Yrjö Granlund
17.09.11, 19:42
JUHANA VILHELM SNELLMAN
(1806 - 1881)
Suomen ehkä kaikkien aikojen valovoimaisin tähti J.V. Snellman syntyi 200-vuotta sitte 12.5.1806 Tukholmassa, isänsä ohjaamassa Patience fregatissa.
Hän syntyi oikeaan aikaan ja kuin jo ennakolta määrättyyn tehtäväänsä.
Hänestä on kirjoitettu aikoinaan tuhansia sivuja ja yhä edelleenkin hänen lausuntoihin viitataan politiikan kiperissä keskusteluissa.
Juhana Vilhelm (Janne) osoittautui jo Oulun Triviaalikoulussa 1816-22 tervejärkiseksi ja tarmokkaaksi mutta hyvin kiivasluontoiseksi oppilaaksi. Hän oli alituisessa riidassa toveriensa kanssa ja hyviä opettajia kohtaan hän oli vastuuntuntoinen ja tottelevainen, mutta "kaikkia pölkkypäitä minun ei tarvitse totella".
Erästä toveriaan hän pilkkasi liiasta kohteliaisuudesta "Sinähän nosta lakkia hevosillekin". Toinen vastasi itkien "Enhän minä muitten hevosille kuin maaherran"
Koulustaan ja opettajistaan hän puhui ain kunnioittavasti ja lämpimästi. Pohjoinen Oulu "jossa omenapuu ei kasva eikä kirsikka kypsy ja ainoat hedelmäpuut ovat pihlaja ja tuomi" oli aina hänen rakkaassa muistossaan.
TH. Rein (1838-1919) kuvaili hänen persoonallisuuttaan seuraavasti:
"Ulkomuoto ei ollut kaunis, mutta hyvin teräväpiirteinen. Vartaloltaan hään oli vahvarakenteinen, lyhyt ja tanakka. Pää oli suuri, ylhäältä ja takaa suuresti kehittynyt, näki, että siinä oli harvinaisen suuret aivot. Kasvot olivat pitkät ja etenkin niiden alaosa, leukapielet ja pitkä leuka, joka alkoi vapista hänen vihastuessaan ilmaisivat erinomaista tarmoa. Otsa oli leveä, ihonväri kalvakka. Ääni oli järeä bassoääni, puhe ei ollut sujuvaa, vaan ainakin vanhoilla päivillään omituisen tankkaavaa tai vähän änkyttävää; sanat tulivat ikään kuin työntämällä. Tuon tuostakin tuli seisaus ja sanojen toistaminen, joka ei kuitenkaan koskaan häirinnyt puheen loogillista yhteyttä".
Pohjalaisia on vanhastaa pidetty luonteeltaan tulisina, henkisesti valppaina, yritteliäinä ja käsistään tekevinä. Snellmannien suvussa nämä ominaisuudet esiintyvät voimakkaasti. Siihen aikaan Oulussa kaikki osasivat suomenkieltä ja sitä puhuttiin myös säätyläistenkin perheissä, mutta koulussa ja illanvietoissa piti puhua ruotsia - muuten sakotettiin.
Senaattorina ollessan Snellmanin osa ei ollut helppoa. Hän oli herroista oppinein sekä maanolojen järkevin ja tietorikkain asiantuntija, mutta kun hän innokkaana fennomaanina ajoi pelottomasti suomalisuusasioita eteenpäin, niin siitä eivät ruotsinkieliset ja -mieliset senaattorit pitäneet. He näkivät siinä etujensa vähenevän.
Kuitenkin hän nauti kaikkialla tavattoman suurta kunnioitusta. Hänen puhheitaan kuunneltiin tarkkaavaisesti ja hänen lehtiartikkeleitaan luettiin huolella. Keisari Aleksanteri II oli myös niistä kiinnostunut. Korkean tahon pyynnöstä Snellman kirjoitti keisarin valtaistuinpuheen luonnoksen valtiopäivien avajaisiin 1863.
Kun vanhan tavan mukaan puheen piti sisältää erityisiä lupauksia maalle, niin Snellman ujutti puheeseen kohtia, jotka tulivat edistämään mm Suomen poliittista vapautta, taloudellista kehitystä ja valtiopäivien palautusta. Hänen ansiostaan suomenkieli nousi arvoon ja kuniaan Suomi sai oman markkansa, koulunsa ja sanomalehdensä.
Ansiostaan Juhana Vilhelm Snellman korotettiin aatelissäätyyn 21.11.1866. Vaakunakseen hän oli halunnut kirkkaan kilven ilman mitään merkkikuvaa. allekirjoituksena: Ne ipse maculato, alii non poterunt. (Älä tahraa sitä, muut eivät voi sitä tehdä) Lause miellytti keisaria, joka piti sitä älykkäänä,
Snellman vihittiin avioliittoon 1845 Kuopiossa 17-vuotiaan Johanna Lovisa Vennbergin kanssa. Vihkiminen tapahtui suomeksi. Johanna kuoli jo 1857, jolloin nuorin lapsi oli vasta 2-vuotias. Avioliitosta syntyi neljä poikaa ja kaksi tytärtä. Perheen vanhimmasta pojasta tuli hovineuvos ja senaattori, toisesta pojasta esittelijäsihteeri, kolmannesta lääkintöneuvos ja neljänestä Tie- ja Vesirakennushallituksen pääjohtaja ja valtioneuvos.
Snellman oli myö pelkäämätön käytännönmies. Oulun kaupungin palossa 1822 hän otti urhoollisesti osaa pelastus ja sammutustöissä. Samoin Turun kaupungin palossa 1827. Kerrotaan, että hän näki hevosen kärryineen, jossa istui humalainen mies. Snellman heitti ´kännikalan`maahan ja karautti hevosella pelastustöihin.
Juhana Vilhelm Snellman kuoli 4.7.1881 kesähuvilallaan Kirkkonummella. Sakari Topelius puhui hänen haudallaan, sanoen mm sattuvasti "Sinun työsi ei mahtunut ihmisiän ahtaiden rajojen sisälle se oli vuosisatain työ".
Lähteet: Suomen sukututkimusseuran arkisto.
Yrjö Granlund
(1806 - 1881)
Suomen ehkä kaikkien aikojen valovoimaisin tähti J.V. Snellman syntyi 200-vuotta sitte 12.5.1806 Tukholmassa, isänsä ohjaamassa Patience fregatissa.
Hän syntyi oikeaan aikaan ja kuin jo ennakolta määrättyyn tehtäväänsä.
Hänestä on kirjoitettu aikoinaan tuhansia sivuja ja yhä edelleenkin hänen lausuntoihin viitataan politiikan kiperissä keskusteluissa.
Juhana Vilhelm (Janne) osoittautui jo Oulun Triviaalikoulussa 1816-22 tervejärkiseksi ja tarmokkaaksi mutta hyvin kiivasluontoiseksi oppilaaksi. Hän oli alituisessa riidassa toveriensa kanssa ja hyviä opettajia kohtaan hän oli vastuuntuntoinen ja tottelevainen, mutta "kaikkia pölkkypäitä minun ei tarvitse totella".
Erästä toveriaan hän pilkkasi liiasta kohteliaisuudesta "Sinähän nosta lakkia hevosillekin". Toinen vastasi itkien "Enhän minä muitten hevosille kuin maaherran"
Koulustaan ja opettajistaan hän puhui ain kunnioittavasti ja lämpimästi. Pohjoinen Oulu "jossa omenapuu ei kasva eikä kirsikka kypsy ja ainoat hedelmäpuut ovat pihlaja ja tuomi" oli aina hänen rakkaassa muistossaan.
TH. Rein (1838-1919) kuvaili hänen persoonallisuuttaan seuraavasti:
"Ulkomuoto ei ollut kaunis, mutta hyvin teräväpiirteinen. Vartaloltaan hään oli vahvarakenteinen, lyhyt ja tanakka. Pää oli suuri, ylhäältä ja takaa suuresti kehittynyt, näki, että siinä oli harvinaisen suuret aivot. Kasvot olivat pitkät ja etenkin niiden alaosa, leukapielet ja pitkä leuka, joka alkoi vapista hänen vihastuessaan ilmaisivat erinomaista tarmoa. Otsa oli leveä, ihonväri kalvakka. Ääni oli järeä bassoääni, puhe ei ollut sujuvaa, vaan ainakin vanhoilla päivillään omituisen tankkaavaa tai vähän änkyttävää; sanat tulivat ikään kuin työntämällä. Tuon tuostakin tuli seisaus ja sanojen toistaminen, joka ei kuitenkaan koskaan häirinnyt puheen loogillista yhteyttä".
Pohjalaisia on vanhastaa pidetty luonteeltaan tulisina, henkisesti valppaina, yritteliäinä ja käsistään tekevinä. Snellmannien suvussa nämä ominaisuudet esiintyvät voimakkaasti. Siihen aikaan Oulussa kaikki osasivat suomenkieltä ja sitä puhuttiin myös säätyläistenkin perheissä, mutta koulussa ja illanvietoissa piti puhua ruotsia - muuten sakotettiin.
Senaattorina ollessan Snellmanin osa ei ollut helppoa. Hän oli herroista oppinein sekä maanolojen järkevin ja tietorikkain asiantuntija, mutta kun hän innokkaana fennomaanina ajoi pelottomasti suomalisuusasioita eteenpäin, niin siitä eivät ruotsinkieliset ja -mieliset senaattorit pitäneet. He näkivät siinä etujensa vähenevän.
Kuitenkin hän nauti kaikkialla tavattoman suurta kunnioitusta. Hänen puhheitaan kuunneltiin tarkkaavaisesti ja hänen lehtiartikkeleitaan luettiin huolella. Keisari Aleksanteri II oli myös niistä kiinnostunut. Korkean tahon pyynnöstä Snellman kirjoitti keisarin valtaistuinpuheen luonnoksen valtiopäivien avajaisiin 1863.
Kun vanhan tavan mukaan puheen piti sisältää erityisiä lupauksia maalle, niin Snellman ujutti puheeseen kohtia, jotka tulivat edistämään mm Suomen poliittista vapautta, taloudellista kehitystä ja valtiopäivien palautusta. Hänen ansiostaan suomenkieli nousi arvoon ja kuniaan Suomi sai oman markkansa, koulunsa ja sanomalehdensä.
Ansiostaan Juhana Vilhelm Snellman korotettiin aatelissäätyyn 21.11.1866. Vaakunakseen hän oli halunnut kirkkaan kilven ilman mitään merkkikuvaa. allekirjoituksena: Ne ipse maculato, alii non poterunt. (Älä tahraa sitä, muut eivät voi sitä tehdä) Lause miellytti keisaria, joka piti sitä älykkäänä,
Snellman vihittiin avioliittoon 1845 Kuopiossa 17-vuotiaan Johanna Lovisa Vennbergin kanssa. Vihkiminen tapahtui suomeksi. Johanna kuoli jo 1857, jolloin nuorin lapsi oli vasta 2-vuotias. Avioliitosta syntyi neljä poikaa ja kaksi tytärtä. Perheen vanhimmasta pojasta tuli hovineuvos ja senaattori, toisesta pojasta esittelijäsihteeri, kolmannesta lääkintöneuvos ja neljänestä Tie- ja Vesirakennushallituksen pääjohtaja ja valtioneuvos.
Snellman oli myö pelkäämätön käytännönmies. Oulun kaupungin palossa 1822 hän otti urhoollisesti osaa pelastus ja sammutustöissä. Samoin Turun kaupungin palossa 1827. Kerrotaan, että hän näki hevosen kärryineen, jossa istui humalainen mies. Snellman heitti ´kännikalan`maahan ja karautti hevosella pelastustöihin.
Juhana Vilhelm Snellman kuoli 4.7.1881 kesähuvilallaan Kirkkonummella. Sakari Topelius puhui hänen haudallaan, sanoen mm sattuvasti "Sinun työsi ei mahtunut ihmisiän ahtaiden rajojen sisälle se oli vuosisatain työ".
Lähteet: Suomen sukututkimusseuran arkisto.
Yrjö Granlund