PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Takinkääntäminen on vanha keino


Heikki Koskela
27.06.11, 09:15
Viimeaikoina on paljon puhuttu poliittisesta takinkääntämisestä varsinkin Suomessa. Tarkoitukseni ei ole analysoida syitä poliittiseen takinkääntöön. Mutta itse sana on minulle kummallinen enkä oikein ymmärrä mitä silloin tapahtuu.

Sen sijaan kerron toisentyyppisestä takinkäännöstä, josta puhutaan kirjassa Erik XIV ja Juhana III. Tapaus on 1570-luvulta, jolloin Ruotsissa laadittiin uutta kirkkolakia (kirkkojärjestys) Juhanan aikana.

Kuninkaan ajamaa kirkkojärjestystä varten koottiin joukko "kätyreitä", joiden piti lobata asiassa. Yksi "kätyreistä" oli Olavi Sverkerinpoika, jota ensin kutsuttiin Olaus Potomanderiksi tai Olavi Elfkarliksi. Mutta protestantit kutsuivat häntä Olavi Perkeleenpojaksi ja lopulta Olavi Kaapunkääntäjäksi. Viimeksi mainitun korkonimen hän sai sen vuoksi, että hän ei oikein tiennyt kenen puolella hän oikeastaan oli.

Hänen apunaan oli Henrik Henrikinpoika, joka myöhemmin murhasi kuningas Erikin.

Takinkääntö ei siis ole uusi termi.

H.Arjava
27.06.11, 10:13
Kun muistini alkaa jo viime sotien ajasta, ei takin konkreettinen kääntäminen ole minulle lainkaan outo ilmiö. Kankaita ei ollut saatavissa, mutta monet vanhat vaatteet oli tehty hyvästä kankaasta, vaikka pintapuoli oli kulunut. Ei muuta kuin purettiin saumat ja tehtiin nurjasta puolesta päällys. Jos vielä lisäsi jostakin ehjästä kankaasta uuden kauluksen ja hihansuut, takki oli kuin uusi. Varsinkin lapsille ja nuorille pienennettiin tällä menetelmällä aikuisten kuluneista vaatteista siistiä ylle. Itsekin muistan käyttäneeni isoisäni vanhasta käännettyä takkia.

H.Arjava

Heikki Koskela
27.06.11, 11:03
Ei ollut vieras asia takinkääntäminen minullekaan sota-aikana ja vielä sodan jälkeekin. Muistan ainakin vanhimman veljeni pitäneen päällystakista valmistettuja housuja. Kangas ei ollut yleistä kauppatavaraa joten äiti saatuaan jostain ulsterin lahjana ratkoi neuleet ja sai aikaiseksi esikoiselleen ihan kunnolliset "sarkahousut" aikaiskesi. Tämä tarina ei oikein sovi siihen kaapunkääntöön, josta kerroin mutta kuvaa ankea aikaa sodan aikana ja vielä sen jälkeenkin.

Toinen muistikuva väikkyy mielessäni sodan ajalta. Musitikuva on hatara mutta luulen sen perustuvan tositapahtumaan. Kotiseutuni läheisyydessä oli (ja on vieläkin) lentokenttä, jota luullakseni käytettiin sodan aikana ainakin harjoituskenttänä. Kerrottiin sieltä lähteneen karkuteille suuri sulkupallo, joka leijaili kohtalokkaaseen suuntaan. Se nimittäin saatin kiinni ja pian oli köyhän kansan keskuudessa monella pikkupojalla ohuesta silkintapaisesta kankaasta valmistettu kesäpusero.

Päivi H
27.06.11, 21:09
Minä en muista takinkääntöä pula-aikana, mutta paidankauluksia muistan äidin kääntäneen.
Itse käännän kyllä kylmänä aikana takkia viikottain ja panen parvekkeelle tuulettumaan. Meillä nimittäin tupakoidaan.
ph

Antti Järvenpää
27.06.11, 22:02
Jätkän humpassa käännetään paita nurin päin ja käydään kylälle viheltäin. Itselläni on ollut muutamia kääntötakkeja, joita voi käyttää kummin pain haluaa. Samalla rahalla vaaleampi tai tummempi kuosi.

Varsinaisen kääntötempun koin aikoinaan metsänkylvössä. Kaverinani oli vanhapoika, jonka villasukan kantapäässä huomasin olevan reijän, kun olimme tauolla tulilla. Hän katsoi sukkaa hetken ajan ja käänsi kantapään päälle ja totesi, että tällä mennään vielä toinen mokoma.

Siinä poliittisessa mielessä takinkääntö voi kaiketi olla sekä positiivinen että negatiivinen tms. asia:
- positiivinen, jos myöntää virheensä ja ottaa uuden linjan
- negatiivinen, jos sillä haetaan henkilökohtaista etua tai luovutaan omista periaatteista
- siltä ja väliltä, jos kyse on puhtaasta kompromissista
- tuuliviiri, jos ei ole mitään periaatteita