Lapsen kaste ja kummit

[Hannu Haapaniemi]

Kuinka yleistä on, että lapsella kastettaessa ei ole kummeja ollenkaan ?
Annoin alle esimerkin kahdesta tapauksesta Jurvassa, 24 maaliskuuta syntynyt Helena on omaa sukuani.

Vielä toisena kysymyksenä: Mihinkä ovat joutuneet vammaisena syntyneet lapset tuohon aikaan, onhan heitä täytynyt syntyä jo tuohon aikaakin esim. 1850-luvun jälkeen ?

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8458&pnum=7

Jurva syntyneet, 1858-1868 kuva 7

t. Hannu Haapaniemi

[Kimmo Kemppainen]

Vaikeaa on sanoa, miksi kummeja ei ole merkitty. Hätäkastetuillakin on käsittääkseni yleensä kummi tai kummeja. En pääse tarkistamaan kyseistä tapausta, kun en ole SSHY:n asiakas.

Vammaisten lasten selviäminen on todennäköisesti ollut heikonlaista siitäkin syystä, että moniin (kehitys)vammoihin liittyy sisäelinten epämuodostumia ja imemisvaikeuksia samoin kuin immuunipuolustuksen poikkeavuuksia. Aikuisiksi selvinneiden kohtaloista en tutkimustiedon puutteessa osaa sanoa yleistä, mutta rippikirjamerkintöjen perusteella tällaisia perheenjäseniä on kyllä joissakin ruokakunnissa ollut. Kaiketi he ovat joitakin töitä tehneet palkollisinakin.
Kimmo Kemppainen

[Matti Lund]

...tapauksesta Jurvassa, 24 maaliskuuta syntynyt Helena on omaa sukuani.

Vielä toisena kysymyksenä: Mihinkä ovat joutuneet vammaisena syntyneet lapset tuohon aikaan, onhan heitä täytynyt syntyä jo tuohon aikaakin esim. 1850-luvun jälkeen ?

...
t. Hannu Haapaniemi

Kun Jurvasta on kysymys, niin ollaan Etelä-Pohjanmaalla, jossa vammaisista lapsista pyrittiin entisinä aikoina hyvin huolehtimaan - omien rahkeitten mukaan.

Vammaisuuden laadusta riippuen, koska kaikkien piti yrittää tehdä talon töitä, katsottiin, mitkä rajoitteet estivät vammaista tekemästä mitäkin työtä ja mitä työtä voitiin luottaa vammaiselle. Sitä työtä teetettiin vammaisella ja jos rajoitteita oli, anottiin vammaisuuden takia henkiveron suorittamisesta vapautusta.


Vammaisen elatuksesta ja muusta turvasta pyrittiin hyvin huolehtimaan. Elatukseen käytettyjen parsellien määrä riippui vammaisen työkyvyn asteesta. Eli jos se oli nolla ja hänen avuttomuutesa muutenkin suurta, määrättiin perheen piirissä kontrahdilla ne täydet elatusparsellit, mitä perheen varallisuus ja paikalliset perinteet soivat. Eli jos vammainen tarvitsi asumisrauhaa, hänelle määrättiin pieni asuintupa pihapiiristä, maitoa ja viljaa määrätty määrä yms. ja perheenjäsenet sitoutuivat häntä hoitamaan kunkin hoitotarpeen mukaan. Kontrahdissa sisarukset vakuuttivat osoittavansa erityisesti sisarellista rakkautta vammaista sisarustaan kohtaan ja huolehtia hänet kunniallisesti hautaan saakka. Silloin voitaisiin jo puhua vammaisen syytingistä. Näin voitiin tietysti menetellä talollisväen keskuudessa, eli itse huolehtia omistaan, mutta itsellisväen keskuudessa piti turvautua pitäjänmiesten apuun.


Jos katsottiin hoitotarpeen kannalta välttämättömäksi toimittaa vammainen hospitaaliin (E-P:llä se oli lähes aina Kruunupyyn hospitaali) ja hänen omaisensa olivat varattomia, siihen kerättiin kirkon kassan kautta pitäjästä yhteiset varat ja toimenpide vahvistettiin käräjillä. Yleensä sellainen summa oli jonkin verran alle 100 kuparitaalaria esimerkiksi 1730...40 -luvuilla, eli sellainen 2-3 vuoden renginpalkka.


terv Matti Lund

[kkylakos]

Vammaisuuden laadusta riippuen, koska kaikkien piti yrittää tehdä talon töitä, katsottiin, mitkä rajoitteet estivät vammaista tekemästä mitäkin työtä ja mitä työtä voitiin luottaa vammaiselle. Sitä työtä teetettiin vammaisella ja jos rajoitteita oli, anottiin vammaisuuden takia henkiveron suorittamisesta vapautusta.

Tarkastelin äskettäin kuurojen historiaa ja opin, että he joutuivat erityisasemaan siksi, että heille ei osattu opettaa kristinuskon oppia eli kuurot eivät päässeet muiden tapaan ripille eivätkä tätä myöten välttämättä naimisiinkaan. Muutaman nimen perusteella totesin, että kuulovammaisuudesta saattoi olla tai olla olematta maininta rippikirjassa. (http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2011/10/ennen-viittomakielta.html )

[luuppi]

Tuo sivu näyttää sellaiselta kuin merkinnät olisivat jääneet hieman kesken ja niitä olisi ollut tarkoitus täydentää myöhemmin. Kummien täydellisiä nimiä ei mahdollisesti ollutkaan kirjattu muistiin.

[SatuKy]

Hei
Tampereen Työväen museo Werstaassa on menossa Näyttely "Ihan epäNormaalia" ajalla 16.9.2011-27.5.2012 eli vammaisuuden historiasta Suomessa. Näyttelyyn liittyy myös multimediasivut osoitteessa http://www.werstas.fi/?q=node/729
Werstaassa on paljon muutakin mukavaa ja toinen historianäyttely on vuoden 1918 tapahtumista - se on avoinna 29.1.2012 asti.
Suosittelen vierailua Tampereelle!
Satu Aittomäki

[Tompsoni]

tuohon kehitysvammaisiin liittyen, niin omakohtanen kokemus suvustani on että usein he kuolivat nuorena aikuisena, mutta he jotka selvisivät aikuisikään saakka, niin suivat kotona (jos vain talo pystyi huolehtimaan heistä, eli oli varakas kenties). Kotona heistä huolehti usein äiti tai sisar joka oli jäänyt vanhaksipiiaksi, tai nuoriemäntä. Kotona he sit auttoivat talon töissä missä vaan pystyivät ja kykenivät.

Jostakin muistan kuuleeni, että myöhemmin kun tuli tällasia "laitoksia" tai kouluja jonne sitten he pääsivät opiskeleen, jos vaan saivat tarvittavat rahat kotoaan tai kunta avusti.

Mutta jos heillä ei ollut mahdollisuutta jäädä kotiin, niin sitten he lähtivät piikomaan jos siihen kykenivät..

[HennaS]

"Pappien tekemän arvion mukaan maassamme oli vuoden 1840 tienoilla noin 3.000 mielipuolta, jotka tarvitsivat laitoshoitoa (lukuun sisältyivät sekä kehitysvammaiset että mielisairaat)."

linkki: http://www.kvhtietopankki.fi/vammaist.htm

Kun otetaan huomioon, että tuohon aikaan Suomen väkiluku on ollut n. 1,4 miljoonaa, laitoshoitoa tarvitseviksi on laskettu väestöstä olleen vain noin kaksi promillea.

[eeva häkkinen]

Entisajan kyläyhteisössä näyttää poikkeavuuden sieto ollen huomattavasti parempi kuin nykyisin, kehitysvammaiset, sokeat tai kuurot tai muuten erilaiset solahtivat helposti omaan lokeroonsa ja tekivät mitä kykenivät. Jolleivat kyenneet tekemään mitään niin sittenkin heistä huolehdittiin tavalla tai toisella. Jollei huoltamaan kykeneviä omaisia ollut, niin sitten pitäjän toimesta.

[Hannu Haapaniemi]

Kiitos kaikille viestiketjuuni vastanneille henkilöille.

Aloitin viestiketjun saadakseni lisätietoa vammaisista lapsista ja
heidän hoidostaan 1850-luvun jälkeen.
Minulla on ollut jo vuosia "hukassa" edellä mainitsemani Närvijoen pienessä kylässä 24 maaliskuuta 1859 syntynyt Helena Jaakontytär Närvä.
Syntyessään hänelle ei ole tosiaan merkitty kummeja ollenkaan, asian voi selittää se, että pappi on "unohtanut" merkitä ne.
Vuonna 1864 tai sen jälkeen (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8391&pnum=463 merkintä epäselvä)
Helena Jaakontytär muuttaa pois Närvän talosta, mitään kirjauksia Helenasta ei löydy tämän jälkeen.
Talo on vakavarainen ja vanhemmat ovat elossa vielä tuohon aikaan, talossa on myös vanhempia sisaruksia. Erikoista perheessä on myös, että siellä on kaksi Helenaa vuonna 1859 syntynyt ja vanhempi sisar 1835 syntynyt. Aloin miettimään Helenan muuton syytä ja yksi mahdollisuus olisi, että Helena on vammaisena syntynyt lapsi ja häntä ei ole pystytty enää hoitamaan äitinsä kuoleman 1867 jälkeen kotona. Helena Jaakontytärtä ei vain löydy suvun perheistäkään, jotka on tutkittu 1900-luvun taitteeseen asti.
Helena Jaakontyttären tapaus jää varmaan selvittämättä, koska pois muutosta ei löydy muuta merkintää, kuin rippikirjamerkintä.

t. Hannu Haapaniemi