PDA

Arkistonäkymässä ei tällä hetkellä lainaus erotu varsinaisesta viestistä. Suosittelemme että vilkaisette ns. täydellistä versiota: : Eino Knuutinen/Kiuruvesi


Simok1
17.06.11, 21:09
Moi

Haluaisin tietää enemmän sukunimeni alkuperästä, Knuutinen. Suomalaisittain ja etenkin Savolaisittain tuo kuulostaa aika erikoiselta (ei suomalaiselta).

Itse olen syntynyt Ruotsissa 1974 ja muutin perheeni mukana Suomeen 1985, Pohois-Savoon, Kiuruvedelle, tarkemmin Tihilään, joka on Kiuruveden ja Pyhännän välimaastossa. Nykyään asun Lahdessa.

En ole koskaan nähnyt ukkiani, Eino Knuutista elossa. Hän kuoli jotakuinkin samaan aikaan kuin John F Kennedy, eli joskus 1963 tienoilla jos oikein muistan? Eli yli 10 vuotta ennen syntymääni. Ukkini on haudattu Kiuruveden hautuumaalle ja kävin siellä viimeksi 2005 jouluna.

En nyt tähän hätään muista ukkini toista nimeä, vain Eino Knuutinen. Mutta kiinnostaisi tietää ukkini isäni nimi jne.. miten pitkälle voin jäljittää omaa sukunimeäni ja henkilöitä jotka ovat mahdollisesti esi-isiäni isäni puolelta?

PS. Voisin tietenkin kysellä alkuun mummoltani asiaa, ehkä hän muistaa ex-miehensä vanhempien nimet?


t. Simo Knuutinen.

KKujansuu
18.06.11, 22:12
Sinullahan on ihana tilanne - olet kiinnostunut suvustasi, mummosikin on vielä elossa ja varmaan muistaa kaikenlaista, jolla pääset alkuun! Nyt kipinkapin mummoa haastattelemaan, muistiinpanovälineet (ja mahdollisesti nauhuri tms.) mukaan. Yritä ottaa selville kaikki mitä mummosi muistaa ukistasi, mutta myös omista vanhemmistaan ja muusta suvusta. Käykää myös läpi vanhoja valokuvia ja kirjatkaa muistiin keitä niissä esiintyy, koska ja missä ne on otettu. Haastattele myös muita sukulaisiasi. Vaikka et itse jatkaisikaan tutkimusta, olet tehnyt korvaamattoman arvokkaan palveluksen niille, jotka ehkä myöhemmin jatkavat.

Itse en tiedä mitään Knuutinen-nimestä. Hiski-tietokannan (http://hiski.genealogia.fi/hiski/?fi) mukaan sitä esiintyi 1800-luvulla joka puolella Savoa ja Pohjois-Karjalaa ja satunnaisesti muuallakin. Mikään erityisen harvinainen nimi se ei liene. Esim. kirjasta "Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet" varmaan löytyy lisätietoja.

Sivulla http://www.genealogia.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=126&Itemid=299&lang=fi on myös useita artikkeleita otsikon "Kiuruvetisiä nimiä ja sukuja" alla, mutta Knuutisia ei siinäkään juuri valitettavasti näy. Google-haulla "knuutinen site:http://www.genealogia.fi" saatat löytää jotain mielenkiintoista. Ja käy joka tapauksessa katsomassa ukkisi hautakivestä hänen syntymäaikansa - sen avulla pääset helpommin eteenpäin.

Julle
19.06.11, 11:06
[quote=Simok1;93232]Moi

< Haluaisin tietää enemmän sukunimeni alkuperästä, Knuutinen. Suomalaisittain ja etenkin Savolaisittain tuo kuulostaa aika erikoiselta (ei suomalaiselta). >

Nuutinen (3589)
Nuutisten ja --> Knuutisten esivanhemmat ovat yhteisiä. Osalla saman suvun tai sukujen jäsenistä on nimi saanut kansankielisemmän muodon Nuutinen, osalla se on kirjurien vaikutuksesta jäänyt asuun Knuutinen. Samassa savolaispitäjässä voi vieläkin tavata molempia nimiä. Eniten Nuutisia asuu Pohjois-Savossa (Suonenjoki, Siilinjärvi, Sonkajärvi) ja Pohjois-Karjalassa. Vanhoja asiakirjamerkintöjä: Anders Nudine 1638 eli Antti Nudinpoika 1640 Parikkala, Lau Nuutine 1547 Juva. Sukunimenä on käytössä myös Nuuttinen (32).

Knuutinen (717) --> Knuuti

Knuuti (336)
Pohjoismainen miehennimi Knut on levinnyt maassamme laajalti keskiajan katolisen kirkon pyhimyksen nimenä. Kansankielessä siitä ovat syntyneet mm. Knuuti ja Knuutti, Nuuti ja Nuutti. Osa nimistä on siirtynyt sukunikiksi isännimen, osa talonnimen välityksellä.

Nämä tiedot Pirjo Mikkonen - Sirkka Paikkala sukunimet -kirjasta.

Voi olla, että esi-isäsi ovat lähtöisin nykyisen Tervon Knuutilan kylän seudulta, kun olet sieltä päin kotoisin, mutta kehotan sinua ottamaan yhteyden paikkakuntasi seurakuntaan virkatodistuksen saamiseksi, jotta pääsisit edes 1800-luvun loppuun tietoinesi.

Minun Nuutiseni ovat muuttaneet nimensä vähitellen Knutsson --> Knutin --> Knuutinen --> Nuutinen.

Nuutisten ja Nousiaisten suvun puolesta

Simok1
19.06.11, 16:10
Kiitti vastauksista ja tiedoista. Olen viikonpäästä lähdössä tuonne Pohjois-Savoon, niin ukkini haudallakin voin käydä tietoja pistämässä ylös. Mummon kanssa pitää myös jutustella näistä asioista :)

seppo remes
22.06.11, 23:54
Hei Simo. Kyllä Knuutisia löytyy Kiuruvedeltä aina 1700-luvulta saakka. Löysin tiedoistani Einari Olavi Knuutisen, joka syntyi 27.9.1915. Liekö tämä hakemasi henkilö? On minulla tietoja myös Eino Johannes Knuutisesta s.22.3.1919, mutta hän kaatui jatkosodassa 1944. Molemmat henkilöt näkyvät laatimassani kirjassa Mäkelän Remekset, jonka voit hankkia esimerkiksi kirjakaupasta Kiuruvedeltä. Lienetköhän asunut Ruotsissa Hallstahammarissa, joka on minun nykyinen asuinpaikkani?

Simok1
23.06.11, 06:52
Hei Simo. Kyllä Knuutisia löytyy Kiuruvedeltä aina 1700-luvulta saakka. Löysin tiedoistani Einari Olavi Knuutisen, joka syntyi 27.9.1915. Liekö tämä hakemasi henkilö? On minulla tietoja myös Eino Johannes Knuutisesta s.22.3.1919, mutta hän kaatui jatkosodassa 1944. Molemmat henkilöt näkyvät laatimassani kirjassa Mäkelän Remekset, jonka voit hankkia esimerkiksi kirjakaupasta Kiuruvedeltä. Lienetköhän asunut Ruotsissa Hallstahammarissa, joka on minun nykyinen asuinpaikkani?

Moi

Kyllä vaan siellä Hallstahammarissa asuin vuoteen 1985 asti, tarkemmin niblessä, jota ei lienee nykyään olemassakaan?

Uskoisin että ukkini on syntynyt 1920+ aikana, mummoni on syntynyt 1930. Kohta lähden kesälomille ja Kiuruvedelle, joten pian tuo asia selvineen.

seppo remes
23.06.11, 16:46
Hyvä juttu, Simo! Löytämäni Knuutiset ovat vähän vanhempia. Palaa asiaan Kiuruveden reissun jälkeen, jos seikat eivät selvinneet. Minulla on Kiuruveden kirkonkirjoista mikrokortit vuoteen 1900 asti. Uudemmat tiedot ovat kirkkoherranvirastossa. Nibblestä on jäljellä vain 4 taloa ja alueelle rakennetaan omakotitaloja. Hyvää Jussia, toivoopi Seppo Remes

Simok1
24.06.11, 02:08
Olen miettinyt, että ehkä ukkini ei ole kotoisin täältä Kiuruvedeltä? Ehkä hän tuli tänne jostakin muualta? Tätä asiaa pitää kysyä mummoltani, kunhan tavataan :)

Kirjoittelen tätä tekstiä muuten Remesten Talosta, tämä tila on ollut olemassa jo 1600-luvulta lähtien täällä (Kiuruveden nurkalta). Täällä on taulukko seinässä, missä on Remekset 1600+ luvulta lähtien! Se miksi olen täällä on, että siskoni on tämän tilan miehen nainen. Olen lomalla täällä :)

Ehkä saatan muistaa väärin, mutta Mummoni tyttönimi oli Nousiainen! Eli mummoni isän ja äitin sukunimi oli Nousiainen? Tämä pitää vielä tarkistaa, mutta sukunimi Nousiainen on todella tuttu minun korville!

t. Simo Knuutinen!

Julle
24.06.11, 08:20
< Ehkä saatan muistaa väärin, mutta Mummoni tyttönimi oli Nousiainen! Eli mummoni isän ja äitin sukunimi oli Nousiainen? Tämä pitää vielä tarkistaa, mutta sukunimi Nousiainen on todella tuttu minun korville! >

Siinä tapauksessa luulisin, että Vaaraslahden Nousiaiset ovat lähempänä sukupuutasi?
Mutta kunhan pääset 1800-luvun loppuun, niin saisin jonkun kiinnekohdan jostakin nimestä.
Pidä minut ajantasalla!

seppo remes
24.06.11, 10:32
Knuutisista on olemassa Kirsti Piipon ja Aino Laaksosen vuonna 1970 laatima sukuselvitys. Olen yrittänyt löytää siitä Eino Knuutista. Ei löytynyt. Tekijät ovat muuttaneet sukunimen Nuutiseksi. Minua rupesi kiinnostamaan missä Remeskylän talossa olet. Oletko Mattilan, Mäkelän, Paaran, Murtomäen vai Tiusan mailla? Haluaisin mielelläni kuvata sen sukutaulun, jos se ei ole vielä tiedossani. Nälännöllä on muuten vanha tila, jonka nimi on Rämälä. Tilan nimi viittaisi Remeksiin. Silläkin tilalla asui aikanaan Knuutisia. Mitä Nousiaisiin tulee, on heitä asunut Vaaraslahden lisäksi myös pitäjien rajamailla Sulkavanjärvellä sekä myöskin Kiuruveden Niemiskylässä. Näihin Niemiskylän Nousiaisiin kuuluu myös Viljo Nousiainen, joka oli ruotsalaisen korkeushyppääjä Patrik Sjöbergin isäpuoli ja valmentaja. Patrik julkaisi kirjan isäpuolestaan, joka osoittautui käyttäneen poikapuoltaan seksuaalisesti. Ja Ruotsissa tuli iso Halååå! Siis:Kerrotko missä talossa vietät lomaasi, itse tulen Kiuruvedelle muutaman viikon päästä.

Simok1
02.07.11, 07:35
Olen tässä Kiuruveden kupeessa! ABS-huoltoasema on tässä näköyhteydessä, tämä Remeksen tila on ollut tässä samalla pailalla lienet jo 1600-luvulta lähtien?

t. Simo Knuutinen.

Pekka Knuutinen
03.07.11, 21:05
Moi
Minun sukujuuret ovat Näläntö nimiseltä paikalta. Alarik Knuutinen s 27.3.1874 ja vaimonsa Stiina Johanna Vartiainen s.24.4 1870 olivat ukkini (Anselm) vanhempia.
Alarikillä oli Siskoja ainakin kolme.
Agatha joka kuoli lapsena.
Hilma Elina s.9.4.1876 ja Olga Maria s.14.11.1880
Olisi mukava tietää Olgan ja Hilman jatkosta ja oliko velipoikia
Alarikin vanhemmat olivat Petter Johan Knuutinen s.19.3.1844 ja
Greta (Margagreta) Aho 2.4.1852
Eino Knuutista en ole minäkään löytänyt suvukirjoista.
Alarikillä oli Eino niminen poika mutta hän eli Pyhännällä ja Muhoksella.
Kuoli muuan vuosi sitten

Simok1
03.09.11, 02:11
Moi pitkästä aikaan!

Meinasi unohtua koko homma, ikävä kyllä. Kesäloma meni todella nopeasti!! Käytiin Turun Linnassa ja Ruotsin risteilyllä.

Ilta meni pieleen, kun mummoni joutui sairaalaan sydänvaivojen kanssa juuri kun oli tarkoitus viettää iltaa ja jutella asioista, mummoni on silti elossa, eli asioista voidaan vielä jutella :)

Kävin kävelemässä Kiuruveden hautuumaalla kesälomalla ja sain seuraavat tiedot talteen ukkini haudalta:

Ukkini nimi: Knuutinen Eino Ilmari
22.10.1924 - 16.9.1963

Kuva hautuumaasta: ( linkki osoittaa kotisivulleni )
http://www.knubits.com/imgs/Eino.JPG

Isäni Esa Knuutinen sanoi, Huttuset ovat myös sukua meille, eli Huttunen on Eino ukkini äiti.

Noh, pitää selvittää etiäpäin, tämä etenee kyllä hitaasti, mutta eiköhän se etene silti :)

Simok1
26.10.11, 00:17
Knuutisista on olemassa Kirsti Piipon ja Aino Laaksosen vuonna 1970 laatima sukuselvitys. Olen yrittänyt löytää siitä Eino Knuutista. Ei löytynyt. Tekijät ovat muuttaneet sukunimen Nuutiseksi. Minua rupesi kiinnostamaan missä Remeskylän talossa olet. Oletko Mattilan, Mäkelän, Paaran, Murtomäen vai Tiusan mailla? Haluaisin mielelläni kuvata sen sukutaulun, jos se ei ole vielä tiedossani. Nälännöllä on muuten vanha tila, jonka nimi on Rämälä. Tilan nimi viittaisi Remeksiin. Silläkin tilalla asui aikanaan Knuutisia. Mitä Nousiaisiin tulee, on heitä asunut Vaaraslahden lisäksi myös pitäjien rajamailla Sulkavanjärvellä sekä myöskin Kiuruveden Niemiskylässä. Näihin Niemiskylän Nousiaisiin kuuluu myös Viljo Nousiainen, joka oli ruotsalaisen korkeushyppääjä Patrik Sjöbergin isäpuoli ja valmentaja. Patrik julkaisi kirjan isäpuolestaan, joka osoittautui käyttäneen poikapuoltaan seksuaalisesti. Ja Ruotsissa tuli iso Halååå! Siis:Kerrotko missä talossa vietät lomaasi, itse tulen Kiuruvedelle muutaman viikon päästä.

Remesten talo (Puolakka) on siinä Kiuruveden nurkilla, ensimmäinen maatila siitä pyhännän tieltä, kun lähdetään Kiuruvedeltä. Se sukutaulu on siellä edelleenkin, vuosilukuja sitten 1629.

Siinäkin tilalla asui aikanaan Knuutisia? Eli asuu nykyäänkin, eli minun siskoni Merja Knuutinen asuu siellä :)

Harmillista että ukkini on niin tuntematon ettei sitä kukaan tiedä, taidan itsekkin jatkaa ukkini polkua ja kukaan ei tunne meikeläistä sitten 2060 vai milloin veivinin heitänkin?

t. Simo Knuutinen.