PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Aaro Rautiaisen vanhemmat Nilsiässä


Olli-Matti Rautiainen
26.06.11, 22:32
Hei,

Aaro Rautiainen oli isoisäni isoisä. Olen saanut siis selville että hän on isoisäni isän Erik Juhan Rautiaisen (syntynyt 18:5.1884, Nilsiä, n:o 12 ). "Ierikka-ukin" lisäksi hän sai Silja taskisen kanssa viisi muuta lasta.

Valitettavasti Aaron syntymä- sekä kuolinaika on hämärän peitossa. Nilsiässä ei ole yhteenkään Rautiaisten perheeseen syhtynyt Aaro tai Aron nimistä poikaa 1880-luvun puolivälin paikkeilla. Pitäjään ei tuolloin ole myöskään muuttanut tämännimistä henkilöä.

Mielenkiintoista kyllä, Nilsiän Kuuslahdessa Henrik Toivanen ja Maija Liisa Pirinen saivat 1861 Aaro -nimisen pojan, jonka toiseksi kummiksi on ilmoitettu Petter Rautiainen. Voisiko tämä henkilö siis olla etsimäni isoisän isoisä?
En löydä tietoja Toivasten pariskunnan kuolemasta tai poismuutosta. Olisiko lapsi jäänyt kumminsa kasvatettavaksi ja saanut häneltä sukunimen?

Apu olisi tarpeen,
-Olli-Matti

Tapani Kovalaine
27.06.11, 15:04
Nilsiän Kaaralahti nro 13 Lassilassa asui pariskunta Matti Rautiainen 1832 ja vaimonsa Loviisa Tuovinen 1831. Heillä oli moniaita lapsia ja lisäksi yksi ennen avioliittoa (solmittu 1861) syntynyt poika Aaron, joka syntyi 19.3.1856 Nilsiässä.
Pojan sukunimi on kirkonkirjoissa 1870-luvulta alkaen ollut Rautiainen ja pojan isyyteen lienee löydettävissä todisteita.

Aaron Rautiainen meni rengiksi Nilsiä 12 Taskiseen ja kuulutettiin 24.10.1882 avioon Silja Taskisen 1850 kanssa.

http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/nilsia/rippikirja_1860-1872_tk1474/255.htm
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/nilsia/rippikirja_1850-1859_tk1471-1472/123.htm
(http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/alastaro/rippikirja_1812-1816_jk479/146.htm)

Olli-Matti Rautiainen
27.06.11, 17:35
Kiitos paljon! Tämä selvensi asiaa kovasti. En löytänyt Hiskin tietokannasta tätä yhteyttä. Tämä auttaa paljon eteenpäin.

-Olli-Matti

Tapani Kovalaine
27.06.11, 17:49
Oikaisuna omaan viestiini on sanottava, että Kaaralahti onkin Kaaraslahti (Kaaraslax) ja Rautiaisen pojan etunimenä näyttää olleen Nilsiän kirjoissa yleensä Aaro eikä Aaron. Arvelen Aaro Rautiaisen isän olevan syntyjään Kaavilta ja hänen perheensä on sieltä muuttanut Nilsiän Lukkarilan kylään joskus 1830-luvun lopussa.
http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kaavi/rippikirja_1836-1848_tk1522-1523/570.htm

Olli-Matti Rautiainen
27.06.11, 21:23
Selvennätkö vielä hieman tuota linkittämääsi Kaavin Lukkarilan rippikirjaa.
Onko kysymyksessä siis Aaro Rautiaisen isä Matti Rautiainen? Rippikirjassa olevan Matti Rautiaisen syntymävuodeksi (födelse dag och år) on merkattu 1778, vaikka Aaron isä on syntynyt 1832.

Olen vasta aloittanut sukuni tutkimisen ja into ajaa monesti osaamisen edelle, joten pahoittelen jos esitän hieman tyhmiä kysymyksiä... :oo:

Tapani Kovalaine
27.06.11, 21:58
Selvennätkö vielä hieman tuota linkittämääsi Kaavin Lukkarilan rippikirjaa.
Onko kysymyksessä siis Aaro Rautiaisen isä Matti Rautiainen? Rippikirjassa olevan Matti Rautiaisen syntymävuodeksi (födelse dag och år) on merkattu 1778, vaikka Aaron isä on syntynyt 1832.

Olen vasta aloittanut sukuni tutkimisen ja into ajaa monesti osaamisen edelle, joten pahoittelen jos esitän hieman tyhmiä kysymyksiä... :oo:
Ihan vaan pikasilmäyksellä tuntui sukujohto etenevän seuraavalla tavalla ja kun ajan kanssa etsii, niin oikeaakin tietoa varmasti löytyy. Mutta tässä on ehdotukseni:
Paavo Rautiainen 1718 pso Maria Rissanen 1718 (tai 1725)
Matti Rautiainen 1747 pso Sophia Mäkeläinen 1755
Matti Rautiainen 1775 pso Stiina Hakkarainen 1783 (II pso Kaarina Hiltunen)
Matti Rautiainen 1802 pso Briitta Vartiainen 1807
Matti Rautiainen 1832 pso Loviisa Tuovinen 1831

Olli-Matti Rautiainen
28.06.11, 16:25
Olisiko Matti Rautiainen kuitenkin muuttanut Kaavilta Nilsiään yksin? Hiskin mukaan Nilsiässä Kaaraslahti 13:ssa on syntynyt Tuovisten perheeseen Loviisa tyttö 15.12.1830 ja kastettu 24.1.1831. Tämä viittaisi siihen että Matti olisi tullut rengiksi Tuovisten tilalle.

Haluaisin vielä kiittää huikeasta avusta. Aika hienoa nähdä oma esi-isien jatkumo. Löysin Suur-Liperin Historia -kirjasta maininnat Kaavin vehkalahden Rautiaisten tiloista. Luikonlahdesta tehdyssä kirjassa puolestaan ei valitettavasti ole mainintoja siellä 1700-luvun alussa syntyneestä Matti Rautiaisesta.

Tapani Kovalaine
28.06.11, 17:03
Olisiko Matti Rautiainen kuitenkin muuttanut Kaavilta Nilsiään yksin? Hiskin mukaan Nilsiässä Kaaraslahti 13:ssa on syntynyt Tuovisten perheeseen Loviisa tyttö 15.12.1830 ja kastettu 24.1.1831. Tämä viittaisi siihen että Matti olisi tullut rengiksi Tuovisten tilalle.

Haluaisin vielä kiittää huikeasta avusta. Aika hienoa nähdä oma esi-isien jatkumo. Löysin Suur-Liperin Historia -kirjasta maininnat Kaavin vehkalahden Rautiaisten tiloista. Luikonlahdesta tehdyssä kirjassa puolestaan ei valitettavasti ole mainintoja siellä 1700-luvun alussa syntyneestä Matti Rautiaisesta.
Tuossa edellä laitoin linkin Kaavin rippikirjasta, jossa kerrotaan, että Matti Rautiaisen isä Matti Rautiainen ja äiti Brita Vartiainen muuttivat Nilsiään Kaavilta 1839, aluksi ilman muuttokirjaa ja sitten oikean muuttokirjan kera vuonna 1839. Nuorempi Matti oli tuolloin 7-vuotias.
Tämä se oli se linkki: http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kaavi/rippikirja_1836-1848_tk1522-1523/570.htm (http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kaavi/rippikirja_1836-1848_tk1522-1523/570.htm)
http://hiski.genealogia.fi/historia/sl.gif (http://hiski.genealogia.fi/hiski/32t22c?fi+0154+kastetut+13679)20.8.1832 KASTETTU KAAVILLA 30.9.1832 Vehkalax N:o 14 ISÄ Bds. Matts Rautiain ÄITI Brita Vartiain LAPSI Matts

Tämä vuonna 1832 Kaavilla syntynyt Matti avioitui vasta 1861 eli asuttuaan Nilsiässä 22 vuotta.

Olli-Matti Rautiainen
02.03.12, 16:12
Onko mahdollista että Juankosken ja Urimolahden ruukit olisivat työllistäneet Rautiaisen perhettä 1800-luvun alussa?

Vehkalahden kylä on melko lähellä Juankosken nykyistä taajamaa ja Rautialan tila (Vehkalahti 14) on nykyisellä rajanvedolla itseasiassa Juankosken puolella.
Lukkarilan kylän lähellä puolestaan sijaitsi aikanaan Urimolahden ruukki.

Onko ruukkipaikkakuntien välillä tapahtuva muuttaminen ollut normaalia tai edes mahdollista? Onko leipä tullut yksinomaan ruukille työskentelystä, sillä ruukkien läheisyydestä huolimatta päivittäinen työmatka olisi 1800-luvun alun menopeleillä ollut todennäköisesti melko työlästä?

-Olli-Matti

Wilmak
20.03.14, 23:06
Minäkin olisin vailla Rautiaisia. Kun taas vaan alkuun pääsisi...

Etsinnässä on Pekka Rautiaisen (s.14.1.1904 Siilinjärvi k.17.11.1964 Kolmisoppi) vanhemmat.

Pekan isän nimi on myöskin Pekka, juniorin vaimo oli Hanna Kuosmanen s. 27.11.1909 Nilsiä. Muuta tietoa ei minulla heistä ole...

Löysin Kasurilan rippikirjoista yhden oikean nimisen, mutta miten saisin selville, että kyseessä on sama Pekka? Rippikirjat ja lastenkirja loppuvat harmittavasti kesken, ennen kuin Pekka nuorempi syntyy.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=22595&pnum=490

t. Wilma

Tapani Kovalaine
21.03.14, 15:18
Minäkin olisin vailla Rautiaisia. Kun taas vaan alkuun pääsisi...

Etsinnässä on Pekka Rautiaisen (s.14.1.1904 Siilinjärvi k.17.11.1964 Kolmisoppi) vanhemmat.

Pekan isän nimi on myöskin Pekka, juniorin vaimo oli Hanna Kuosmanen s. 27.11.1909 Nilsiä. Muuta tietoa ei minulla heistä ole...

Löysin Kasurilan rippikirjoista yhden oikean nimisen, mutta miten saisin selville, että kyseessä on sama Pekka? Rippikirjat ja lastenkirja loppuvat harmittavasti kesken, ennen kuin Pekka nuorempi syntyy.

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=22595&pnum=490

t. Wilma
Pekka Pekanp Rautiainen syntyi Kolmisopessa 14.1.1904 ja sai hätäkasteen, josta selvisi hengissä. Kastetta oli todistamassa äiti ja lapsen toinen kummi Anna Johanna Widman.

Pekka juniorin isä Pekka Juhonp Rautiainen syntyi 24.12.1856 Maaningalla Hamula 2, mutta kolmevuotiaana hänen syntymäpäivänsä vaihtui Iivari-veljen (1854-1863) kanssa. Pekka oli sitten syntynyt mukamas 4.2.1856 ja myöhemmin uuden virheen ansiosta 11.2.1856. Lastenkirjasta vuoden 1859 kohdalla näkyy selvästi, miten eka virhe tapahtui.

Digi 93: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5833901
Digi 97: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5833914

Senior-Pekan isä Juho Rautiainen syntyi 1819 ja kuoli 25.5.1867 Hamulassa.
Pekan äiti Saara Pitkänen syntyi 16.3.1828 ja kuoli 5.3.1893 Maaningalla jäätyään 6.3.1877 leskeksi toisesta puolisostaan Vilhelmi Tarvasesta (1831-1877). Asuivat Hamulan kylässä.

Pekka juniorin isän edellinen vaimo Helena Eskelinen syntyi 23.11.1853 ja kuoli 11.7.1900. Pekka avioitui 2.3.1902 Johanna Pekantr Savolaisen kanssa s. 14.6.1881.

Wilmak
21.03.14, 20:54
Kiitoksia hurjan paljon!

Olen menossa tapaamaan Pekan tytärtä ja toivon valmiiden nimien ja paikannimien auttavan häntä vanhojen muistelemisessa. Valokuviakin on hänellä kenkälaatikossa nimeämättä - ehkäpä joku henkilö vanhassa kuvassa saa nyt nimen :)

t. Wilma

Wilmak
28.04.14, 20:06
Tällaiseen listaan olen päätynyt. Vastuu siirtyy lukijalle, kuten Savossa ainakin ;D Korjauksia ja jatkovinkkejä otetaan mieluusti vastaan.

Wilma

Rautiainen, Peter "Uiton Pekka"
Sukupolvi 1
1. Rautiainen, Peter "Uiton Pekka". s.14.1.1904 Kolmisoppi k.17.11.1964 Kolmisoppi.

Sukupolvi 2
2. Rautiainen, Petter "Pekka". s.24.12.1856 Hamula No.2, Kankaala.
3. Savolainen, Johanna Pekantytär. s.4.6.1881 Kasurila No.14 Pyylahti.

Sukupolvi 3
4. Rautiainen, Johan, "Juho" s.17.3.1819 Hamula Torp No.7 k.25.5.1867 Hamula No.7
5. Pitkänen, Saara. s.16.3.1828 Hamula k.5.3.1895 Maaninka.
6. Savolainen, Petter. s.29.4.1832 Tavinsalmi.
7. Eskelinen, Wilhelmiina "Miina " s.12.7.1844.

Sukupolvi 4
8. Rautiainen, Paul. s.1786 k.9.11.1842 Hakkarala 13.
9. Mykkänen / Myckäin, Maria. s.1792.
10. Pitkänen, Petter s.1803.
11. Hollfast / Hålfast, Sophia Hedwig s.9.6.1807 Pulkkila.
12. Savolainen, Aatami eli Abel. s.27.12.1796 tai 1794.
13. Mykkänen, Eeva Leenantytär s.18.3.1793 Hakkarala k.10.7.1857 Tavinsalmi.
14. Eskelinen, Torsten Aatunpoika. s.1812.
15. Hämäläinen, Hedvig.s.1810.

Sukupolvi 5
23. Hollfast / Hållfast, Saara s.1783 k.5.5.1855 Hamula No.7, Knuutila.
24. Savolainen, Olli. s.10.2.1753.
25. Airaksinen, Kristiina.

Sukupolvi 6
46. Hollfast, Mats k.22.10.1792 Pulkkila. haudattiin 28.10.1792.
47. , Kirstin.
48. Savolainen, Matti Laurinpoika. s.1.7.1727.

Sukupolvi 7
96. Savolainen, Lars "Lauri".