Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Mitä aiot/aioit tehdä eläkkeellä?
Laitanpa tänne tämän tosi herkullisen keskusteluaiheen...
Puhuttiin äidin ja siskon kanssa tällavkolla mitä sitten eläkkeellä alkaa tekemään. Mä olen jo ollut varma siitä pitkään, aion tutkia historiaa, ihmisen DNA:ta, Vienan Karjalan asutuksen historiaa jne. kaikkea historiaan ja asutushistoriaan liittyvää...Työtä siis riittää vielä tämän lastenkasvatuksen jälkeenkin ;)
Erkki Järvinen
03.10.11, 05:23
Minä en ole tuollaista ehtinyt koskaan miettiä vaikka olenkin eläkkeellä ollut jo ptkään, päivät vain kuluvat niin nopeaan :)
Aivan aika moni eläkeläinen on kiireisempi eläkeellä kuin aikanaan töissä :)
1999 lähti lehmät, sitten hoidin äidin sängyssä hautaan asti.
Hautajaisten jälkeen ihmettelin ensi kerran elämässäni, että mitäs nyt. Onneksi oli se hyvä marjakesä ja poimin 500 l metsämarjoja.
Syksyllä alkoi kansalaisopistossa sukututkimuskurssi, sillä tiellä ollaan ja aika loppuu varmasti kesken, jollei pää tai silmät aikaisemmin.
Enpä suosittele tekemään kovin pitkälle suunniteltuja eläkkeelläoloaikoja. Tätä nykyä tuskin kukaan ehtii elää niin kauan, että voisi sanoa olevansa täysin vapaa rahan ansaitsemisesta (sitä vartenhan töissä käydään). Yhä nuorempia ja nuorempia nuo raamiinkuolleet näyttävät olevan, minun sukupolveani jo kohta kolmannes, enkä vielä ole edes siinä "lopullisessa" eläkeiässä eli 68 vuodessa.
Omat eläkehaaveeni menivät täysin pieleen, ei sen enemmän pieleen voisi mennä kenenkään unelmat.
Olemme mieheni kanssa olleet koko ikämme innokkaita telttailijoita, jopa niin innokkaita, että olemme asuneet kesäisin pitkiä aikoja teltassa ja käyneet sieltä käsin töissä. Kaikki lomat tietysti reissattiin nyyty auton katolla, rakensimme jossain vaiheessa ihan itse vanhasta pakettiautosta jopa asuntoauton.
Haaveilimme siis, että, kun olemme eläkkeellä telttailemme ympäri maailmaa ja vielä viimeisillä voimillamme istumme Pariisissa jossain katukahvilassa ja tilaamme viimeisillä pennosillamme tuplacintonikit.
Sitä ennen aioimme kuitenkin ensimmäiseksi, kun olemme kahden = lapset lentäneet pois pesästä, lähteä polkupyörillä kiertämään Tanskaa, suosikki maatamme.
Kumpikin unelmamme jäi toteutumatta. Ensinnäkään emme koskaan olleet yksin mieheni terveenä ollessa, vasta viisi vuotta sitten lensi viimeinen poikanen pesästä - iltatähtemme. Emme myöskään ole päässeet telttailemaan edes kotimaassa enää pariinkymmeneen vuoteen mieheni sairauden vuoksi.
Haaveena on kyllä ollut usein, että joku veisi meidät Tanskaan sinne vammaisten leirintäalueelle, itse kun en uskaltaisi ajaa Ruotsin halki autolla. Kööpenhaminassa olen kyllä ajanut autoa, kaupunkiajo ei minua pelota, vaan maantieajo. Haaveeksipa tämäkin jäi, enää mieheni ei kestäisi edes tätä matkaa lihassairauden vietyä viime keväänä ainoankin liikkuvan raajan toimintakyvyn, eli oikean käden ja keuhkotkaan eivät jaksa toimia ilman rikastinta. Mieheni laittoikin Lauantain toivottuihin toivomuksenaan kappaleen "Ei aina käy niin kuin haaveillaan", olipa sydäntä raastavaa kuunnella sitä.
Eläkesuunnitelmani menivät siis täysin pieleen, mutta onneksi löysin Yahoon Kainuun sukututkijoitten keskusteluryhmän ihan sattumalta ja sieltä minulle ennen tuntemattoman pikkupikkuserkkuni, joka väsymättömänä muusana kannusti ja joskus jopa piiskasi minua tutkimaan yhteistä sukuamme. Olen ikuisesti kiitollinen tälle Kajaanin Virpi-serkulle, jotta hän ei hellittänyt. Ilman tätä armoitettua tietokonettani ja ilman teitä sukututkijakavereitani en olisi ikinä jaksanut pitää yllä minkäänlaista toivoa elämässäni.
Eräänä vaikeana talvena sairaalan sielunhoitaja sanoi minulle, että niin kauan kuin on toivoa on elämääkin. Joskus olen kadottamaisillani tämän toivon, mutta, kun uppoudun tuonne satojen vuosien taakse omien esivanhempieni ja sukulaisteni kohtaloihin, pieni toivon kipinä taas nostaa päätään.
Ilman tätä sukututkimusta olisin varmaan jo kuollut!
Sari, ei ne eläkeläisten kiireet siitä johdu, mistä nuorena ajatellaan (harrastukset), vaan siitä, että kaiken tekemiseen tarvitsemme aina vain enemmän ja enemmän aikaa. Mikään ei tapahdu enää yhtä nopeasti kuin nuorena. Ainoastaan aika rientää nopeammin kuin nuoren aika. Minusta ainakin tuntuu kuin viikossa olisi vain kaksi päivää: perjantai ja maanantai. Perjantai lopettaa viikon ja maanantai alkaa viikon, välissä on kaksi ihan turhaa päivää. Sillä eläkeläisellä ei ole pyhää eikä arkea, ei joulua ei juhannusta ei kesä- eikä hiihtolomaa, on vain päiviä toistensa perään. Sillä, joka ei käy työssä ei ole lomaakaan. Työssäkäyvät olkaa onnellisia, että ette ole eläkkeellä. Eläkkeelläolo on tylsää, ainakin minusta.
Voi Arla- suuret kiitokset tämän jakamisesta! Juuri tätä hain, että olen antanut itseni ymmärtää, että usein eläkeikään ladataan paljon odotuksia ja sitten että toteutuuko ne. Sisareni appiukko yllätti juuri kun postissa tipahti uunituore CD levyllinen lauluja =) Siitä tämä oikeastaan virisi keskustelu. Eläkkeellä jotkut toteuttaa unelmiaan.. Itse en vielä ole eläkeiässä, minulla siihen on vielä aikaa.
Esteri - kiitokset myös sinulle. Nämä on nuorelle ihmiselle mielenkiintoisia asioita. mitä ihmiset tekevät eläkkeellä, mitä on tapahtunut ja mikä on auttanut eteen tulleeseen ongelmaan... Olen koulutukseltani perhetyöntekijä ja nämä asiat senkin vuoksi kiinnostavat.
Voi Arla- suuret kiitokset tämän jakamisesta! Juuri tätä hain, että olen antanut itseni ymmärtää, että usein eläkeikään ladataan paljon odotuksia ja sitten että toteutuuko ne. Sisareni appiukko yllätti juuri kun postissa tipahti uunituore CD levyllinen lauluja =) Siitä tämä oikeastaan virisi keskustelu. Eläkkeellä jotkut toteuttaa unelmiaan.. Itse en vielä ole eläkeiässä, minulla siihen on vielä aikaa.
Minäkin koin yllätyksen, kun minua yhdeksän vuotta vanhempi veljeni jäi eläkkeelle, hän rupesi maalaamaan tauluja. En ollut ikinä osannut edes kuvitella, että hänellä olisi mitään sellaista taitoa tai edes värisilmää, kun toisesta silmästä meni näkö jo poikasena jalkapallopelissä. Hän on värikyllästänyt kaikkien sukulaisten ja tuttaviensa seinät omilla tauluillaan, joita antaa merkkipäivälahjoina. Meidän seinistä on tullut oikein taidenäyttely, kun mitään muuta ei enää olekaan kuin veljeni maalaamia tauluja, joista ihan oikea kuvataitelija sanoi, että kyllä niistä näkyy, että ne on harrastelijan tekemiä.
Kun veljeni kyllästyi taulujen maalaamiseen, niin hän meni kansalaisopistoon takomaan rautaa. Nyt niitä taoksia on taas kaikilla sukulaisilla saatuna erilaisina lahjoina. Omalle mökilleen hän takoi oikean kunnon rautaportin kettinkeineen kaikkineen. Minusta se kyllä enemmän muistuttaa entisaikojen hautausmaan porttia, niin jykevää tekoa se on. Mökki on korkealla kalliolla, niin hänpä on takonut rautakaiteet, valamiensa rappusten koristeeksi, jotta rantaan on turvallinen laskeutua. Nyt häntä ei kuulemma enää kiinnosta tämäkään, ei tiedä, mitä enää takoisi, kun kuulemma kaikki on jo tehty
Kaiken aikaa hän on kirjoittanut elämäkertaansa ainoata lapsenlastaan varten. Joskus olen päässyt siitä lukemaan pätkiä ja kummasti hän muistaa kaiken, aivan pienimmätkin asiat. Hän on kyllä pitänyt iät ja ajat päiväkirjaa, joten kaipa ne muistin virkistykset tulevat sieltä. Sukututkimusta hän ei silti arvosta, vaikka tätä kertomustaan kirjoittaakin.
Toinen veljeni, minua 12 vuotta vanhempi, ei ole yllätyksiä eläkeharrastuksillaan järjestänyt. Urheilu on aina ollut hänen juttunsa. Lajit vain vaihtuvat iän mukana. Nyt on ollut jo vuosia golf, josta hän ei luovu ainoanakaan päivänä, jolloin maassa ei ole lunta.
Terveellä ja vähän sairaallakin eläkeläisellä (jos vain pää ja jalat pelaavat) on nykyään mahdollisuuksia tehdä mitä vain, ei tarvitse ruikuttaa tekemisen puutetta.
Tervehdys!
Mielenkiintoinen aloitus ja erityisen kiinnostavia kannanottoja, joihin toivon voivani palata vielä tuonnempanakin.
Aiot/ajoit tehdä tulee minulla mietintämyssyyn. Eläke ei ole ollut koskaan haaveeni, tekeminin kylläkin.
Anteeksi maalaisuuteni, vierastan ja olen allerginen koko eläkeläis-käsittelle, vaikka se vielä nykyään on virallinen termi, kuten eläkekin toimeentulona.
Olen vapaa taiteilija (en eläkeläinen) lähes 50-vuoden kuntapuolen työurani jälkeen. Tosin saan lakisääteistä korvausta urakoinnistani, kuten kukin työurakkansa omissa töissään.
Tekemisiä ja haaveitakin tämän mielenkiintoisen sukutkimuksen lisäksi riittää.
Tämän palstan ja uusia ystäviä vapaana taiteilijana löysin sattumoisin, on oikein hieno asia. Kiitos kaikille tähänastisesta tuestanne, toivon jatkoakin.
Terveisin Eila
Suosittelen laulamista - kaikenikäisille, mutta erityisesti eläkeläisille. Monella paikkakunnalla on olemassa laulukouluja, yhteislaulua, laulutunteja ja -kursseja sekä eri tasoisia kuoroja tai lauluryhmiä myös päiväsaikaan sekä karaokea. Jokaiselle on tarjolla jotakin sopivaa laulamistapaa. Laulaminen on hyvin fyysistä: hengitys, ryhti, venyttelyt, äänenkäytön harjoittelua laulamisen lisäksi. Kuoroharrastus ei aina edes maksa mitään. Joten kaikki laulaen tullut ei viheltäen menekään!
Saa myös ystäviä ja tuttuja, laulujen sanojen opiskelu on terapiaa dementiaa vastaan ja sopivat melodiat virkistävät tai lohduttavat. Harrastuksen voi aloittaa (uudestaankin) vasta eläkeiässäkin. Kesäaikaa lukuunottamatta lauleskelen tunneilla tai kuoroissa noin kuusi tuntia viikossa... kiriäkseni umpeen kymmenien vuosien laulutaukoa, joka rupesi kaduttamaan ankarasti! Laulan niin kauan kuin ääntä riittää, lauluääni ei kuulemma välttämättä riipu iästä, vaan harrastuksen ja käytön laajuudesta?
Joten - kun pian (?) taas tulevat kauneimmat joululaulut, menkääpä mukaan laulamaan!
Jari Nykänen
03.10.11, 22:10
Töitä:D:
sen mitä jaksan, ennen eläkkeelle pääsy sairastelin, joten silloin en jaksanut tehdä
Tuulakki - laulaminen on sitäpaitsi terapeuttista =)
Jari - just näin! Töitäpä töitä. Tiedän monta eläkkeellä olevaa jotka jatkavat työelämässä edelleen. Minun viissiin pitää harkita työnantajan vaihtoa ennen eläkeikää, että voin loppuelämäni sitten kirjoittaa sitä historiaa :)
Kunpa osaisikin laulaa! Kukaan ei varmaan ole pienenä harjoitellut laulamista niin paljon kuin minä. Seitsemän vanhana joululoman aikaan koululääkäri määräsi leikkaukseen: vietiin nielu- ja kitarisat, jotta ääni paranisi. Näin uskoin ja olin hyvin pollea koko kevään. Pettymys toukokuun lopulla oli todella karmea, kun todistuksessa laulunumero oli edelleenkin viitonen. Sellaisena tai viivana se sitten pysyikin koko kouluajan.
Mutta sukututkimus on hauskaa näin eläkepäivinä! Toki paljon muitakin harrastuksia riittää.
Meidän pitäjään perustettiin taannoin laulutaidottomien kuoro. Me kaikki osaamme laulaa - jotkut eivät vain osaa kuunnella!
Tämä kuoromme esiintyy mm. kirkossa tässä lähiviikkoina......
Juha
Meidän pitäjään perustettiin taannoin laulutaidottomien kuoro. Me kaikki osaamme laulaa - jotkut eivät vain osaa kuunnella!
Tämä kuoromme esiintyy mm. kirkossa tässä lähiviikkoina......
Juha
Kuten totesin: Jokaiselle on tarjolla jotakin sopivaa laulamistapaa!!! M.:).T.
Eeva Lehtinen
11.10.11, 22:42
En ole koskaan suunnitellut, mitä tekisin eläkkeellä ollessani. Hyvä niin, suunnitelmat eivät aina toteudu, kuten Arla sanoi. Tekemistä on nyt suunnittelemattakin niin paljon, että kaipaisin apua siihen, mistä voisin karsia tekemistä. Aina on hinku linturetkille, sukututkimus imee yhä enemmän aikaa, käsitöitäkin mielelläni teen, lukulista kasvaa nopeammin kuin ehdin lukea, sudokut ja ristikot ovat jo melkein jääneet, lastenlapset ja muu suku sekä ystävät eivät voi unohtua. Ainoa mistä voi tinkiä, on siivous ja ruuanlaitto...
Enpä ole koskaan tullut asiaa ajatelleeksi tarkemmin. Toivottavasti saan matkustella ja opiskella - asiat joihin tällä hetkellä on hyvin rajoitetut mahdollisuudet.
Kaisa Kihl
17.10.11, 18:20
Enpä ole koskaan tullut asiaa ajatelleeksi tarkemmin. Toivottavasti saan matkustella ja opiskella - asiat joihin tällä hetkellä on hyvin rajoitetut mahdollisuudet.
Hei! Itse olen ajatellut, että kannattaa elää jokainen päivä niin hyvin kuin osaa. Sitten kun - ajattelu tuottaa usein karvaita pettymyksiä. Ns. kolmas ikä tuo omat juttunsa mukanaan. Parhaiten siihen valmistautuu harrastamalla kaikkea mahdollista jo ennen sitä. Mutta omien kykyjensä mukaan voi tehdä mitä vain. Appi suorastaan itki, kun oli pakko poistua palveluksesta 65-vuotiaana (70-luvun lopulla). Mutta hänpä suoritti reippaasti ajokortin ja teki pitkiäkin retkiä vaimonsa kanssa. Itse kävelin Kansallisarkistoon 1. kerran 1980, käytiin kurssikin kesäyliopistossa. Monet syyt estivät aktiivisen jatkon ennenkuin aikaa taas jäi omaan käyttöön. Kun fyysiset voimat vähentyivät, digiarkisto auttoi :) Kurssikin käytiin uudelleen ja saatiin naapurikin seuraksi. Hän perehtyi eläkkeellä ollen ennestään outoon tietokoneeseen, käväisi kursseilla ja viuhahtelee sujuvasti netissä. Vantaan sukututkijat ovat järjestäneet innoittavia tutustumiskäyntejä. Eikä työ tekemällä lopu! terv. Kaisa, Vainio-Kuusela-Heinebrun sukuseuran jäsen
Hei! Itse olen ajatellut, että kannattaa elää jokainen päivä niin hyvin kuin osaa. Sitten kun - ajattelu tuottaa usein karvaita pettymyksiä. Ns. kolmas ikä tuo omat juttunsa mukanaan. Parhaiten siihen valmistautuu harrastamalla kaikkea mahdollista jo ennen sitä. Mutta omien kykyjensä mukaan voi tehdä mitä vain. Appi suorastaan itki, kun oli pakko poistua palveluksesta 65-vuotiaana (70-luvun lopulla). Mutta hänpä suoritti reippaasti ajokortin ja teki pitkiäkin retkiä vaimonsa kanssa. Itse kävelin Kansallisarkistoon 1. kerran 1980, käytiin kurssikin kesäyliopistossa. Monet syyt estivät aktiivisen jatkon ennenkuin aikaa taas jäi omaan käyttöön. Kun fyysiset voimat vähentyivät, digiarkisto auttoi :) Kurssikin käytiin uudelleen ja saatiin naapurikin seuraksi. Hän perehtyi eläkkeellä ollen ennestään outoon tietokoneeseen, käväisi kursseilla ja viuhahtelee sujuvasti netissä. Vantaan sukututkijat ovat järjestäneet innoittavia tutustumiskäyntejä. Eikä työ tekemällä lopu! terv. Kaisa, Vainio-Kuusela-Heinebrun sukuseuran jäsen
Olet oikeassa Kaisa, elämä on tässä ja nyt. Tai voihan elämä olla toki myös "sitten", mutta ei ainoastaan. Ja jos elämä on myös "sitten", on hyvä, että kaikki ei ole jäänyt odottamaan vaan asioita on tehty. Mielikin muuttuu monesti matkan varrella!
Luultavasti käsite eläkeikä muistetaan enää hämärästi siinä vaiheessa, kun sen nykyhetken ikärajaan perustuen joskus mahdollisesti saavutan. Ei näytä hyvältä. Siispä viimeisten 2 vuoden aikana olen toteuttanut ja saanut toteuttaa pitkäaikaiset unelmani. Toki olen niitä varten joutunut jostain luopumaan. En kadu! Nyt minulla ei ole isompia unelmia, pitää keksiä lisää. No, jos rahnaa saisi riittävästi säästöön, niin tekisin 3 kk:n tripin Amerikkaan sukulaisten ja sukuhautojen luokse. No ei se pelkästään sukututkimukseen liittyvä matka olisi. :)
Ainakin Arla "sinisilmän" ja muidenkin, myös minun, kokemukset kertovat, ettei kannata lyödä lukkoon oikein mitään. Eläkkeellä piti matkustella, koska Eurooppaa jäi paljon näkemättä enkä muualle halunnutkaan, piti ottaa koira, piti hankkia kesäpaikka, jossa mylläisin pientä yrttitarhaa. Niin vain sairaus iski ja hidasti koko elämän.
Mutta hyvänen aika, ei ole tarkoitus masentaa vaan pitää olla optimistinen ja positiivinen!
Juha Vuorelan "laulajat" - aivan hilpeä esimerkki. Olkoonkin, ettei hän varmaankaan vielä eläkeikää lähesty.
Minulla on noin 86-vuotias serkku (uskon ettei hän pahastu vaikka hänet tässä mainitsen), joka ei ainakaan vielä liene Forumin jäsen. Hän liittyi SSS:aan ja ryhtyi vuosi sitten tutkimaan äitinsä ulkomaista sukua ja on kuulemma päässyt 1600-luvun alkuun. Vuodessa! Tämä herättää tietysti muutamia kysymyksiä, joita en nyt täällä käsittele ja jotka jokainen ymmärtää. Hän ei ole koskaan ennen tutkinut. Minua oikein hävettää.
Palon Airi
20.10.11, 19:21
Kiitos kaikille! Loistavia vinkkejä, vaikkapa tuo laulaminen! Huomasin itsekin ankaran puutteen elämässäni ja menin kirjastoon lainaamaan koulun laulukirjan; sitä lauloin yksikseni lujaan ääneen ja iloisena! Täytyypä uusia temppu.
Arla oli tosiaan kultainen, kun kirjoitti avoimesti ja elävästi. Sydämestäni toivotan jaksamista ja kaikkea hyvää. Teillä oli ihania ideoita miehesi kanssa, ainakin kovasti allemerkinneen makuun. Olen itse päättänyt viettää 70-v.päiväni Pohjois-Englannin sielua vavisuttavilla nummilla yksin, reppu selässä. Muuten olen matkustanut ja asunut ulkomailla aivan tarpeeksi elämässäni; matkat eivät ole haave. Ja tottahan hyvin tiedän, ettei yhtään mistään haaveestani ehkä tule mitään. Olen valmis kaikkeen. Eikö meidän kypsien ihmisten kaikkien pitäisi oivaltaa, kuinka lyhyt jäljellä oleva aika on? Se juuri tuokin lisäonnea elämään, jokaiseen hetkeen. Olen hyvin nöyrä omien "saavutusteni" suhteen, mutta yhden asian olen oppinut: ettei onni voi koskaan riippua toisesta ihmisestä/ toisista ihmisistä. Olen aivan äärimmäisen onnellinen ihminen koko ajan. Ravaan kirjastoissa ja arkistoissa, nautin ihan silmittömästi rauhaisista aamuistani, suorastaan imen sisääni historiaa, kulttuurimaisemia ja -ympäristöjä, kaikkea kaunista ja kiinnostavaa. Olen onnellinen sukulaisistani ja ystävistäni ja pidän tavattoman innokkaasti yhteyttä joka taholle. Koen koko suomalaisuudenkin suureksi salaiseksi seikkailukseni ja onnenlähteekseni.
Arla oli kiva siinäkin, kun totesi mistä eläkeläisten ""kiireet"" johtuvat: hitaudesta. Hävettää aina, kun joku ikätoveri hölisee kiireistään. Kypsillä ihmisillähän pitäisi olla sen verran tervettä itsetuntoa, etteivät yritä moisella hankkia arvostusta. (Tai etteivät esim. söisi turhia lääkkeitä.) Nauttikaamme elämästä kuntomme mukaan ja ennen kaikkea: auttakaamme, tukekaamme ja suojelkaamme kaikin tavoin lapsia ja nuoria!
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.