Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Vuoden 1918 jälkipyykki
Hei!
Sain juuri käsiini Valtiorikosoikeuden papereita vuoden kansalaissotaan liittyen. Tapaukseni on Helsingistä.
Sukulaiseni tuomittiin "valtiopetoksen avunantoon, koska oli aseellisena ottanut osaa liikkeeseen, joka yritti laittomalla tavalla kumota maan hallitusmuodon." Hänet tuomittiin "pidettäväksi kolme vuotta kuritushuoneessa sekä sen kärsittyään olemaan viisi vuotta kansalaisluottamusta vailla. Tuomitun rangaistuksen täytäntöönpano on kuitenkin lykkääntyvä viiden vuoden koetusajan, ja ilmoitettiin mitä tuomitun on siinä suhteessa noudatettava." Tuomittu passitettiin "takaisin Suomenlinnan vankileiriin sieltä heti vapaalle jalalle laskettavaksi. Julistettiin ilmoituksella, mitä tuomitun, joka tahtoo anoa armoa, on varteenotettava."
Kuinka tavallista oli tuollainen tuomion täytäntöönpanon lykkäys? Lausunnossa mainittiin, että syytetty antoi luotettavan vaikutuksen. Hän oli liittynyt Punakaartiin sieltä luvatun palkan takia, koska hänellä oli vaimo ja kaksi pientä lasta elätettävänä. Hän oli toiminut vartijana.
Mielestäni ristiriitaiseksi asian tekee se, että syytetty itse tunnusti olleensa 12. ja 13.4. kaupungilla ja kotona. Kuitenkin naapureiden ja isännöitsijän allekirjoittamassa valaehtoisessa lausunnossa hänen kerrotaan olleen sairaana kotona 30.3. alkaen. Tapahtuiko usein, että tällaisia lausuntoja pyydettiin ja kirjoitettiin?
Lausunto mietityttää siinäkin, että mummini on kuvaillut erästä tämän miehen tekoa tavalla, joka ei tuonut mieleeni "siivoa ja rehellistä" miestä. Ilmeisesti se aika on ollut hyvinkin tunteita nostattava...
Sukulaiseni oli muutaman viikon rintamalla Kavantsaaressa, Syvälahdella. Netistä löysin kartan, joka ohjasi Kavantsaaren jonnekin Haminan ja Viipurin välille. En kuitenkaan saanut siitä heikkolaatuisesta tekstistä niin paljon selvää, että paikka olisi löytynyt. Syvälahden löysin ainakin Jämsästä, mutta onko se muualla myös?
Paljon on kaivamista, että saa lihaa tämän sukututkimukseni luiden päälle...
t. Mariaana
Niin, piti vielä kysyä tuosta armon anomisesta. Poliisin osoitekortistosta ei ainakaan näe, että sukulaismieheni olisi ollut vankilassa. Tarkoittaneekohan se sitä, että tuomiota ei koskaan pantu täytäntöön, vai jotain muuta? Mistähän tietoa voisi etsiä?
Mariaana
Antrean pitäjässä Kannaksella on ollut Kavantsaari, mikä on oikeastikin saari. Siellä on aikanaan ollut "hovi" eli taisi olla kyseessä lahjoitusmaa. Syvälahti voi taas olla sikäläinen vähän rajatumpi kulmakunta, jos se liittyy tuohon Kavantsaareen.
Antti Järvenpää
21.11.07, 22:24
Kavantsaari on Antreasta lounaaseen ja jotakuinkin Viipurin Antrean puolivälissä. Syvälähti on käsittääkseni yksi Kavantsaaren kylä Syvälahdenjärven pohjukassa.
Antti Järvenpää
21.11.07, 22:32
Vielä sen verran, että linkin kartasta ruudusta C5 löydät Kavantsaaren, joka kuului Antreaan. http://www.histdoc.net/uscha/index.html
Syväjärven kylä on tekstistä Kavantsaari luoteeseen, mutta nimeä ei ole merkitty linkin mukaiseen karttaan. Kylä ymmärtääkseni rajautuu sekä Viipurin että Jääsken rajoja vasten.
Kiitos teille. En olisi osannut etsiä Kavantsaarta tuolta suunnalta.
Tuntuu oudolta, että Helsingistä asti on lähdetty sinne sotimaan. Onko sillä paikalla ollut sodan kannalta suurta merkitystä? Voisiko olla niin, että ihmisiä on lähetetty kotoa pois ihan sen takia, että olisi helpompi taistella muita kuin omia naapureita vastaan?
Kansalaissodasta on varmaankin kirjoitettu monia kirjoja. Olisiko jollakin suositella jotakin perusteosta siitä? Sellaiset kovin sotastrategiset selonteot eivät ole suurimman kiinnostukseni kohteena, vaikka hyvä niistäkin on perusasiat ymmärtää. Enemmän minua kiinnostavat ihmisten kohtalot ja se miten ne ja elinolot poikkesivat eri puolilla maata.
t. Mariaana
Erkki Järvinen
22.11.07, 09:58
Kiitos teille. En olisi osannut etsiä Kavantsaarta tuolta suunnalta.
Tuntuu oudolta, että Helsingistä asti on lähdetty sinne sotimaan. Onko sillä paikalla ollut sodan kannalta suurta merkitystä? Voisiko olla niin, että ihmisiä on lähetetty kotoa pois ihan sen takia, että olisi helpompi taistella muita kuin omia naapureita vastaan?
Kansalaissodasta on varmaankin kirjoitettu monia kirjoja. Olisiko jollakin suositella jotakin perusteosta siitä? Sellaiset kovin sotastrategiset selonteot eivät ole suurimman kiinnostukseni kohteena, vaikka hyvä niistäkin on perusasiat ymmärtää. Enemmän minua kiinnostavat ihmisten kohtalot ja se miten ne ja elinolot poikkesivat eri puolilla maata.
t. Mariaana
Kirjasto auttaa kun kysyt virkailijalta.
Eräänä kirjasarjana suosittelen;
Punaisen Suomen Historia 1918 Osat 1 - 6,
Opetusministeriö Punakaartin historiakomitea
Valtion painatuskeskus
Kirjallisuutta aiheesta löytyy kyllä vaikka kuinka paljon niin punaisten kuin valkoistenkin näkökulmasta katsoen, eli siis kansalaissodasta, kapinasta, vapaussodasta, jne. mitä nimeä nyt sitten kukakin haluaa käyttää vuoden 1918 tapahtumista.
Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan kirjoittama romaanitrilogia, jonka osat julkaisiin vuosina 1959 - 1962. Trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta on tehty myös samanniminen elokuva vuonna 1968, joka on Suomen 3. katsotuin elokuva. Tämähän tuli juuri televisiosta katsojien toiveuusintana (YLE TEEMA)
Trilogian erityisenä ansiona voidaan pitää sitä, että se toi yleiseen keskusteluun vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat "toisten" eli sodan hävinneiden punaisten näkökulmasta.
Historiallisten tosiseikkojen lomassa kirjan pääteemoja ovat pappilan torpparin, Jussin ja hänen perheensä raskas maalaiselämä sekä Koskelan Akselin ja Kivivuoren Elinan rakkaustarina. Pääteemojen lisäksi kirjasarjassa seurataan hyvin tiiviisti räätäli Halmeen taistelua työläisten oikeuksien puolesta sekä Töyryn rusthollarisuvun ja Laurilan torppariperheen välistä riitaa.
Kirjasto auttaa kun kysyt virkailijalta.
Eräänä kirjasarjana suosittelen;
Punaisen Suomen Historia 1918 Osat 1 - 6,
Opetusministeriö Punakaartin historiakomitea
Valtion painatuskeskus
Kirjallisuutta aiheesta löytyy kyllä vaikka kuinka paljon niin punaisten kuin valkoistenkin näkökulmasta katsoen, eli siis kansalaissodasta, kapinasta, vapaussodasta, jne. mitä nimeä nyt sitten kukakin haluaa käyttää vuoden 1918 tapahtumista.
Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan kirjoittama romaanitrilogia, jonka osat julkaisiin vuosina 1959 - 1962. Trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta on tehty myös samanniminen elokuva vuonna 1968, joka on Suomen 3. katsotuin elokuva. Tämähän tuli juuri televisiosta katsojien toiveuusintana (YLE TEEMA)
Trilogian erityisenä ansiona voidaan pitää sitä, että se toi yleiseen keskusteluun vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat "toisten" eli sodan hävinneiden punaisten näkökulmasta.
Historiallisten tosiseikkojen lomassa kirjan pääteemoja ovat pappilan torpparin, Jussin ja hänen perheensä raskas maalaiselämä sekä Koskelan Akselin ja Kivivuoren Elinan rakkaustarina. Pääteemojen lisäksi kirjasarjassa seurataan hyvin tiiviisti räätäli Halmeen taistelua työläisten oikeuksien puolesta sekä Töyryn rusthollarisuvun ja Laurilan torppariperheen välistä riitaa.
Itselleni myös kaunokirjallisella puolella Lauri Viidan Moreeni on ollut merkittävä teos, joka kertoo tuosta ajasta. Se sijoittuu Pirkkalan (nykyisin Tampereen) Pispalaan. Isoisäni isä oli Pispalan punakaartin komppanianpäälliköitä. Hänet tuomittiin 6 vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksen 9 vuodeksi.
Lausunnossa mainittiin, että syytetty antoi luotettavan vaikutuksen. Hän oli liittynyt Punakaartiin sieltä luvatun palkan takia, koska hänellä oli vaimo ja kaksi pientä lasta elätettävänä. Hän oli toiminut vartijana.
Isoisäni isän valtiorikosylioikeuden papereissa on samantapainen syy kohdassa "Mistä syystä liittynyt punakaartiin, mitä palkkaa luvattu ja saanut". Siinä sanotaan "Työt lopetettiin ja ruokaa ja varoja puuttui. Luv. palk. 15 mk. päivältä, sekä avustusta perheelle. Saanut yhteensä noin 1100 mk."
Lausunnossa taas lukee: "Tekee epäedullisen vaikutuksen. On luultavasti myöskin kuulustelussa valehdellut. Rangaistava tavallisena punaisena sotamiehenä. Asetetaan ii ryhmään."
Antti Järvenpää
23.11.07, 09:13
Nuo 1918 vuoden tapahtumat ovat sikäli läheisiä, että isälinjani sukuhaara tulee Jämsästä, jonka tapahtumista Jukka Rislakki on kirjoittanut dokumentin nimeltään Kauhun aika. Kun olen tutkinut Jämsän aluetta aika paljon, on Rislakin ylöskirjaamat asiat osuneet silmiin myös kirkonkirjojen sivuilta ja osasta olen kuullut ihan perimätietoakin, joka on ollut hyvin yhtenevää dokumentoidun tiedon kanssa. Kun sitten 16 kesäisenä menin ensi kerran tehtaaseen töihin, suurin yllätys oli ehkä se, että vuoden -18 tapahtumat olivat siellä vielä voimakkaasti pinnalla. Kun kuitenkin itse kuulun siihen sukupolveen, joka katsoo noita aikoja niiden tapahtumien ulkopuolelta, on tullut luettua kirjoja jonkin verran molemmista näkökulmista.
Kun tuossa aikaisemmissa viesteissä on mainittu muutamia tuota aikaa kuvaavia romaaneja, nostaisin esiin myös muutaman muun, nimittäin Eeva Joenpellon Lohja/Uusimaa-sarjan kirjat, Kjell Westön Missä kuljimme kerran / Där vi en gång gått ( Finlandia-palkinto 2006) ja yllättäin Artturi Leinosella on useampia hyvin mielenkiintoisia pikku tarinoita Pohjanmaalta molemmista näkökulmista.
Hei!
Tässä tulikin jo paljon kirjallisuutta esille. Kiitos siitä kaikille. Olin aivan unohtanut tuon Pohjantähti-sarjan. Nyt onkin hyvä syy ottaa mummilta perityt kirjat esille kirjakaapista.
Lukiossa sota käytiin läpi kuudessa sivussa, joista suuri osa oli kuvia, joten tarkempi perehtyminen on varmasti hyväksi. On se ollut sen verran merkittävä ajan jakso lähisukulaisten elämässä.
Jos jolla kulla muulla on vielä tietoa Punakaartiin kuuluneiden rangaistuksista, niin mielelläni niitä kuulisin.
t. Mariaana
Erkki Järvinen
23.11.07, 10:34
Hei!
Tässä tulikin jo paljon kirjallisuutta esille. Kiitos siitä kaikille. Olin aivan unohtanut tuon Pohjantähti-sarjan. Nyt onkin hyvä syy ottaa mummilta perityt kirjat esille kirjakaapista.
Lukiossa sota käytiin läpi kuudessa sivussa, joista suuri osa oli kuvia, joten tarkempi perehtyminen on varmasti hyväksi. On se ollut sen verran merkittävä ajan jakso lähisukulaisten elämässä.
Jos jolla kulla muulla on vielä tietoa Punakaartiin kuuluneiden rangaistuksista, niin mielelläni niitä kuulisin.
t. Mariaana
on kai tämä tiedossasi;
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main?lang=fi
Heikki Koskela
23.11.07, 11:37
Valtiorikosoikeus oli voittajan oikeutta. Sen tuomiot olivat jonkin verran arveluttavia sisällöltään. Mutta oli aikakin toinen. Vihan tunne varmasti oli vielä voimakas, eikä valtiorikosoikeuden ja kenttäoikeuden tuomiot aina riittäneet. Kuolemantuomioita annettiin oikeuksien ulkopuolella usein riittämättömin ja jopa laittomin perustein. Näitä asioita ei varmaan ole vielä loppuuun saakka tutkittu.
Mutta oman sukuni kohdalta tiedän tapauksen, jossa tätini mies tuomittiin "valtiopetoksen valmistelusta kuritushuoneeseen 3 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi ja menettämään kansalaisluottamuksen 6 vuodeksi (valtiorikosoikeuden päätös 27.9.1918)." Tämä "laillinen tuomio" siis annettiin. Minua kuitenkin kiinnostaa itse syyte, josta täytyy olla jossain viekä kirjallinen tieto olemassa. Valtiorikosoikeutta ei enää ole, mutta mistä voisi onkia tätini miehen tuomion perusteet. En ole poliittinen henkilö ja asian selvittäminen on vain pelkkää uteliaisuutta ja olisihan se jännittävä lisä sukututkimukseen.
Sitten kevennys: Jouduin kerran Ranskassa käydessäni omalla autolla rajalla lakkolaisten piirittämäksi. He yksinkertaisesti asettuivat autoni ympärille eivätkä lähteneet pois, ennekuin huusin avatusta ikkunasta suomeksi: "Eläköön vapaus!" Autoni viereen työntyi pieni liukkaasti liikkuva mies ja puhui vihaisesti ympäröiville miehille, jotka heti väistyivät tieltäni ja Ranskan reissuni saatti jatkua ilman pelkoa. Tämä on tosi.
Hei, Heikki!
Itse sain ison nivaskan papereita Kansallisarkistosta. Kopioita tuli 19 kpl. Sen lisäksi oli vielä pahvisia kortteja, jotka kopioin käsin, jotta nippua ei tarvinnut avata.
Papereihin sisältyivät valtiorikosoikeuden päätös, valtiorikosoikeuden istunnon pöytäkirja, 2 kuulustelupöytäkirjaa, ystävien ym. valaehtoinen todistus syytetystä, virkatodistus, ilmeisesti pidätykseen liittyvä paperi, esikunnan tiedusteluosaston paperi, jotain epämääräistä ja usea kortti, joissa luki missä kaikissa Punakaartiin liittyvissä papereissa mainitaan syytetyn nimi (tai sama nimi).
Kansallisarkistossa on kirja, jossa on aakkosjärjestyksessä VRO:n tapaukset. Niiden pohjalta tehdään tilaus. Samoin VRYO:n tiedot siinä on, mutta niitä ei saa enää alkuperäisinä, vaan niitä voi katsella arkiston koneelta.
Itse tilasin paperit katsottavaksi edellisenä päivänä, mutta samana päivänäkin ne saa, jos on riittävän aikaisin liikkeellä. Tilauksia toimitetaan 9 alkaen.
Sukulaiseni tapauksessa päätös tehtiin noin 3 kk:n kuluttua vangitsemisesta.
Toivottavasti sinuakin lykästää!
t. Mariaana
Hei!
Mariaanan arvelu etäisestä taistelupaikasta osuu kyllä oikeaankin. Toisaalta punaisethan joutuivat lopuksi vetäytymään Viipurin kautta Venäjälle ja senvuoksi siellä oli paljon lännestä tulleitakin.
sepeteus
Hei!
Mariaanan arvelu etäisestä taistelupaikasta osuu kyllä oikeaankin. Toisaalta punaisethan joutuivat lopuksi vetäytymään Viipurin kautta Venäjälle ja senvuoksi siellä oli paljon lännestä tulleitakin.
sepeteus
Isoisäni isä oli mukana Tampereen taistelussa, mutta pääsi pakenemaan ennen kuin Tampere antautui. Hänet saatiin vangituksi vasta toukokuussa Lahden ja Kouvolan välillä ja vietiin vankileiriin Lappeenrantaan. Itään hän oli ilmeisesti muutenkin matkalla. Hän oli onnekas päästessään pakoon Tampereelta. Olen eri lähteistä saanut sen kuvan, että Tampereen seudulla kiinni saadut punapäälliköt ammuttiin yleensä joko heti tai lyhyen pikaoikeudenkäynnin jälkeen.
Valtiorikosoikeus oli voittajan oikeutta. Sen tuomiot olivat jonkin verran arveluttavia sisällöltään. Mutta oli aikakin toinen. Vihan tunne varmasti oli vielä voimakas, eikä valtiorikosoikeuden ja kenttäoikeuden tuomiot aina riittäneet. Kuolemantuomioita annettiin oikeuksien ulkopuolella usein riittämättömin ja jopa laittomin perustein. Näitä asioita ei varmaan ole vielä loppuuun saakka tutkittu.
Mutta oman sukuni kohdalta tiedän tapauksen, jossa tätini mies tuomittiin "valtiopetoksen valmistelusta kuritushuoneeseen 3 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi ja menettämään kansalaisluottamuksen 6 vuodeksi (valtiorikosoikeuden päätös 27.9.1918)." Tämä "laillinen tuomio" siis annettiin. Minua kuitenkin kiinnostaa itse syyte, josta täytyy olla jossain viekä kirjallinen tieto olemassa. Valtiorikosoikeutta ei enää ole, mutta mistä voisi onkia tätini miehen tuomion perusteet. En ole poliittinen henkilö ja asian selvittäminen on vain pelkkää uteliaisuutta ja olisihan se jännittävä lisä sukututkimukseen.
Mielestäni Valtiorikosoikeden aktissa on käyty läpi koko tämä oikeudenkäyntitapahtuma. Eli vangin kuulustelu, suojeluskunnan antama lausunto ja sitten varsinainen oikeudenkäynti, jossa kerrotaan mistä syytetään ja lopuksi annettu tuomio. Olet kaiketi tutustunut kyseisen henkilön VRO:n aktiin Kansallisarkistossa ?
Tuomioiden oikeuden-tai lainmukaisuus onkin sitten asia erikseen. Valtiollisista rikoksistahan olisi voitu tuomita vain sodan aikana ja Suomen hallitus ei ollut julistanut Suomea sotatilaan. Melkoisen monia akteja lukeneena sanoisin kuitenkin, että VRO:n tuomioissa oli kuitenkin hitunen järkeä verrattuna kenttäoikeuksiin. VRO antoi 555 kuolemantuomiota, joista täytäntöön pantiin 265. Kuolemantuomion saanut olis useimmiten erittäin merkittävässä roolissa punakaartissa tai syyllistynyt murhaan.
Kuitenkin VROn tuomioissa oli järkeä sikäli, että vähemmän mukana olleet saivat melko usein tuomioita tyyliin 2+3 tai 3+5, mitkä merkitsivät ehdollista.
Vangitun kotipaikkakunnan suojeluskunta antoi VROlle lausuntoja kuulusteltavista vangeista, ja usein näillä lausnnoilla oli kohtalaisen suuri merkitys tuomion kannalta.
Omasta suvustani voin sanoa yhden isovaarini tapauksen. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1917, mutta kuului SDP:hen. Hän toimi paikallisessa lehdessä toimittajana ja siinä ominaisuudessa kävi Hämeenkyrön ja Noormarkun rintamilla. Porista paettaessa alueen ylipäällikkö määräsi hänet 20 suuruisen ratsuosaston päällikköksi ja tätä tehtävää hän hoiti aina niin pitkään kunnes pakomatka päättyi Hollolassa vappuna 1918.
Hänen entiset koulukaverinsa, joista suuri osa oli ollut kapinan aikana valkoisten joukossa rintamalla lähettivät hänestä VROlle valheellisia ilmiantoja, jotka VRO otti todesta, eikä antanut hänelle tilaisuutta puolustautua. Hän sai tuomion 8+12. Anoi sen jälkeen armoa VRYO:lta, joka muutti tuomion muotoon 6+8. Armahduslaki 7.12.1918 avuin pääsi ehdonalaiseen vapauteen.
Heikki Koskela
18.07.08, 10:15
Mielestäni Valtiorikosoikeden aktissa on käyty läpi koko tämä oikeudenkäyntitapahtuma. Eli vangin kuulustelu, suojeluskunnan antama lausunto ja sitten varsinainen oikeudenkäynti, jossa kerrotaan mistä syytetään ja lopuksi annettu tuomio. Olet kaiketi tutustunut kyseisen henkilön VRO:n aktiin Kansallisarkistossa ?
Tuomioiden oikeuden-tai lainmukaisuus onkin sitten asia erikseen. Valtiollisista rikoksistahan olisi voitu tuomita vain sodan aikana ja Suomen hallitus ei ollut julistanut Suomea sotatilaan. Melkoisen monia akteja lukeneena sanoisin kuitenkin, että VRO:n tuomioissa oli kuitenkin hitunen järkeä verrattuna kenttäoikeuksiin. VRO antoi 555 kuolemantuomiota, joista täytäntöön pantiin 265. Kuolemantuomion saanut olis useimmiten erittäin merkittävässä roolissa punakaartissa tai syyllistynyt murhaan.
Kuitenkin VROn tuomioissa oli järkeä sikäli, että vähemmän mukana olleet saivat melko usein tuomioita tyyliin 2+3 tai 3+5, mitkä merkitsivät ehdollista.
Vangitun kotipaikkakunnan suojeluskunta antoi VROlle lausuntoja kuulusteltavista vangeista, ja usein näillä lausnnoilla oli kohtalaisen suuri merkitys tuomion kannalta.
Omasta suvustani voin sanoa yhden isovaarini tapauksen. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1917, mutta kuului SDP:hen. Hän toimi paikallisessa lehdessä toimittajana ja siinä ominaisuudessa kävi Hämeenkyrön ja Noormarkun rintamilla. Porista paettaessa alueen ylipäällikkö määräsi hänet 20 suuruisen ratsuosaston päällikköksi ja tätä tehtävää hän hoiti aina niin pitkään kunnes pakomatka päättyi Hollolassa vappuna 1918.
Hänen entiset koulukaverinsa, joista suuri osa oli ollut kapinan aikana valkoisten joukossa rintamalla lähettivät hänestä VROlle valheellisia ilmiantoja, jotka VRO otti todesta, eikä antanut hänelle tilaisuutta puolustautua. Hän sai tuomion 8+12. Anoi sen jälkeen armoa VRYO:lta, joka muutti tuomion muotoon 6+8. Armahduslaki 7.12.1918 avuin pääsi ehdonalaiseen vapauteen.
En muista olenko kirjoittanut edellisen viestin ennen vai jälkeen käsiini saamien tietojen Kansallisarkistosta. Mainitsemani tapaus on ollut kyllä tiedossani vuosikymmenien ajan.
Okeudenkäynti on tietenkin ollut ymmärtääkseni silloisten lakien mukainen ja aikaansaatu päätös lainvoimainen. Saamani tiedot oikeudenkäynnistä ovat kirjattuihin lausuntoihin perustuvia. Lausunnoista käy kyllä selville kaikki ne seikat, mistä tätini miestä syytettiin. Prosessi eteni niin, että syytäjänä oli silloin tietenkin voittajaosapuolen asianosaiset. Tapahtumat olivat vain muutaman viikon tai muutama kuukauden vanhoja, joten olen varma, että oikeudenkäyttöön liittyi jonkinasteinen voittajan henki. Sen vuoksi uskon, että tuomiot olivat hengeltään voittajien tuomioita.
Minun näkemykseni perustuu paljolti kirjoitettuun historiaan ja vähäiseen toimintaan Vapaussoturien Huoltosäätiössä ja myöhemmin Perinnesäätiössä Alajärvellä sekä matrikkelikirjan tekemiseen. Silloiset historian tulkinnatkin olivat voittajien tulkintoja. Historialliselta kannalta hävinneet olivat enemmän tai vähemmän "rikollisia" tai ajoivat vääriä asioita.
Tällaiseen tulkintaan en voi yhtyä.
Valtiorikosoikeus oli siitä kiinnostava oikeusprosessi, että siinä tutkittiin vain tai ainakin pääosin nk. hävinneen osapuolen tekemiä rikoksia. Rikoksiin kuuluivat mm. tehdyt henkirikokset sodan aikana sekä muut rikoksiksi luokiteltavat tapahtumat sodan aikana. En muista lukeneeni yhtään tapausta, jossa voittavan osapuolen edustaja olisi joutunut syytteeseen valtiorikoksista. Jos olen väärässä, niin pyydän oikaisua käsitykselleni.
Sisällissodat ovat usein julmimpia sotia mitä historia tuntee. Se johtunee osittain siitä, että sodassa pyritään turvaamaan voittajan omat poliittiset edut ja valta toisen osapuolen kustannuuksella.
En muista olenko kirjoittanut edellisen viestin ennen vai jälkeen käsiini saamien tietojen Kansallisarkistosta. Mainitsemani tapaus on ollut kyllä tiedossani vuosikymmenien ajan.
Okeudenkäynti on tietenkin ollut ymmärtääkseni silloisten lakien mukainen ja aikaansaatu päätös lainvoimainen. Saamani tiedot oikeudenkäynnistä ovat kirjattuihin lausuntoihin perustuvia. Lausunnoista käy kyllä selville kaikki ne seikat, mistä tätini miestä syytettiin. Prosessi eteni niin, että syytäjänä oli silloin tietenkin voittajaosapuolen asianosaiset. Tapahtumat olivat vain muutaman viikon tai muutama kuukauden vanhoja, joten olen varma, että oikeudenkäyttöön liittyi jonkinasteinen voittajan henki. Sen vuoksi uskon, että tuomiot olivat hengeltään voittajien tuomioita.
Minun näkemykseni perustuu paljolti kirjoitettuun historiaan ja vähäiseen toimintaan Vapaussoturien Huoltosäätiössä ja myöhemmin Perinnesäätiössä Alajärvellä sekä matrikkelikirjan tekemiseen. Silloiset historian tulkinnatkin olivat voittajien tulkintoja. Historialliselta kannalta hävinneet olivat enemmän tai vähemmän "rikollisia" tai ajoivat vääriä asioita.
Tällaiseen tulkintaan en voi yhtyä.
Valtiorikosoikeus oli siitä kiinnostava oikeusprosessi, että siinä tutkittiin vain tai ainakin pääosin nk. hävinneen osapuolen tekemiä rikoksia. Rikoksiin kuuluivat mm. tehdyt henkirikokset sodan aikana sekä muut rikoksiksi luokiteltavat tapahtumat sodan aikana. En muista lukeneeni yhtään tapausta, jossa voittavan osapuolen edustaja olisi joutunut syytteeseen valtiorikoksista. Jos olen väärässä, niin pyydän oikaisua käsitykselleni.
Sisällissodat ovat usein julmimpia sotia mitä historia tuntee. Se johtunee osittain siitä, että sodassa pyritään turvaamaan voittajan omat poliittiset edut ja valta toisen osapuolen kustannuuksella.
Tietynlainen epäkohta on siinä, että Suomessa ei ollut tuolloin voimassaolevaa lakia, jolla olisi voitu tuomita valtiollisista rikoksista. Venäläisen sotilaslainsäädännön mukaan näitä tuomioita olisi voitu jakaa, mutta Suomi oli itsenäinen valtio, jolloinka venäläisiä lakeja ei olisi enää voitu soveltaa.
Suomessa voimassaollut rikoslaissakaan (1820-luvulta) ei enää käytetty kuolemantuomiota, vaan ne oli muutettu karkotuksiksi Siperiaan.
Eli lyhyesti, valtiorikosoikeuksien asettaminen oli taannehtivaa lainkäyttöä, eivätkä punaiset syyllistyneet lainmukaan sellaisiin rikoksiin, joista heitä syytettiin, eikä heitä olisi voitu tuomita sellaisiin rangaistuksiin, joihin heitä tuomittiin.
Voittajien tekemiin laittomuuksiinhan ei puututtu, sillä valtionhoitaja Svinhufvud 7.12.1918 antamallaan päätöksellä vapautti omavaltaiset valkoiset teloittajat syytteen uhasta.
kainuulainen
18.07.08, 16:27
Tuomioiden oikeuden-tai lainmukaisuus onkin sitten asia erikseen. Valtiollisista rikoksistahan olisi voitu tuomita vain sodan aikana ja Suomen hallitus ei ollut julistanut Suomea sotatilaan.
Pieni kommentti vain edelliseen.
Suomessa olleet venäläisen sotaväen vallankumoukselliset joukot julistivat 28.1.1918 sodan senaattia (eli maan laillista hallitusta) vastaan, venäläiset ilmoittivat olevansa sotatilassa Suomen valkokaartia vastaan. Suomi oli sitten sodassa Neuvosto-Venäjää vastaan aina Tarton rauhaan 14.10.1920 saakka. Venäjä oli julistanut Suomen sotatilaan 1914 ja sama sotatilahan jatkui 1918.
Lakeja tulkittiin totta kai tarkoitushakuisesti vuoden 1918 oloissa. Mutta eikös se Valtionrikosoikeus/Valtionrikosylioikeus ollut kuitenkin parempi ratkaisu kapinallisten rankaisemiseen kuin summittainen teloittaminen ilman tutkintaa?
Raimo Laakso
18.07.08, 18:45
Pistänpä minäkin lusikkani soppaan ja samalla saa myös Marjaana yhden vastauksen lisää rangaistuksia koskevaan kyselyyn. Kun vielä isäukon, josta tässä on kyse, kuolemasta tulee syksyllä se 50 vuotta, voinen hyvällä omallatunnolla julkistaa tässä hänen tapauksensa nimelläkin. Isäukko oli kuulusteluissa myöntänyt kuuluneensa Pukkilan työväenyhdistykseen kahden vuoden ajan ja Pukkilan punakaartin esikuntaan sekä tehneensä vähäistä vartiopalvelusta ja olleensa mukana elintarviketakavarikoissa ja ase-etsinnöissä ja Lahden rintamalla.
Pöytäkirjan mukaan Valtiorikosoikeuden 30 osasto, istunnossaan 10.1.1919 Suomenlinnassa, oikeuden puheenjohtajana Axel Ärt ja virallisena syyttäjänä Ossian Lujamo on antanut vangitulle nahkurioppilas Karl Einar Laaksolle, jolle syyttäjä on vaatinut edesvastuuta avunannosta valtiopetokseen, seuraavansisältöisen tuomion.
Valtiorikosoikeus on tutkinut tämän asian ja katsoo siinä selvitetyksi, että sittenkuin maassa oli nostettu kapina, tarkoittaen laittomalla tavalla kumota ja muuttaa Suomen hallitusmuotoa, on syytetty Laakso liittynyt maaliskuun alussa Pukkilan punakaartiin, toiminut aseellisena vahtimiehenä ja tehnyt itsensä syypääksi laittomiin elintarpeiden joukkoluovutuksiin ja ase-etsintöihin, jonkavuoksi harkitsee oikeus nojautuen R.L.§2:6 ja 5:3, oikeaksi tuomita rangaistavaksi viiden (5) vuoden kuritushuoneella sekä menettämään kansalaisluottamuksen kahdeksaksi (8) vuodeksi yli vapausrangaistuksen ajan.
Tässä aiemmin mainittu armahduslaki koski ymmärtääkseni valkoisten puolella ylilyönteihin osallistuneita.
Raimo Laakso, Porvoo
Hei!
Vanha ketju sai taas tulta alleen. Kiitos lisätiedoista kirjoittaneille. Voin lisätä tähän itse, että löysin jälkeenpäin vielä 4 sukulaistani VRO:n papereista. Lisääkin voinee olla, jos paremmin etsisin.
Nämä 5 sukulaistani saivat tuomiot, joita ei koskaan laitettu täytäntöön. Iältään he olivat 44 (3+5v), 37 (3+8v), 19 (3+5v), 19 (3+5v) ja 17 (2+3v) vuotiaita. Vanhimmat olivat perheellisiä miehiä ja heidän nippunsa olivat paksuimmat. Aika muhkea nippu oli 19-vuotiaalla nuorukaisellakin. Hänen isällään oli selvästi ollut huoli pojastaan, jota syytettiin esikunnassa toimimisesta. Todistuksia pojan hyvästä luonteesta oli monelta maanviljelijältä ja suojeluskuntalaiselta, kuten voimistelureuran johtajalta ja entiseltä työnantajalta, joka lupasi tarjota töitä jatkossakin. Päinvastaisia lausuntoja oli myös, kuten muutaman muunkin kohdalla.
19-vuotias nuoren naisen papereissa on merkintä: "tuntuu kuin syytetty puhuisi totta eikä vaarallinen ehdotetaan vapautettavaksi". Hänen nuoremman veljensä papereissa lukee: "syytetty tekee kokonaan lapsellisen vaikutuksen ja luulen että kaikkein paras rangaistus hänelle olisi kurittaminen". Valtavan määrän todistuksia saanut nuorukainen: "rangaistuksen osallisuudestaan punakaartiin kärsittyään, vaaraton yhteiskunnalle". 37-vuotias: "går ett nått sympatiskt och tronärdigt intryckt. Ej farlig. Förslag Torde forts. hållas häktad." 44-vuotias: "tekee luotettavan vaikutuksen. On pidettävä vangittuna."
Tietenkään totuutta ei voi papereista lukemalla tietää kuinka paljon ketäkin ihmistä on hiillostettu kuulusteluissa. Mainintoja on siitä, että syytetty toistaa aiemmin kertomaansa, joten kertaselityksellä ei selvitty. Joidenkin kohdalla olevat maininnat kiihoittajana toimimisesta ja kiivaasta luonteesta ovat tuskin jääneet huomiotta. Ainakin nuorukaista puolustavien todistusten määrästä voisi päätellä, että asianosaiset ovat kokeneet tilanteen todella uhkaavana.
Nuorukainen, jonka arveltiin hyötyvän kurittamisesta kuoli sitten seuraavan vuoden syksynä. Kuolinsyytä ei minulla ole tiedossa. Vangitseminen on voinut vaikuttaa fyysiseen terveyteen niin heikentävästi. Pohdiskelen mahdollisuutta, että henkinen terveys on voinut saada niin suuren iskun, että elämä on loppunut oman käden kautta.
Näissä mietteissä rentoudun viikonloppuun.. :rolleyes:
Mariaana
Pieni kommentti vain edelliseen.
Suomessa olleet venäläisen sotaväen vallankumoukselliset joukot julistivat 28.1.1918 sodan senaattia (eli maan laillista hallitusta) vastaan, venäläiset ilmoittivat olevansa sotatilassa Suomen valkokaartia vastaan. Suomi oli sitten sodassa Neuvosto-Venäjää vastaan aina Tarton rauhaan 14.10.1920 saakka. Venäjä oli julistanut Suomen sotatilaan 1914 ja sama sotatilahan jatkui 1918.
Lakeja tulkittiin totta kai tarkoitushakuisesti vuoden 1918 oloissa. Mutta eikös se Valtionrikosoikeus/Valtionrikosylioikeus ollut kuitenkin parempi ratkaisu kapinallisten rankaisemiseen kuin summittainen teloittaminen ilman tutkintaa?
Venäjä oli varmasti julistanut Suomen sotatilaan, mutta joulukuun 1917 jälkeen se ei enää lainmukaan voinut vaikuttaa.
Tietysti VROn asettaminen oli järkevämpi ja parempi ratkaisu kuin järjetön teloittaminen, mutta Suomessa ei ollut mitääb sellaista lakia olemassa, joidenka voimalla olisi voitu tuomita valtiollisista rikoksista.
K.Salminen
19.07.08, 17:20
Venäjä oli varmasti julistanut Suomen sotatilaan, mutta joulukuun 1917 jälkeen se ei enää lainmukaan voinut vaikuttaa.
Tietysti VROn asettaminen oli järkevämpi ja parempi ratkaisu kuin järjetön teloittaminen, mutta Suomessa ei ollut mitääb sellaista lakia olemassa, joidenka voimalla olisi voitu tuomita valtiollisista rikoksista.
Puutun nyt vielä kerran tähän keskusteluun. Valkoisen puolen kenttäoikeudet olivat kiistanalaisia siksi, että Vaasan senaatti ei tunnustanut oikeaksi sitä lakia, joka teki kenttäoikeuksien asettamisen mahdolliseksi. Senaatin pj Svinhufvud ei edes pitänyt sitä Suomen lainsäädäntöön kuuluvana asiana. Tämä kenttäoikeuksia koskeva asetus oli kyllä julkaistu suomalaisessa asetuskokoelmassa. Asetus oli annettu antajansa, venäläismielisen senaatin, näkökulmasta laillisesti. Asetusta ei ollut kumottu joten se oli sisällissodan aikana edelleen voimassa. Asian arvellutava puoli on se, että punaisten rankaisutoimet tuettiin lakiin, jota laillisuustaistelijat ja aktivistit olivat toistakymmentä vuotta vastustaneet ja pitäneet laittomana. Keväällä 1918 valkoinen armeija alkoi pitää laintulkinnasta käytyä kiistaa saivarteluna. Punaisten rankaisutoimet olivat valkoisen armeijan kannalta voiton säilyttämisen ehto. Näiden valkoisten puolen kenttäoikeuksien pj toimi yleensä lakimies, kuka määrättynä, kuka pyydettynä toimeensa. Niiden jäsenet puolestaan olivat paikallisia isäntämiehiä, liikemiehiä, valtion ja kuntien viranhaltijoita sekä yritesten ja teollisuuslaitosten johtoa.
Valkoisen armeijan johtotason eräs suurimpia ristiriitaisuuksia oli se, että se jätti syyllisyydentuntoon kenttäoikeuksissa istuneet miehet ja naiset. Se antoi kenttäoikeuksien jäsenille tällaisen oikeudenjaon tapahtuvan lain mukaan ja hallituksen hyväksymänä, vaikka näin ei ollutkaan. Toisen kerran se jätti nämä samat ihmiset syyllisyydentuntoon antamalla voittajien historiankirjoituksen vaikenemisen kautta ymmärtää, että heidän tekonsa olivat laittomuutta ja ylilyöntejä.
Kannattaa vielä muistaa, että paitsi helmikuun 1918 valkoisen puolen johdon antaman "ammutaan paikalla" ohjeen joka antoi sotajoukon päälikölle paljon hätävarjelun yli menevät valtuudet punaisten antauteiden suhteen, maaliskuussa 1918 valkoisen armeijan päämajassa pantiin alulle "puhdistusoperaatio" VAT eli valoitettujen alueiden turvaamisosasto. Sen tehtävänä oli valloitettujen alueiden puhdistaminen. Tehtävä annettiin toukokuussa 1918 päämajan ohjeen mukaan suojeluskuntia organisoineelle majuri Frans Julius von Wrightille. Von Wright esitti, että valkoisten valtaamille alueille lähetettäisiin erikoisosastoja, n. 50-60 miehisiä sotilaspoliisiyksiköitä, jotka ryhtyisivät heti alueen puhdistustoimiin, organisoisivat vallatuille alueille suojeluskunnat ja määräisivät nämä puhdistustyöhön. Kun suojeluskunnat kykenisivät hallitsemaan omia alueitaan, armeijan osasto siirtyisi seuraavalle vastaaviin toimiin. Mainittakoon, että von Wright oli Kemin uittoyhdistyksen päällikkö, ja hänen seuraajansa VAT:ssa Mannerheimin oikea käsi, Yhtyneiden Paperitehtaiden omistaja, kenraali Rudolf Walden (cf. M.Tikka. Kenttäoikeudet.2004, passim. M.Tikka. Terrorin aika. 2008, passim)
Yksi kohta joka jäänyt keskustelussa varjoon on se, että Suomen jääkäriliike, joka alusta lähtien Saksan masinoima, Saksa kun pyrki luomaan levottomuutta kaikkiin Venäjän rajanaapureihin ja sisään tulevaa sotaa silmällä pitäen, syyllistyi "massiiviseen maanpetokseen". Vuoden 1889 Venäjän rikoslain, Suomen säädyt olivat sen hyväksyneet ja lopuksi Suomen suuruhtinas Aleksateri III vahvistanut. Laki astui voimaan v 1891 alusta lukien. Laki ei siis ollut vain Venäjän laki vaan koski myös suomalaisia. Rikoslain 11. ja 12. luvut ovat maanpetosrikoksista. Niistä valtiopetos, luku 11, kohdistuu valtion sisäiseen turvallisuuteen ja maanpetos, luku 12, ulkoiseen turvallisuuteen sen suhteessa muihin valtioihin. Sekä varhaisaktivismi että jääkäriliike täyttivät lain valtiopetoksen valmistelun ja valtiopetoksen tunnusmerkit. Molemmat liikkeet pyrkivät irrottamaan Suomen Venäjästä, olivat yhteydessä johonkin vieraaseen valtaan ja hankkivat aseita ja sotaväkeä. Jääkäriliikkeen johtomiehet syyllistyivät maanpetokseen rikoslain 12. luvun 5 pykälän mukaan. Siinä maanpetolliseksi katsottiin vieraan vallan hallitukselle annettu kehotus aloittaa sota Venäjää vastaan tai lupaus antaa sille apua sotatapauksessa. Aktivistijohtajat yrittivät manipuloida Ruotsia liittymään Venäjän vastaiseen sotaan. Samoin he toivoivat Saksan suorittavan maihinnousun Suomeen (cf. M. Lackman. Suomen vai Saksan puolesta. Jääkäriliikkeen tuntematon historia. 2000, passim). Mainittakoon lopuksi, että tämän v 1889 lain valtio- ja maanpetospykälät olivat Suomessa voimassa aina 1930- ja 1940-luvuille saakka.
Kari Salminen
Leo Suomaa
19.07.08, 18:45
(--)
Kansalaissodasta on varmaankin kirjoitettu monia kirjoja. Olisiko jollakin suositella jotakin perusteosta siitä? Sellaiset kovin sotastrategiset selonteot eivät ole suurimman kiinnostukseni kohteena, vaikka hyvä niistäkin on perusasiat ymmärtää. Enemmän minua kiinnostavat ihmisten kohtalot ja se miten ne ja elinolot poikkesivat eri puolilla maata.
t. Mariaana[/quote]
- Jos sotastrategiset pohdinnat eivät maistu, filosofian professori, akateemikko Oiva Ketosen "Kansakunta murroksessa. Kesää 1918 ja sen taustaa" (WSOY, Porvoo 1983. 187 sivua) saattaisi olla mielenkiintoinen luettava. LS
Jos sotastrategiset pohdinnat eivät maistu, filosofian professori, akateemikko Oiva Ketosen "Kansakunta murroksessa. Kesää 1918 ja sen taustaa" (WSOY, Porvoo 1983. 187 sivua) saattaisi olla mielenkiintoinen luettava. LS
Näiltä nettisivuilta löytyy asian oikeudellista tarkastelua ja hyviä kirjallisuusluetteloja:
http://www.uta.fi/suomi80/art11.htm
Jukka Kekkosen kirjan yhteenveto löytyy vankeinhoitolaitoksen kotisivuilta:
http://www.vhkk.fi/ukh/9321.htm
t. Olavi
Jorma Kuokka
30.07.08, 08:47
Marjaanalle tiedoksi: Varatuomari Jukka Siro on tutkinut pro Gradu työssään punaisten vallankumousoikeudenkäyntiä. Siitä selviää monenlaista kannanottoa vuoden 1918 ajoista. Tutkimus on erittäin ansiokas ja palkittu teos. Terv. Jorma Kuokka
Marjaanalle tiedoksi: Varatuomari Jukka Siro on tutkinut pro Gradu työssään punaisten vallankumousoikeudenkäyntiä. Siitä selviää monenlaista kannanottoa vuoden 1918 ajoista. Tutkimus on erittäin ansiokas ja palkittu teos. Terv. Jorma Kuokka
Mistähän Jukka Siron pro gradu-työn voisi saada luettavakseen? Kirjastosta en löytänyt.
Jorma Kuokka
30.07.08, 18:35
Lähetin tekstiviestin, jossa kerroin, että mahdollisesti häneltä itseltään tai Yliopistolta.Jorma kuokka
Mistähän Jukka Siron pro gradu-työn voisi saada luettavakseen? Kirjastosta en löytänyt.
Maisteri-tutkinnon edellytyksenä on tieteellisen tutkielman, pro gradun, tekeminen. Näitä tutkielmia ei varsinaisesti julkaista, mutta yliopiston laitosta ja kirjastoa varten valmistetaan kappaleet. Yliopiston haltuun jääviä tutkielmia kaukolainataan toisten yliopistojen kirjastojen lukusaleihin luettavaksi. Pitäisi siis tietää missä yliopistossa ja millä laitoksella ko. gradu on tehty ja hyväksytty (kenties oikeustieteellinen tiedekunta Helsingissä?). Tämän jälkeen, kun tarkemmat tiedot ovat olemassa voi pyytää kaukolainaa oman lähiyliopiston kirjastoon. Yliopistojen kirjastojen virkailijat auttavat kyllä ja yliopistojen kirjastoja voivat kaikki käyttää.
Monet yliopistot ovat viime vuosina alkaneet julkaista netissä eri tiedekunnissa ja laitoksissa tehtyjen tutkielmien luetteloita. Samalla on opiskelijoille tarjottu mahdollisuutta julkaista tutkielmansa sähköisesti yliopiston ylläpitämillä kotisivuilla. Näin usein vähälle käytölle jääville tutkielmille on saatu laajempaa käyttöä.
Monissa graduissa on myös sukututkijaa ja paikallishistoriantutkijaa kiinnostavaa aineistoa. Ohessa linkki Tampereen yliopiston sivustolle, josta voi katsoa esim. historian laitoksen graduja ja osan lukeakin:
http://tutkielmat.uta.fi/selaus.phtml
Helleterveisin ja sadetta peläten Olavi
Viesti 6: Mariaana kysyi: Voisiko olla niin, että ihmisiä on lähetetty kotoa pois ihan sen takia, että olisi helpompi taistella muita kuin omia naapureita vastaan?
Selitys ei pitäne paikkaansa. Punakaartit olivat luonteeltaan paikallisia, rintamapitäjien punaiset kantoivat ison osan vastuusta rintamalla, mutta sinne tarvittiin lisävoimia muualta. Helsinki oli iso paikkakunta, joten sieltä lähetettiin paljon miehiä rintamille Satakunnasta Viipuriin. Kirjassa Amatöörien sota: http://www.vnk.fi/julkaisut/julkaisusarja/julkaisu/fi.jsp?oid=149972
Kerrotaan Kavantsaaren (pun. nimitys) eli Antrean (valk. nimitys) rintaman miehistötappioista, rintamaan kuului Syvälahden, Ahvolan, Oravalan, Kilpeenjoen, Pullilan, Hannilan ja Karisalmen rintamalohkot. Tuolla rintamalla kuoli 60 helsinkiläistä punakaartilaista ja 116 viipurilaista.
Myös punaisessa terrorissa oman paikkakunnan punaisilla oli iso osuus ainakin vangitsemisissa, vaikka murhan saattoi sittemmin tehdä joku muu, mistä vieraspaikkakuntalainen olisi tiennyt kellä oli yhteyksiä suojeluskuntiin.
Viesti 18: Heikki Koskela totesi:Sisällissodat ovat usein julmimpia sotia mitä historia tuntee.
Tähän on hyvä kirja Maailmanvallankumouksen liepeillä. http://www.vnk.fi/julkaisut/julkaisusarja/julkaisu/fi.jsp?oid=145122 jossa Suomen sisällissotaa vertaillaan samoihin aikoihin olleisiin Venäjän, Saksan ja Irlannin “sisällissotiin“.
Viesti 20 Kainuulainen totesi: Suomessa olleet venäläisen sotaväen vallankumoukselliset joukot julistivat 28.1.1918 sodan senaattia (eli maan laillista hallitusta) vastaan, venäläiset ilmoittivat olevansa sotatilassa Suomen valkokaartia vastaan.
Virallista sodanjulistusta ei ollut ja asiasta kiisteltiin Tarton rauhanneuvotteluissakin (Väinö Tanner: Tarton rauha, 1949). Suomalaisten mukaan oltiin sotatilassa, venäläisten mielestä ei. Jossain valtiorikosoikeuden akteissa mainitaan, että Suomi ja Venäjä “de facto” olivat sodassa, yleensä vain puhutaan aseellisesta kapinasta. Mutta siitä seuraa uusia ongelmia, eli miten kohdella venäläisiä sotavankeja, oliko heillä sotavangin asema. Kirjassa Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914-22. Osa 2.2 Sotatapahtumat 1918-22 http://www.vnk.fi/julkaisut/julkaisusarja/julkaisu/fi.jsp?oid=130610 on mielenkiintoista tietoa venäläisten sotilaiden ja siviilien asemasta kahden tai kolmen tulen välissä. Itselleni tuli yllätyksenä venäläisten suuri vaikutus Viipurin suojeluskunnan johdossa. Samoin Venäjän sotaväkeen kuuluvien Puolalaisten legioona julisti olevansa Suomen hallituksen puolella. Samoin punakaartien ja venäläisten väliset kahakat.
Valtiorikosoikeuksien laillisuutta vertaisin sotasyyllisyysoikeuden käynteihin, samaa takautuvaa lainsäädäntöä (saatte olla vapaasti erimieltä). Yhtä kaikki jotainhan kapinan jälkeen piti tehdä. Lähisuvussa löytyy yksi Mäntsälän kirkon kivijalkaa vasten ammuttu, yksi Hennalan ja Mäntsälän väliselle tielle tapettu, yksi Suomenlinnassa kuolemaan tuomittu, kaksi elinkautista, yksi 15 vuotias sai kymmenen vuoden tuomion jne…
Isoisän eno tuomittiin elinkautiseen valtiopetoksesta ja törkeästä ryöstöstä (oli ottanut erään murhatun vaatteet itselleen), hän ei tosin viihtynyt Hennalassa, vaan joku omankylän mies oli vartijana ollessaan auttanut hänet karkuun ja hän eleli vuosia toisaalla Suomessa väärällä henkilöllisyydellä, kunnes jonkun yleisen armahduslain jälkeen oli kysellyt nimismieheltä: “mahtaako tuo armahdus koskea minuakin”, nimismies oli sitten kysellyt, että kuka sinä sitten olet.
Isotädin mies sai myös 5+8 vuoden tuomion. Hän oli ollut 4 päivää punakaartissa, pääsi lääkärintodistuksella pois. Suojeluskunta lausunnon mukaan oli varmaankin ilmiantanut Uuraan esikunnan jäsenet. Mukana aktissa on samannimisen O. Sinkkosen todistekortit, joiden mukaan Kelkkalan komppanian (vara)päällikkö Karisalmella.
Loppukommenttina isoäidin isän tuomio 3+5 v ehdollista, oli ollut viljoja takavarikoimassa isoisän isältä, joka ei sitten myöhemmin ollut kovinkaan innoissaan isovanhempieni avioliitosta.
Petri Kiiski
Itselle suositeltiin luettavaksi Jukka Kekkosen Laillisuuden haaksirikko. Rikosoikeudenkäyttö Suomessa 1918. En ole vielä ehtinyt tutustua, mutta kunhan aikaa riittää niin sitten.
Kavantsaarella punaisten lääkintämiehenä palvellut Tikkurilan kaartin Viljo Sohkanen kertoi ihmettelleensä, etteivät ne vastustajat niin paljon "herroilta" näyttäneet, vaan hämmästys oli suuri kun vastassa olikin samantapainen ryysyläisjoukko.
Marjaanan Kavantsaaren rintaman vastapuolen(valk) juttuja vois hakea kirjasta Ilmari Susitaival (ent. Siven) Ahvola, v 1937. Kirjoittaja tais olla mukana IKL:n menoissa mukana, veli oli kuuluisa Bobi Siven.
Petri Kiiski
Pitäisi siis tietää missä yliopistossa ja millä laitoksella ko. gradu on tehty ja hyväksytty (kenties oikeustieteellinen tiedekunta Helsingissä?).
Ko. gradu näyttää olevan Helsingin yliopistossa:
https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?Search%5FArg=siro&SL=None&Search%5FCode=NAME%5F&CNT=50&PID=ofTG5tR6DuU38yD9TYyNHaWCiAB&BROWSE=3&HC=1&SID=1
Mikäli linkki ei toimi, niin haku kannattaa tehdä itse tekijän nimellä HELKAsta:
https://helka.linneanet.fi (https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?Search%5FArg=siro&SL=None&Search%5FCode=NAME%5F&CNT=50&PID=ofTG5tR6DuU38yD9TYyNHaWCiAB&BROWSE=3&HC=1&SID=1)
Kaukolainamahdollisuuksista kannattaa kysyä oman lähimmän yliopiston kirjastosta esim. puhelimitse, jos asia kiinnostaa. Tekijä taitaa olla jatkamassa aiheesta väitöskirjaan.
t. Olavi
K.Salminen
31.07.08, 13:52
Jos näiden valtiorikosoikeuksien toimintaan 1918 haluaa syventyä on allamainittu kirja suositeltava.
Kekkosen mukaan muissakin yhteyksissä esittämien tulkintojen mukaan nämä ns. oikeudet olivat ongelmallisia Suomen perustuslakien ja oikeusperinteen näkökulmasta. Näitä oli mm. oikeusprosessin summaarisuus ja normaalin valitusoikeuden puuttuminen.
80 000 punavangin oikeudellisen rankaisemisessa oli 4 vaihtoehtoa:
- Sotaväen rikoslain (1886) soveltaminen; kapinallisten rankaiseminen sotaoikeuksissa
- Sotatilalain säätäminen ja kapinallisten tuomitseminen perustettavissa sotaoikeuksissa
- Normaalin oikeudenkäyntimenettelyn käyttäminen tavallisissa tuomioistuimissa
-Moniosaisen erityistuomioistuimen käyttöönotto
On huomioitava, että K.J. Ståhlberg, Lauri Ingman ja Mannerheim (M vielä helmikuussa 1918) olivat sitä mieltä, että vain kapinan johtajat tuomittaisiin, ja rivimiehet voitaisiin jättää rankaisematta.
Kuitenkin Vaasassa 5.4.1918 päädyttiin senaatin järjestämässä neuvottelukokouksessa erityistuomioistuinten käyttöön. Niiden käyttö katsottiin mahdolliseksi ja nopeudessaan tarkoituksenmukaiseksi, vaikka kustavilaiselta ajalta peräisin oleva hallitusmuoto kielsikin erityisten tiettyjä asioita ratkomaan perustettujen tuomioistuinten käytön. Erityistuomioistuimissa oli tarkoitus soveltaa normaalia rauhanajan rikoslakia (1889), ei siis sotaväen rikoslakia (1886). Näin katsottiin vältettävän taannehtivan rikoslain soveltamisen ongelmat kun mitään jälkikäteistä sotatilan julistamista ei tarvittu.
Erityistuomioistuinten valinta johtui pohjaltaan siitä, että kapinallisten ei haluttu pääsevän liian vähellä. Stålhbergin ja Ingmannin ehdottama vain johtajien tuomitseminen ei ollut tällainen vaihtoehto. Myös normaalit tuomiosituimet syrjäytettiin sen takia, koska niiden arvioitiin päätyvän liian lieviin tuomioihin.
Valtiorikosoikeuksiin mobilisoitiin koko Suomen juristikunta, yli 1000 lakimiestä ja oikeuksia perustettiin 145.
Kekkosen mukaan prosessi valtionoikeuksissa ei käytönkään tasolla toiminut edes varovaisti asetettujen oikeusvaltiollisten periaatteiden mukaisesti.
Syyttäjän asema syytettyyn nähden oli ylivoimainen, koska syytetyn mahdollisuudet puolustautua olivat olemattomat.
Syyttäjät puuttuivat myös voimakkaasti tuomioistuinten riippumattomuuteen antamalla tuomioistuimille ohjeita siitä miten näiden tulisi tuomita. Näissä korostui erittäin voimakkaasti tarkoitushakuinen ankaran rangaitsemisen ajatus.
Kaikkein ongelmallisinta oikeudenkäynneissä oli se, että suojeluskuntien luonteeltaan subjektiiviset tunnekylläiset lausunnot vaikuttivat tuomioihin. Tämä merkitsi sitä, että työväenliikkeen aktivistit, riippumatta siitä
kuinka suuri heidän syyllisyytensä kapinan yhteydessä oli, saivat muita ankarimpia rangaistuksia. Jos suojeluskuntien lausuntoja olisi sellaisenaan noudatettu, olisi kuolemanrangaistuksia tuomittu 3 500 kpl eli seitsenkertainen määrä langetettuihin kuolemanrangaistuksiin verrattuna.
Summaten voidaan todeta, että rankaiseminen valtiorikosoikeuksissa sai luokkakoston piirteen. Kapinallisia rangaistiin itse asiassa kahteen kertaan: yhtäältä siitä että he olivat nousseet "laillista" esivaltaa vastaan ja toisaalta siitä mitä he olivat kapinan aikana mahdollisesti tehneet tai jättäneet tekemättä.
Kun joissain meileissä on esitetty vertailuikohtia Suomen sisällissodalle, niin paras vertailukohta on Espanjan sisällissota, 1936-39, joka taustoineen ja jälkiselvittelyineen sisältää huomattavia yhtäläisyyksiä Suomen 1918 tilanteeseen. Jukka Kekkonen on kirjoittanut tästä vertailusta ainakin yhden tieteellisen artikkelin.
Eräs yhteinen piirre Suomen ja Espanjan välillä on se, että uhrien lukumäärä suhteessa väkilukuun ylittää 1 % tuolloisesta väestöstä, se on lukema joka hakee vertaistaan länsimaiden historiassa viimeisten vuosisatojen aikana.
T. Kari Salminen
Itselle suositeltiin luettavaksi Jukka Kekkosen Laillisuuden haaksirikko. Rikosoikeudenkäyttö Suomessa 1918. En ole vielä ehtinyt tutustua, mutta kunhan aikaa riittää niin sitten.
Kavantsaarella punaisten lääkintämiehenä palvellut Tikkurilan kaartin Viljo Sohkanen kertoi ihmettelleensä, etteivät ne vastustajat niin paljon "herroilta" näyttäneet, vaan hämmästys oli suuri kun vastassa olikin samantapainen ryysyläisjoukko.
Sami Lehtonen
31.07.08, 17:49
Kun joissain meileissä on esitetty vertailuikohtia Suomen sisällissodalle, niin paras vertailukohta on Espanjan sisällissota, 1936-39, joka taustoineen ja jälkiselvittelyineen sisältää huomattavia yhtäläisyyksiä Suomen 1918 tilanteeseen. Jukka Kekkonen on kirjoittanut tästä vertailusta ainakin yhden tieteellisen artikkelin.
Eräs yhteinen piirre Suomen ja Espanjan välillä on se, että uhrien lukumäärä suhteessa väkilukuun ylittää 1 % tuolloisesta väestöstä, se on lukema joka hakee vertaistaan länsimaiden historiassa viimeisten vuosisatojen aikana.
T. Kari Salminen
Mielenkiintoista. Voisitko lyhyesti tiivistää näitä yhtäläisyyksiä kun en tähän hätään taida tuota Kekkosen kirjaa löytää - onko artikkeli mahdollisesti saatavissa verkosta?
Espanjan sisällissotaan liittyy etäisesti seuraava tarina. Pablo Picasso maalasi Pariisin maailmannäyttelyyn taulun Guernica, joka esittää samannimisen tuhotun pikkukaupungin kohtaloa, josta vastasi Natsi-Saksa. Kyseisen taulun toisinto koristaa YK:n turvallisuusneuvoston seinää. Kun USA:n Colin Powell esitteli turvallisuusneuvostolle Irakin "joukkotuhoaseita" ja pyysi lupaa Irakin pommittamiseen - oli tämä taideteos peitetty sinisellä kankaalla. Ilmeisesti Colin ja kaverit eivät halunneet Guernicalla korostaa pyyntöään ja sitä tosiasiaa, että juuri näin me haluamme Irakilaisille tehdä.
Tämä meni jo melkoisesti sivuun aiheesta, mutta miten muuten Espanjan sisällissota vastautuu Suomen sisällissotaan? Käsittääkseni Espanja oli aina 80-luvulle asti diktatuuri tuon sisällissodan jälkeen, kun taas Suomessa jonkinlainen demokratia säilyi.
K.Salminen
01.08.08, 08:38
Prof. Jukka Kekkosen Suomea ja Espanjaa vertailevaa artikkelia (1995) ei valitettavasti ole saatavissa verkosta, se on ilmestynyt Rätttfaerd-journalissa. Tiedot tässä:
Jukka Kekkonen: Den rättsliga repressionen efter Finlands (1918) i Spaniens (1936-1939) inbördeskrig. Några tankar om möjligheter av komparativ rättshistorisk analys. Rättfaerd 1995/1, s. 4-16.
Lyhyesti voin nostaa joitain yhtäläisyyksiä ao. maiden tilanteesta ja sisällissodasta. Ne liittyvät yhteiskunnallisiin taustatekijöihin molemissa maissa:
- maakysymys pitkän aikavälin rakennetekijänä
- poliittisen toiminnan lamaantuminen
- valtatyhjiön muodostuminen, on kaksi aseistautunutta ryhmää, mutta valtiovallalla ei ole "väkivallan monopolia", joka jo Max Weberinkin mukaan on valtion olemassaolon perusehto. Järjestysvallan luhistuminen ja sen seurauksena valtatyhjiön syntyminen ja luhistuneen järjestysvallan tilalle syntyneiden uusien aseellisten organisaatoiden, valko- ja punakaartien syntyminen. Aseellinen organisoituminen oli ratkaiseva syy vallankumoukseen. Tästä selitysmallista (mikä perustuu maailmankuulun sosiologin Charles Tillyn väkivaltaisia prosesseja selittävään teoriaan), joka painottaa organisoitumisen ja runsaiden resurssien merkitystä väkivallan edellytyksenä, ja koko Suomen sisällissodasta kannattaa lukea tuttuni akatemiaprofessori Risto Alapuron loistava teos "State and Revolution in Finland". University of California Press 1988.
- ulkomaiden puuttuminen molempien maiden sisällissotiin
- osapuolten näkemykset toiminnasta luonteesta
- hävinneiden rankaiseminen ja sen tapa
Ero Suomen ja Espanjan välillä on tietenkin se, että Suomessa sisällissodan haavojen umpeen kurominen tapahtui käytännön tasolla suhteellisen nopeasti. Punavankien armahdukset, Lex-Kallio ja torpparivapautus jne. viimeistään Cajanderin punamultahallitus ennen talvisotaa niittasi viimeisen niitin. Mutta mentaalisella tasolla asia on erilainen, muistot siirtyvät sukupolvelta toiselle, ja viimeistään nyt uudemman tutkimuksen kautta asiat tulevat esiin niinkuin ne ovat olleet professionaalisten historiantutkijoiden kautta, eivätkä enää upseeri evp:n kautta, joilla usein on ollut "oma lehmä ojassa" v 1918 tapahtumista tai talvi- ja jatkosodista kirjoittaessaan.
Kari Salminen
onko artikkeli mahdollisesti saatavissa verkosta?
Tämän keskustelun viestissä numero 26 lähetin linkin Kekkosen omaan tekstiin, sieltä voi suoraan katsoa tiivistettynä ajatukset, jotka hänellä asiasta on...
t. Olavi
Ero Suomen ja Espanjan välillä on tietenkin se, että Suomessa sisällissodan haavojen umpeen kurominen tapahtui käytännön tasolla suhteellisen nopeasti.
Ratkaisevin perusero oli tietysti se, että meillä maan hallitus kykeni kukistamaan aseellisen kapinan. Tämä oli edellytys sen jälkeen tapahtuneelle lainsäädäntötyölle, jolla haavoja saatiin kurottua umpeen. Eräänlainen ennätys lienee alallaan, että vallankaappausta yrittäneet Suomessa saattoivat miltei välittömästi päästä mukaan vaaleihin ja maata rakentamaan. Espanjassa vallananastus maan lailliselta hallitukselta johti vuosikymmenien diktatuuriin, jolloin ei edellytyksiä sovullekaan ollut.
Sukulaiseni, äskettäin edesmennyt, Jaakko Paavolainen aloitti uraauurtavilla teoksillaan näiden traagisten tapahtumien tieteellisen tutkimuksen noin 40 vuotta sitten. Kuten Kekkosen ja Siron tutkimukset osoittavat, ammennettavaa löytyy yhä. Myös eri osapuolien uhrien omaisille on tärkeää asioiden kaikkien näkökohtien selvittäminen. Kuten eräässä aiemmassa kirjoituksessani totesin, voi kouluaan aloittavalla olla 32 esivanhempaa, jotka elivät traagisen vuoden 1918. Siihen joukkoon mahtuu monenlaista tarinaa.
t. Olavi
Sami Lehtonen
01.08.08, 18:52
Ero Suomen ja Espanjan välillä on tietenkin se, että Suomessa sisällissodan haavojen umpeen kurominen tapahtui käytännön tasolla suhteellisen nopeasti. Punavankien armahdukset, Lex-Kallio ja torpparivapautus jne. viimeistään Cajanderin punamultahallitus ennen talvisotaa niittasi viimeisen niitin. Mutta mentaalisella tasolla asia on erilainen, muistot siirtyvät sukupolvelta toiselle, ja viimeistään nyt uudemman tutkimuksen kautta asiat tulevat esiin niinkuin ne ovat olleet professionaalisten historiantutkijoiden kautta, eivätkä enää upseeri evp:n kautta, joilla usein on ollut "oma lehmä ojassa" v 1918 tapahtumista tai talvi- ja jatkosodista kirjoittaessaan.
Kiitos näistä! Sanoisinko, että espanjalaiset suhtautuvat vieläkin aika lailla varauksella Francon ajasta puhumiseen. Televisiossa - erityisesti itsenäisyyspäivän tienoilla - pyörii varsin runsaasti toiseen maailmansotaan liittyvää dokumenttia ynnä muuta ruudun täytettä. Niissä surkuhupaisia piirteitä saa juuri nämä historiantutkijoiksi itseään tituleeraavat eversti evp:t hehkuttamalla eri tapahtumien numerotietoja ja saavutuksia. Yhteistä näille kaikille on se, että sillä saralla tapahtumissa ei ole mukana lainkaan ihmisiä. Puolustuslaitokseen yhteydessä olevat piirit eivät oikein koskaan ole osanneet ottaa huomioon inhimillisiä näkökulmia - vaikka ehkä syytä olisi.
Tähän liittyen on vain positiivinen asia, että maanpuolustuskorkeakoulu pyrkii todella nostamaan akateemista tasoaan - tai tasoaan kohti lähemmäs akateemista. Naurettavia purkautumia on viime vuosina silti nähty esimerkiksi Heikki Ylikankaan kirjan julkistamistilaisuudessa, jossa eräs MPKK:n tutkija katsoi asiakseen keskeyttää tilaisuuden oman shownsa esittämiseen ja oman vastineensa julkiseen luovuttamiseen emeritusprofessorille. Toivottavasti myös tästä vastakkainasettelusta päästäisiin eroon.
Suomen ja Espanjan voisi ajatella olevan kaukana toisistaan, mutta Espanjan sisällissotaan osallistui suomalaisia molemmilla puolilla. Osallistujat ovat kirjoittaneet muistelmateoksiakin.
Itselläni on asiasta myös muistelo, ei tietenkään tuolta ajalta. Aikoinani 1970-luvulla kuljetin kymmeniä, lähinnä amerikkalaisia turistiryhmiä silloisessa Leningradissa. Kerran oli matkalla mukana kanadalainen vanhempi herrasmies, jolla oli espanjalaisperäinen nimi. Vierailimme mm. kauniissa Pietarhovissa. Kanadalainen hakeutui seuraani ja ihmetteli kuinka kaunista oli ja miten hienosti paikat oli sodan jäljiltä kunnostettu. Hän kertoi olleensa sota-aikana majoitettuna aivan Pietarhovin lähelle. Kun tiedustelin armeijaa, hän totesi olleensa Espanjan armeijassa. Tätä ihmetellessäni hän kertoi Espanjan lähettäneen vapaaehtoisen yksikön saksalaisten tueksi kiitoksena sisällissodan aikaisesta avusta.
Sitten hän kertoi suomalaisten kerran toimittaneen heille kaksi vankia, jotka suomalaiset olivat saaneet (olikohan se Aleksandrovkan lohkolla?). Syynä oli se, että vangitut puna-armeijalaiset olivat espanjalaisia kansallisuudeltaan. Siis ilmeisesti sisällissodan jälkeen Venäjälle paenneita espanjalaisia kommunisteja. Tarkoitus kai oli, että espanjaa taitavat osaisivat heitä sitten kuulustella etc. Kanadalainen oikein innostui ja jatkoi kuinka jännittävää oli tavata maanmiehiään täällä kaukana pohjoisessa. Jostakin syystä mieleeni johtui kysyä kuinka vangituille sitten kävi. Kandalainen meni vähän hiljaiseksi ja surumieliseksi todeten, että heidät ammuttiin heti kuulustelun jälkeen. Tähän hiipui sitten myös kiinnostava keskustelumme, taisin olla tavannut oikean fasistin.
Venäläisiä kommunisteja tapasin paljon tietysti myös, kerran eräs juopunut sotaveteraani uhkasi puukolla tekevänsä selvää kaikista suomalaisista, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.
t. Olavi
vBulletin® v3.8.11, Copyright ©2000-2024, vBulletin Solutions Inc.