä. Aluksi käsityöläiset sallittiin kaupungeissa. 1739 sallittiinmaalaispitäjiin seppä. Käsityöläiselle annettiin usein ruotsinkielinen nimi, ellei sukunimeä ollut. Sepät olivat arvossapidettyjä. Satakuntalainen sanonta: Pappi paras vierahista, seppä muista ihmisistä." Nyt sitten varmaan niiden kimppuun. Tuhannet kiitokset tähän astisista!

Mikko Meriläinen
01.11.11, 10:07
Petter Karelbergin tuppuraisuuden puolesta puhuu se, että hänen Christina-tyttärensä, s. 21.5.1767 Nurmes, joka meni 24.6.1802 Nurmeksessa naimisiin Ivar Ovaskaisen kanssa, esiintyy Juuan kastettujen luettelossa äitinä sukunimellä Tuppurainen.

Vielä 2.2.1840 Nurmeksesta Juukaan muutti "Påhl Tuppurain ell. Karelberg".

Annikka Heikura
01.11.11, 10:20
Katsoin rippikirjasta, niin Påhl lähtee 1830-1840 kirjasta sivulta 470. Siellä isä on Mårten Karelberg ja äiti Anna Heikura. Mårtenin isä on tämä kyseinen Pekka Tuppurainen/Karelberg.
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=6272&pnum=457

Deukka
01.11.11, 18:50
Petter Tuppurainen löytyy myös Oulun Kinkerikirjasta 1759-1785 sivulta 199.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/kinkerikirja_1759-1785_tksrk_ik136/103.htm

Mutta, rippikirjan mukaan Petter Tuppurainen lähti 1757.

Voihan olla, että Kinkerikirja 1759-1785 onkin vähän varhaisemmalta ajalta.

Ainakin Oulun Kinkerikirjan 1729-1751 ajallinen päättely löytyy kirjan alusta.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/kinkerikirja_1729-1751_tksrk_ik136/5.htm

Terveisin, Teuvo

Tapani Kovalaine
01.11.11, 21:33
Oman lusikkansa soppaan tuo edelläkin jo kertaalleen esillä ollut digikuva 132, sillä se uskottelee Petter Tuppur(aise)n käyneen hyvin ahkerasti ripillä vuosina 1756-1759 Oulussa. Ei ole siten mikään ihme, jos Petter on päässyt vuoden 1759 kinkerikirjaan.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/oulu/rippikirja_1755-1759_tksrk_ik129/132.htm