Mitä tehdä löytyneelle vanhalle sukututkimukselle?

[Lauri Hirvonen]

Sain tänään perinnön kautta haltuuni sukuumme kuuluvan tutkimuksen, joka oli tehty 1940 luvulla. Se ei ollut valmis vaan siinä oli paljon kertättyjä tietoja sen ajan tietämyksestä suvusta. Siitä ei oltu vielä tehty yhteenvetoa.

Jäin miettimään, mitä tälle 72 vuotiaalle kerätylle aineistolle kannattaisi tehdä?

Onko täällä ehdotuksia?

Toisaalta, omat tutkimukset ovat vielä kesken ko. suvun selvittämisestä, mutta olen jo päässyt pidemmälle, kuin nämä perintönä saadut selvitykset.

Toisaalta tämä lähinnä Helsingin yliopistossa opiskelleiden Savonlinnan seudun opiskelijoiden keskuudessa tehdyt sukuselvitykset ovat minusta mielenkiintoisia.

[tutkija30]

Kannattaa varmaan ensin katsoa löytyykö jotain tietoja sieltä joita sinulla ei ole ennenkuin mihinkään annat sukututkimuksen. Vaikkakin olet pidemmällä, voi siellä myös olla jotain esim. nippelitietoja suvusta joita sinulla ei ole. Sitten kannattaa kysellä onko suvussasi muita jotka haluaisivat sen. Luulen myös että sukututkimuksen voi myös lahjoittaa arkistolaitokselle tai vastaavalle taholle jotka tallentavat näitä tietoja.

[Juha]

Lahjoita se Suomen Sukututkimusseuran kirjastolle.




Juha

[kkylakos]

Lahjoita se Suomen Sukututkimusseuran kirjastolle.

Ainakin pari vuotta sitten tilanne oli se, ettei SSS:n kirjastolla ollut mahdollisuuksia toimia arkistona eli se rajoittuu painettuun tai ainakin toimitettuun aineistoon.

Jos ei sukuselvitystä halua jättää "suvun arkistoon", mahdollisia luovutuspaikkoja ovat materiaalin paikallisuudesta riippuen paikallisarkistot ja maakunta-arkistot.

[Antti Järvenpää]

Ainakin kannattaisi säilyttää ja arkistoida itse omana lähteenään, vaikkakaan sitä ei ole julkaistu.

Itse asia on mielenkiintoista myös siitä näkökulmassa, mitä me itse kukin olemme tehneet omien tutkimustemme säilymisen eteen? Hyvin järjestetty aineisto on aina säilyttämisen arvoinen. Sekalainen kasa papereita tai tiedostoja siellä täällä pitkin tietokoneen kovalevyä ovat sen sijaan huonosti hyödynnettäviä, vaikka voisivatkin sisältää jotain arvokasta jälkipolville.

Kun ennen kaikki tehtiin paperille, säilyttämisen ja arkistoinnin ongelma oli jo osittain ratkaistu. Toinen asia on nykypäiväiset digitaaliset aineistot, joiden säilymisestä ei ole mitään takeita sen paremmin bittimuodossa kuin ylipäätänsä sen vuoksi, että tulevaisuudessa ei ehkäpä koskaan tule löytymään ohjelmia jotka avaisivat varsin kirjavissa formaateissa tallennetut ainestot.

Itse en panisi pahakseni, jos SSS tarjoaisi jossakin tai jonkun yhteistyötahon kanssa digitaalista arkistotilaa, joko niin että sinne voisi siirtää tiedostoja tai lähettää vaikkapa DVD-levyjä.

Siis sellainen yksityisarkisto tila, joka tulisi julkiseksi vasta aikojen päästä. Jokin tällainen voisi olla hyödyllinen jo yksistään sukututkimuksellisen perinteen jatkumisen takia nykyisessä lainsäädäntö tilanteessa. Uskon nimittäin, että monet tekevät jo nyt ja tulevaisuudessa enenevässä määrin sukutukimusta pelkästään pöytälaatikkoon elävistä ihmisistä ja tämän "julkaisemiskiellossa" olevan aineiston soisi säilyvän tuleville sukupolville.

Yhtenä ratkaisuna tähän voisi olla keskitetty sukutukijoiden arkisto, jonne säilyttämiselle olisi jokin tekninen yhtenäisvaatimus formaattien tms. suhteen. Tällainen voisi olla esim. puhdas teksti tiedosto .txt tai .pdf, joiden aukaisutaidon uskoisi säilyvän sillä googlekin onn tallentanut näissä muodoissa valtavat aineistomäärät.

[Juha]

Hyviä ajatuksia Antti Järvenpäältä. Vien omalta osaltani ideaa eteenpäin seurassa.

Formaateista tulee mieleen myös xml


Juha

[tkukkonen]

Tähän asiaan liittyvää keskustelua käytiin aiemmin Suomi-tietokannan yhteydessä. Ajatus oli se, että vanhat tutkimukset, sikäli kuin (jo) ovat GEDCOM-digitaalimuodossa, voitaisiin testamenta ja säilyttää Suomi-tietokannassa tai sitä vastaavassa arkistokannassa siihen päivään, jolloin ne ovat tekijänsä puolesta julkaisuvapaita.

Jos tutkimus on paperimuodossa tai esim Word-dokumenttina, se voidaan tallettaa digitoituna, tosin vain eri muodossa. Tällaiselle toiminnalle ei ole tietääkseni luotu menettelytapoja vielä. Jos tutkimus saatetaan gedcom-muotoon, se on helpompi säilyttää seuraaville tutkijasukupolville.

[Sari H]

Minä itse ainakin vähintään skannaisin sen digitaaliseen muotoon esim. kuvaksi.

[Lauri Hirvonen]

[quote=Sari H;100135]Minä itse ainakin vähintään skannaisin sen digitaaliseen muotoon esim. kuvaksi.[/quote

Kiitoksia kaikille tänne ehdotuksia tarjonneille. Olen nyt tutkinut lisää perinnön mukana tullutta kahta mappia. Papereista selviää, että Savonlinnan seudulta 1930-luvun lopulla tulleet Helsingin Yliopiston opiskelijat halusivat perustaa Hirvoset -sukuyhdistyksen. Moni jäi töihin Helsinkiin. Tietty ydinryhmä käynnisti virallisen sukuyhdistyksen synnyttämisen. Sen valmistelut alkoivat helmikuussa 1941 ja päättyi toukokuussa 1941, ja papereiden joukossa on allekirjoitettu hakemus Oikeusministeriöön, mukana mm. yhdistyksen säännöt ja hallituksen henkiöiden "Papintodistukset" tai "Virkatodistukset".

Seuraava paperi on heinäkuulta 1945, jossa yhdistyksen sihteeri kirjoittaa, että jatkosodan syttymisen takia yhdistys ei ole voinut toimia ja nyt sukuyhdistys on tarkoitus käynnistää jättämällä hakemus yhdistysrekisteriin.
Sitten ei olekkaan muuta materiaalia.

Mapissa on myös kirjanpito, josta selviää, yhdistyksen saamat varat ja menot. Toiminan loppuessa (kesäkuu 1941) varoja oli 509 mk. Lisäksi on jäsenien täyttämät jäsenkortit, joista selviää heidän perheiden sukulaisuudet. Kortteja on 29 kpl ja 4 korttia, joissa on tiedot, mutta ei vielä jäsennumeroa. Ilmeisesti hallitus ei ollut noita jäseniä vielä hyväksynyt mukaan. Oli myös lehtileike, sanomalehdestä, jossa valokuva perustamiskokouksen osaanottajista ja selostusta perustetusta yhdistyksestä.

Joten tämä ei vielä ole sukututkimus vaan tarkaa arkistoa, miten Hirvoset -sukuyhdistys perustettiin ja miten syttynyt sota hyydyttin sen toiminnan.

[hilmaemilia]

Hei Lauri Hirvonen,

Hirvosen sukuseura on tietysti kiinnostunut kaikesta Hirvosiin liittyvästä . Sukuseuran sivut lytyvät netistä, kotipaikka Rääkkylä. Itse olen myös tutkinut Hirvosen sukua lukuisia haaroja ja olisin kiinnostunut tietämään, mitä haaroja nuo sinun paperit sisältää. Voisitko laittaa yksityistä viestiä niin jutellaan lähemmin Hirvosista?

terv. hilmaemilia

[Sami Lehtonen]

Mitä tehdä löytyneelle vanhalle sukututkimukselle? Usein käytetty ratkaisumalli perikunnan löytäessä edesmenneen sukututkijan hengentuotteita on mitään muilta kyselemättä polttaa tahi muutoin hävittää se.

Vakavasti ottaen kannatan lämpimästi aineiston digitointia. Sillä tavalla ei tule tilannetta, jossa vakaata harkintaa käyttäen valittu ainoa alkuperäisen aineiston sijoituspaikka kuitenkin osoittautuu ajan saatossa aivan vääräksi ja tieto menetetään.

[kkylakos]

Vakavasti ottaen kannatan lämpimästi aineiston digitointia. Sillä tavalla ei tule tilannetta, jossa vakaata harkintaa käyttäen valittu ainoa alkuperäisen aineiston sijoituspaikka kuitenkin osoittautuu ajan saatossa aivan vääräksi ja tieto menetetään.

Kannatatko niin lämpimästi, että tulisit skannaamaan metrin pinkan erikokoista paperilappua kotoani? :-)

[Matti Lund]

Kannatatko niin lämpimästi, että tulisit skannaamaan metrin pinkan erikokoista paperilappua kotoani? :-)

Tässäkin osastossa löytynee kahdenlaisia suurtöitä.

Enimmäkseen ne taitavat olla pelkän väsymättömän keräilyvimman tuloksia, eli perhetaulujen muotoon paperilapuille/vihkoihin kerättyjä tietoja kirkonkirjoista. Määrä saattaa olla suuri tai pieni. - Tietysti molemmat ovat yhtä säilyttämisen arvoisia. Näistä keruukokoelmistakin löytyy kahtaa lajia, sellaisia, joissa keräilijä on myös tietojansa tutkinut eli yrittänyt arvioida kunkin vastaanottamansa tiedon oikeellisuuden. Luulen kuitenkin, että suurempi osa on sellaisia kokoelmia, joissa tieto on vain kopioitu kirkonkirjoista paperikortistoon ottamatta lainkaan kantaa tietojen oikeellisuuteen. Nämäkin ovat omalla tavallaan luotettavia, sillä kaikki ilmiselvät kirkonkirjojen kirjausvirheet on kirjattu niihin uskollisesti mitään muuttamatta.

Sukulaiset, jotka löytävät jonkun jäämistöstä tällaiset paperikokoelmat, eivät pane tietystikään sille mitään arvoa, elleivät ole itse eritoten innostuneet asiaan. Mehän haluamme pelastaa tällaiset kokoelmat, koska uskomme, etteivät yleensä ottaen juuri ketkään niistä piittaa, vaan pistävät ne kakluuniin, siivotessaan jäämistöä.

Tietysti on tapauksia, joissa on kysymyksessä monipuolisesti lahjakas ja pitkälle tutkimuksissaan edennyt tutkija, joka on osannut käyttää kaikenlaisia lähteitä ja kyennyt arvottamaan tutkimiansa tietoja.


Tällainen tutkija, kyllä, jos on päässyt tavoittelemiinsa saavutuksiin, on myös jotenkin tietoinen oman työnsä kulttuurisesta merkityksestä. Tällöin ei pitäisi olla turhan kaino, vaan esimerkiksi testamentata oma arkistonsa arkistolaitokselle. Tällaisesta tapauksesta on hyvänä esimerkkinä laajasti pohjalaisia sukuja 1930 -luvulta 1980 -luvulle asti tutkinut Aarre Alapoti, joka jo elinaikanaan lahjoitti pienen osan kokoelmistaan Vaasan maakunta-arkistolle, ja sen, mitä oli jäänyt jäljelle kaikkien lahjoitusten jälkeen (hän ojensi minullekin erään vierailuni päätteeksi paksun pinon pari valmista ja useampia kesken jääneitä selvityksiään), Laihialle, jonka kirjastossa on erillinen koppero Alapotin arkistoa. Kokoelmahan oli määrältään suuri, yli 40 vuoden intensiivisen aherruksen tulos. Siinä oli mukana keruukortistoja ja myös suuri määrä valtionarkistossa asiakirjoista otettuja valokopioita, joista esimerkiksi Pohjanmaan tuomiokirjat Alapoti oli sitonut paksuiksi niteiksi. Ilmiselvästikin Alapoti oli käyttänyt huomattavan määrän varoistaan tähän, sillä jo niin massiivinen määrä valokopiointeja valtionarkistossa on ollut 1960 -luvulla kallista.

Eli kun kehoitetaan lahjoittamaan omia kokoelmia arkistolle, ehkä muutamia arvokkaita saadaan pelastetuksi perintöjen laihuuteen pettyneitten perillisten vandalismilta.


terv Matti Lund


Ps. skannaamisesta. Nythän on pelit ja vehkeet, joita käyttää. 2 teratavua arkistolevyksi saa satasella. Ryhdyin vajaat 20 vuotta sitten skannaamaan 1980 -luvulla ylösottamiani paperiarkkeja. Kovalevy tuli jo homman alussa täyteen ja se hyytyi siihen.

[Lauri Hirvonen]

Hei Lauri Hirvonen,

Hirvosen sukuseura on tietysti kiinnostunut kaikesta Hirvosiin liittyvästä . Sukuseuran sivut lytyvät netistä, kotipaikka Rääkkylä. Itse olen myös tutkinut Hirvosen sukua lukuisia haaroja ja olisin kiinnostunut tietämään, mitä haaroja nuo sinun paperit sisältää. Voisitko laittaa yksityistä viestiä niin jutellaan lähemmin Hirvosista?

terv. hilmaemilia

Kiitos hilmaemilialle kirjoituksestaan. Laitan yksityisviestiä tulemaan.

Toiseksi voin kertoa omista tutkimuksistani, että isoisäni on syntynyt nykyisessä Kerimäessä Jouhenniemessä. Tämä Jouhenniemi tila löytyi vanhoista 1600-luvun "verottajan" kartoista, jossa kartta Hirvosten taloista ja pelloista ja tekstiä, mitä viljelivät, mikä oli sato jonka mukaan kait verottaja sitten verotti.

Savonlinnan kaupungin 3-osaisen historiakirjan ensimmäisessä osassa kerrotaan, mitä oli ennen itse Savonlinnan kaupunkia niillä alueilla asutusta. Suurin taajama 1400-luvulla oli nykyisen Savonlinnan Pihlajanniemi. Siellä valtasuku oli Hirvoset. Edelleen siinä on selvitetty, miten osa Pihlajaniemen Hirvosia siirtyi itäänpäin "salomaille" Jouhenniemeen.

Äskettäin ilmestyi Säämingin seurankuunnan 500 vuotis historiikki. Siinä on sama kirjoitus, että Pihlajaniemen Hirvosia siirtyi Jouheniemeen.

[Lauri Hirvonen]

Hei Lauri Hirvonen,

Hirvosen sukuseura on tietysti kiinnostunut kaikesta Hirvosiin liittyvästä . Sukuseuran sivut lytyvät netistä, kotipaikka Rääkkylä. Itse olen myös tutkinut Hirvosen sukua lukuisia haaroja ja olisin kiinnostunut tietämään, mitä haaroja nuo sinun paperit sisältää. Voisitko laittaa yksityistä viestiä niin jutellaan lähemmin Hirvosista?

terv. hilmaemilia

Kiitos hilmaemilialle kirjoituksestaan. Laitan yksityisviestiä tulemaan.

Toiseksi voin kertoa omista tutkimuksistani, että isoisäni on syntynyt nykyisessä Kerimäessä Jouhenniemessä. Tämä Jouhenniemi tila löytyi vanhoista 1600-luvun "verottajan" kartoista, jossa on kartta Hirvosten taloista ja pelloista ja tekstiä, mitä viljelivät, mikä oli sato jonka mukaan kait verottaja sitten verotti.

Savonlinnan kaupungin 3-osaisen historiakirjan ensimmäisessä osassa kerrotaan, mitä oli ennen itse Savonlinnan kaupunkia niillä alueilla asutusta. Suurin taajama 1400-luvulla oli nykyisen Savonlinnan Pihlajanniemi. Siellä valtasuku oli Hirvoset. Edelleen siinä on selvitetty, miten osa Pihlajaniemen Hirvosia siirtyi itäänpäin "salomaille" Jouhenniemeen.

Äskettäin ilmestyi Säämingin seurankuunnan 500 vuotis historiikki. Siinä on sama kirjoitus, että Pihlajaniemen Hirvosia siirtyi Jouheniemeen.

[suski]

[quote=Matti Lund;100353]Tässäkin osastossa löytynee kahdenlaisia suurtöitä.

Siinä oli mukana keruukortistoja ja myös suuri määrä valtionarkistossa asiakirjoista otettuja valokopioita, joista esimerkiksi Pohjanmaan tuomiokirjat Alapoti oli sitonut paksuiksi niteiksi.


Kysymys Matti Lundille:
Pitäisikö noiden mainitsemiesi niteiden löytyä tänäkin päivänä Laihian kirjastosta?

[Matti Lund]

[quote=Matti Lund;100353]Tässäkin osastossa löytynee kahdenlaisia suurtöitä.

Siinä oli mukana keruukortistoja ja myös suuri määrä valtionarkistossa asiakirjoista otettuja valokopioita, joista esimerkiksi Pohjanmaan tuomiokirjat Alapoti oli sitonut paksuiksi niteiksi.


Kysymys Matti Lundille:
Pitäisikö noiden mainitsemiesi niteiden löytyä tänäkin päivänä Laihian kirjastosta?


Tarkoitus on ollut käydä siellä inventoimassa se, mitä siellä on, mutta koskaan en ole päässyt niin pitkälle, sillä koppi on ollut aina varattuna ja joku siellä istumassa, kun olen Laihialla käynyt. En siksi tarkalleen tiedä, mikä osa Alapotin jäämistöstä siellä on.

Niteet vain olen aikoinaan nähnyt Alapotin tykönä Suvilahdella ja muutamaa niistä vähän selaillut, joten tiedän kuvata, mitä ne sisältävät. Niitä oli pitkiä rivejä isossa kirjahyllyssä.

Joskus ~10 vuotta sitten kyselin niitten perään, lainatakseni niitä, kun totesin, ettei niihin ole tainnut kukaan koskea sen koommin kuin Alapoti itse ja mitä minä vähäsen noin 25 vuotta sitten. Kukaan johon yhteyttä silloin otin, ei osannut sanoa niitten sijoituspaikasta. En sen jälkeen niitä kaivannut, kun kuvasin itselleni rullilta tuomiokirjat 1700 -luvun lopuille asti, mutta ennen sitä niistä olisi ollut suuri apu tutkimusteni edistämiseksi, koska Pohjanmaan rullat minun täytyy vähin erin jonottaen kaukolainata, kun asun Turussa, jossa on karkeasti ottaen suoraan käytettävissä vain Ala- ja Ylä-Satakunnan tuomiokirjoja ja vähäsen ylempien oikeusasteitten asiakirjoja (ne asiakirjathan melkein kaikki tuhoutuivat Turun palossa).

Muutenhan rullat on KA skannannut vuoteen 1700 -asti, Alapoti oli onnistunut saamaan kopioita myös niistä lukukelpoisista asiakirjoista, joista KA:n käyttökopioina on ainoastaan osittain lukukelvottomia Rekolidin fuskurullia 1950 -luvun alkupuolelta (esim. ES2079 ja ES2083). Alapoti oli ryhtynyt massiiviseen valokopioitten tilaamiseen jo 1950 -luvulla ja suurimman osan niteistään oli Alapoti valmistanut 1960 -luvun kuluessa. Tulos on ajan oloon harmaantunut lisää aika lailla, mutta oli vielä 25 vuotta sitten kuitenkin kohtalaisen luettavaa.

Setelirahaa on täytynyt siihen palaa iso nippu, kun sen laskee 1960 -luvun valtionarkiston valokopiointitaksoilla.


Siis käytännössä ne ovat nähtävästikin olleet Alapotin jälkeen tyhjän panttina, jos vielä ovat edes säilyneet?

Siis Alapotin lahjoituksina huomattava määrä arvokasta dokumenttiaineistoa, puhtaaksikirjoituksia ja selvityksiä on säilynyt ja löytyy ainakin kahdesta arkistosta, mutta ilmeisesti jokin osa on päässyt myös jo häviämään.

terv Matti Lund

[Erkki A Tikkanen]

Kannatatko niin lämpimästi, että tulisit skannaamaan metrin pinkan erikokoista paperilappua kotoani? :-)

Olen itse käyttänyt nopeaa "skannausta", eli digikameralla kuvaamista apuna isojen määrien tallentamisessa. Hyvät valot vain, ei siis salamaa, paperi pöydälle ja eikun kuva. Kuvat on helppo järjestää aiheittain ja tehdä vaikka PDF-tiedostoja aiheen mukaisesti.
Itselläni on paljon sota-aikaa edeltäviä, jopa toissa vuosisadalta olevia hauraitakin asiapapereita, niistä kuvien ottaminen oli järkevämpää, nopeampaa ja helpompaa kuin skannerin kanssa touhuaminen.